Talvivaara

Kerätään adressi että ministeri häkämiskin uskoo. Ihmettele miten se puolustaa luonnon turmelemista. Vänkyrä mikä vänkyrä. Talvivaara pitää sulkea ja avata jos se pystyy laittamaan ensi päästösä kuriin. Ei ole se arvoinen yritys. että korvaisi laajat ympäristövahingosa.

IHMETTELEN MYÖS VIHREITTE VAIKENEMISTA. Tais ympäristö Niiistö säikähtää Häkmiestä. Muutenki ihmettelen valitoja.
13302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Talvivaara oikeuteen vastaamaan tuhoistaan! Kaikki maan ja vesien arvo louhoksen ymäristössä ja suuressa osassa Suomea on menettänyt arvonsa ja sielunsa! Turistit ovat kaikonneet ja tulevat sukupolvet kuolevat syöpiin ja epämuodostumiin!

Eihän noita tuhoja mammonalla korvaa. Vankimielisairaalaan joutaisivat rikollliset ja sieluttomat päätösten tekijät!!!!!!

Äänestä

Ville Niinistöllä, eli ympäristöministerillä ei ole valtaa elykeskuksiin. Se valta kuuluu Jyri Häkämiehelle, eli elinkeinoministerille.

Äänestä
  • Talvivaaran myrkkypäästöjen kanssa on lepsuiltu vuosia. Myrkkyjä on valunut metsiin ja järviin jo niin paljon ettei ole enää mahdollista puhdistaa niitä. Vaikka nyt Talvivaaran jätevesien virtaus alueen ulkopuolelle saataisiin pysäytettyä suuri tuho on jo tapahtunut. Alueella on vaarallisia syöpää aiheuttavia myrkkyjä, varmaankin ihmisten on lähdettävä mökeistään.
    Ainoa viranomainen ,joka on asiaan puuttunut on ymp. johtaja Martti Veteli. Yksin on joutunut kamppailemaan luonnon puolesta.
    Ministerit ja ELYt ovat halunneet sulkea silmänsä tältä katastrofilta.

    Äänestä

  • vaarallista kirjoitti:

    Talvivaaran myrkkypäästöjen kanssa on lepsuiltu vuosia. Myrkkyjä on valunut metsiin ja järviin jo niin paljon ettei ole enää mahdollista puhdistaa niitä. Vaikka nyt Talvivaaran jätevesien virtaus alueen ulkopuolelle saataisiin pysäytettyä suuri tuho on jo tapahtunut. Alueella on vaarallisia syöpää aiheuttavia myrkkyjä, varmaankin ihmisten on lähdettävä mökeistään.
    Ainoa viranomainen ,joka on asiaan puuttunut on ymp. johtaja Martti Veteli. Yksin on joutunut kamppailemaan luonnon puolesta.
    Ministerit ja ELYt ovat halunneet sulkea silmänsä tältä katastrofilta.

    Tänään tuli ilmi, että viime vuosina Kainuun ELY-keskuksessa on tehty erittäin kyseenalaistettavia henkilöstömuutoksia. Esimerkiksi kipsisakka-altaan tekemisen aikana Destiassa ollut Timo Regina, joka nykyään vastaa Kainuun Ely:ssä patoturvallisuusasioista. Lisäksi Kainuun ELY-keskuksen ylijohtaja Kari Pääkkönen on ollut tekemässä Talvivaaran malmikokeita Geologian tutkimuskeskuksessa, joten ei voi olla epäilystäkään etteikö henkilöt olisi olleet esteellisiä ja omat lehmät ojassa.

    Kermaa kakun päälle:

    -Kainuun ELY-keskuksen ympäristönsuojeluyksikön päällikkö Unto Ritvanen on vahvistanut, että Kipsikka-altaissa ei ole ollenkaan mitään pohjarakenteita. Niissä on moreeni pohjalla, että kyllähän sekin lopulta kyllästyy sitten.

    -Kainuun ELY joutuu myöntämään, ettei se ole luokitellut ainakaan kaikkia Talvivaaran patoja turvallisuusluokkiin. Vastuu patojen turvallisuudesta sillä oli kuitenkin ollut jo melkein kaksi vuotta.

    -Kainuun ELY-keskus kertoo kotisivuillaan, että kaivos- ja patovalvonta on kaivosympäristön huippuosaamista. Eikä osaamiseen kuuluisi, että kaivos määrätään laittamaan ilmiselvät turvallisuuspuutteet kuntoon vaikka tuotanto sen takia pitäisi ajaa säästöliekille tai alas. Allas olisi pitänyt tyhjentää ja korjata korottamisen sijaan.

    -Jo vuonna 2010 yhtiö tarvitsi noin kaksi kertaa niin paljon raakavettä kuin alkuperäinen suunnitelma edellytti.

