Ujous katoamassa evoluution myötä?

unimatti

Oman elämäni kokemuksien ja muutamien suomi24 palsojen perusteella en ole voinut välttyä ajatukselta, että ujous saattaa olla tulevaisuudessa harvinainen ominaisuus.

Ujous tuntuu olevan ihmisen huonoin mahdollinen ominaisuus, jos mietitään asiaa parin löytämisen kannalta. Näin on etenkin miesten kohdalla. Tiedän itsekin monia aivan mahtavia miehiä, jotka ovat ikisinkkuja ja yksi yhteinen tekijä heistä kaikista löytyy, He ovat hiljaisia ja ujoja.

Todella ujolle ihmiselle saattaa tuntua mahdottomalta mennä esim. baarissa juttelemaan vastakkaiselle sukupuolelle. Tiedän tämän hyvin itsekin. Niin känniin en itseäni edes pysty juomaan, että pystyisin siihen.

Yhteiskunta on nykypäivänä muuttunut entistä enemmän narsistisia piirteitä suosivaksi. Googlesta nopeasti lukemalla huomasin, että ujous geeni on olemassa, joten kaiken järjen mukaan sen pitäisi vuosien saatossa alkaa kadota.

Aika pelottava skenaario kun sitä noin ajattelee. Onko tulevaisuuden ihmiskunta narsistien temmellyskenttä? Heillä kun ei tunnu olevan minkäänlaisia ongelmia kumppanin löytämisessä, päinvastoin.

4

237

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ujot miehet katoaa

      Niin kauan kuin ujous siirtyy naisten kautta eteenpäin, se pysyy ihmisessä.
      Ujokin nainen tulee raskaaksi kun vaan levittää haaransa, toisinkuin ujo mies joka ei kehtaa vehjettä naisessa liottaa. Tarpeeksi sitkeä narsistimies saa aina lopulta ujon naisen kellistettyä.

    • fiigogoo

      "Tarpeeksi sitkeä narsistimies saa aina lopulta ujon naisen kellistettyä".

      Puhutaanpa taas naisesta kuin objektista.. Itse ujona naisena, totta, todella paha narsisti minut nappasi. Ja kellisti, useamminkin. Mutta ilman kumia tottakai, en nimittäin tahtonut etenkään siinä elämäntilanteessa jatkaa sukua. En tahdo vieläkään, vaikka onkin ujohko mies nyt rinnallani. :) Kaikki naiset ei unelmoi prinsessahäistä (me ujot täälläpäin ei haaveilla suurista juhlista, saati että huomio kohdistuisi meihin!) ja vauvat.. no, mietittykin, että halutaanko me lapsia tällaiseen maailmaan?

      Se, että ujous periytyisi geeneissä, en ihan allekirjoittaisi tätä. Amerikassahan ujous on kuin paha sairaus, mutta ajatelkaa Suomea 50 vuotta sitten.. Entä 100 vuotta sitten? Silloin me oltiin kaikki täällä ujoja ja vaatimattomia! Kyllä se ujous on kulttuurivaikuttajissa. Mun sukupolvi (22v) on kasvanut amerikkalais leffojen, tv-sarjojen, tosi-tv:n, netin ympäröimänä. Jopa iltalehtien uutiset ovat täynnä AMERIKKALAISIA julkkiksia. Mitä hittoa. Amerikka on kaukana suomesta, ja silti meidän jokainen kulttuurivaikuttaja liittyy jollain tavalla amerikkaan. Ei voi olla väittämättä ettei se vaikuttaisi ihmisten luonteisiin.

      Se, että näkee BB-talossa "itsevarmoja, sosiaalisia ihmisiä" on vain amerikkalaista soossia. Näkee, kuinka epävarmoja ne pissis miehet ja naiset ovatkaan. Roolia, näytelmää - ihan kuin amerikkalaisissa rahallatuotetuissa roskassakin. :)

      Eiköhän tämä juppihomma mene taas joskus ohi.. Tai jos ei, niin onpahan sekin sitten koettu..

      • fiigogoo

        Ei kun siis, kumin tai ehkäisyn kanssa se eksäni minua kellisteli, jos selvensi. :D


      • unimatti

        Eiköhän ujousgeenin kohdalla ole ihan sama kuin muidenkin vastaavien geenien esim. alkoholismigeenin. Se geeni ei välttämättä tarkoita sitä, että ihmisestä tulisi hirvittävän ujoa, mutta riski siihen on suurempi. Tottakai siihen vaikuttaa kulttuurilliset tekijät ja sehän osa minun pointista olikin.

        Nykyinen kulttuuri on muuttanut mm. ihmisten toiveita omasta kumppanista. Etsitään sitä täydellistä kumppania, eikä olla valmiita tekemään kompromisseja. Kaikkien kohdalla ei tietenkään ole näin, mutta kun tarpeeksi monen kohdalla on, silloin tietyt perinnölliset ominaisuudet alkavat hävitä. Sen lisäksi nykyinen yhteiskunta on muutenkin niin kilpailuhenkinen, että se helposti syrjäyttää vähän herkempiä ihmisiä ja näille ihmisille kumppanin löytäminen on luonnollisesti erityisen hankalaa.

        Valitettavan usein monen naisen kohdalla käy niin, että havaitaan kumppanin olevan narsitinen vasta liian myöhään. Liian monet ujot ihmiset eivät edes pääse siihen tilanteeseen, että voisivat osoittaa olevansa hyvä isähahmo. Toisaalta jos on oikein sairaalloisen ujo, ei hän sitä nyky-yhteiskunnassa olekaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1127
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1100
    3. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1097
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1019
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      932
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      930
    7. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      867
    8. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      867
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      107
      831
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      51
      713
    Aihe