proxion train oy

VR ei suostu vuokraamaan vetureitaan kilpailijalleen

VR ei suostu vuokraamaan vetureitaan raideliikenteeseen kilpailijaksi pyrkivälle yhtiölle. Tavaraliikenteeseen mukaan haluava Proxion Train syyttää VR:ää monopoliasemansa pönkittämisestä, koska se tekee toimillaan merkittäviä esteitä raideliikenteen kilpailulle.

Yritykset kiistelevät rautatielain pykälästä, jossa on sanottu, että VR on velvoitettu vuokraamaan rataverkon käyttömahdollisuuksiin kuuluvia palveluja raideyhteyksineen kilpailijoilleen. VR vetoaa siihen, että lainkohdassa ei ole erikseen mainittu vetopalveluita, ja näin ollen kilpailijoiden pitäisi itse hankkia veturinsa.

"VR ei aio ottaa kilpailijan kiinteitä kustannuksia itselleen ja sillä tavalla auttaa kilpailijaa parempaan asemaan kuin missä VR on. Ei niin tehdä muillakaan toimialoilla", sanoo VR:n yhteiskuntasuhde- ja ympäristöjohtaja Otto Lehtipuu.

http://www.hs.fi/kotimaa/VR ei suostu vuokraamaan vetureitaan kilpailijalleen /a1305607337739

Rahat Pieksämäen kaupungin asukkailta ja kalusto VR:ltä. Kenelle voittojen on tarkoitus mennä ja kuka vastaisi tappioista?

Maine kiirii maailmalla.

Kaleva

VR ja tavaraliikenteeseen tähyävä Proxion Train ovat ajautuneet kiistaan vetureiden vuokraamisesta. Proxion haluaisi vuokrata VR:ltä muun muassa vetureita, koska niiden ostaminen vaatisi miljoonia euroja.

http://www.kaleva.fi/uutiset/talous/vr-ei-suostu-vuokraamaan-vetureita-kilpailijalleen/609023/

Vai itketään siellä nyt kun VR ei anna omia vetureitaan kilpailijan käyttöön!

Tämähän jännä tulkinta on. Milloinkas maailmassa kilpailijalle on annettu aseet suoralta kädeltä?

Siksi sitä sanotaan "kilpailuksi" kun paremmalla liikeidealla varustettu pärjää ja voittaa yleensä sen kilpailun!

Ratarahti hommasi ensin kaluston ja on lähtenyt pienin askelin kilpaan mukaan, ei rinta rottingilla ja suurilla puheilla.

Uskoisivat nyt ihmiset pikku hiljaa, että se pankin autolla ajava hallituksen puheenjohtaja on täysi tyhjäntoimittaja.. Latomoakin on kaupunki muokannut 3 kertaa Proxion tilojen osalta uusiksi tuon ison remontin jälkeen kun puikkonen on vähänkään naukaissut.. Nyt ei ole ilmeisesti messiaan itkuun vastattu ja tässä on tulos..

Minä haluan nakkikioskiyrittäjäksi, heti mulle nakkeja ja sinappia.

Mites täällä Pieksämäellä aina mennäänkin latvasta puuhun. Entäpä Ratarahti Oy: "Yrityksen käytössä on Stora Enson Imatran, Anjalan ja Inkeroisten tehdasalueilla yhteensä seitsemän neliakselista ja kaksi automaattiveturia. Siirtovaunuja on 17."

http://www.uutisvuoksi.fi/Uutiset/2012/10/15/Imatralainen Ratarahti Oy koeajoihin valtion raiteille/2012514237750/17

Pieksämäen lehti 21.12.2012. "Proxionllta vapauitui 602m2 Latomosta, Silta vuokrasi vapautuneet tilat. Proxion vuokrasi 270m2 yritystalosta. Paljon vei 3 Train henkilöä tilaa jotka siirtyi Mikkeliin. Kuitenkin kalustoasiassa vanha VR Rata Teuvo S. lahjoitti MVH:lle auroja ja koneita romuraudan hinnalla.

Eikös Proxion myyty jollekin Mikkeliin?

Tämä Puikkonen on hyvin erikoinen tapaus. Mielipiteiltään on äärioikeistolainen, muutama aika takaperin olisi luonnehdittu fasistiksi. Yrityksensä ovat olleet erikoisia. Haukivuorella hän koetti tehdä vauvojen paskavaippoja, joissa oli turvetta täytteenä. Lienee saanut yhteiskunnan tuet, mutta homma hiipui hiljaisesti. Tässä Proxionissa ei ole mitään järkeä. Ihme, että joku antaa siihen rahaa. Pelkät perintömetsät eivät pitkälle riitä.

kilpailu tulee tällekin alalle näin on.

VR:n kalusto on hankittu aikanaan 100% verovaroilla. Samoin valtio maksaa huimia summia tukea VR:lle. Eli ko. yhtiö ei todellakaan toimi vapaan markkinatalouden lakien mukaan.

Mitä tulee kaupungin tukeen Proxionille niin kaupungin täytyy tukea elinkeinotoimintaa. Montako pesulaa tai leipomoa on rakennettu kaupungin varoin? Montako pesulaa tällä hetkellä toimii? Kuka kuittasi kulut ja kuka tuoto viimeisimmästä? Entäs vanhan kaupungintalon remontti ravintolaksi koneineen laitteineen?

Rakkikoirat räksyttää mutta Puikkonen taitaa kuitenkin työllistää jotain 50 henkeä.

Minä haluan vaan ne tulevat voitot. Laskin tossa, että kymmenen vuoden aikana saattais tulla jotain 300000/ vuosi. Laitan kaupungille tilinumeron. Kertamaksuna 3000000€ kiitos.

voi vittu miks vr vuokrais proxionille vetureita ku ne on kilpailioijta



sitä paitsi vr tulee olee aina parempi ku proxion ainakin mun mielestä

Ei taida Proxion koskaan nykäistä yhtään junanvaunua liikkeelle. Niin on huteralla pohjalla. Jotain ratahommia nyhjää jossain huitsin Nevadassa.
Ja mites jaksaa se hoivabisnes? On ainakin listoilla, mutta ei taida toimintaa näkyä.
Puikkonen on Pieksämäen ykköspelle.

Ei taida Proxion koskaan nykäistä yhtään junanvaunua liikkeelle. Niin on huteralla pohjalla. Jotain ratahommia nyhjää jossain huitsin Nevadassa.
Ja mites jaksaa se hoivabisnes? On ainakin listoilla, mutta ei taida toimintaa näkyä.
Puikkonen on Pieksämäen ykköspelle.

Eipä ole muutamaa vuotta aikaa kulunut siitä, kun VR Romututti äärimmäisellä kiireellä omia - aikanaan lahjaksi saatuja, edelleen hyvin käyttökelposia dieselvetureita. Saman sarjan vetureita VR:llä on käytössä edelleen toista sataa yksilöä. Vetokalustokapasiteettia oli tuolloin ilmeisesti ylimääräisenä, mutta tätä ei missään tapauksessa haluttu antaa-vuokrata- myydä kilpailijalle. Vetureiden käyttöarvo olisi ollut aivan toinen, kuin niistä romutuksen myötä saatu kilohinta. Täytyy muistaa, ettei VR ole ostanut aikanaan noita vetureita käypäisellä hinnalla - se sai ne syntymälahjaksi silloin kun vanhasta rautatie-laitos VR:stä muodostettiin osakeyhtiö VR. Yhä edelleenkin nyky VR:n toiminta ihmetyttää monilta osin. Se haluaa sitkeästi kiinni pitää monopoliasemastaan, ja samalla kuoria vain kerman päältä. VR on edelleenkin yhtiö, joka ei kestä edes alkeellisinta kilpailua, joten se tulee varmasti tekemään kaikkensa, jotta tulevaisuudessakin suomessa on vain yksi rautatieoperaattori.

Protestilistalla on proxion oolut pitkään ja puikkonen lähti sitten epsanjaan.

Petri Puikkonen pitäisi valita vuoden pieksämäkeläiseksi. Lisäksi Sepältä ladunaukaisija sukset.
On Pete ollut niin kova jätkä rautatiemaailmasta lähtökohdat huomioiden.

Ei taida ainakaan tuolla pajalla mennä kovin ruusuisesti...
http://www.protestilista.com/yritys/2192335-7

Puikkonen piileksii espanjassa kun on jollekkin noita saatavia.

Kateellisten puhetta. Pete perustaa kolmatta perhettä Espanjaan.

Moni Pieksämäen korvaamattomista veturinkuljettajista on kanttori. Kanttori on höyryveturin veturinkuljettaja. Repikää siitä huumoria veurinkuljettaja isän pojat

Kanttori vaihtaa vapaalla urut veturiin
Mikaelinkirkon johtava kanttori Marko Hakanpää toteutti lapsuuden haaveensa ja kouluttautui höyryveturinkuljettajaksi. Uruilla ja vetureilla on yllättävän paljon yhteistä.

Mikaelinkirkon johtava kanttori Marko Hakanpuransa kaksikymmen juhlavuotta. lapsuuden haaveensa toteutui, kun sai veturinkuljettajan kortin.
Mikaelinkirkon johtava kanttori Marko Hakanpää viettää tänä vuonna työuransa kaksikymmentävuotisjuhlavuotta. Kesällä hänen lapsuuden haaveensa toteutui, kun hän sai veturinkuljettajan kortin.

"Joku pelaa golfia, toinen tykkää purjehtia. Minä tykkään ajaa höyryveturia."

Mikaelinkirkon johtava kanttori Marko Hakanpää nousee portaat urkuparvelle, avaa urkujen takaosasta puisen oven ja kehottaa astumaan sisään. Silmien eteen avautuva näky on vaikuttava. Urkujen sisällä seistessä tajuaa, miten suuresta ja monimutkaisesta soittimesta todella on kyse.

Viisitoista vuotta sitten vaihdetut, 3 633:sta eri kokoisesta pillistä, tuhansista pikkuosista ja käsintehdyistä yksityiskohdista rakennetut urut näyttävät yhä uusilta. Pinnoilla ei ole edes pölyä eikä nokea, vaikka ollaan aivan kaupungin ydinkeskustassa.

Hakanpää esittelee ylpeänä pääinstrumenttiaan. Hän on ollut itse mukana suunnittelemassa ja rakentamassa Mikaelinkirkkoon sopivia romanttisen ajan urkuja, jotka on valmistettu mittatilaustyönä ja toteutettu käsityönä.

– Nämä ovat yhdet Suomen monipuolisimmista ja hienoimmista uruista. Näillä kaikki kuulostaa kauniilta. Uruissa on 52 sointiväriä eli ne ovat kuin 52 soittajan orkesteri.

Hakanpää soittaa itse mieluiten kaunista ja iloista musiikkia. Usein hän soittaa elossa olevien säveltäjien musiikkia, ja säveltää myös itse. Esimerkiksi hänen Trumpettisävelmänsä on noussut joissakin seurakunnissa häämusiikkien ykköseksi.

Musiikki on kiehtonut Hakanpäätä lapsesta asti. Hän aloitti trumpetinsoiton kolmannella luokalla koulun puhallinorkesterissa. Muutamaa vuotta myöhemmin hän innostui sähköuruista ja alkoi käydä urkutunneilla.

– Uruissa minua kiehtoo etenkin monipuolisuus. Niillä voi soittaa mitä vain, Hakanpää sanoo ja näyttää, miten uruista lähtee niin harvinainen satakielen ääni, kahdenlaista kellojen ääntä kuin harrikan jylinääkin.

Musiikkiuraan Hakanpää alkoi tähdätä lukioiässä. Hänen lapsuuden haaveensa oli veturinkuljettajan ammatti. Hakanpää muistelee, miten hän kävi lapsena isänsä kanssa kuvaamassa junia Turun rautatieasemalla ja matkusti jo yhdeksänvuotiaana yksin junassa pitkin Suomea. Samassa iässä Hakanpää kiinnostui pienoisrautateistä.

Junaharrastus jäi vuosiksi, kunnes eräs tuttu kanttori alkoi jutella höyryvetureista ja kuljettajapulasta. Hakanpää päätti toteuttaa lapsuudenaikaisen haaveensa ja kouluttautui höyryveturinkuljettajaksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)

Hakanpää sai veturinkuljettajan kortin 18. heinäkuuta tänä vuonna ja kuuluu nyt harvalukuiseen eli noin kymmenhenkiseen höyryveturinkuljettajien joukkoon. Kesästä junamatkoja on kertynyt jo 4 500 kilometriä. Hakanpään pääasiallinen kulkupeli sijaitsee Kouvolassa ja se tunnetaan nimellä Ukko-Pekka. Hakanpäällä on myös samanniminen sävellys, jonka hän on saanut tutulta englantilaissäveltäjältä.

– Harrastukseen saisi kulumaan kaiken aikansa. Kouvolaan on kolmen tunnin junamatka, joten en pääse talkoohommiin kovin usein. Mutta välillä tulen höyryjunalla myös Turkuun, ja ajan esimerkiksi tilausmatkoja.

Hakanpää kertoo, ettei hänen suvustaan löydy rautatieläisiä – niin kuin ei musiikki-ihmisiäkään. Innostus tulee jostain muualta.

– Joku pelaa golfia, toinen tykkää purjehtia. Minä tykkään ajaa höyryveturia. Se on joskus yksinäistä hommaa, pitää tulla toimeen itsensä kanssa ja osata tehdä monta asiaa samaan aikaan – samoin kuin kanttorin työssä.

Myös junilla ja uruilla on Hakanpään mukaan paljon yhteistä. Molemmat ovat suuria, monimutkaisia koneita, joita yksi ihminen ohjaa. Molemmat ovat omanlaisiaan, käsityönä tehtyjä yksilöitä.

Urut ja vanhat veturit ovat kummatkin myös eräänlaisia nähtävyyksiä, joita Hakanpää esittelee mielellään yleisölle. Mikaelinkirkon urkuihin pääsee tutustumaan kerran kuussa järjestettävissä urkutuokioissa. Marko Hakanpää soittaa parikymmentä minuuttia kaunista ja iloista urkumusiikkia, minkä jälkeen hän esittelee urkuja urkuparvella. Yleisöllä on mahdollisuus käydä urkujen sisällä ja soittaa niitä itse. Mukaan mahtuu kerralla kolmisenkymmentä ihmistä.

Jos ei pääse itse paikalle, urkutuokioiden ja Hakanpään muuhun musiikkiin voi tutustua Youtubessa, johon Hakanpää on ladannut lähes neljäsataa videota.

– Periaatteeni on, etten soita urkutuokioissa koskaan samaa kappaletta kahta kertaa. Näin hekin, jotka käyvät usein, kuulevat aina uutta musiikkia, Hakanpää sanoo.

Urkutuokio ja urkujen esittely su 12.11. klo 12–13.15 Mikaelinkirkossa. Vapaa pääsy.

Marko Hakanpää

Moni Pieksämäen korvaamattomista veturinkuljettajista on kanttori. Kanttori on höyryveturin veturinkuljettaja. Repikää siitä huumoria veurinkuljettaja isän pojat

Kanttori vaihtaa vapaalla urut veturiin
Mikaelinkirkon johtava kanttori Marko Hakanpää toteutti lapsuuden haaveensa ja kouluttautui höyryveturinkuljettajaksi. Uruilla ja vetureilla on yllättävän paljon yhteistä.

Mikaelinkirkon johtava kanttori Marko Hakanpuransa kaksikymmen juhlavuotta. lapsuuden haaveensa toteutui, kun sai veturinkuljettajan kortin.
Mikaelinkirkon johtava kanttori Marko Hakanpää viettää tänä vuonna työuransa kaksikymmentävuotisjuhlavuotta. Kesällä hänen lapsuuden haaveensa toteutui, kun hän sai veturinkuljettajan kortin.

"Joku pelaa golfia, toinen tykkää purjehtia. Minä tykkään ajaa höyryveturia."

Mikaelinkirkon johtava kanttori Marko Hakanpää nousee portaat urkuparvelle, avaa urkujen takaosasta puisen oven ja kehottaa astumaan sisään. Silmien eteen avautuva näky on vaikuttava. Urkujen sisällä seistessä tajuaa, miten suuresta ja monimutkaisesta soittimesta todella on kyse.

Viisitoista vuotta sitten vaihdetut, 3 633:sta eri kokoisesta pillistä, tuhansista pikkuosista ja käsintehdyistä yksityiskohdista rakennetut urut näyttävät yhä uusilta. Pinnoilla ei ole edes pölyä eikä nokea, vaikka ollaan aivan kaupungin ydinkeskustassa.

Hakanpää esittelee ylpeänä pääinstrumenttiaan. Hän on ollut itse mukana suunnittelemassa ja rakentamassa Mikaelinkirkkoon sopivia romanttisen ajan urkuja, jotka on valmistettu mittatilaustyönä ja toteutettu käsityönä.

– Nämä ovat yhdet Suomen monipuolisimmista ja hienoimmista uruista. Näillä kaikki kuulostaa kauniilta. Uruissa on 52 sointiväriä eli ne ovat kuin 52 soittajan orkesteri.

Hakanpää soittaa itse mieluiten kaunista ja iloista musiikkia. Usein hän soittaa elossa olevien säveltäjien musiikkia, ja säveltää myös itse. Esimerkiksi hänen Trumpettisävelmänsä on noussut joissakin seurakunnissa häämusiikkien ykköseksi.

Musiikki on kiehtonut Hakanpäätä lapsesta asti. Hän aloitti trumpetinsoiton kolmannella luokalla koulun puhallinorkesterissa. Muutamaa vuotta myöhemmin hän innostui sähköuruista ja alkoi käydä urkutunneilla.

– Uruissa minua kiehtoo etenkin monipuolisuus. Niillä voi soittaa mitä vain, Hakanpää sanoo ja näyttää, miten uruista lähtee niin harvinainen satakielen ääni, kahdenlaista kellojen ääntä kuin harrikan jylinääkin.

Musiikkiuraan Hakanpää alkoi tähdätä lukioiässä. Hänen lapsuuden haaveensa oli veturinkuljettajan ammatti. Hakanpää muistelee, miten hän kävi lapsena isänsä kanssa kuvaamassa junia Turun rautatieasemalla ja matkusti jo yhdeksänvuotiaana yksin junassa pitkin Suomea. Samassa iässä Hakanpää kiinnostui pienoisrautateistä.

Junaharrastus jäi vuosiksi, kunnes eräs tuttu kanttori alkoi jutella höyryvetureista ja kuljettajapulasta. Hakanpää päätti toteuttaa lapsuudenaikaisen haaveensa ja kouluttautui höyryveturinkuljettajaksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)

Hakanpää sai veturinkuljettajan kortin 18. heinäkuuta tänä vuonna ja kuuluu nyt harvalukuiseen eli noin kymmenhenkiseen höyryveturinkuljettajien joukkoon. Kesästä junamatkoja on kertynyt jo 4 500 kilometriä. Hakanpään pääasiallinen kulkupeli sijaitsee Kouvolassa ja se tunnetaan nimellä Ukko-Pekka. Hakanpäällä on myös samanniminen sävellys, jonka hän on saanut tutulta englantilaissäveltäjältä.

– Harrastukseen saisi kulumaan kaiken aikansa. Kouvolaan on kolmen tunnin junamatka, joten en pääse talkoohommiin kovin usein. Mutta välillä tulen höyryjunalla myös Turkuun, ja ajan esimerkiksi tilausmatkoja.

Hakanpää kertoo, ettei hänen suvustaan löydy rautatieläisiä – niin kuin ei musiikki-ihmisiäkään. Innostus tulee jostain muualta.

– Joku pelaa golfia, toinen tykkää purjehtia. Minä tykkään ajaa höyryveturia. Se on joskus yksinäistä hommaa, pitää tulla toimeen itsensä kanssa ja osata tehdä monta asiaa samaan aikaan – samoin kuin kanttorin työssä.

Myös junilla ja uruilla on Hakanpään mukaan paljon yhteistä. Molemmat ovat suuria, monimutkaisia koneita, joita yksi ihminen ohjaa. Molemmat ovat omanlaisiaan, käsityönä tehtyjä yksilöitä.

Urut ja vanhat veturit ovat kummatkin myös eräänlaisia nähtävyyksiä, joita Hakanpää esittelee mielellään yleisölle. Mikaelinkirkon urkuihin pääsee tutustumaan kerran kuussa järjestettävissä urkutuokioissa. Marko Hakanpää soittaa parikymmentä minuuttia kaunista ja iloista urkumusiikkia, minkä jälkeen hän esittelee urkuja urkuparvella. Yleisöllä on mahdollisuus käydä urkujen sisällä ja soittaa niitä itse. Mukaan mahtuu kerralla kolmisenkymmentä ihmistä.

Jos ei pääse itse paikalle, urkutuokioiden ja Hakanpään muuhun musiikkiin voi tutustua Youtubessa, johon Hakanpää on ladannut lähes neljäsataa videota.

– Periaatteeni on, etten soita urkutuokioissa koskaan samaa kappaletta kahta kertaa. Näin hekin, jotka käyvät usein, kuulevat aina uutta musiikkia, Hakanpää sanoo.

Urkutuokio ja urkujen esittely su 12.11. klo 12–13.15 Mikaelinkirkossa. Vapaa pääsy.

Marko Hakanpää

Moni Pieksämäen korvaamattomista veturinkuljettajista on kanttori. Kanttori on höyryveturin veturinkuljettaja. Repikää siitä huumoria veurinkuljettaja isän pojat

Kanttori vaihtaa vapaalla urut veturiin
Mikaelinkirkon johtava kanttori Marko Hakanpää toteutti lapsuuden haaveensa ja kouluttautui höyryveturinkuljettajaksi. Uruilla ja vetureilla on yllättävän paljon yhteistä.

Mikaelinkirkon johtava kanttori Marko Hakanpuransa kaksikymmen juhlavuotta. lapsuuden haaveensa toteutui, kun sai veturinkuljettajan kortin.
Mikaelinkirkon johtava kanttori Marko Hakanpää viettää tänä vuonna työuransa kaksikymmentävuotisjuhlavuotta. Kesällä hänen lapsuuden haaveensa toteutui, kun hän sai veturinkuljettajan kortin.

"Joku pelaa golfia, toinen tykkää purjehtia. Minä tykkään ajaa höyryveturia."

Mikaelinkirkon johtava kanttori Marko Hakanpää nousee portaat urkuparvelle, avaa urkujen takaosasta puisen oven ja kehottaa astumaan sisään. Silmien eteen avautuva näky on vaikuttava. Urkujen sisällä seistessä tajuaa, miten suuresta ja monimutkaisesta soittimesta todella on kyse.

Viisitoista vuotta sitten vaihdetut, 3 633:sta eri kokoisesta pillistä, tuhansista pikkuosista ja käsintehdyistä yksityiskohdista rakennetut urut näyttävät yhä uusilta. Pinnoilla ei ole edes pölyä eikä nokea, vaikka ollaan aivan kaupungin ydinkeskustassa.

Hakanpää esittelee ylpeänä pääinstrumenttiaan. Hän on ollut itse mukana suunnittelemassa ja rakentamassa Mikaelinkirkkoon sopivia romanttisen ajan urkuja, jotka on valmistettu mittatilaustyönä ja toteutettu käsityönä.

– Nämä ovat yhdet Suomen monipuolisimmista ja hienoimmista uruista. Näillä kaikki kuulostaa kauniilta. Uruissa on 52 sointiväriä eli ne ovat kuin 52 soittajan orkesteri.

Hakanpää soittaa itse mieluiten kaunista ja iloista musiikkia. Usein hän soittaa elossa olevien säveltäjien musiikkia, ja säveltää myös itse. Esimerkiksi hänen Trumpettisävelmänsä on noussut joissakin seurakunnissa häämusiikkien ykköseksi.

Musiikki on kiehtonut Hakanpäätä lapsesta asti. Hän aloitti trumpetinsoiton kolmannella luokalla koulun puhallinorkesterissa. Muutamaa vuotta myöhemmin hän innostui sähköuruista ja alkoi käydä urkutunneilla.

– Uruissa minua kiehtoo etenkin monipuolisuus. Niillä voi soittaa mitä vain, Hakanpää sanoo ja näyttää, miten uruista lähtee niin harvinainen satakielen ääni, kahdenlaista kellojen ääntä kuin harrikan jylinääkin.

Musiikkiuraan Hakanpää alkoi tähdätä lukioiässä. Hänen lapsuuden haaveensa oli veturinkuljettajan ammatti. Hakanpää muistelee, miten hän kävi lapsena isänsä kanssa kuvaamassa junia Turun rautatieasemalla ja matkusti jo yhdeksänvuotiaana yksin junassa pitkin Suomea. Samassa iässä Hakanpää kiinnostui pienoisrautateistä.

Junaharrastus jäi vuosiksi, kunnes eräs tuttu kanttori alkoi jutella höyryvetureista ja kuljettajapulasta. Hakanpää päätti toteuttaa lapsuudenaikaisen haaveensa ja kouluttautui höyryveturinkuljettajaksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)

Hakanpää sai veturinkuljettajan kortin 18. heinäkuuta tänä vuonna ja kuuluu nyt harvalukuiseen eli noin kymmenhenkiseen höyryveturinkuljettajien joukkoon. Kesästä junamatkoja on kertynyt jo 4 500 kilometriä. Hakanpään pääasiallinen kulkupeli sijaitsee Kouvolassa ja se tunnetaan nimellä Ukko-Pekka. Hakanpäällä on myös samanniminen sävellys, jonka hän on saanut tutulta englantilaissäveltäjältä.

– Harrastukseen saisi kulumaan kaiken aikansa. Kouvolaan on kolmen tunnin junamatka, joten en pääse talkoohommiin kovin usein. Mutta välillä tulen höyryjunalla myös Turkuun, ja ajan esimerkiksi tilausmatkoja.

Hakanpää kertoo, ettei hänen suvustaan löydy rautatieläisiä – niin kuin ei musiikki-ihmisiäkään. Innostus tulee jostain muualta.

– Joku pelaa golfia, toinen tykkää purjehtia. Minä tykkään ajaa höyryveturia. Se on joskus yksinäistä hommaa, pitää tulla toimeen itsensä kanssa ja osata tehdä monta asiaa samaan aikaan – samoin kuin kanttorin työssä.

Myös junilla ja uruilla on Hakanpään mukaan paljon yhteistä. Molemmat ovat suuria, monimutkaisia koneita, joita yksi ihminen ohjaa. Molemmat ovat omanlaisiaan, käsityönä tehtyjä yksilöitä.

Urut ja vanhat veturit ovat kummatkin myös eräänlaisia nähtävyyksiä, joita Hakanpää esittelee mielellään yleisölle. Mikaelinkirkon urkuihin pääsee tutustumaan kerran kuussa järjestettävissä urkutuokioissa. Marko Hakanpää soittaa parikymmentä minuuttia kaunista ja iloista urkumusiikkia, minkä jälkeen hän esittelee urkuja urkuparvella. Yleisöllä on mahdollisuus käydä urkujen sisällä ja soittaa niitä itse. Mukaan mahtuu kerralla kolmisenkymmentä ihmistä.

Jos ei pääse itse paikalle, urkutuokioiden ja Hakanpään muuhun musiikkiin voi tutustua Youtubessa, johon Hakanpää on ladannut lähes neljäsataa videota.

– Periaatteeni on, etten soita urkutuokioissa koskaan samaa kappaletta kahta kertaa. Näin hekin, jotka käyvät usein, kuulevat aina uutta musiikkia, Hakanpää sanoo.

Urkutuokio ja urkujen esittely su 12.11. klo 12–13.15 Mikaelinkirkossa. Vapaa pääsy.

Marko Hakanpää

Moni Pieksämäen korvaamattomista veturinkuljettajista on kanttori. Kanttori on höyryveturin veturinkuljettaja. Repikää siitä huumoria veurinkuljettaja isän pojat

Kanttori vaihtaa vapaalla urut veturiin
Mikaelinkirkon johtava kanttori Marko Hakanpää toteutti lapsuuden haaveensa ja kouluttautui höyryveturinkuljettajaksi. Uruilla ja vetureilla on yllättävän paljon yhteistä.

Mikaelinkirkon johtava kanttori Marko Hakanpuransa kaksikymmen juhlavuotta. lapsuuden haaveensa toteutui, kun sai veturinkuljettajan kortin.
Mikaelinkirkon johtava kanttori Marko Hakanpää viettää tänä vuonna työuransa kaksikymmentävuotisjuhlavuotta. Kesällä hänen lapsuuden haaveensa toteutui, kun hän sai veturinkuljettajan kortin.

"Joku pelaa golfia, toinen tykkää purjehtia. Minä tykkään ajaa höyryveturia."

Mikaelinkirkon johtava kanttori Marko Hakanpää nousee portaat urkuparvelle, avaa urkujen takaosasta puisen oven ja kehottaa astumaan sisään. Silmien eteen avautuva näky on vaikuttava. Urkujen sisällä seistessä tajuaa, miten suuresta ja monimutkaisesta soittimesta todella on kyse.

Viisitoista vuotta sitten vaihdetut, 3 633:sta eri kokoisesta pillistä, tuhansista pikkuosista ja käsintehdyistä yksityiskohdista rakennetut urut näyttävät yhä uusilta. Pinnoilla ei ole edes pölyä eikä nokea, vaikka ollaan aivan kaupungin ydinkeskustassa.

Hakanpää esittelee ylpeänä pääinstrumenttiaan. Hän on ollut itse mukana suunnittelemassa ja rakentamassa Mikaelinkirkkoon sopivia romanttisen ajan urkuja, jotka on valmistettu mittatilaustyönä ja toteutettu käsityönä.

– Nämä ovat yhdet Suomen monipuolisimmista ja hienoimmista uruista. Näillä kaikki kuulostaa kauniilta. Uruissa on 52 sointiväriä eli ne ovat kuin 52 soittajan orkesteri.

Hakanpää soittaa itse mieluiten kaunista ja iloista musiikkia. Usein hän soittaa elossa olevien säveltäjien musiikkia, ja säveltää myös itse. Esimerkiksi hänen Trumpettisävelmänsä on noussut joissakin seurakunnissa häämusiikkien ykköseksi.

Musiikki on kiehtonut Hakanpäätä lapsesta asti. Hän aloitti trumpetinsoiton kolmannella luokalla koulun puhallinorkesterissa. Muutamaa vuotta myöhemmin hän innostui sähköuruista ja alkoi käydä urkutunneilla.

– Uruissa minua kiehtoo etenkin monipuolisuus. Niillä voi soittaa mitä vain, Hakanpää sanoo ja näyttää, miten uruista lähtee niin harvinainen satakielen ääni, kahdenlaista kellojen ääntä kuin harrikan jylinääkin.

Musiikkiuraan Hakanpää alkoi tähdätä lukioiässä. Hänen lapsuuden haaveensa oli veturinkuljettajan ammatti. Hakanpää muistelee, miten hän kävi lapsena isänsä kanssa kuvaamassa junia Turun rautatieasemalla ja matkusti jo yhdeksänvuotiaana yksin junassa pitkin Suomea. Samassa iässä Hakanpää kiinnostui pienoisrautateistä.

Junaharrastus jäi vuosiksi, kunnes eräs tuttu kanttori alkoi jutella höyryvetureista ja kuljettajapulasta. Hakanpää päätti toteuttaa lapsuudenaikaisen haaveensa ja kouluttautui höyryveturinkuljettajaksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)

Hakanpää sai veturinkuljettajan kortin 18. heinäkuuta tänä vuonna ja kuuluu nyt harvalukuiseen eli noin kymmenhenkiseen höyryveturinkuljettajien joukkoon. Kesästä junamatkoja on kertynyt jo 4 500 kilometriä. Hakanpään pääasiallinen kulkupeli sijaitsee Kouvolassa ja se tunnetaan nimellä Ukko-Pekka. Hakanpäällä on myös samanniminen sävellys, jonka hän on saanut tutulta englantilaissäveltäjältä.

