Elämän tuskaa !
Missä kuljet sä nyt mun rakkaipain
sua kaipaan ain
tuskaa huudan yön pimeyteen
on yö jälleen hiljainen
istun rannalla tummuvan yön
aallot laulaa viestiä tummaa
suru saapuu kun aamu valkenee
pois on menny rakkaipain
kyynel vierii kuuma poskellein
en sua takaisin saa
on mennyt elämä muistoissa vaan
elämä nyt on vaikeaa
yksin täytyy jatkaa taivalta mun
kun luoja kutsuu
tulen luoksesi sun
huudan tuskaani tyhjään maailmaan
kuuleeko kukaan sen
elämä kulkee omaa kulkuaa
sä lähdet
mä tänne jään
suru on suunaton
Missä kuljet sä nyt mun rakkaipain
sua kaipaan ain
tuskaa huudan yön pimeyteen
on yö jälleen hiljainen
istun rannalla tummuvan yön
aallot laulaa viestiä tummaa
suru saapuu kun aamu valkenee
pois on menny rakkaipain
kyynel vierii kuuma poskellein
en sua takaisin saa
on mennyt elämä muistoissa vaan
elämä nyt on vaikeaa
yksin täytyy jatkaa taivalta mun
kun luoja kutsuu
tulen luoksesi sun
huudan tuskaani tyhjään maailmaan
kuuleeko kukaan sen
elämä kulkee omaa kulkuaa
sä lähdet
mä tänne jään
suru on suunaton
Vastaukset 8
Vanhimmat
:(
Woi hyvä ihme sentään! Kannattaisiko ottaa annos positiivisuutta jostain mukaan; positiivisen ajattelun kurssille siitä, hus!
Minäkin, minäkin ostan heti metrin.
Missä sitä on saatavana?
kiitos, sitä tarvitsen enemmän kuin kipeesti
Tää on varmaan Kari Kuuvan tuotantoa.
Hän nauroi tän kasaan samalla kun nauroi Tango Pelargonian, vaan tätä ei sentään kehdannut itse laulaa.
Karmea yhdistelmä Tangojen ja muiden suru-laulujen sanoista.
Kun saapuu syyyyyyys, niin saapuu mälsyyyyys..jaaa naaaamaaakin, jo kellastuuuuuu...
H.
Lisäänpä omaakin lässyäni tähän:
Minä katselin parvekkeelta, miehiä ruskettuneita, heidän ihonsa hiestä kiilsi,
Katsoin lapsuuskotini pihapolkua, sillä kiilsi asfaltti nyt, uutena, niin mustana.
On kotini kadonnut iäksi, puskutraktori pois sen työnsi, sen grynderi hylkäsi,
Kasvaa tilalla uusi talo ruma, ovat kasvoni betonin harmaana, sieluni mustattuna.
Minä muistan varpaat joita nuolin ennen, muistan jokaisen kurvin ja uurteen,
minä muistan armaan, jalkansa polkuni saveen kastoi, jätti minut lohduttomuuteen.
Katsoin aamulla jalkansa jättämää jälkeä, niitä katselin vielä nälkäisenä,
teki mieleni nuolaista jokaista niistä, oisko jotakin makua jälkeen jäänyt.
Minä huomasin, kynsistä mitään ei jäännyt, muistin järsineeni paljon niitä,
ei pientäkään raapaisua, AH! ei mitään, ei muistanut kieleni, ripettä siitä.
Nyt on yö, ja muisteleen onnen aikaa, vaikka paljon on aikaa mennyt siitä,
olen onnea saanut mä vieläkin paljon, mutta mennen, tullen, ei se riitä.
Tiedän, kohta mun silmäni harmaat, unen sylissä taaskin onnen saa,
kotipolkuni nään, sen savisen pinnan, ja jäljet siinä, jäljet niin armaan.
Minä näe en mustaa pikistä tietä, minä katselen kotimaata, mikäs sen armaampaa.
H.
Siinä on Suomi-Pojan elämänkaari.
Viina on ainoa lohtu, ja manillaköysi.
lähestyy
eikö ole helpompaa keinoa kuin manilla köysi,???