Tulit taas mieleeni viimeyönä. Aina kun suljen silmäni, näen sinut. En olekkaan pitkään aikaan ajatellut sinua niin intensiivisesti kuin olen nyt ajatellut. Haaveilen, että tulisit oventaakseni pitkään miettineenä ja harkinneena ja sanoisit minulle ne sanat, mitkä tahtoisin kuulla.
Haaveilen joka ilta, että saisin nukkua vieressäsi, olla ihan sinussa kiinni, silitellä korvaasi ja kuulla kuinka nukahdat levolliseen uneen. Itse monesti en tahtonut edes nukahtaa vieressäsi, koska halusin ikuistaa tilanteen itselleni ja olla vieressäsi mahdollisimman kauan.
Muistan kuinka kerran nukuttuamme herätit minut suudelmalla. Olit selvästi aamukiihkon vallassa ja suutelit minua intohimoisesti ennen kuin olin edes herännyt. Muistan myös kuinka kerran keskellä unia ja yötä rutistimme toinen toisiamme niin tiukasti, todella kaipaavasti. Siitä tiesin, että sinäkin rakastit minua.
Kaipaan sinua vierelleni todella paljon. Kotona ollessani haaveilen läsnäolostasi todella paljon, kuinka voisimme yhdessä laittaa ruokaa ja katsoa telkkaria kainaloon kietoutunen, lenkkeillä yhdessä, riidellä yhdessä tai että koulusta/töistä tullessa väsyneenä olisit minun turvanani ja suojanani. Saisin olla hetken siinä rauhassa ja sitten jatkaa arkiaskareita.
Tekee mieli kokoajan laittaa viestiä sinulle, mutta en voi. En voi enää valehdella itselleni ja yrittää, kun sinäkään et yritä. Tahtoisin, että sinä ymmärtäisit asiat ja tulisit luokseni takaisin. Voisimme keskustella ja sopia asiat, aloittaa uudestaan puhtaalta pöydältä. Niin kauan, kun sinä et ymmärrä, niin kauan emme voi olla yhdessä.
Adistaa taukoamatta se, että olet korvannut minut jo toisella ihmisellä. En tiedä miksi valehtelet itsellesi taukoamatta ja laitat hänet samaan arvoon, kuin minä olin. Minulle kukaan toinen mies ei merkitse samaa, kuin mitä sinä minulle merkitsit. En pysty jatkamaan elämää niin kauan kun olet sydämessäni. Minulla ei ole siihen edes tarvetta vielä. Ainoa mitä haluan, on olla kanssasi. En ymmärrä mitä tämä on. Onko tämä enää edes tervettä. Koenko psykopatiaa sinua kohtaan. En osaa sanoa, mutta tunne on vahva, tunne voittaa ja poissulkee kaiken muun. Kukaan toinen ei sinua korvaa. Näin sinäkin minulle erään kerran sanoit. En tiedä kuinka sitä tarkoitit vai sanoitko huviksesi vain vai onko sanomasi hankala lunastaa.
Rukoilen Jumalaa, että syy tähän kärsimykseen selviää, koetteleeko hän meidän rakkautta. Rukoilen lisäksi, että hän näyttäisi sinulle totuuden tässä elämässä, ettet voi taistella oikeaa tunnetta vastaan. Minä nyt seuraan vierestä kuinka tässä käy. Mikä on ratkaisusi elämässä. Mutta ihmettelen, kun päästät oikean rakkauden pois, miten voit elää asian kanssa jatkossa? Tuntuu, että kaikki muu on niin väärää tässä elämässä, kun sinä et ole mukana. SIlloin kun olit vielä elämässäni, elämälläni oli tarkoitus.
Tämä on vain purkaus iltapäivään. Sisäinen tuska kasvoi jälleen suureksi. Kysymykset joihin en koskaan saanut oikeita vastauksia kalvavat sisintä. Miehelle niin ihanalle ja rakkaalle. Missä ikinä oletkin, toivon, että olet onnellinen. Minäkin olen onnellinen, tai ainaki yritän olla. Sinun kanssasi koin kuitenkin sen täyttymyksen ja tunnen olevani kanssasi yhtä. Voin edelleen kuulla sydämesi äänen ja kaipauksesi, vaikkemme ole enää tekemisissä. Sydämeni tietää, milloin halajat luokseni. Toivottavasti sinunkin sydämesi kertoo, kuinka kaipaan sinua.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Miksi et laita sille miehelle tätä tekstiviestiä? Miksi et järjestä tapaamista missä puhut tunteistasi. Mistä voit tietää mitä hän oikeasti ajattelee sinusta? Mitäpä jos hän haluaisi tulla ovesi taakse, ottaa sinut syliin ja olla sinulle elämäsi mies? Ehkäpä hän ajattelee tilanteesta juuri samoin ja on yrittänyt sinua lähestyä mutta et sano tai vastaa hänelle mitään? Ei kukaan voi tietää mitä ajattelet ja tahdot jos et sitä sano.
Kaipuu on varmasti molemminpuolista sillä ihminen joka on tuon kaiken kanssasi jakanut varmasti ajattelee sinua lämmöllä tänäkin päivänä.
Usko itseesi ja usko teihin. Järjestä tapaminen, puhu asioista niin voi hyvinkin käydä että saat olla onnellinen. :)
Täällä pitää uskaltaa elää ja tehdä asioita jotta voi saada sen mitä halajaa
korvannut toisella ihmisellä ??? ihminen voi eläissään rakastua monta kertaa, eikä se ole exän korvaamista toisella. On vain uusi rakkaus.