– Harrastukseen saisi kulumaan kaiken aikansa. Kouvolaan on kolmen tunnin junamatka, joten en pääse talkoohommiin kovin usein. Mutta välillä tulen höyryjunalla myös Turkuun, ja ajan esimerkiksi tilausmatkoja.

Hakanpää kertoo, ettei hänen suvustaan löydy rautatieläisiä – niin kuin ei musiikki-ihmisiäkään. Innostus tulee jostain muualta.

– Joku pelaa golfia, toinen tykkää purjehtia. Minä tykkään ajaa höyryveturia. Se on joskus yksinäistä hommaa, pitää tulla toimeen itsensä kanssa ja osata tehdä monta asiaa samaan aikaan – samoin kuin kanttorin työssä.

Myös junilla ja uruilla on Hakanpään mukaan paljon yhteistä. Molemmat ovat suuria, monimutkaisia koneita, joita yksi ihminen ohjaa. Molemmat ovat omanlaisiaan, käsityönä tehtyjä yksilöitä.

Urut ja vanhat veturit ovat kummatkin myös eräänlaisia nähtävyyksiä, joita Hakanpää esittelee mielellään yleisölle. Mikaelinkirkon urkuihin pääsee tutustumaan kerran kuussa järjestettävissä urkutuokioissa. Marko Hakanpää soittaa parikymmentä minuuttia kaunista ja iloista urkumusiikkia, minkä jälkeen hän esittelee urkuja urkuparvella. Yleisöllä on mahdollisuus käydä urkujen sisällä ja soittaa niitä itse. Mukaan mahtuu kerralla kolmisenkymmentä ihmistä.

Jos ei pääse itse paikalle, urkutuokioiden ja Hakanpään muuhun musiikkiin voi tutustua Youtubessa, johon Hakanpää on ladannut lähes neljäsataa videota.

– Periaatteeni on, etten soita urkutuokioissa koskaan samaa kappaletta kahta kertaa. Näin hekin, jotka käyvät usein, kuulevat aina uutta musiikkia, Hakanpää sanoo.

Urkutuokio ja urkujen esittely su 12.11. klo 12–13.15 Mikaelinkirkossa. Vapaa pääsy.

Marko Hakanpää

Moni Pieksämäen korvaamattomista veturinkuljettajista on kanttori. Kanttori on höyryveturin veturinkuljettaja. Repikää siitä huumoria veurinkuljettaja isän pojat

Kanttori vaihtaa vapaalla urut veturiin
Mikaelinkirkon johtava kanttori Marko Hakanpää toteutti lapsuuden haaveensa ja kouluttautui höyryveturinkuljettajaksi. Uruilla ja vetureilla on yllättävän paljon yhteistä.

Mikaelinkirkon johtava kanttori Marko Hakanpuransa kaksikymmen juhlavuotta. lapsuuden haaveensa toteutui, kun sai veturinkuljettajan kortin.
Mikaelinkirkon johtava kanttori Marko Hakanpää viettää tänä vuonna työuransa kaksikymmentävuotisjuhlavuotta. Kesällä hänen lapsuuden haaveensa toteutui, kun hän sai veturinkuljettajan kortin.

"Joku pelaa golfia, toinen tykkää purjehtia. Minä tykkään ajaa höyryveturia."

Mikaelinkirkon johtava kanttori Marko Hakanpää nousee portaat urkuparvelle, avaa urkujen takaosasta puisen oven ja kehottaa astumaan sisään. Silmien eteen avautuva näky on vaikuttava. Urkujen sisällä seistessä tajuaa, miten suuresta ja monimutkaisesta soittimesta todella on kyse.

Viisitoista vuotta sitten vaihdetut, 3 633:sta eri kokoisesta pillistä, tuhansista pikkuosista ja käsintehdyistä yksityiskohdista rakennetut urut näyttävät yhä uusilta. Pinnoilla ei ole edes pölyä eikä nokea, vaikka ollaan aivan kaupungin ydinkeskustassa.

Hakanpää esittelee ylpeänä pääinstrumenttiaan. Hän on ollut itse mukana suunnittelemassa ja rakentamassa Mikaelinkirkkoon sopivia romanttisen ajan urkuja, jotka on valmistettu mittatilaustyönä ja toteutettu käsityönä.

– Nämä ovat yhdet Suomen monipuolisimmista ja hienoimmista uruista. Näillä kaikki kuulostaa kauniilta. Uruissa on 52 sointiväriä eli ne ovat kuin 52 soittajan orkesteri.

Hakanpää soittaa itse mieluiten kaunista ja iloista musiikkia. Usein hän soittaa elossa olevien säveltäjien musiikkia, ja säveltää myös itse. Esimerkiksi hänen Trumpettisävelmänsä on noussut joissakin seurakunnissa häämusiikkien ykköseksi.

Musiikki on kiehtonut Hakanpäätä lapsesta asti. Hän aloitti trumpetinsoiton kolmannella luokalla koulun puhallinorkesterissa. Muutamaa vuotta myöhemmin hän innostui sähköuruista ja alkoi käydä urkutunneilla.

– Uruissa minua kiehtoo etenkin monipuolisuus. Niillä voi soittaa mitä vain, Hakanpää sanoo ja näyttää, miten uruista lähtee niin harvinainen satakielen ääni, kahdenlaista kellojen ääntä kuin harrikan jylinääkin.

Musiikkiuraan Hakanpää alkoi tähdätä lukioiässä. Hänen lapsuuden haaveensa oli veturinkuljettajan ammatti. Hakanpää muistelee, miten hän kävi lapsena isänsä kanssa kuvaamassa junia Turun rautatieasemalla ja matkusti jo yhdeksänvuotiaana yksin junassa pitkin Suomea. Samassa iässä Hakanpää kiinnostui pienoisrautateistä.

Junaharrastus jäi vuosiksi, kunnes eräs tuttu kanttori alkoi jutella höyryvetureista ja kuljettajapulasta. Hakanpää päätti toteuttaa lapsuudenaikaisen haaveensa ja kouluttautui höyryveturinkuljettajaksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)

Hakanpää sai veturinkuljettajan kortin 18. heinäkuuta tänä vuonna ja kuuluu nyt harvalukuiseen eli noin kymmenhenkiseen höyryveturinkuljettajien joukkoon. Kesästä junamatkoja on kertynyt jo 4 500 kilometriä. Hakanpään pääasiallinen kulkupeli sijaitsee Kouvolassa ja se tunnetaan nimellä Ukko-Pekka. Hakanpäällä on myös samanniminen sävellys, jonka hän on saanut tutulta englantilaissäveltäjältä.

– Harrastukseen saisi kulumaan kaiken aikansa. Kouvolaan on kolmen tunnin junamatka, joten en pääse talkoohommiin kovin usein. Mutta välillä tulen höyryjunalla myös Turkuun, ja ajan esimerkiksi tilausmatkoja.

Hakanpää kertoo, ettei hänen suvustaan löydy rautatieläisiä – niin kuin ei musiikki-ihmisiäkään. Innostus tulee jostain muualta.

– Joku pelaa golfia, toinen tykkää purjehtia. Minä tykkään ajaa höyryveturia. Se on joskus yksinäistä hommaa, pitää tulla toimeen itsensä kanssa ja osata tehdä monta asiaa samaan aikaan – samoin kuin kanttorin työssä.

Myös junilla ja uruilla on Hakanpään mukaan paljon yhteistä. Molemmat ovat suuria, monimutkaisia koneita, joita yksi ihminen ohjaa. Molemmat ovat omanlaisiaan, käsityönä tehtyjä yksilöitä.

Urut ja vanhat veturit ovat kummatkin myös eräänlaisia nähtävyyksiä, joita Hakanpää esittelee mielellään yleisölle. Mikaelinkirkon urkuihin pääsee tutustumaan kerran kuussa järjestettävissä urkutuokioissa. Marko Hakanpää soittaa parikymmentä minuuttia kaunista ja iloista urkumusiikkia, minkä jälkeen hän esittelee urkuja urkuparvella. Yleisöllä on mahdollisuus käydä urkujen sisällä ja soittaa niitä itse. Mukaan mahtuu kerralla kolmisenkymmentä ihmistä.

Moni Pieksämäen korvaamattomista veturinkuljettajista on kanttori. Kanttori on höyryveturin veturinkuljettaja. Repikää siitä huumoria veurinkuljettaja isän pojat

Kanttori vaihtaa vapaalla urut veturiin
Mikaelinkirkon johtava kanttori Marko Hakanpää toteutti lapsuuden haaveensa ja kouluttautui höyryveturinkuljettajaksi. Uruilla ja vetureilla on yllättävän paljon yhteistä.

Mikaelinkirkon johtava kanttori Marko Hakanpuransa kaksikymmen juhlavuotta. lapsuuden haaveensa toteutui, kun sai veturinkuljettajan kortin.
Mikaelinkirkon johtava kanttori Marko Hakanpää viettää tänä vuonna työuransa kaksikymmentävuotisjuhlavuotta. Kesällä hänen lapsuuden haaveensa toteutui, kun hän sai veturinkuljettajan kortin.

"Joku pelaa golfia, toinen tykkää purjehtia. Minä tykkään ajaa höyryveturia."

Mikaelinkirkon johtava kanttori Marko Hakanpää nousee portaat urkuparvelle, avaa urkujen takaosasta puisen oven ja kehottaa astumaan sisään. Silmien eteen avautuva näky on vaikuttava. Urkujen sisällä seistessä tajuaa, miten suuresta ja monimutkaisesta soittimesta todella on kyse.

Viisitoista vuotta sitten vaihdetut, 3 633:sta eri kokoisesta pillistä, tuhansista pikkuosista ja käsintehdyistä yksityiskohdista rakennetut urut näyttävät yhä uusilta. Pinnoilla ei ole edes pölyä eikä nokea, vaikka ollaan aivan kaupungin ydinkeskustassa.

Hakanpää esittelee ylpeänä pääinstrumenttiaan. Hän on ollut itse mukana suunnittelemassa ja rakentamassa Mikaelinkirkkoon sopivia romanttisen ajan urkuja, jotka on valmistettu mittatilaustyönä ja toteutettu käsityönä.

– Nämä ovat yhdet Suomen monipuolisimmista ja hienoimmista uruista. Näillä kaikki kuulostaa kauniilta. Uruissa on 52 sointiväriä eli ne ovat kuin 52 soittajan orkesteri.

Hakanpää soittaa itse mieluiten kaunista ja iloista musiikkia. Usein hän soittaa elossa olevien säveltäjien musiikkia, ja säveltää myös itse. Esimerkiksi hänen Trumpettisävelmänsä on noussut joissakin seurakunnissa häämusiikkien ykköseksi.

Musiikki on kiehtonut Hakanpäätä lapsesta asti. Hän aloitti trumpetinsoiton kolmannella luokalla koulun puhallinorkesterissa. Muutamaa vuotta myöhemmin hän innostui sähköuruista ja alkoi käydä urkutunneilla.

– Uruissa minua kiehtoo etenkin monipuolisuus. Niillä voi soittaa mitä vain, Hakanpää sanoo ja näyttää, miten uruista lähtee niin harvinainen satakielen ääni, kahdenlaista kellojen ääntä kuin harrikan jylinääkin.

Musiikkiuraan Hakanpää alkoi tähdätä lukioiässä. Hänen lapsuuden haaveensa oli veturinkuljettajan ammatti. Hakanpää muistelee, miten hän kävi lapsena isänsä kanssa kuvaamassa junia Turun rautatieasemalla ja matkusti jo yhdeksänvuotiaana yksin junassa pitkin Suomea. Samassa iässä Hakanpää kiinnostui pienoisrautateistä.

Junaharrastus jäi vuosiksi, kunnes eräs tuttu kanttori alkoi jutella höyryvetureista ja kuljettajapulasta. Hakanpää päätti toteuttaa lapsuudenaikaisen haaveensa ja kouluttautui höyryveturinkuljettajaksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)

Hakanpää sai veturinkuljettajan kortin 18. heinäkuuta tänä vuonna ja kuuluu nyt harvalukuiseen eli noin kymmenhenkiseen höyryveturinkuljettajien joukkoon. Kesästä junamatkoja on kertynyt jo 4 500 kilometriä. Hakanpään pääasiallinen kulkupeli sijaitsee Kouvolassa ja se tunnetaan nimellä Ukko-Pekka. Hakanpäällä on myös samanniminen sävellys, jonka hän on saanut tutulta englantilaissäveltäjältä.

