Päivän sunnuntai-Hesarin pääaiheena näyttää olevan lasten surkea asema siinä mielessä, mistä vuosien saatossa on paljon kirjoitettu tälläkin palstalla.
Toisaalta esitetään tökeröjäkin kysymyksiä tyyliin "Pitäisikö koulukuntoisuudelle asettaa rajat?" ja toisaalta myöhemmin tekstissä on lapsen saama sairasloma koulusta asetettu sitaatteihin. Siis Hesarin kanta jää vähän hämäräksi, kuten on yleensä lasten asioista puhuttaessa, koska Suomessahan ei saa lapsia koskevista laittomuuksista kirjoittaa suoraan, jos rikosten tekijä ei ole oma vanhempi.
Mutta asiaa on esim. tämä erit.opettajan kommentti:
"Vielä 15 v. sitten lapsissa oli paljon kasvattamattomia. Heille piti asettaa rajat, se auttoi. Nyt välillä ihan sama, mitä rajoja asetan, siitä ei ole hyötyä. Lapset tarvitsevt hoitoa", erityis.opettaja sanoo.
Erityisluokille sijoitetuilla on oppimisvaikeuksia ja neurologisisia oireita, on adhd- ja asperger-lapsia. Mutta suuri osa kärsii psyykkisistä oireista: on masennusta, ahdistusta, patologisia käytöshäiriöitä, uhmakkuushäiriöitä.
Niitä ei ratkaista kurinpidolla eikä kovemmilla rangaistuksilla."
Ja sitten kerrotaan, miten tarjottu "apu" on loputonta palaveerausta eri asiantuntijoiden johdolla, kun oikea hoito ja kuntoutus puuttuu täysin:
"Ympärillä pyörii asiantuntijoita ja ammattiauttajia: on sosiaalityöntekijä, lastenpsykiatri, neurologi.. Pari kertaa vuodessa todetaan tilanne ja tehdään suunnitelmia. Mutta ratkaisevaa askelta ei vain tule. Ei kai ole resursseja.
Hän ei edes muista, milloin joku oppilaista olisi päässyt sairaalaan hoitojaksolle. Kerran, vuosia sitten, lapsi löi haarukan toisen poskeen ja lähti saman tien hoitoon. "Nyt tällaisia tekoja pitäisi olla paljon ja silti hoitoon pääsyyn menisi kuukausia".
Lapset kertovat hämmästyttävän vähän siitä, mitä he koulussa näkevät ja kuulevt. Kuohuttavat tapahtumat voivat tulla kotona esiin täytenä yllätyksenä."
Toisaalta esitetään tökeröjäkin kysymyksiä tyyliin "Pitäisikö koulukuntoisuudelle asettaa rajat?" ja toisaalta myöhemmin tekstissä on lapsen saama sairasloma koulusta asetettu sitaatteihin. Siis Hesarin kanta jää vähän hämäräksi, kuten on yleensä lasten asioista puhuttaessa, koska Suomessahan ei saa lapsia koskevista laittomuuksista kirjoittaa suoraan, jos rikosten tekijä ei ole oma vanhempi.
Mutta asiaa on esim. tämä erit.opettajan kommentti:
"Vielä 15 v. sitten lapsissa oli paljon kasvattamattomia. Heille piti asettaa rajat, se auttoi. Nyt välillä ihan sama, mitä rajoja asetan, siitä ei ole hyötyä. Lapset tarvitsevt hoitoa", erityis.opettaja sanoo.
Erityisluokille sijoitetuilla on oppimisvaikeuksia ja neurologisisia oireita, on adhd- ja asperger-lapsia. Mutta suuri osa kärsii psyykkisistä oireista: on masennusta, ahdistusta, patologisia käytöshäiriöitä, uhmakkuushäiriöitä.
Niitä ei ratkaista kurinpidolla eikä kovemmilla rangaistuksilla."
Ja sitten kerrotaan, miten tarjottu "apu" on loputonta palaveerausta eri asiantuntijoiden johdolla, kun oikea hoito ja kuntoutus puuttuu täysin:
"Ympärillä pyörii asiantuntijoita ja ammattiauttajia: on sosiaalityöntekijä, lastenpsykiatri, neurologi.. Pari kertaa vuodessa todetaan tilanne ja tehdään suunnitelmia. Mutta ratkaisevaa askelta ei vain tule. Ei kai ole resursseja.
Hän ei edes muista, milloin joku oppilaista olisi päässyt sairaalaan hoitojaksolle. Kerran, vuosia sitten, lapsi löi haarukan toisen poskeen ja lähti saman tien hoitoon. "Nyt tällaisia tekoja pitäisi olla paljon ja silti hoitoon pääsyyn menisi kuukausia".
Lapset kertovat hämmästyttävän vähän siitä, mitä he koulussa näkevät ja kuulevt. Kuohuttavat tapahtumat voivat tulla kotona esiin täytenä yllätyksenä."
Vastaukset 46
Vanhimmat
Siis HS ei tietysti kirjoita suoraan surkeasta tilanteesta.
Asiat esitetään eri ihmisten, vanhempien ja opettajien haastattelupätkinä, ja kysymysluonteisesti "Onko hoitoon vaikea päästä?" jne.
Ihan yhtä hyvin olisi voinut sanoa suoraan, että neurologista kuntoutusta ei ole ja psykiatrinen hoito on viimeiset 20 v korvattu laittomien huostaanottojen kautta ls-laitoksissa annettavalla lume- eli valhehoidolla.
ASian yksi tärkeä pointti - mikä yleensä unohdetaan - on juuri tuo, että millainen vaikutus kouluissa nähty ja koettu väkivalta ja sen uhka on ihan tavallisiin oppilaisiin?
Suomessa vallalla olevaa kaksiteräistä asennoitumista lapsiin kuvaa sekin, että lapsille ei mielellään kirjoiteta sairaslomia koulusta kuin ääritapauksissa, koska ei haluta estää lapselta oikeutta oppimiseen. Tuota noin... Älytöntä! Ei aikuisenkaan pidä mennä sairaalakuntoisena töihin, mutta lapsilta sitä kyllä vaaditaan.
Ja miksi asiat on pitänyt ajaa niin järkyttävään pisteeseen, että lapset jätetään ilman sitä terveydenhoitoa, mitä he tarvitsisivat?
Hesari kertoo neurologisten lasten vanhemmissa olevan vieläkin niitä, jotka eivät halua sitoutua hoitoon (mitähän se mahtaa olla?), koska pelkäävät lapsen leimautumista.
Näistä asioista olisi ehdottomasti puhuttava enemmän, koska totta on, että vääriä leimoja jaetaan liiankin herkästi. Mutta ikävä kyllä diagnoosin saaminen on usein ainut tapa saada lapselle oikeaa kuntoutusta edes yksityispuolelta.
Tosin eräs haastateltu opettaja toteaa, että vanhempien vastustus ei ole yleistä. Mutta mitäs vaikutusta sillä on, vastusti tai ei, koska neurologista kuntoutusta ei saa kuin äärimmäisen harvat lapset tarpeeseen nähden. Valtaosa siitä on siirretty psykiatrian puolella annettavaksi terapiaksi kerran kuussa, josta ei neurologisille lapsille ole hyötyä.
Ja tarjottu "APU" terveydenhuollossa on yleensä yhtä naurettavaa kuin lastensuojelussakin. Tässä hyvä kuvaus siitä ja tämän koko rumban (tosin erilaisen, kuten HS toteaa, että joka paikkakunnilla edetään eri tavoin ja meillä ei koskaan koulusta valitettu lapsen käytöksestä) olen joutunut käymään läpi itsekin ajaessani lapseni oikeuksia:
" Asia vaatii aina monia vaiheita, eri paikkakunilla erilaisia.
Se voi mennä esim. näin:
1) Opettaja nostaa huolen esiin ja puhuu siitä lapsen vanhempien kanssa.
2) Asiaa käsitellään koulun oppilashuoltotyöryhmässä, jossa ovat mukana esim. rehtori, opettaja, erit.opettaja, koulupskologi ja -kuraattori, ehkä myös sosiaalityöntekijä, nuorisotyöntekijä ja poliisi.
3) Tehdään selvitys ja suunnitelma. Päätetään, siirtyykö lapsi johonkin erityisluokkaan tai tarvitseeko avustajan.
4) Lääkäri kirjoittaa lähetteen sairaalaan tutkimuksiin.
5) Mahdollinen sairaalajakso. Sen aikana ehkä opiskelua sairaalakoulussa.
6) Paluu kouluun erityisluokalle.
7) Paluu tavalliseen luokkaan.
Joka vaihe vaatii paljon palavereita ja paperityötä. Tämän vuoden alusta lähtien erityisoppilaat on pitänyt joka tapauksessa yrittää integroida muiden joukkoon, tavallisiin luokkiin. Lasta ei voi siirtää erityisluokalle, jos vanhemmat eivät siihen suostu."