    -Kaivoksen pulmat eivät näiden tietojen perusteella näytä pohjimmiltaan johtuvan sateesta, vaan raakaveden suunniteltua suuremmasta tarpeesta. Raakavetenä ei ole voitu käyttää jätevettä — koska se oli jätevettä. Sitä olisi voitu käyttää, jos viranomaiset olisivat jo alun perin edellyttäneet Talvivaaralta vedenpuhdistuslaitoksen hankkimista. Nythän tätä melko edullista laitosta aiotaan käyttää juuri raakaveden tekoon jätevedestä.

    -Toivottavasti totuus tässäkin asiassa selviää. Talvivaaran onnettomuudesta pitäisi tehdä suuronnettomuuksien tutkimuskäytäntöjen mukainen raportti. Kainuun ja Pohjois-Savon luonto ja ihmiset kärsivät uskomattomasta virheiden sarjasta. Kainuu kärsii häikäilemättömyydestä ja osaamisen puutteesta.

    Äänestä

  • Kaikki lyöty laimin kirjoitti:

    Aloittaja ehdotti adressia. Sellainen on jo netissä. Ollut pitkän aikaa:stop Talvivaara.

    Äänestä

Rosvo meininkiä kuin yleensä kokoomuslaisilla.

Äänestä
  • Sorry, mutta nyt osoitat sormellasi väärää puoluetta!! Suurimmat syylliset Talvivaaran ongelmiin löytyvät Keskusta puolueen riveistä!! Vanhasen I ja II /Mari Kiviniemen hallituksien ministerit ovat suurimmat syylliset Talvivaaran katastrofeihin. Esimerkiksi Keskustan Paula Lehtomäki istui ympäristöministerin pallilla vuonna 2010, jolloin todettiin että Talvivaarassa oli tehty useita laiminlyöntejä ja Talvivaarassa olisi tarvittu jo silloin yli 2 kertainen määrä raakavettä kuin mitä oli. Paula Lehtomäellä perheineen oli jo vuonna 2010 Talvivaaran osakkeita noin 300000 euron arvosta.

    Elinkeinoministeri oli Mauri Pekkarinen sekä Sosiaali- ja terveysministereinä Liisa Hyssälä ja Juha Rehula, jotka painoivat kaikki Talvivaaraa koskevat päätökset villaisella. Kaikki Keskusta puolueen ministerit olivat myös puoltamassa Soklin ratahanketta Rovaniemeltä Soklin kaivokselle, sekä kansallispuistojen ja Natura-alueiden raiskaamista Pohjois-Suomessa esimerkiksi Hiihtokeskushotelleille, muulle teollisuudelle, jne.

    Äänestä

Mielestäni talvivaaran kaivos on paras asia pitkään aikaan mitä tälle seudulle on tapahtunut. Kateellisten panettelua ja mustamaalaamista, että muka luonto saastuisi! Ravinteet ovat vain hyväksi vesistöille.

Äänestä
  • Kovat myrkytkö ovat mielestäsi "ravinnetta"? Eipä ole ennen kuultu noin
    tyhmää väitettä.
    Kaivos olisi pitänyt sulkea jo ajat sitten, koska yhtiö ei ole noudattanut
    sovittuja lupaehtoja.
    Kaiken huippu on 60 hehtaarin jätealtaan "paikkaus" jollakin savimaton
    riekaleilla, voi hyvä jyssäys. Jo tuhannen kilometrin päästä kuvia katsellessa
    ja uutisia kuunnellessa voi kansakoulupohjallakin päätellä, ettei
    tuollaisten vesimassojen alaisia paineita leikkivehkeillä tukita.
    Tänään on puolustusvoimien helikopteri avustamassa köyhää kaivosyhtiötä,
    koska vuoto on alkanut uudestaan.

    Me kaikki veronmaksajat osallistumme näinollen tuohon "juhlaan"!

    Äänestä

Talvivaara kiinni siksiaikaa kunnes on saatu jäteasiat kuntoon. Pikkumökin asukkin täytyy ehdottomasti viedä roskat ja paska kaatopaikalle eikä luontoon.
Sama koskee kaikkia

Äänestä
  • Pekka H. älä viitsi ilveillä. Ei tuo ole hauskaa. Keksi provoja jostakin muusta aiheesta.
    Talvivaaran myrkyt, mm. kadmium ja uraani aiheuttavat syöpää jo vähälläkin altistuksella.
    Sanon tässä niinkuin pääministerimme Katainen tapaa sanoa: näillä asioilla ei ole leikkimistä.

    Äänestä

ely-keskus on älykeskus

Äänestä
  • Tässä tapauksessa Pölö-keskus

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

luakajärvi kirjoitti:

Kerätään adressi että ministeri häkämiskin uskoo. Ihmettele miten se puolustaa luonnon turmelemista. Vänkyrä mikä vänkyrä. Talvivaara pitää sulkea ja avata jos se pystyy laittamaan ensi päästösä kuriin. Ei ole se arvoinen yritys. että korvaisi laajat ympäristövahingosa.

IHMETTELEN MYÖS VIHREITTE VAIKENEMISTA. Tais ympäristö Niiistö säikähtää Häkmiestä. Muutenki ihmettelen valitoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu