Uhmakas koira.
Hankin kolmannen oman koirani vajaa vuosi sitten. Ennalta jo tiesin, että vaikeinta tulee olemaan nämä kaksi ensimmäistä vuotta: ensin sisäsiistiksi ja hyville tavoille opettaminen, sosialistaminen, sitten kouluttaminen - ja uhma. Pentu valloitti perheen. Oppi viisikuisena sisäsiistiksi, lasten näykkiminen ja retuuttaminen saatiin loppumaan vasta noin puolivuotiaana, hampaiden käyttö oli pennulle erityisen suuri pahe. Opetettiin kulkemaan hihnassa ja oppi sen hienosti, oppi jättämään kissan rauhaan ja hoitotoimenpiteet sujuivat hyvin. Oppi ohittamaan muut koirat, käytöstavat omaksuttiin hienosti. Upea luonne, kiltti ja ihmisrakas, mutta myös rohkea ja kieltämättä jääräpäinen.
Koira tuli vuoden ikään tämän kuun alussa ja kuten arvasin: kuin kellontarkasti tuli uhma.
- Yhtäkkiä alkoi hihnassa nykiminen, aivan kuin peruskoulutuksen saanut 'teini' olisi yllättäen taantunut takaisin pikkupennuksi. Olin jo vaihtanut hihnan fleksiin ajat sitten, nyt jouduin ottamaan hihnan takaisin käyttöön ja ennen niin mukavista lenkeistä tuli taas jatkuvaa toistoa niin kuin silloin aikoinaan, kun koulutin sitä kulkemaan vetämättä. Ei se ruvennut vetämään, mutta kuin kiusallaan sen pitää kulkea ohitseni niin, että nykäisee hihnaa. Todella turhauttavaa.
- Sitten hampaiden käyttö palasi kuvioihin. Yllätin koirani repimässä lapsia vaatteista leikin yhteydessä, yhtäkkiä purematon koirani alkoi kokeilemaan hampailla lasten käsiä ja jalkoja näiden juostessa pihalla. Jatkuvaa kieltoa, aivan kuin olisi taannuttu takaisin pennuksi.
- Nyt on kuvioihin palaamassa myös kissan kiusaaminen. Se ei enää voikaan ottaa torkkuja kissan vieressä vaan pitää mennä viereen ja ruveta tökkimään kuonolla, yrittää tarttua hampailla niskasta, alistaa.
Jos en olisi tiennyt, että peruskoulutettu koira voi taantua uhman aikana pahastikin, olisin todennäköisesti kuvitellut, että koirastani on tulossa räyhä, tai olen epäonnistunut sen koulutuksessa. Onneksi muistan tämän vaiheen, koska se piti käydä läpi myös edellisten koirieni kanssa. Näistä koirista toinen kuoli puolentoistavuoden iässä auto-onnettomuudessa, ja harmittelen yhä, etten koskaan nähnyt sitä kypsänä aikuisena.
Yhteenvetona tahdon muistuttaa jokaista, joka on ensimmäistä koiraa itselleen ottamassa, ettei koiran kouluttaminen jää sisäsiisteys- ja remmikoulutukseen. Juuri, kun näyttää, että olette päässeet voitolle ja se ihana karvapallo on oppinut tavoille, kaikki voikin uhman aikana muuttua radikaalisti ja koira taantua ja muuttua aivan kuin toiseksi koiraksi. Oletteko huomanneet nuo lukemattomat ilmoitukset, joissa kaupataan noin yksivuotiaita koiria pitovaikeuksien tai muiden syiden nojalla? Moni niistä ilmoituksista on syntynyt juuri uhman aiheuttamasta epätoivosta. HARKITKAA PENNUN OTTAMISTA, LUKEKAA KOIRAN KEHITTYMISESTÄ, että sitten varmasti tietäisitte millaisia tilanteita koiran kanssa voi eteen tulla. Pelkkä hyvä ravinto ja rakkaus ei yksinkertaisesti riitä. Pitää olla pitkäjänteinen ja pitkähermoinen, mutta lopussa se palkkio odottaa: tottelevainen, ihana lemmikki ja harrastuskaveri, ihmisen paras ystävä!