Monesti loputtomat palaverit ja tutkimukset valehdellaan lopulta annetuksi avuksi.
HS tuo esiin myös sen, että kaikki vanhemmat eivät jaksa sitoutua loputtomiin palavereihin, koska heillä on myös muita raskaita ongelmia. Totta kai on! Ei 90-luvulta asti toteutettua kokoomuspolitiikkaa ole voitu ajaa ilman, että se ei raskaasti näkyisi nimenomaan lapsiperheiden arjessa.
Mutta mainitaan myös lapsen auttamiseen sitoutuneista vanhemmista, jotka uhraavat aikaansa jopa oppitunneilla mukana oloon ääritapauksissa.
HS ampuu toisaalta täysin yli muutamasa kerrotussa esimerkissa, miten lapsi muka sai henkilökohtaisen avustajan mukaan jopa välitunneille! Hah hah! Missä kunnassa tällaista on tapahtunut?
Asperger-lapset tarvitsevat turvallisen aikuisen seuraa vielä alaluokilla ja monilla heistä olisi lain mukaan oikeus henkilökohtaiseen avustajaan jopa välitunnilla, mutta kyllä minun kysymyksilleni tällaisesta naurettiin Helsingissä jo vuosia sitten. Henkilökohtaiseen avustajaan ei ollut mitään mahdollisuutta, koska ei ollut mitään tsäänssiä saada edes koulunkäyntiavustajaa oppituntien ajaksi.
Tämä kaikki siksi, että oikeistovetoisilla kunnilla ei ole ollut vuosiin enää "varaa" investoida tämän yhteiskunnan lapsiin nimenomaan varhaisessa vaiheessa, että ongelmat eivät kehittyisi vaikeammiksi.
Sitten kyllä huudetaan hirveistä kodeista kitarisat soikeina kun joku lyömistilanne pääsee iltapäivälehtien lööppeihin asti. Vanhempia haukkumalla ja lapsille rangaistuksia jakamalla nämä ongelmat eivät ratkea.
Oikeistopuolueisiin en enää luota kaikin koetun ja nähdyn jälkeen. Keskustakin osaa kyllä vaalien alla puhua totuuden sanoja, kun heitä närästää menetetty hallituspaikka ja yrittävät siksi nostaa kannatuspohjaa jo tulevissa vaaleissa. Mutta lasten ja lapsiperheiden olisi elettävä vielä kuntavaalien jälkeenkin.
Jokainen voisi syvällä sisällään miettiä myös sitä, MIKÄ on muuttunut suomalaisessa koulumaailmassa.
MIKÄ aiheuttaa sen, että maassamme on enemmän näitä diagnosoituja (?) lapsia?
Kai heitä ennenkin on ollut?
Heidän kanssaan tultiin aiemmin toimeen isoissakin luokissa - miksi siis ei enää nyt?
Ddiagnoosin hankkimisella saatetaan välttää huostaan otto, tästä olen henkilökohtaisella tasolla vieläpä melko varma.
Ainakin jotkin vanhemmat omassa lähipiirissäni näyttävät oikein vasiten ruinaavan lapsilleen diagnooseja.
Dianoosin saamisen jälkeen näitä lapsia ei juurikaan näy otettavan huostaan, vaan näille häiriköille palkataan oikein erityisiä avustajia sinne kouluun. Tällä vesittyy sitten muilta oppilailta turvallinen oppimisympäristö.
Diagnoosilla vanhemmat hakevat rahansiirtoja Kelan maksaman vammaistuen muodossa.
Vanhemman omalle lapselleen hankkima diagnoosi saattaakin olla jokin yleisesti hyväksytty signaali, jossa kyvyttömille vanhemmille annetaan mahdollisuus välttää tarvittava huostaanotto ja turvata kasvojen jonkinasteinen säilyttäminen.
Opettajat saattavat mielellään lähteä pelleilyyn mukaan. Vastuunsa tuntevilla vanhemmilla ei ole jakoa siinä koulumailmassa missä opettajilla on omasta takaa niin paljon ongelmia kuin mitä nykyään heillä on. On mielenterveysongelmia ja alkoholin väärinkäyttöä siinä kuin lasten vanhemmillakin. Sitten on tietyt ryhmät, joissa opettajat ja samat oppilaiden vanhemmat kokoontuvat.
Kuraattorien tarve kouluissa lisääntyy, koska sijoituskodit tarvitsevat sisäänheittäjiä. Sijoituskoteihin ei kelpaa diagnoosilla varustetut lapset silloin kun muutakin valinnanvaraa on.
Olipa paksua valehtelua ja asioiden vääristelyä edelliseltä!
Väi häiriköt jäävät kouluun jos lapset saavat OIKEITA HEILLE KUULUVIA DIAGNOOSEJA! Häpeä puheitasi!
Ja jossain koulussahan heidän on oltava diagnoosin ja mahdollisen huostaanoton jälkeen, joten väitteissäsi ei ole päätä eikä häntää siinä mielessä. Vai saavatko häiriköt häiriköidä koulussa, kunhan heidät vain ensin on huostaanotettu?
Kerro, MILLÄ PAIKKAKUNNALLA lapselle annetaan oikein erit.avustaja kouluun! Helsinkiläiskouluissa on ainakin 10 vuotta ollut huutava pula avustajista. En tiedä yhden ainoaa lasta ainakaan meidän alueelta, joka olisi as- tai adhd-dg:llä saanut avustajan kouluun!
Ja tämä on paksuinta valhetta, mitä ikinä on kuultu:
"Diagnoosilla vanhemmat hakevat rahansiirtoja Kelan maksaman vammaistuen muodossa. "
Jos lapsen kuntoutukseen kuluu perheessä aikaa matkoineen vaikka 3-4 tuntia viikossa, Kelan lakien mukaan perheellä on oikeus vammaistukeen. Tietysti muitakin kriteerejä tarvitaan. Mutta Kela, jos mikä on yksi sellainen laitos, joka rikkoo jopa omiakin lakejaan vastaan, että tukia ei tarvitisi maksaa.
Kyllä ne sijaisvanhemmat ovat, jotka näistä tuista eniten hyötyvät, hehän saavat niitä paljon enemmän, siis korotetuilla summilla kuin omat vanhemmat. Ihan yhtä naurettava väite kuin se, että joku tekee lapsen ihan vain saadakseen lapsilisän. Kyllä meitä on joka lähtöön, ei voi muuta sanoa.
Jos Hauskaa että kyselet -nimmarilta on otettu lapset huostaan ilman,että kummankaan vanhemman suvussa on neurologisia oireyhtymiä, niin paljolta olet säästynyt!
Ja todennäköisesti säästyvät lapsetkin oli sitten huostaanotolle lainmukaisia perusteita tai ei.
Suotta sinä katkera olet niille vanhemmille, joiden lapsilla on diagnooseja, ei niitä kenellekään turhasta jaella. Ja ota huomioon, että oikea diagnoosi on AINUT tapa saada lapselle oikeaa apua, jos se nyt nyky-Suomessa jostain järjestyy, vaikka yksityisen puolen kautta.
Älä vääntele, äläkä valehtele asioista! Näiden oireyhtymien lapset ovat joka tapauksessa suurin yksittäinen ryhmä lapsia, jotka ovat joutuneet kärsimään poliitikkojen ja viranomaisten lakien rikkomuksista.
Et kai sinä nyt sentään lapsille pahaa toivo, vaikka olisit kuinka katkera ja kateellinen (olemattomin syin) heidän vanhemmilleen!
Hulluin väite, mitä on aikoihin kuultu, on tuo, että jos neurologisia lapsia ei oteta huostaan, muilta vesittyy rauhallinen oppimisympäristö. Törkeää tietämättömyyttä, ilkeyttä ja typeryyttä väittää tuollaista.
Minun lapsellani on asperger-dg, EIKÄ HÄN IKINÄ OLE OLLUT HÄIRIKKÖ! Mutta sen sijaan on joutunut kärsimään paljonkin muiden häiriköinnistä.
Laiton huostaanotto meinasi romuttaa hänen koulunkäyntinsäkin ja onnistui tuhoamaan sitä useiden vuosien ajalta. Jos lapsi ei olisi kotiutunut, enkä siten olisi päässyt hankkimaan hänelle oikeaa apua, eivät asiat olisi meillä niin hyvin kuin ne ovat tällä hetkellä.
Häpeä, että ilkeät syyttää näitä lapsia vielä sen lisäksi, mitä he ensin joutuvat kärsimään poliitikkojen ja viranomaisten itsekkyydestä, rahanahneudesta ja sikailusta tässä yhteiskunnassa!
Sinä et kyllä tosiaan lue toisten kirjoituksia, se on nähty täällä ennenkin.
