6kk pentu, johtajuusongelma

Meillä on 6kk ikäinen saksanseisojapentu-uros. Se on tottelevainen ja todella energinen. Kaikki peruskäskyt (istu, maahan, tänne jne) onnistuu hienosti ja lisäksi osaa aktivoimisena opetettuja käskyjä (kieri, anna tassu, kyljelleen meno jne). Tottelee hienosti meitä kumpaakin, miestäni ja minua. Ongelmana kuitenkin on, että kun mies lähtee kotoa ja minä jään koiran kanssa kahdestaan, alkaa koira riehua ja hajottaa paikkoja. Silloinkin koira tottelee muut peruskäskyt, mutta ei pysy paikoillaan vaan riehuu.

Tiedän, että kyseessä on johtajuusongelma ja vika on minussa. Olen koittanut viimeisten viikkojen ajan huomioimattomuutta, joka aluksi toimikin hienosti. Eli annoin koiralle vain pakolliset huomiot (lenkkeily, ruoka) ja mikäli se toimi oikein, niin kehuin. Koko ajan tilanne kuitenkin lähti menemään niin että koira kerjäsi huomiota keinolla millä hyvänsä, aluksi huomioimattomuus toimi, mutta sitten koira alkoi keksiä uusia keinoja saada huomiota. Huomioimattomuus ei siis enää auttanut vaan kun jätin koiran huomiotta niin se alkaa tehdä joitan sellaista johon on pakko puuttua, esim repimään patjasta palasia, tyhjentämään sohvatyynystä muhia tai repimään verhoja ikkunasta. Tai sitten se tulee minun kimppuuni ja alkaa näykkiä.

Olemme muutenkin korostaneet minun johtaja-asemaa (minä menen ovesta ensin, minä voitan vetoleikit ja silloin leikki loppuu, minä muka syön koiran ruokakupista ennen kun koira saa sen, minä tervehdin ensin vieraita ja vastaantulevia tuttuja jne) ja koira on kyllä oppinut mitä minä teen ensin ja se vasta sitten, mutta vaikuttaa siltä että koira ei tee niitä kunnioituksen vaan nimenomaan oppimisen takia.

Olisiko vinkkejä, kuinka saisin koiran silmissä johtaja-aseman ja koiran riehuminen saataisiin pois?

Kiitos asiallisista vastauksista.
71708
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei teillä johtajuusongelmaa ole. Teillä on turhautumisongelma :) Järkkää pennulle tekemistä enemmän. Se tekee mitä tahansa, aktivoidakseen sinua. Tee pennun kanssa riittävästi hommia ja -opeta- se rauhottumaan. Et voi saada hyperillä käyvää pentua rauhottumaan, joten harjoittelu ajoittuu mieluummin sellaiseen vaiheeseen, kun pentu on muutekin hiukan väsynyt. Jahka koira tietää mistä on kyse, voi harjoittelua alkaa tehdä energisemmässäkin vaiheessa. Sikäli jos yhtään lohduttaa niin tuo alkaa helpottaa puolessa vuodessa ;)

Äänestä
  • Samaa minäkin ajattelin, pennusta kuitenkin on kyse ja tuossa iässä pennut leikkii kovastikin. Eli tekemistä ja leikkimistä kaipaa.


    Itse en ole koskaan ollut mikään johtaja, ihan sama missä järjestyksessä ulos mennään, kuka syö milloinkin (usein syödään koiran kanssa yhtäaikaa) jne. Hyvin ovat totelleet....ja ai niin, kauheeta me on aina koirien kanssa vuorotellen voitettu vetoleikit, ja kyllä jaksetaan pitkään leikkiä. Samoin palloa heittelen nykyiselle pennullekin sisällä ja sitä vedetään ja heitellään.

    Äänestä

Kovastiha tuo kunnioituksen puuttelta kuulostaa. Pentu alakaa ilikeileen ku saa haluamaansa huomiota. Kokkeileppa sitä että ku pentu alakaa apinoimaan sanot napakasti ei, ja jos koira ei siihen reagoi nii iliman sensuurempaa höpöttämistä tai häslinkiä otat koiran kiinni ja viet sen mitäänsanomatta hetkeksi jonnekki arestiin. Annat sen olla siellä arestissa nii kauan että rauhottuu ja päästät poissa. Ja aina ku käyttäytyy huonosti toistta saman. Pian oppii että huonolla käytöksellä joutuu vaan arestiin ja oppii oleman. Hyvästä käytöksestä kehutaan. Ja muista että tuon ikänen ja varsinki rotunen koira on energinen. Ruuan voi tarjota kokonaisuuessaan koulutuspalkkioina tai vaihtoehtosesti erillaisiin älypeleihin piilotettuna jolloin käy samalla energian purkamiseen :)