– Harrastukseen saisi kulumaan kaiken aikansa. Kouvolaan on kolmen tunnin junamatka, joten en pääse talkoohommiin kovin usein. Mutta välillä tulen höyryjunalla myös Turkuun, ja ajan esimerkiksi tilausmatkoja.

Hakanpää kertoo, ettei hänen suvustaan löydy rautatieläisiä – niin kuin ei musiikki-ihmisiäkään. Innostus tulee jostain muualta.

– Joku pelaa golfia, toinen tykkää purjehtia. Minä tykkään ajaa höyryveturia. Se on joskus yksinäistä hommaa, pitää tulla toimeen itsensä kanssa ja osata tehdä monta asiaa samaan aikaan – samoin kuin kanttorin työssä.

Myös junilla ja uruilla on Hakanpään mukaan paljon yhteistä. Molemmat ovat suuria, monimutkaisia koneita, joita yksi ihminen ohjaa. Molemmat ovat omanlaisiaan, käsityönä tehtyjä yksilöitä.

Moni Pieksämäen korvaamattomista veturinkuljettajista on kanttori. Kanttori on höyryveturin veturinkuljettaja. Repikää siitä huumoria veurinkuljettaja isän pojat

Kanttori vaihtaa vapaalla urut veturiin
Mikaelinkirkon johtava kanttori Marko Hakanpää toteutti lapsuuden haaveensa ja kouluttautui höyryveturinkuljettajaksi. Uruilla ja vetureilla on yllättävän paljon yhteistä.

Mikaelinkirkon johtava kanttori Marko Hakanpuransa kaksikymmen juhlavuotta. lapsuuden haaveensa toteutui, kun sai veturinkuljettajan kortin.
Mikaelinkirkon johtava kanttori Marko Hakanpää viettää tänä vuonna työuransa kaksikymmentävuotisjuhlavuotta. Kesällä hänen lapsuuden haaveensa toteutui, kun hän sai veturinkuljettajan kortin.

"Joku pelaa golfia, toinen tykkää purjehtia. Minä tykkään ajaa höyryveturia."

Mikaelinkirkon johtava kanttori Marko Hakanpää nousee portaat urkuparvelle, avaa urkujen takaosasta puisen oven ja kehottaa astumaan sisään. Silmien eteen avautuva näky on vaikuttava. Urkujen sisällä seistessä tajuaa, miten suuresta ja monimutkaisesta soittimesta todella on kyse.

Viisitoista vuotta sitten vaihdetut, 3 633:sta eri kokoisesta pillistä, tuhansista pikkuosista ja käsintehdyistä yksityiskohdista rakennetut urut näyttävät yhä uusilta. Pinnoilla ei ole edes pölyä eikä nokea, vaikka ollaan aivan kaupungin ydinkeskustassa.

Hakanpää esittelee ylpeänä pääinstrumenttiaan. Hän on ollut itse mukana suunnittelemassa ja rakentamassa Mikaelinkirkkoon sopivia romanttisen ajan urkuja, jotka on valmistettu mittatilaustyönä ja toteutettu käsityönä.

– Nämä ovat yhdet Suomen monipuolisimmista ja hienoimmista uruista. Näillä kaikki kuulostaa kauniilta. Uruissa on 52 sointiväriä eli ne ovat kuin 52 soittajan orkesteri.

Hakanpää soittaa itse mieluiten kaunista ja iloista musiikkia. Usein hän soittaa elossa olevien säveltäjien musiikkia, ja säveltää myös itse. Esimerkiksi hänen Trumpettisävelmänsä on noussut joissakin seurakunnissa häämusiikkien ykköseksi.

Musiikki on kiehtonut Hakanpäätä lapsesta asti. Hän aloitti trumpetinsoiton kolmannella luokalla koulun puhallinorkesterissa. Muutamaa vuotta myöhemmin hän innostui sähköuruista ja alkoi käydä urkutunneilla.

– Uruissa minua kiehtoo etenkin monipuolisuus. Niillä voi soittaa mitä vain, Hakanpää sanoo ja näyttää, miten uruista lähtee niin harvinainen satakielen ääni, kahdenlaista kellojen ääntä kuin harrikan jylinääkin.

Musiikkiuraan Hakanpää alkoi tähdätä lukioiässä. Hänen lapsuuden haaveensa oli veturinkuljettajan ammatti. Hakanpää muistelee, miten hän kävi lapsena isänsä kanssa kuvaamassa junia Turun rautatieasemalla ja matkusti jo yhdeksänvuotiaana yksin junassa pitkin Suomea. Samassa iässä Hakanpää kiinnostui pienoisrautateistä.

Junaharrastus jäi vuosiksi, kunnes eräs tuttu kanttori alkoi jutella höyryvetureista ja kuljettajapulasta. Hakanpää päätti toteuttaa lapsuudenaikaisen haaveensa ja kouluttautui höyryveturinkuljettajaksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)

Hakanpää sai veturinkuljettajan kortin 18. heinäkuuta tänä vuonna ja kuuluu nyt harvalukuiseen eli noin kymmenhenkiseen höyryveturinkuljettajien joukkoon. Kesästä junamatkoja on kertynyt jo 4 500 kilometriä. Hakanpään pääasiallinen kulkupeli sijaitsee Kouvolassa ja se tunnetaan nimellä Ukko-Pekka. Hakanpäällä on myös samanniminen sävellys, jonka hän on saanut tutulta englantilaissäveltäjältä.

– Harrastukseen saisi kulumaan kaiken aikansa. Kouvolaan on kolmen tunnin junamatka, joten en pääse talkoohommiin kovin usein. Mutta välillä tulen höyryjunalla myös Turkuun, ja ajan esimerkiksi tilausmatkoja.

Hakanpää kertoo, ettei hänen suvustaan löydy rautatieläisiä – niin kuin ei musiikki-ihmisiäkään. Innostus tulee jostain muualta.

– Joku pelaa golfia, toinen tykkää purjehtia. Minä tykkään ajaa höyryveturia. Se on joskus yksinäistä hommaa, pitää tulla toimeen itsensä kanssa ja osata tehdä monta asiaa samaan aikaan – samoin kuin kanttorin työssä.

Myös junilla ja uruilla on Hakanpään mukaan paljon yhteistä. Molemmat ovat suuria, monimutkaisia koneita, joita yksi ihminen ohjaa. Molemmat ovat omanlaisiaan, käsityönä tehtyjä yksilöitä.

Minäkin kerran kysyin että jos sais kesälomaksi dieselveturin lainaan niin eivät antaneet, ihme nipotusta.