Kaikkiin nyt esittämiisi kysymyksiin on vastattu sinäkin aikana, kun olet ollut tällä palstalla ja niitä on käsitelty täällä p a l j o n jo aiempina vuosina..
Ei koulu ole mikään umpio, erillään muusta yhteiskunnasta, vaan siihen vaikuttavat kaikki poliittiset päätökset, mitkä vaikuttavat suoraan siihen tai perheisiin, ja sitä kautta kouluun vuosien myötä. Siis nykytilanne on vaatinut kehittyäkseen parikymmentä vuotta.
Ensimmäinen asperger-diagnoosi tehtiin Suomessa 80-luvulla ja muistaakseni itsekin olen kirjoittanut sinulle, mitä näiden lasten kuntoutukselle on tapahtunut sen jälkeen. Ei neurologisia oireyhtymiä ole nyt sen enempää kuin ennen, mutta ehkä monen asian kurjistumisen myötä myös näiden lasten oirekuva kärjistyy, enkä tällä tarkoita suinkaan pelkästään huonoja kotioloja. E-hei!
Kun et kerran lue toisten kirjoituksia, niin mieti ITSE, mitä koulumaailmassa on tapahtunut 80-luvun jälkeen, mitkä asiat ovat siihen vaikuttaneet. On ollut monenlaisia integraatio- ja inkluusioideoita... Mitä niistä on opittu? Miten opetussuunnitelmia on muutettu? Miten koulumaailma yleensä on muuttunut viimeisen 20 vuoden aikana? Miten perheiden elämä on muuttunut? Miten työelämä on muuttunut? Miten se on muuttunut opettajilla, miten yleensäkin yhteiskunnassa?
Yritän saada sinut itsesi ajattelemaan, koska toisten kirjoitukset eivät näistäkään asioista merkitse sinulle näköjään yhtään mitään.
Yhteiskuntamme on muuttunut. 90-luvun taantuma siirsi Suomen pois siitä aikakaudesta, jota olimme siihen saakka eläneet. Politiikka muuttui huomattavasti oikeistolaisemmaksi ja käytännössä JOKAINEN puolue siirtyi vasemmalta oikealle. Yritykset muuttivat toimintansa kvartaalitalouteen pohjautuvaksi ja työntekijöistä tuli hyödyke, josta hyöty otettiin irti ja muuta vastuuta ei ole. Omistus muuttui etäiseksi ja pörssiyhtiöitä kiinnostaa vain se, miltä asiat näyttävät.
Koulupuolella muutos näkyy monin tavoin. Käyttörahat ovat vähentyneet. Inkluusio ja integraatio ovat pop - valitettavasti lisäresursseja vain EI tule, olipa oppilaspohja mikä tahansa. On olemassa myös niitä vanhempia, joille erityisluokat ovat kirosana ja he saavat nyt määritellä minusta liikaakin muidenkin lasten oppimisympäristöä. Inkluusio on komeaa, jos esim. luvattuja lisärahoja saadaan, muuten ei. Viime aikojen väkivaltaisuudet kertovat karua kieltään JOIDENKIN alueiden SUURISTA ongelmista. Se EI ole koulun syy, mikäli lapsi on väärässä paikassa. Inkluusion todellisuus on varsin karua.
Kun olen jutellut vielä itseänikin kokeneempien opettajien kanssa, heidän näkemyksensä on tullut selväksi. Lapset muuttuvat yhä lyhytjänteisemmiksi ja ongelmaisemmiksi. Tähän luonnollisesti on monia syitä. Koko elämä on muuttunut jotenkin hätäisemmäksi. Kaikilla on kiire. Tietokonepelit ovat oikeasti kaikkea muuta kuin hyväksi loputtomiin pelattuina. Peleistä oppii vain sen, että jos huonosti menee, klikkaa pelin uudelleen käyntiin. Sama touhu valitettavasti EI onnistu kaikilla elämän osa-alueilla. Jo esikoulussa erottuvat surullisesti tapaukset, joille ei esim. ikinä ole luettu MITÄÄN tai annettu kynää kouraan. Peliohjain on - kas kummaa - tuttu ja televisio kirosanoineen.
Ei siis riitä, että koulu opettaa lapsia - nykyisin pitäisi opettaa aikuisiakin! Tänään oli juuri oman alueeni sanomalehdessä juttu aiheesta. Jonkinlainen maalaisjärki on kadonnut ikävän monilta AIKUISILTA lastensa kanssa. Ikinä ennen ei Suomessa ole ollut niin paljon varallisuutta kuin nyt. Silti osa on TÄYSIN pihalla jo parivuotiaittensa kanssa. Minkäänlaisia rajoja ei osata vetää. Vanhemmille todellakin pitää sanoa esim. se, että pelikonsolin virtajjohdon VOI ottaa pois, mikäli lapsi pelaa liikaa. Sana "Ei!" on osalle ilmeisen vieras. Järkyttävin lause eräältä isältä jo VUOSIA sitten oli "Pitäkää te minun pojalleni kuri. Minä haluan olla kaveri..." Jep.
Ihmisten tulisi ENSISIJAISESTI tutkiskella omia tekojaan ennen muiden syyttelemistä. Tuntuu siltä, että osa nykyihmisistä ei kestä mitään vaikeuksia. Jo pieni ärsytys on kuitattava pillerillä pois ja kaikenlainen kyky kestää ketutusta on nolla. Lapsia ei tämän seurauksena uskalleta kasvattaa vaan heidän kanssaan ollaan kavereita. Kun ero tulee sitten vääjäämättä, laitetaan alulle aina vain uusia lapsia. Entistenkään kansasa kuvio ei sujunut, mutta se ei menoa hidasta. Lapsia voi olla jopa kolmenkin puolisin kanssa, mutta uusi rakkaus on aina vain ihanaa.
Diagnooseja piisaa. Mikä on mennyt vikaan, kun lapsistamme tulee niin sairaita jo ENNEN koulua? Onko se koulun syy, jos lapsi ei kykene sopeutumaan sääntöihin? Onko se kenenkään syy? JOS ennen oli myös näitä samoja lapsia - tosin ilman diagnooseja - miksi heidän kanssaan ei ollut niin paljon ongelmia? Onko jokin nyt toisin? Mikä? Minulla on vastaus, mutta onko teillä muilla? Kai sen voi sanoa?
Toki maailmamme on muuttunut muutenkiin. Niille, joista ei yliopisto-opintoihin ole, EI ole enää "lapiohommia" tai aputyötä entiseen tapaan. Monilla aloilla vaaditaan erikoistaitoja. Jo globalisaatiokin asettaa Suomen uuteen tilanteeseen.
Niin. Ehkä EN lue muiden tekstejä huolella. Tästä asiasta olisi valmis kyllä keskustelemaan enemmänkin. Entä muut?
Neurologisten oireyhtymien omaavat saattavat pärjätä yli-opistoissakin. Sosiaalisten taitojen vähäisyys ei estä pärjäämistä jollain tietyllä alalla.
En ole väittänytkään, että ihmiset eivät vakavienkin ongelmiensa kanssa pärjäisi.
Aiemmin noita kaikkia juttuja ei edes diagnosoitu. Oppilaat siirrettiin vain erityisluokkiin ja -kouluihin. MIKÄ on siis muuttunut? Miksi NYT tarvitaan erityisapua, jota aiemminkaan ei ollut?
Nimimerkillä "Hauskaa että kyselet" on hyvin erikoisia näkemyksiä.
Tosin voi olla niinkin, että hän keskustelee Suomi24:n tyyliin itsensä kanssa. Vastaukset ainakin tulivat TODELLA nopeasti. Idea lieneekin ollut se, että annetaan tietty joidenkin ihmisten ajattelusta.
Vastauksia kysymyksiini EI tullut keneltäkään.
Juuri vastasin, mutta kirjoituksesi kirjautui sen alapuolelle.
Olet kyllä kumman vainoharhainen toisten kirjoittajien henkilöön menevissä kysymyksissä. Minä en ainakaan ole tuo neurologisia lapsia parjaava nimimerkki, siitä voit olla varma 100 prosenttisesti.
En muuten yhtään ihmettele, että joku oli jo ammattikasvattaja-nimmaria käyttävän yhteydessä viitannut naisia yleisesti haukkuviin isäaktivisteihin. Niin samanlaista hänen jankkauksensa on kuin eräältä taholta tuleva älytön huostaanottoÄITIEN, siis nimenomaan äitien, mollaaminen.
Eli jos joku kerää ketjuun erilaisia näkökantoja samasta asiasta ensin keskustelun pohjaksi, niin ammattikasvattaja piruilee sen olevan itsensä kanssa keskustelua. Jostainhan se piruilun aihe on löydyttävä, kun asiallista arvostelua toisen kirjoitukseen ei ole olemassakaan. Kovin tuttua tyyliä jo vanhemmat.comista aikoinaan.
Eix turuus oo enää aihetta naisten mollaukseen?
Psyykkisesti sairaat lapset vievät koulurauhan useissa luokissa.
Helsingin Sanomat . Kysely 14.10.2012.
http://www.hs.fi/kotimaa/HS-kysely Psyykkisesti sairaat lapset vievät koulurauhan useissa luokissa/a1305606706166
---------
Hesarin uutisesta kopio.
Osa Suomen koululaisista on niin huonossa kunnossa, etteivät he pysty työskentelemään puolta tuntia pidempään.Pulpetit ja tappouhkaukset lentävät, opettajat ja kouluavustajat pitävät riehuvaa lasta kiinni. Tällaista on arki jo alakoulussa, kertovat opettajat.
Vakavista psykiatrisista ongelmista kärsivät lapset viettävät suurimman osan ajasta koulussa.
Hoitoon pääsy kestää byrokratian takia yhä kauemmin, eikä kaikkia edes oteta hoitoon.
"Tuntuu, että hoidon saaminen riippuu siitä, onko oppilaalla oikean tyylisiä ongelmia. Kaikkia ei oteta hoitoon, kun arvioidaan, ettei siitä ole hyötyä. Lapsi voi olla hoitoon joko liian terve tai liian kipeä", sanoo Helsingin oppilashuollon päällikkö Vesa Nevalainen.
Osa lapsista on niin huonossa kunnossa, että pystyy työskentelemään vain puoli tuntia päivässä. Joillakin on koko ajan yksi aikuinen vieressä vahtimassa äkillisten raivonpurkausten varalta.
Vielä nyt iso osa näistä lapsista on sijoitettu pieniin erityisluokkiin. Tämän vuoden alussa tavoitteeksi kuitenkin asetettiin, että heidät sijoitettaisiin jatkossa tavallisille luokille.
Se ei kuitenkaan ole onnistunut. Esimerkiksi Espoossa on jouduttu perustamaan niin sanottuja etappi-luokkia, joille saadaan nopeasti siirrettyä vaikeasti oireilevia lapsia. Jo ekaluokkalaisilla on vaikeita käyttäytymisen ja tunne-elämän ongelmia. Espoossa on heitä varten erityisluokka, jossa on vain kahdeksan oppilasta ja kolme aikuista, joista yksi on psykiatrinen sairaanhoitaja.
"Silti aikuiset eivät aina tahdo pärjätä heidän kanssaan", Espoon koulutoimenjohtaja Kaisu Toivonen sanoo.
Helsingin Sanomien haastattelema erityisopettaja sanoo, että näiden lasten ongelmia ei ratkaista kurilla eikä rangaistuksia koventamalla. He tarvitsevat hoitoa.
"Vielä viisitoista vuotta sitten lapsissa oli paljon kasvattamattomia. Heille piti asettaa rajat, se auttoi. Nyt on välillä ihan sama, mitä rajoja asetan, siitä ei ole hyötyä. Lapset tarvitsevat hoitoa", erityisopettaja sanoo.
Vanhemmat voivat kuitenkin olla hoidon esteenä. Lasta ei saada tutkimuksiin, jos he eivät suostu, eikä hoito onnistu ilman yhteistyötä. Lasta ei myöskään voida siirtää erityisopetukseen, jos vanhemmat eivät halua.
Helsingin Sanomien haastattelema opettaja kysyy, miksi kouluun voi tulla missä kunnossa tahansa. Hänen mielestään koulukuntoisuudelle pitäisi asettaa jokin raja.
Opettajat kertovat häiriöoppilaista: Pulpetit lentävät, saksia vahditaan6:15
.Jaa artikkeli:
---------
Tilaustyö?
Väitätkö, että joku HALUAA asioiden olevan noin? Eikä asioista saisi puhua?
Opettajat kertovat häirikkölapsista.
Pulpetit lentävät, saksia vaaditaan.
Helsingin Sanomat 14.10.2012.
http://www.hs.fi/kotimaa/Opettajat kertovat häiriöoppilaista Pulpetit lentävät saksia vahditaan/a1305606708304
----------
Onko vika lapsissa, vai järkestelämässä?
Yle uutiset Häme 14.10.2012.
Oppilaat sopivat itse kiistansa, rangaistuksien käyttö on vähentynyt..
Kirkonkulman koulu Hämeenlinnassa on koko maan edelläkävijä asiassa.
http://yle.fi/uutiset/oppilaat_sopivat_kiistansa_itse_-_hyvasti_jalki-istunnot/6330662
---------
Vastausaikaa oli enemmän kuin akateeminen vartti. Kaliproi siis kellosi.
Kirjoitin LÄHIPIIRISTÄNI, systeemin väärinkäyttäjistä. Systeemin väärinkäyttäjien takia oletan kysymyksesi diagnoosien paljoudesta johtuvan. Kun diagnoosi otetaan esille tarvittaessa ja toisenlaisessa tilanteessa väitetään neurologisten ongelmien osalta, ettei niitä koskaan ole ollutkaan. Siis lähipiirissäni on tällaista.
Pahoittelen etten tarkentanut henkilökohtaisessa kiireessäni.
Kansankynttilälle vieläkin muutoksesta. Onko mikään ihme, kun miehenmalli kahvittelee opettajanhuoneessa kahvikupin korva peukalon ja etusormen välissä. Tosimiesten taivuttaessa rautaa suunnittelutoimistoissa ja telakalla. Jos ymmärrät.
"Onko mikään ihme, kun miehenmalli kahvittelee opettajanhuoneessa kahvikupin korva peukalon ja etusormen välissä. Tosimiesten taivuttaessa rautaa suunnittelutoimistoissa ja telakalla. Jos ymmärrät."
En juo kahvia. "Tosimiehistä" puhuminen on hieman kornia. Ostin juuri auton naispuoliselta myyjältä. Monien poikien elämästä kyllä puuttuu miehen malli.
Kaupankäyntihän perustuu petokseen. Ostitko ehkä korealaisen auton tai minkä.
"Kaupankäyntihän perustuu petokseen."
Et kai vain väitä autokauppiaita petollisiksi? Tai naispuolisia autokauppiaita?
Tunnen muuten saliharrastukseni kautta kohtuullisen määrän noita miehiä, jotka luokittelisit ehkä jonkin kategorian mukaan "tosimiehiksi". Heitäkin on moneen lähtöön. Enimmäkseeen kylläkin leppoisia kavereita ainakin aikuisemmalla iällä. Nuoremmista osa vähän kireähköjä.
Näkemyksesi opettajamiehistä on hieman koominen. Jos olisit nähnyt vuosikurssini miespuolisen väen, olisit ehkä yllättynyt. Neitimäisiä peukalonpyörittäjiä ei oikein joukkoon mahtunut ainakaan meidän yksikössämme. Monilla oli taustalla urheilua ja varsin kova itsetunto. Joukkoon mahtui pari upseerismiestäkin - aikuisia perheellisiä tapauksia. Valtio työnantajana ei oikein pitänyt heidän uravaihdoksestaan ja pakotti lopulta eroamaan kokonaan palveluksesta.
Monilla pojilla kouluissa todellakaan ei ole sitä mieshahmoa kotonaan ja tämä näkyy ikävällä tavalla. Vaihtuvilla isäpuolilla auktoriteetti ei ole oikein aina kohdallaan eikä motivaatiokaan. Surullisen monet äidit ovat poikiensa kanssa vaikeuksissa. En ole itsekään nähnyt isääni ikinä ja muistan sen, ettei se ollut mikään mieluisa asiaintila minulle. Jostakin syystä koulu onneksi sujui minulla, mutta näen todella monia nykyajan poikia, joilla EI suju. Kehitys huolestuttaa.
Ei ole pitkä aika siitä kun tänne joku kirjoitti hienoa tekstiä vastauksena juuri tuohon, että miksi lapset ovat niin häiriintyneitä jo ennen kouluikää. Jäi mieleen, koska olen täsmälleen samaa mieltä tuon kirjoittajan kanssa.
Suurin osa lapsista käy kunnallista päiväkotia ennen koulua. Rehelliset hoitajat ovat myöntäneet ryhmät liian suuriksi, aikuiset eivät ehdi kuulla ja nähdä kaikkea mitä tapahtuu. Tämä johtaa siihen, että vahvin, röyhkein, itsekkäin, epäempaattisin ottaa vallan joka ryhmässä ja toiset oppivat nopeasti, miten pitää käyttäytyä, että lapsiryhmässä pärjää, eikä joudu kaikkien sorsimaksi ja sortamaksi. Tällaista "sosiaalistamista" lapset oppivat aina kun kärsivät aikuisten liian vähästä valvonnasta ja ohjauksesta.