Äänestä

Kyllä tuo minusta kuulostaa todella energiseltä tapaukselta joka kaipaa vain tekemistä ja paljon! Eli paljon liikuntaa ja aivojumppaa! Mutta jos toiminta jatkuu senkin jälkeen kun olette koko päivän touhunneet niin sitten kyseessä on vain pennun rajojen testaus. Se voi kokeilla kuinka pitkälle saa mennä ja mitä tapahtuu jos ei tottelekaan!
Nuo aikaisemmat vinkit ovat hyviä myös mutta yritä tarjota koiralle vaihtoehtoinen tekeminen. Siis jos kiellät koiraa tekemästä jotain, sinun on näytettävä mitä se saa tehdä. Eli jos se jyrsii patjaa, kiellät koiraa jämäkästi ja kun se lopettaa, tarjoat sille jotain muuta hyväksyttävää tekemistä. Se tässä on muistettava että koiran on AINA lopetettava huono tekeminen, jos menet antamaan koiralle luun KUN se jyrsii sohvaa, se helposti käsittää luun palkkioksi ja jatkossa jyrsii aina sohvaa kun haluaa luun! :) Tämä tekniikka ei aina jokaisen koiran kanssa toimi, jotkut ovat niin sinnikkoja että eivät meinaa millään luovuttaa niin sitten tuo jäähy on hyvä vaihtoehto tai sitten rauhoitus.

Jäähy tuossa olikin jo selitettu mutta koska kyse on saksanseisojasta, se on jo kohtuullisen iso koira joten jos et suosiolla onnistu viemään koiraa jäähylle tuo rauhoitus voi toimia vaihtoehtona. Rauhoitus toimii samalla periaatteella kuin jäähy mutta sen sijaan että viet koiran jäähylle rankaisu tapahtuu siinä paikassa missä koira on.
Koska pennulle on todella tylsää olla vain paikoillaan, hyvänä rankaisuna toimii se kun sen ottaa vain kiinni ja pitää paikoillaan, tyyli vapaa mutta koiran ei pitäisi kyetä päästä karkuun ja sinulla pitäisi olla mahdollisimman mukava asento koska rauhoittumisessa saattaa mennä aikaa! :)
Itse olen käyttänyt kahta tyyliä, joko syliotetta tai kylkiotetta. Syliotteessa otat koiran otteeseen niin että sen kylki on rintaasi vasten, toinen käsi koiran selän päältä mahan alle "haliotteessa" ja toinen käsi kaulan alta ympäri selän päälle "haliotteessa". Koiran pitäisi olla täysin sinun "armoillasi" eli sinun pitäisi kölläyttää koira syliisi niin että se ei seiso lattialla. Tämä on helpompi ote kuin tuo kylkiote koska tässä ei vaadita juurikaan voimaa.

Kylkiotteessa sinun on saatava koira nätisti ilman kipua kyljelleen maahan. Esimerkiksi samalla tavalla kuin tuossa syliotteessa mutta jatkat vain liikettä niin että saat koiran kiepsautettua kyljelleen maahan. Toisella kädellä pidät lavasta kiinni ja toisella lonkan seutuvilta.

Kun olet saanut koiran jompaan kumpaan otteeseen, olette siinä niin kauan että pentu rauhoittuu ja rentoutuu. ÄLÄ RAPSUTA TAI PUHU PENNULLE MITÄÄN KOKO AIKANA! Sitten päästät pennun pois ja ala touhuamaan sen kanssa jotain jotta se ei vahingossakaan palaa takaisin tuhmuuksiin.
Nämä keinot ovat tähän mennessä aina toimineet tapauksille joille jäähy ei ole toiminut, jäähypaikan puutteen, koiran koon tai yksinkertaisesti koiran luonteen takia.

Äänestä

Ehkä johtajuusongelmaakin joo, mutta tuntuuko sinusta oikeasti siltä, että olet ylempänä kuin koira? Pelkäätkö ehkä sitä joskus? Pärjäätkö sinä sille vai jäätkö toiseksi? Huokuuko koko olemuksesi sitä, että sinä ensin sitten koira? Jos ei, niin koira kyllä vaistoaa sen. Tehdähän voi mitä vaan, mutta jos ei sitä tosissaan tarkoita / toimi oikein, on viesti epäselvä ja koira jää voitolle.