Hankin kolmannen oman koirani vajaa vuosi sitten. Ennalta jo tiesin, että vaikeinta tulee olemaan nämä kaksi ensimmäistä vuotta: ensin sisäsiistiksi ja hyville tavoille opettaminen, sosialistaminen, sitten kouluttaminen - ja uhma. Pentu valloitti perheen. Oppi viisikuisena sisäsiistiksi, lasten näykkiminen ja retuuttaminen saatiin loppumaan vasta noin puolivuotiaana, hampaiden käyttö oli pennulle erityisen suuri pahe. Opetettiin kulkemaan hihnassa ja oppi sen hienosti, oppi jättämään kissan rauhaan ja hoitotoimenpiteet sujuivat hyvin. Oppi ohittamaan muut koirat, käytöstavat omaksuttiin hienosti. Upea luonne, kiltti ja ihmisrakas, mutta myös rohkea ja kieltämättä jääräpäinen.
Koira tuli vuoden ikään tämän kuun alussa ja kuten arvasin: kuin kellontarkasti tuli uhma.
- Yhtäkkiä alkoi hihnassa nykiminen, aivan kuin peruskoulutuksen saanut 'teini' olisi yllättäen taantunut takaisin pikkupennuksi. Olin jo vaihtanut hihnan fleksiin ajat sitten, nyt jouduin ottamaan hihnan takaisin käyttöön ja ennen niin mukavista lenkeistä tuli taas jatkuvaa toistoa niin kuin silloin aikoinaan, kun koulutin sitä kulkemaan vetämättä. Ei se ruvennut vetämään, mutta kuin kiusallaan sen pitää kulkea ohitseni niin, että nykäisee hihnaa. Todella turhauttavaa.
- Sitten hampaiden käyttö palasi kuvioihin. Yllätin koirani repimässä lapsia vaatteista leikin yhteydessä, yhtäkkiä purematon koirani alkoi kokeilemaan hampailla lasten käsiä ja jalkoja näiden juostessa pihalla. Jatkuvaa kieltoa, aivan kuin olisi taannuttu takaisin pennuksi.
- Nyt on kuvioihin palaamassa myös kissan kiusaaminen. Se ei enää voikaan ottaa torkkuja kissan vieressä vaan pitää mennä viereen ja ruveta tökkimään kuonolla, yrittää tarttua hampailla niskasta, alistaa.
Jos en olisi tiennyt, että peruskoulutettu koira voi taantua uhman aikana pahastikin, olisin todennäköisesti kuvitellut, että koirastani on tulossa räyhä, tai olen epäonnistunut sen koulutuksessa. Onneksi muistan tämän vaiheen, koska se piti käydä läpi myös edellisten koirieni kanssa. Näistä koirista toinen kuoli puolentoistavuoden iässä auto-onnettomuudessa, ja harmittelen yhä, etten koskaan nähnyt sitä kypsänä aikuisena.
Yhteenvetona tahdon muistuttaa jokaista, joka on ensimmäistä koiraa itselleen ottamassa, ettei koiran kouluttaminen jää sisäsiisteys- ja remmikoulutukseen. Juuri, kun näyttää, että olette päässeet voitolle ja se ihana karvapallo on oppinut tavoille, kaikki voikin uhman aikana muuttua radikaalisti ja koira taantua ja muuttua aivan kuin toiseksi koiraksi. Oletteko huomanneet nuo lukemattomat ilmoitukset, joissa kaupataan noin yksivuotiaita koiria pitovaikeuksien tai muiden syiden nojalla? Moni niistä ilmoituksista on syntynyt juuri uhman aiheuttamasta epätoivosta. HARKITKAA PENNUN OTTAMISTA, LUKEKAA KOIRAN KEHITTYMISESTÄ, että sitten varmasti tietäisitte millaisia tilanteita koiran kanssa voi eteen tulla. Pelkkä hyvä ravinto ja rakkaus ei yksinkertaisesti riitä. Pitää olla pitkäjänteinen ja pitkähermoinen, mutta lopussa se palkkio odottaa: tottelevainen, ihana lemmikki ja harrastuskaveri, ihmisen paras ystävä!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jeps näihin ilmoituksiin olen itsekin kiinnittänyt huomiota. On jännä miten nämä "pitovaikeudet" tulevat niin usein alle kaksi vuotiaana..
Itse olen oppinut virheistäni ja luotan koirani olevan perustavoilla vasta kun se on täyttänyt 2,5 vuotta, siihen asti korjaan sen virheitä kokoajan. Aina jos lenkillä hihna kiristyy, korjaus. Aina kun vahingossakin hampaita käytetään vähänkin liikaa, korjaus. Aina kun kuulo tuntuu häviävän, korjaus. Koska en enää anna koiran "päästä huonoille teille" ei meille ole tullut uhmaa koirille sen kummemmin kuin ehkä pientä uppiniskaisuutta ja riiviömäisyyttä. Joten uskoisin että muillakin voisi toimia tuo toiminnantarkkailu vaikka koira muuten olisikin jo tavoilla.
Juup, ensin pentuaikana käytetään hampaita ja kyllä joidenkin mielestä se on söpöä, meilläkin tuo kohta kolmen kuukauden ikäinen pentu lähtee tämän tästä lattialle, kun puree ja hyökkii. Odottelen jo murkkuikää ja kyllä lähtee leikkaukseen jos kovin pahoja vinkeitä keksii, nyt yrittää nylkyttääkin jo mutta en anna, otan sellaiseen asentoon rauhoittumaan ettei onnistu nylkyttämään. Helppoo tuskin tulee olemaan....onneksi ei ole ensimmäinen.
Oikein hyvä kirjoitus: KIITOS TÄSTÄ!
Todella hyvin kirjoitettu, itsekin odotin pahempaa murkkuikää, mutta näyttää että se jäi yksivuotiaana aika lyhyeen. Itseasiassa se on näkynyt sellaisina kausina, jolloin itse joutuu skarppaamaan enemmän ja olla selkeämpi ja johdonmukaisempi ja tiukempi. Tosin vielä se voi alkaa uudelleen, ja olen valmistautunut. Nyt 1 v 7 kk uros. Odotan tosiaan että ehkä 2-vuotiaana tai 3-vuotiaana viimeistään alkaisi olla aikuinen uros, ja korvat päässä pidempiäkin aikoja.
Harmittaa todella paljon monet juurikin koiran ollessa vuosikas tai vähän vanhempi, niin luopuvat koirasta pitovaikeuksien, yllättävän allergian, muuttuneen elämäntilanteen vuoksi. Juurikin varmasti usein tämän vuoksi että koira on ihan mahdoton kun hormonit hyrrää ja korvat häviää.
Sitä ei monet ole ehkä valmistautuneet pahimpaan, tai edes siihen että varsinkin isompikokoinen koira voi olla kahteen-kolmeen vuoteen asti aika rasittava, ja se on vaan kestettävä ja oltava sinä aikana aina vaan rauhallisen itsepäinen, johdonmukainen ja selkeä.
Toivotaan että kun laitetaan vielä vuosikkaat pennut vaihtoon, niin ne pääsevät parempaan ja ymmärtäväisempään kotiin ja saavat hyvän loppuelämän oikeassa loppuelämän kodissa. Ainahan näin ei ole, vaan ne lopetetaan mahdottomina (varsinkin jos ei ole satsattu edes pienenä pentuna perustottelevaisuuteen). Tiedän jopa erään joka lopetti pentunsa, koska se oli pureskellut CD-levyjä.....aika mahdotonta eikö........