Luuletteko te tosiaan, että tarha-asteella lapset ovat herran enkeleitä ja kaikki muuttuu äkkiä kun koulu alkaa? Ei, tietenkään! Kyllä kiusaaminen, alistaminen, lyönnit, potkut, syrjiminen, haukkuminen, piikittely ja kaikki nämä taidot ovat jo hyvin kehittyneitä siihen mennessä kun mennään ala-asteelle.
Ilman riittävää aikuisten valvontaa päiväkodeissa "koulutetut" lapset tietävät kyllä, että moinen käytös ei ole aikuisten silmissä suotavaa, mutta eihän sitä aikuisten kuullen ja nähden tarvitse harjoittaakaan.
Ja sama meno jatkuu alaluokilla, jolloin koulussa ei anneta vielä edes numeroarvostelua. Opettajan "lellikki" on helposti se kaikkein epäsosiaalisin, kyynärpäätaktiikalla etenevä ja itseään narsistisesti eniten esillä pitävä epäsosiaalisin ja epäempaattisin häirikkö, JOS hänellä vain on pientäkään motivaatiota oppimiseen. Aikuisen luulevat vierestä seuraten tuollaista oppilasta suosituksi ja sosiaaliseksi, mutta todellisuudessa hän on kaikkea muuta.
Kaverit pidetään talutushihnassa henkisellä kiristyksellä ja väkivallalla. Nämä häiriköt määräävät, kenen kanssa leikitään ja kenen kanssa ei. Aikuisen on oltava erittäin hyvin selvillä lapsiryhmän sosiaalisista jännitteistä, ennen kuin he tajuavat, mitä ryhmässä todellisuudessa tapahtuu.
Kaiken huippu on, että lapset näkevät tällaisen häiriökäyttäytymisen aikuisten silmissä palkittavana eli kun osaa olla riittävän kiero ja ovela, salata aikuisilta sen, mitä todella tapahtuu, palkituiksi ja kiitellyiksi tulevat nimenomaan viidakonlakeja toteuttavat todelliset häiriköt.
Monesti aikuiset näkevät vain ne syrjään tuosta seurapiiristä näkevät oppilaat tai heidät, jotka eivät alistu epäoikeudenmukaista lapsijohtajien pomoteltaviksi. Siitä on seurauksena ryhmän ulkopuolelle jäämistä ja eri asteista kiusaamista, koska tuollaiset oppilaat eivät "sopeudu" epäterveellä tavalla käyttäytyvään joukkoon.
Ja koska eivät sopeudu, heistä tulee myös opettajien silmätikkuja huonon käytöksensä takia. Koska huonostihan he alkavat lopulta aikuisten silmissä käyttäytyä, kun eivät noudata ryhmän normeja, jotka ovat uskomattoman kieroutuneita ja vinoon menneitä, jos niitä joku vain vaivautuisi enemmän tutkimaan ja tarkastelemaan.
"Opettajan "lellikki" on helposti se kaikkein epäsosiaalisin, kyynärpäätaktiikalla etenevä ja itseään narsistisesti eniten esillä pitävä epäsosiaalisin ja epäempaattisin häirikkö, JOS hänellä vain on pientäkään motivaatiota oppimiseen. Aikuisen luulevat vierestä seuraten tuollaista oppilasta suosituksi ja sosiaaliseksi, mutta todellisuudessa hän on kaikkea muuta."
Tuota noin. Enpä ole moista aiemmin huomannutkaan, vaikka töitä on tullut koulussa tehtyä riittämiin. Oppilaita on monenlaisia, mutta kyllä ongelmallisimmat luonteet joukosta paljastuvat. He EIVÄT ole opettajan suosikkeja.
"Kaverit pidetään talutushihnassa henkisellä kiristyksellä ja väkivallalla. Nämä häiriköt määräävät, kenen kanssa leikitään ja kenen kanssa ei. Aikuisen on oltava erittäin hyvin selvillä lapsiryhmän sosiaalisista jännitteistä, ennen kuin he tajuavat, mitä ryhmässä todellisuudessa tapahtuu."
Totta. On kuitenkin aika naivia kuvitella, että omakaan lapsi kertoisi kaikkea oikein. Yleisesti ottaen vanhemmat ovat koulun tapahtumista pihalla kuin lumiukot. Entinen työkaverini toi oppilaat samaaan kouluun, juossa itse oli opettajana. Hän sanoi, että jos olisi ollut töissä eri koulussa kuin lapsensa, hän ei olisi mitään mistään tiennyt. Niin erilainen oli lasten antama kuva samoista tapahtumista, jotka työkaverini itse NÄKI.
"Kaiken huippu on, että lapset näkevät tällaisen häiriökäyttäytymisen aikuisten silmissä palkittavana eli kun osaa olla riittävän kiero ja ovela, salata aikuisilta sen, mitä todella tapahtuu, palkituiksi ja kiitellyiksi tulevat nimenomaan viidakonlakeja toteuttavat todelliset häiriköt."
Mihin tämä ajatusmalli perustuu?
"Monesti aikuiset näkevät vain ne syrjään tuosta seurapiiristä näkevät oppilaat tai heidät, jotka eivät alistu epäoikeudenmukaista lapsijohtajien pomoteltaviksi. Siitä on seurauksena ryhmän ulkopuolelle jäämistä ja eri asteista kiusaamista, koska tuollaiset oppilaat eivät "sopeudu" epäterveellä tavalla käyttäytyvään joukkoon."
Hmm. Lapsia ja nuoria on niin monenlaisia. Asiansa osaava opettaja kyllä näkee totuuden lapsijoukoista. Tilanne on tietenkin se, että mitä suurempi koulu on, sen etäisempiä oppilaat opettajalle ovat.
"Ja koska eivät sopeudu, heistä tulee myös opettajien silmätikkuja huonon käytöksensä takia. Koska huonostihan he alkavat lopulta aikuisten silmissä käyttäytyä, kun eivät noudata ryhmän normeja, jotka ovat uskomattoman kieroutuneita ja vinoon menneitä, jos niitä joku vain vaivautuisi enemmän tutkimaan ja tarkastelemaan."
Noh, enpä tiedä. Yleensä häiriköinti on kyllä kokonaisvaltaista sähläämistä, joka näkyy monin tavoin eri tilanteissa. Lapset ovat harvemmin yhtenä kinteänä joukkona. Useimmiten luokka on täynnä erilaisia pienempiä ryhmiä, joissa toimivat omat toimintatapansa. Jos joku jatkuvasti on huonoissa väleissä useiden eri ryhmien kanssa, hänessä ON luultavasti jotakin ongelmallista. Toki lapset osaavat julmia olla, mutta monet ovat yllättävänkin koekealla moraalilla varustettuja. Kaikella on syynsä.
Totuus kouluissamme edelleenkin on se, että häiriköt useimmiten oikeasti OVAT itsekin syyllisiä tilanteeseensa. Syyttömiä "uhreja" he eivät ole. Toki he ovat uhreja siinä mielessä, että heillä usein on ongelmia kotona. Ikivanha sääntö on edelleenkin totta: mukavilla ihmisillä on mukavia lapsia. Jokaisella ongelmaoppilaalla on taustassaan jotakin ongelmallista. Useimmiten tämä tarkoittaa sitä, että koti ei toimi oikealla tavalla. Valitan.
Amm.kasvattaja-nimmari on tosi väärässä tuon suhteen, että vanhemmat olisivat koulun tapahtumista pihalla kuin lumiukot.
Osa on, mutta meitä on kuule paljon, jotka tiedämme paljon enemmän koulun tapahtumista, kuin ikinä osaat kuvitellakaan.
Eivät opettajat ehdi kaikkea kuulla ja nähdä, mitä lasten välillä tapahtuu. Jos muuta väität, niin valehtelet. Oikeampaa olisi sanoa, että opettajat ovat pihalla kuin lumiukot, he tietävät vain sen, mitä näkevät. Paljonko luulet kouluissa tapahtuvan sellaista, mitä opettajat eivät näe?
"Tilanne on tietenkin se, että mitä suurempi koulu on, sen etäisempiä oppilaat opettajalle ovat. "
Ei koulun koolla ole mitään merkitystä tuohon, kun kyse on alaluokkalaisista, kyllä luokanopettaja ehtii tutustua oppilaisiinsa. Hän näkee siis sen, millaisina oppilaat haluavat esiintyä opettajalle. Pahin, narsistinen häirikkö, joka manipuloi yhtä paljon oppilaita kuin opettajaakin, osaa kyllä esiintyä opettajalle siten, että miellyttää opettajaa.
Mutta ne tai se oppilas, jonka häirikkö alamaisineen on sulkenut seurapiirin ulkopuolelle, voi olla niin rehellinen ja henkisesti pahoinvoiva, että hän ei jaksa/halua teeskennellä edes opettajalle. Hän antaa pahan olonsa näkyä, ja näin hän leimautuu ongelmaoppilaaksi.
Minä puhun näkemästäni ja kuulemastani, omin aistein havaituista tilanteista, jonka ovat vahvistaneet monet Asperger-lasten vanhemmat. Sinä puhut YLEISELLÄ tasolla häiriköistä ja haukut heidän vanhempiaan. Minä puhun tietyn tyyppisistä lapsista, jotka eivät ole häirikköjä ja joilla on hyvät kodit.
AS-lapsetkaan eivät mahdu kaikki samaan muottiin, mutta yksi aika yleinen, yhdistävä piirre heissä kaikissa on: Mieletön oikeudenmukaisuus ja totuuden puhumisen tarve. Jos saat AS-lapsen kiinni valehtelusta, niin minä epäilen hänen diagnoosiaan.
Oman lapseni kohdallaan olen testannut hänen rehellisyyttään monia kertoja, uudestaan nyt teini-iässä, jolloin ymmärtäisin, jos hän livauttelisi joistain asioista kotona edes valkoisia valheita. Niin ei ole tapahtunut. Olen esim. opettajalle esittänyt tietämätöntä jostain lapseni kertomasta tilanteesta, koska tiesin opettajan nähneen ja kuulleen tapauksen. Eri opettajat ovat vahvistaneet lapseni kertomukset aina oikeiksi.
Lapseni rehellisyys oli kipeä akilleen kantapää rikollisesti toimineelle sijaishuollolle aikanaan hänen laittoman huostaanottonsa aikana. Terapeutti ja lääkäri ovat vahvistaneet myös sen tietämäni hänen erityispiirteensä, että joistain muista neurologisten oireyhtymien lapsista poiketen hänellä on erittäin tarkka havaintokyky ja taito tulkita kaikki sosiaaliset tilanteet oikein, eri ihmisten ilmeitä ja pienen pieniä äänenpainon vivahteita myöten. Joissain tilanteissa se voi olla taito, mutta erityisesti yleisen peruskoulun puolella se oli rasite, niin väärin ja epäoikeudenmukaisesti häntä kohdeltiin monien opettajien silmissä loistaneiden häirikköoppilaiden taholta.
Vanhemmat kuulevat tarinat tapahtumista lapsiltaan. Se, että lasten joukossa on joku objektiivisempikin, ei tee tilannetta samaksi kaikkien kohdalla.
Se, että yhdessä koulussa on epäpätevää opettajakuntaa, ei tee tilannetta samaksi kaikissa kouluissa.
Mainitsemasi jutut voivat olla totta yläkoulun aineopettajajärjestelmässä, jossa opettajat eivät tunne kunnolla oppilaitaan. Olen itse luokanopettaja ja ymmärrän yläkoulun ongelmat. Jotkut asiantuntijat kuitenkin sanovat, että koulun pitäisi olla kooltaan sellainen, että kaikki tuntevat toisensa. Uskon, että siinä ON totuuden siemen.
Tässä kokemusta yläasteen puolelta ja esimerkki siitä, miten vähän opettajat tietävät oppilaiden välisistä tapahtumista:
"Kiusaajakoplaa johti eräs kympin oppilas ja hän esim. kuulutti suureen ääneen koulun käytävillä näin: "Eka saatiin häädettyä täältä pois kaks muslimia, seuraavana lähtee virolainen pelle, sitte venäläiset ja kun ne on saatu täältä toiseen kouluun, sitte lähtee X." Ja X tarkoitti minun lastani. 10:n oppilas huoritteli suureen ääneen lastani koulun käytävillä, vaikka hän itse kavereineen oli se, joka joi viikonloppuisin kaupungilla ja notkui siellä iltamyöhään, kun minun lapselleni ei tarvittu edes kotiintuloaikoja, koska hän viihtyi kotona.
Tiivis yhteydenpitoni kouluun jatkui, mutta mikään ei auttanut, ei yksikään palaveri korjannut tilannetta, eikä kiusaamista saatu loppumaan. Siis se jatkui tyyliin "koska tuota kiusattiin jo ala-asteen eka luokilla, niin kiusataan jatkossakin". Viimeinen parin opettajan järjestämä lasten välinen sovitteluyritys jopa paljasti, että palaveria johtanut opettaja ei ollut edes kiinnostunut, mistä todella on kyse, vaan yllätyksekseni syyllisti lastani kiusaamisesta!
Tilanne kärjistyi oppilaiden välillä lapseni jatkuvaan huoritteluun ja kun kerran lapseni mitta tuli täyteen ja hän sanoi vihaisena kiusaajien johtajasta "Saakelin bitch!", niin siitä nousi niin hirveä mekkala, että tarvittiin aikuisia väliin. Yleensä lapseni oli siis hiljaa kuunnellut sitä, että häntä huoriteltiin ja haukuttiin muutenkin mitä törkeimmällä tavalla ja oltiin häätämässä toiseen kouluun. Pääkiusaaja piti hirveää huutoa pitkin koulua, miten X oli huoritellut HÄNTÄ, opettajien lellikkiä, joka vetää kymppejä joka aineesta, joka on huippu-urheilija jne.
Sitten seurasi "sovittelupalaveri", jossa pääkiusaaja ja lapseni laitettiin vastakkain kahden opettajan ollessa paikalla. Kesti lähes viikon, ennen kuin se järjestettiin ja kiusaajan raivo koulussa oli suunnaton. Hän raivosi pitkin koulua siitä, miten lapseni huorittelee häntä... Siksi lapseni kielsi palaverin alussa, että ei hän ole ketään huoritellut, kunnes selvisi, että kiusaajan mielestä olikin kiinni tuosta yhdestä ainoasta tilanteesta, jolloin lapseni suuttuneena tiuskaisi "Saakelin bitch!" Palaverin lopputulema oli se, että puhetta johtanut opettaja sanoi lapselleni mm. näin: "Osaatko sinä edes englantia? Ymmärrätkö sinä edes mitä bitch tarkoittaa? "
Siis tuossa tilanteessa lapseni olikin opettajien mielestä kiusaaja ja oikea kiusaaja pääsi kuin koira veräjästä lähinnä päänsilittelyjen kera.
Surkuhupaisinta tuossa on kaiken kukkuraksi se, että bitch-sanan käyttö ei ole huorittelua, sen voi jokainen tarkistaa sanakirjasta, jos ei muuten tiedä. Mutta tuo osoitti meille sen, että koulu ei halunnut puuttua raivohullun oppilaan käytökseen. Se riitti, että hän kielsi opettajille kaikki puheensa toisten koulusta häätämisestä ja yleensäkin kaikki väärät tekonsa, joita kyllä riitti jatkuvasti."
YKSI lapsen paremmin tuntenut opettaja otti asiakseen seurata salaa oppilaiden välistä menoa ja hän vahvisti kaikki tapahtumat juuri siten, kuin kiusattu oppilas oli ne kuvannut. Ikävä kyllä vain tuo opettaja ei päässyt mukaan ns. sovittelupalaveriin. Hän oli muutenkin ilmeisesti liikaa hankalissa tilanteissa vääryyttä kärsineiden oppilaiden puolella, koska tuon lukuvuoden jälkeen hänelle järestettiin siirto toisen koulupiirin alueelle...
Erot eri koulujen välillä voivat olla suuriakin, mutta ensimmäinen lapseni yläasteen koulu antoi varmaan jonkinlaista osviittaa siitä, mihin lapseni alun arvionsa perusti. Henkeä haukkoen kuuntelin yleensä päivän tapahtumia. On nimittäin valtavan suuri ero siinä, miten lapset käyttäytyvät aikuisten läsnäollessa ja siinä, mitä tapahtuu kun heitä ei ole näkö- ja kuuloetäisyydellä.
Ovatko vanhemmat yleensä tietoisia siitä, että koulussa lapset näkevät henkistä ja fyysistä väkivaltaa päivittäin? He joko itse osallistuvat sen harjoittamiseen tai ainakin näkevät ja kuulevat sitä jatkuvasti.
Kaikki luokkakaverit olivat lapseni fb-kavereina, mutta taisin olla niitä harvoja äitejä, joka näki luokkakavereiden fb-päivityksiä ollenkaan. Siis 30:n oppilaan luokassa ehkä kymmenkunta ei käyttänyt alkoholia ikinä, ei edes luokan johtohenkilöiden painostuksesta.
Suurisuisin henkisen väkivallan harjoittaja oli tyttö, joka oli opettajien suosikki, koska menestyi koulussa, kotona hän tuntui olevan hyvin yksin sen vähän, mitä siellä näytti viihtyvän, ainakin fb-kirjaustensa perusteella. Edes maajoukkuetason urheiluharrastus ei näyttänyt säästävän huonosta käytökseltä.