Äänestä

Itselläni oli melko komenteleva pentu ja selvästi dominoiva. Ärhenteli ja räkytti vastaan kun komensi, murisi usein mulle (en ole varma onko aloittajalla oikeasti dominanssiongelma koiran kanssa vai tylsistynyt koira joka tarvitsee töitä). Aloitin täysin huomioimattomuuden sisällä, en käskyttänyt yhtään, ulkona kävelin vain en katellut tai huudellut koiran perään. Jos koira oli hihnassa ja alko repimään hihnaa, niin pysähdyin ja katselin ylös päin ja vain odottelin kunnes koira lopetti, sitten vain matka jatkui. Ennen ruokintaa aina syötiin koko perhe. Lenkkeiltiin n. 2-3 tuntia päivässä ja viikon huomioimattomuuden jälkeen alkoi jo niin kuuntelemaan, että otettiin etsintäharjoituksia joka päivä. Ihan vaikka lenkillä piilotin naksuja puskaan ja pyysin etsimään. Sitten palikoiden etsintää (palikat hajustettu paidan alla, palikat pihalle tai eteisen lattialle, aina kun koskee palikkaan "hyvä" ja palkka ja pikkuhiljaa odota palkkausta sen verran että ottaa suuhun palikan ja lopulta tuo sinulle) Nämä operatiiviset harjoitukset, jossa koiran pitää keksiä mitä pitää tehdä ovat todella väsyttäviä ja pentu on sitten rauhallinen. Pentua pitää lenkkeilyttää joka päivä se pari tuntia ja lisäksi näitä älyharjoituksia. Sitten saat rauhallisen ja kuuliaisen pennun.

Äänestä

6 kuukautinen pentu ja johtajuusongelma... Anna mun kaikki kestää... mahaan jo koskee, en saa tätä naurua loppumaan. Kiios!

Ideahan on niin äärettömän hauska, koska yleensä tätä johtajuus soopaa saa lukea edes hiukan uskottavammassa ympäristössä, eli se joukon ainoaksi lisääntyjäksi pyrkivä olisi edes sukukypsä, eli vietit siihen lisääntymiseen heränneet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


6kkkoiranpentu kirjoitti:

Meillä on 6kk ikäinen saksanseisojapentu-uros. Se on tottelevainen ja todella energinen. Kaikki peruskäskyt (istu, maahan, tänne jne) onnistuu hienosti ja lisäksi osaa aktivoimisena opetettuja käskyjä (kieri, anna tassu, kyljelleen meno jne). Tottelee hienosti meitä kumpaakin, miestäni ja minua. Ongelmana kuitenkin on, että kun mies lähtee kotoa ja minä jään koiran kanssa kahdestaan, alkaa koira riehua ja hajottaa paikkoja. Silloinkin koira tottelee muut peruskäskyt, mutta ei pysy paikoillaan vaan riehuu.

Tiedän, että kyseessä on johtajuusongelma ja vika on minussa. Olen koittanut viimeisten viikkojen ajan huomioimattomuutta, joka aluksi toimikin hienosti. Eli annoin koiralle vain pakolliset huomiot (lenkkeily, ruoka) ja mikäli se toimi oikein, niin kehuin. Koko ajan tilanne kuitenkin lähti menemään niin että koira kerjäsi huomiota keinolla millä hyvänsä, aluksi huomioimattomuus toimi, mutta sitten koira alkoi keksiä uusia keinoja saada huomiota. Huomioimattomuus ei siis enää auttanut vaan kun jätin koiran huomiotta niin se alkaa tehdä joitan sellaista johon on pakko puuttua, esim repimään patjasta palasia, tyhjentämään sohvatyynystä muhia tai repimään verhoja ikkunasta. Tai sitten se tulee minun kimppuuni ja alkaa näykkiä.

Olemme muutenkin korostaneet minun johtaja-asemaa (minä menen ovesta ensin, minä voitan vetoleikit ja silloin leikki loppuu, minä muka syön koiran ruokakupista ennen kun koira saa sen, minä tervehdin ensin vieraita ja vastaantulevia tuttuja jne) ja koira on kyllä oppinut mitä minä teen ensin ja se vasta sitten, mutta vaikuttaa siltä että koira ei tee niitä kunnioituksen vaan nimenomaan oppimisen takia.

Olisiko vinkkejä, kuinka saisin koiran silmissä johtaja-aseman ja koiran riehuminen saataisiin pois?

Kiitos asiallisista vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu