Olen 21-vuotias, ja vaarassa syrjäytyä lopullisesti. Kerron vain lyhyesti asiani, koska en itekään jaksaisi lukea neljän sivun vuodatusta kaikesta. Olen nuorena ollut ylipainoinen nössö ja varmaan omakin käytös vaikutti koulukiusaamiseen, ja sittemmin syrjäydyin sosiaalisesti. Minulla ei ole ikinä ollut tyttöystävää eikä mitään erityisen hyviä ystäviä, mutta toisaalta en ole edes varma seksuaalisesta suuntautumisestani ja olen hyvin vahvasti biseksuaali. Tämä mutkistaa asiaa entisestään, kun kaipaan läheisyyttä, mutta en tiedä itsekään, kumpaa kaipaan, ja tuntuu, että keikun jatkuvasti veitsenterällä.
En harrasta ollenkaan yöelämää ja baareissa notkumista, koska en tiedä mitä haen sieltä enkä yksikseni taas käytä mitään päihteitä oloni turruttamiseen, vaan kärsin hiljaisuudessa ja miellän osin ansaitsevani sen. Kieriskelen usein itsesäälissä, vaikka olen viimeisen vuoden aikana muuttunut ihmisenä melkein kokonaan, enkä itsekään pidä itseäni rumana enää, ja minua on välillä luonnehdittu alusvaatemalliksi ja jopa pyydetty mallikokelaaksi, mutta en luota itseeni. Tänä vuonna koulun piti jatkua (olen korkeakoulussa), mutta en ole syksyn aikana käynyt kuin kerran koulussa, ja sieltä laitellaan viestejä, mutta olen vastannut niihin vain välinpitämättömästi.
Luulen että minulla on hyvin heikko itsetunto, enkä kestä pettymyksiä ollenkaan, oletan epäonnistuvani kaikessa ja koen, että olen jäänyt pahasti muista jälkeen. Viime aikoina se on alkanut kaivertaa minua, kun vähät kaverit ovat kerskuneet omalla villillä nuoruudellaan ja itse olen vain istunut tietokoneella lihavana nörttinä koko elämäni ja jäänyt kaikesta paitsi. Sosiaaliset taitoni ja valmiuteni ovat vähän kaksiset juuri tästä johtuen, ja en osaa esiintyä omana itsenäni, koska tuntuu, että koko minuutta ei edes ole olemassa. Tulee sellainen olo, että turha enää edes yrittää, kun olen jo epäonnistunut kaikessa kuitenkin, mutta se ei ole pelkkää surua, vaan katkeruutta. En kuitenkaan koe mitään omantunnontuskia tai moraalisia ongelmia, ja ihmisten huijaaminen ja hyväksikäyttäminen on helppoa niin halutessani. Ajatukset tavallisesta tylsästä työpaikasta, parisuhteesta, perheestä, asuntovelkahelvetistä ja muusta oppikirjaelämästä ahdistavat. Tunnistan tässä ainakin joitakin narsismin piirteitä itsestäni.
En tullut tänne hakemaan sääliä tai huomiota, vaan näkökulmia. Heittäkää vapaasti kritiikkiä. Minulla on vikaa päässä, ja haluan korjata sen.
En harrasta ollenkaan yöelämää ja baareissa notkumista, koska en tiedä mitä haen sieltä enkä yksikseni taas käytä mitään päihteitä oloni turruttamiseen, vaan kärsin hiljaisuudessa ja miellän osin ansaitsevani sen. Kieriskelen usein itsesäälissä, vaikka olen viimeisen vuoden aikana muuttunut ihmisenä melkein kokonaan, enkä itsekään pidä itseäni rumana enää, ja minua on välillä luonnehdittu alusvaatemalliksi ja jopa pyydetty mallikokelaaksi, mutta en luota itseeni. Tänä vuonna koulun piti jatkua (olen korkeakoulussa), mutta en ole syksyn aikana käynyt kuin kerran koulussa, ja sieltä laitellaan viestejä, mutta olen vastannut niihin vain välinpitämättömästi.
Luulen että minulla on hyvin heikko itsetunto, enkä kestä pettymyksiä ollenkaan, oletan epäonnistuvani kaikessa ja koen, että olen jäänyt pahasti muista jälkeen. Viime aikoina se on alkanut kaivertaa minua, kun vähät kaverit ovat kerskuneet omalla villillä nuoruudellaan ja itse olen vain istunut tietokoneella lihavana nörttinä koko elämäni ja jäänyt kaikesta paitsi. Sosiaaliset taitoni ja valmiuteni ovat vähän kaksiset juuri tästä johtuen, ja en osaa esiintyä omana itsenäni, koska tuntuu, että koko minuutta ei edes ole olemassa. Tulee sellainen olo, että turha enää edes yrittää, kun olen jo epäonnistunut kaikessa kuitenkin, mutta se ei ole pelkkää surua, vaan katkeruutta. En kuitenkaan koe mitään omantunnontuskia tai moraalisia ongelmia, ja ihmisten huijaaminen ja hyväksikäyttäminen on helppoa niin halutessani. Ajatukset tavallisesta tylsästä työpaikasta, parisuhteesta, perheestä, asuntovelkahelvetistä ja muusta oppikirjaelämästä ahdistavat. Tunnistan tässä ainakin joitakin narsismin piirteitä itsestäni.
En tullut tänne hakemaan sääliä tai huomiota, vaan näkökulmia. Heittäkää vapaasti kritiikkiä. Minulla on vikaa päässä, ja haluan korjata sen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei tuollaista varmaan voi enää korjata.
Normaalia, eikö löydy yhtäkään sun kaltaistas "erilaista" ihmistä?
Vaikea kuvitella mutta toisaalta 90% sellasiahan on.. Ootkohan väärässä ympäristössä... Sulla ei ole vikaa päässä mun mielestä mut ootko ikinä miettinyt et mitä SÄ oikeesti haluat? Mitä teet siellä korkeakoulussa opiskeletko unelma ammattiin vai teetkö vaan niinkun pitäis tehdä normien mukaan..?
Ongelmasi kuulostavat siltä, että ammattiapu voisi olla paikallaan. Tsemit elämään! Älä lannistu, vaikka välillä mieli tekisi!