Erot eri koulujen välillä voivat olla suuriakin, mutta ensimmäinen lapseni yläasteen koulu antoi varmaan jonkinlaista osviittaa siitä, mihin lapseni alun arvionsa perusti. Henkeä haukkoen kuuntelin yleensä päivän tapahtumia. On nimittäin valtavan suuri ero siinä, miten lapset käyttäytyvät aikuisten läsnäollessa ja siinä, mitä tapahtuu kun heitä ei ole näkö- ja kuuloetäisyydellä.
Ovatko vanhemmat yleensä tietoisia siitä, että koulussa lapset näkevät henkistä ja fyysistä väkivaltaa päivittäin? He joko itse osallistuvat sen harjoittamiseen tai ainakin näkevät ja kuulevat sitä jatkuvasti.
Kaikki luokkakaverit olivat lapseni fb-kavereina, mutta taisin olla niitä harvoja äitejä, joka näki luokkakavereiden fb-päivityksiä ollenkaan. Siis 30:n oppilaan luokassa ehkä kymmenkunta ei käyttänyt alkoholia ikinä, ei edes luokan johtohenkilöiden painostuksesta.
Suurisuisin henkisen väkivallan harjoittaja oli tyttö, joka oli opettajien suosikki, koska menestyi koulussa, kotona hän tuntui olevan hyvin yksin sen vähän, mitä siellä näytti viihtyvän, ainakin fb-kirjaustensa perusteella. Edes maajoukkuetason urheiluharrastus ei näyttänyt säästävän huonolta käytökseltä.
Ei silti, on minunkin vanhin lapseni suorittanut yliopisto-tutkinnon, mutta se ei suinkaan mielestäni ole mikään suora osoitus siitä, miten kasvatus on onnistunut tai miten lapsi voi henkisesti. Omassa työssäni näen päivittäin, miten paljon esim. YTHS:n piirissä on mielenterveysongelmista kärsiviä opiskelijoita. Eikä suinkaan kaikilla, ainakaan omien kertomustensa perusteella ole ollut huonoja kotioloja. Eivätkä varmasti kaikki avun tarpeessa olevat edes hakeudu ammattiauttajille, joten todellista määrää on vaikea arvioida.
Kieltämättä itsekin pysähdyin miettimään lapseni arviota siitä, millaisia aikuisia ja tulevaisuuden vanhempia entisistä luokkakavereista kasvaa. He ovat juuri sitä sukupolvea, 90-luvun lopulla syntyneitä, jotka joutuivat kodeissaan kärsimään kaikista laman leikkauksista. Monien vanhemmat menettivät työpaikkansa, jotkut jopa omaisuutensakin sen vuosikymmenen aikana. Eikä niistä vuosista alkanut yhteiskunnan kahtiajako ole yhtään parantanut lasten tilannetta.
Niistä vuosista myös alkoi politiikassa vaikuttaa sama viidakon laki, jonka lapset oppivat kyllä käytännössä jo päiväkodeissa. Meillä on kasvamassa nuoriso, jonka kunnioittaa vain vahvemman ideologiaa, sen mukaan röyhkeys ja itsekkys on ihailtavaa, muut ovat heikkoja epäonnistujia, joilla ei ole mitään ihmisarvoa.
Näinkö tosiaan on? Miksi ei ikinä oteta esiin vaihtoehtoa, jossa sosiaalisten taitojen opetus olisi tärkeää koulussa esim. yksipuolisen urheilun ihannoinnin sijasta? Tai psykologiaa jo peruskouluun tietenkin ikätasoon sovellettuna?
Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Oma lapseni jätettiin porukan ulkopuolelle, koska ei osallistunut luokan viinabileisiin. Lukiossakaan ei ollut kavereita, koska samat oppilaathan siellä olivat kuin yläasteella. Koulu meni erittäin hyvin, vaikka ei siihen panostanut lainkaan. Itse surin kavereiden puutetta nuoren kanssa. Nyt odotan, että uudesta opiskeluympäristöstä, jossa toivon olevan fiksumpia ihmisiä, löytyisi niitä kavereitakin. Perusarkuutta on vielä, mutta olemme yrittäneet rohkaista kykyjemme mukaan. Kiltti, älykäs ja hyvät tavat omaava nuori ei ole ikäistensä suosiossa. Onneksi koulussa oli muutama opettaja, jotka olivat tosi hienoja tyyppejä. Ehkä he huomasivat syrjimisen ja halusivat omalta osaltaan rohkaista nuorta elämässä eteenpäin.
Missä päin Suomea on 30 oppilaan luokkia yläkoulussa?
Miettivä vanhempi.
Missähän koulussa urheilua "ihannoidaan" sinusta liikaa?
Nykylapsista suuri osa ei liiku juuri lainkaan.
Psykologia taas ei "sovellettunakaan" uppoaisi peruskoulussa suureen osaan oppilaista. Käytännön psykologiaa taas saa toitottaa oppilaille ihan koko ajan esim. siinä muodossa, miten toisia pitää kohdella ja miksi.
Muistan omilta ala-asteajoilta jo (90-luvun loppu, 2000-luvun alku) kuinka meidän koulussa oli vaikka kuinka monia häiriköitä normaalilla luokalla joiden käytökseen ei syystä tai toisesta puututtu. Häiriköivät tunnilla ja välitunneilla. 8-vuotiaana välitunnilla yksi poika tuli ja löi minua vatsaan niin että meni ilmat pihalle, en tiedä vieläkään syytä. 2-luokalla luokallamme oli myös yksi erittäin väkivaltainen poika joka sitten yhtäkkiä vaihtoi luokkaa. Opettaja ei koskaan puhunut miksi, ja jäi hämärän peittoon lapsille että onko väkivaltainen käytös oikein ja normaalia vaiko ei. Tavallisella luokallamme oli myös poika joka sai raivokohtauksia ja repi kerran matematiikan kirjan ja kaatoi pulpetteja luokassa. Sitten meille jäi sellainen kuva että tämä on normaalia. No, nyt kun olen itse naimisissa ja on yksi lapsi, voin vain todeta ko. henkilöiden facebook sivuja katsoman että ei lujaa mene (sikäli kun niistä voidaan jotain päätellä), elämä hunningolla, jokaisessa kuvassa rällätään ja elämällä ei mitään suuntaa.
TOISAALTA pikkuveljeni on tällaisella "erityisluokalla", on syntynyt vammaisena ja tarvitsee erityisohjausta kun on oppimisvaikeuksia. On kuitenkin rauhallinen ja kiltti kuin lammas. Luokalla (luokka-aste 7) on kuitenkin näitä sekopäitä(anteeksi sanavalinta, en keksi nyt parempaa) ja väkivaltaisia kiusaajia jotka tietysti häiriköivät tunnilla ja myös kiusaavat muita kuten veljeäni jolla on vamma. Vievät siis erityisopetusta tarvitsevilta lapsilta pienenkin mahdolisuuden oppia.
En siis tiedä miten pitäisi toimia kuin näitä erityisoppilaitakin on niin erilaisia. Yksi vaihtoehto olisi järjestää erityisopettajia erityisoppilaille mutta siihen ei ole varaa.
"8-vuotiaana välitunnilla yksi poika tuli ja löi minua vatsaan niin että meni ilmat pihalle, en tiedä vieläkään syytä. "
Kyseessä lienee varmaankin pieni poika joka on voimansa tunnossa MUTTA ilman ohjausta ja opastusta. On ihan normaalia ja jopa tavoiteltavaa että 4 - 12 vuotias poika leikkii kamppailuleikkejä mutta pojalle pitää opettaa niihin liittyvät tiukat säännöt.
Kaikkein parhaiten ohjaus tapahtuu vaikkapa esimerkin avulla: Selvästi isompi poika voisi leikkiä pikkupojan kanssa kamppailuleikkejä SITEN että ottaa huomioon kokoeron. Eikä tässä ole mitään sopimatonta.
Tiedän erään pikkupojan joka sai tällä tapaa opastusta. Hän oli pienenä voimansa tunnossa (mikä on erittäin positiivinen asia) mutta ei tiettävästi koskaan ollut väkivaltainen.
Jokainen varmaankin tuntee ainakin muutaman jääkiekkoa pelaavan teinipojan, ovat muuten ihmeen hyväkäytöksisiä. Jääkiekko on kontaktilaji.
Annetaan poikien olla poikia ja tuetaan heidän kasvuaan poikina.
Ei liene mukavaa sille "vastustajalle"
Alakoulussa, jossa lapseni ovat,, on mielestäni tehty oikea ratkaisu. Päärakennuksesta lähtee useampia siipiä, joissa on useampia kerroksia ja aina yhden kerroksen yhdessä siivessä on yksi luokka-aste kotiluokkineen.
