Huolimatta siitä, että kaupunginjohtajan erottamisaloite tuli kokkareilta, niin nyt olisi syytä kaikkien valtuutettujen äänestää selvitystyöryhmän puolesta ja jonka tarkoitus on arvioida kaupunginjohtajan luotettavuus virkansa hoidosta. Se ei ole lähimainkaan ollut sillä tasolla, mikä sen kuuluisi olla.
Joten perussuomalaiset, älkää äänestäkö tyhjää.
Toivottavasti persut äänestävät Lindelöfin ulos
6
142
Vastaukset
- vaalitemppu kok
Se tuli jo aiemmin persuilta, pormestarinmalli ajatuksen kautta. sehän on sama kuin linde ulos, sen teki J Taipale, samaten se teki jo epäluottamusaloitteen ja vaati siinä lindeä ulos myös! se löytyi blogista, katsoppas sieltä.
- Yks nainen
Joo niin tuli perussuomalaisilta eli tarkalleen Jari Taipaleelta, mutta tilanne on sen verran päässyt pahaksi mitä tulee kaupunginjohtajan lukemattomiin temppuihin, että hänet on saatava helvettiin virastaan. Vaikka valtuutetut persut mukaan lukien äänestäisivät selvitystyöryhmän puolesta niin kyllä äänestäjät ymmärtävät, missä mennään. Itse äänestän perussuomalaisia joka tapuksessa.
- 26 ääntä
On se hyvä Jari Taipalekkin varavaltettuna äänestää Perusuomalaisten valtuustoryhmän mukana jokainen ääni tarvitaan asian etenemiseen.
- alfa.
Taipaleelta ei ole ,kuten ei muiltakaan pers-uomalaisilta tullut yhtään järkevää aloiteta, saati mitään esitystä koko vaalikauden aikana.Ihmettelevät ,kun eivät ole yhteistyössä minkään puolueen ryhmien kanssa.Tämä on se foorumi .jolla he pitävät älämölöä ja kehuvat toisiaan.Kervinen ja pormestari uhoilu täyttävät näiden hemmojen ajatusmaailman.Mitään rakentavaa ei tule, eikä tilata.
- Arto Hirvonen
Demarit ovat ensimmaistä kertaa joutumassa valtuustossa yhteistyöhön. Tähän asti ovat aina sanelleet mitä muiden pitäisi äänestää valtuustossa.
He eivät tiedä tuontaivaallista yhteistyöstä järkevään politiikan teosta. "He eivät tiedä tuontaivaallista yhteistyöstä järkevään politiikan teosta."
Tuota....ja sinä siis katsot, että itselläsi ja edustamallasi ryhmällä on tuo asia kunnossa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 19111569
- 585479
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html462767- 402405
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131871Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,441845Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut291704Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k121576Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s61486Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta421478