Parasta tässä on se, että "vammaisille" lapsille (autistit, kehitysvammaiset, jne) on oma "kerroksensa" yhdessä siivessä ja "muuten erityistarpeisille" omansa. Siis fiksua siksi, että näin kaikilla on oma rauhansa opiskella, eivätkä esim. käyttäytymishäiriöiset häiriköi muiden ryhmien opiskelua. Lisäksi "erityistarpeisten" ryhmä on vielä jaettu eri luokkiin - "pikkuiset" eli sellaiset eka -ja tokaluokkalaiset, jotka eivät vielä ole riittävän koulukypsiä, on turvallisuussyistä siirretty erityistarpeisten alueelta ekaluokan alueelle.
Erityistarpeisten alueella sijaitsevat "käytöshäiriöisten luokka" ja "väkivaltaisten luokka" sekä "koulupudokkaiden luokka" - ja nämä nimitykset vain, jotta ymmärrätte, mitä tarkoitan, koulussa noita nimityksiä siis ei käytetä.
Käytöshäiriöluokassa tunnit ovat pääosin huutelua ja riehumista, mutta ilman väkivaltaa - väkivaltaiset lapset ovat toisessa luokassa. Väkivaltaluokassa lapset todella ovat sellaisia, että erään opettajan mukaan (kuulin opettajien puhuvan keskenään) saksia ei voi luokassa käyttää ollenkaan, koska tietyt lapset vahingoittavat niillä samantien joko itseään tai muita. Ikkunoissa on turvalasit, koska joku oli yrittänyt mennä ikkunasta läpi. Ovet lukitaan tuntien ajaksi.
Käytöshäiriöluokkalaiset ilmeisesti pääsevät ala-asteen jälkeen kuka minnekin, osa on psykiatrisen avun tarpeessa, osa taas integroidaan normiluokkaan.
Väkivaltaluokan oppilaat (puree, potkii, lyö, puukottaa, kuristaa, yrittää tappaa) ovat lähes poikkeuksetta psykiatrisella osastolla jossakin vaiheessa elämäänsä, koska heidän hillitsemisensä onnistuu lähinnä voimakeinoin tai lääkkeellisesti. Suurelta osin siis päätyvät aikuisena ilmeisesti laitokseen...
Koulupudokkaat taas ovat "laiskoja" ja huonosti käyttäytyviä (ei siis varsinaisesti psykiatrisen hoidon tarpeessa, mutta joukossa paljon niitä, joiden vanhemmat eivät lainkaan katso lastensa perään, eli lapsia, joissa ei ole mitään muuta tutkittua vikaa kuin huono kotikasvatus ja kurittomuus, eli ei siis mitään as/adhd/tms. lapsia, vaan nimenomaan tutkitusti terveitä. Luokassa kuulemma lähes puolet tyttöjä, ja kyseessä on TOSI iso luokka. (Tämä kyllä vaatisi mielestäni jakamisen kahteen luokkaan ja kahdelle opettajalle, mutta resursseja ei kuulemma ole...)
Oma lapseni on eräällä näistä erityisluokista (en kerro millä) joten puhun usein näiden erityisopettajien ja erityisoppilaiden vanhempien kanssa. Eräs heistä sanoi, että tuo koulupudokkaiden luokka on se luokka josta lapsia yleensä huostataan, jos jostain huostataan, sillä siellä lapsilla ei ole mitään lapsesta itsestään johtuvaa syytä olla vaikea (esim. vamma, mielenterveys, muu sairaus, oppimishäiriö), vaan ongelmat ovat kotilähtöisiä - alkoholismia, huumeita, väkivaltaa, hyväksikäyttöä. Muilta luokilta huostaanottoja ei kuulemma ole erään äidin mukaan tehty kai vuosiin, tai ainakaan hän ei ole siitä kuullut. (Hänen oma tyttärensä huostaanotettuna siis...)
Vammaisten puolelta löytyvät yhdestä luokasta erityisen vaikeasti vammaiset (joilla ei siis mitään mahdollisuutta oppia esim. lainkaan lukemaan, kirjoittamaan, tms.), eli pääosin 1-3-vuotiaan tasolle jääviä. Toisessa luokassa ala-asteikäiset (n. 7-10v) lievemmin vammaiset (vaikea asperger, downin syndrooma, lievemmät kehitysvammat, jne. ) kehitystaso n. 4-8v. Kolmannessa luokassa sama juttu, mutta lapset n. 10-17v., mutta kehitystasoltaan n. 7-12v. tasolla.
Perus asperger- ja adhd-lapset, jotka kykenevät toimimaan normiluokkaan integroidusti vähintään oman avustajan kanssa, ovat tavallisissa luokissa. Koulussa on todella paljon erityistarpeisia lapsia verrattuna muihin tuttuihin kouluihin, mutta siellä on myös todella monta erkkaopea ja valtava liuta avustajia. En tiedä onko tämäkään paras mahdollinen ratkaisu, mutta ainakin tuolla vaikuttaa toimivan, omatkin muksuni ovat tykänneet.
Tuossa kouluyksikössä näyttää olevan paljon resursseja käytettäväksi, mutta kuvauksesta päätellen ne ovat myös tarpeen. Läheskään kaikki Suomen koulut eivät tuon tyyppisiä ole.
Minua kiinnostaisi tietää, missä päin Suomea tuolla tavoin toimiva koulu on. Kerro edes ilmansuunta, onko idässä, etelässä, lännessä vai keskisemmässä Suomessa.
Oma AS-lapseni olisi ala-asteella tarvinnut mieluiten henkilökohtaisen avustajan alemmilla luokilla, mutta pääkaupungilla ei ollut "varaa" sellaiseen. Huostaanottoihin kyllä varaa löytyy näissäkin tapauksissa, mutta rahaa ei ole lapselle mihinkään silloin, kun hän asuu vielä kotonaan.
"Eräs heistä sanoi, että tuo koulupudokkaiden luokka on se luokka josta lapsia yleensä huostataan, jos jostain huostataan, sillä siellä lapsilla ei ole mitään lapsesta itsestään johtuvaa syytä olla vaikea (esim. vamma, mielenterveys, muu sairaus, oppimishäiriö), vaan ongelmat ovat kotilähtöisiä - alkoholismia, huumeita, väkivaltaa, hyväksikäyttöä. Muilta luokilta huostaanottoja ei kuulemma ole erään äidin mukaan tehty kai vuosiin, tai ainakaan hän ei ole siitä kuullut. (Hänen oma tyttärensä huostaanotettuna siis...) "
Samanlainen käsitys minullakin on huostaanottovanhemmista.
Eli jos syyt ovat ns. perinteiset, ei niiden julki tuloa kainostella.
Vaikuttaa muuten mallikkaasti toimivalle kunnalle tuo, jonka alueelta tuollainen koulu löytyy.
Keski-Suomessahan tuo, ja tässa kunnassa ei sitten mikään muu toimikkaan... Lapsiin täällä sentään panostetaan.
Nyt taidan tajuta, mistä koulusta on kyse, on muuten ainoa laatuaan Suomessa. En ainakaan minä tiedä toista vastaavaa.
Meidän kunnassa taas panostetaan kaikkeen muuhun, mutta ei lapsiin. Mutta siitähän täällä ei rahanahneen sijaishuollon edustajan mielestä saisi ilmeisesti puhua mitään. Pitäisi keskittyä vain huonojen vanhempien haukkumisen ja ihastella sijaishuoltoa, sitäkin osaa siitä, joka toimii lapsia kohtaan rikollisin menetelmin.
Kiitos vain Suomi24:n viimeisen täysin epäonnistuneen uudistuksen jälkeen, näissä pitkissä ketjuissa ei kannata kirjoitella enää tuonne ketjun keskelle.
Kun viestipuumalli poistui käytöstä, joutuu selaamaan kauan, ennen kuin löytää viimeksi kirjautuneen viestin ja vastaus siihen voi kirjautua mihin tahansa. Joskus se menee siihen, mihin on tarkoitettukin ja joskus koko ketjun hännille, jolloin lukija on täysin epätietoinen, että mihinkähän tämä kommentti liittyy.
Ehdotankin, että pitkissä ketjuissa kirjoitettaisiin aina vain ketjun loppuun. Silloin joutuu kyllä kopioimaan sinne sen osan toisen viestiä, mihin vastaa, mutta se on kuitenkin helpointa toisten lukijoiden kannalta.
Tämä väite on kummallinen:
"Kun diagnoosi otetaan esille tarvittaessa ja toisenlaisessa tilanteessa väitetään neurologisten ongelmien osalta, ettei niitä koskaan ole ollutkaan. Siis lähipiirissäni on tällaista. "
Ei diagnoosin kanssa voi tuolla tavalla kikkailla.
Kun dg:n saa, se on ja pysyy, ei siitä pääse eroon missään "sopivassa tilanteessa". Joko kirjoittaja on ymmärtänyt lähipiiriään jotenkin väärin tai sitten hän valehtelee koko asiasta.