Tervehdys lestadiolaiset
Lapseni ovat seurakunnan kerhossa täällä pohjois-pohjanmaalla. Siellä on oikein kivaa, joskin eräs villi poika aiheuttaa toisinaan pulmia. Ihmeteltiin siinä kotijoukkojen kesken asiaa, ja myöhemmin mieleeni juolahti eräs asia, nimittäin ao. lapsi oli lestadiolainen, ja oma johtopäätökseni oli, että myös seurakunnan työntekijä oli ehkä lestadiolainen, koska ei kieltänyt/ohjannut poikaa kiusaamasta muita. En tiedä onko näin, mutta tämä ei ole varsinaisesti ihmettelyjeni pääaihe, vaan etenen siihen pikkuhiljaa.
Voi olla hieman provosoiva aihe, mutta mehän kaikki tiedämme, että lessut ovat herrarotua, jota ei muiden yhteiset säännöt koske.
Olen siinä käsityksessä, että lessut innolla toivottavat ei-lessuille menoa helvettiin. Tästä kumpuaa sitten ne muut herrarodun elkeet ja vihamielisyys ei-uskovia kohtaan. Tähän voisi lisätä, että mitä ihmettä joku tuntematon lestadiolainen kuvittelee minun uskonelämästäni tietävänsä ? Jos en kuulu heihin, olen jumalasta erossa tms ? Täysin käsittämätöntä minulle.
Miten on, sopiiko tuollaista oppia noudattava ihminen verovaroilla maksetun seurakunnan kerhon ohjaajaksi. Meillä enemmistöllä kun ei ole tapana kertoa ihmisille heidän joutuvan helvettiin, kuten lestadiolaiset yleisesti tekevät. Se on henkistä pahoinpitelyä. Teidän oppinne eivät ole tähän yhteiskuntaan sopivia.
Nauratti kun tädit selosti miten jumala lapsia rakastaa, (mikä toki on hieno ja toivottava asia), kun itselle tuli mieleen, että ehkä näiden samojen ohjaajatätien mielessä "vääräuskoiset" lapset kuitenkin olivat helvettiin kuuluvaa kansaa.
Miten saan selville, ovatko ohjaajat lestadiolaisia vai ei ? Ksysynkö suoraan ? Onko joku rekisteri josta tarkistaa ? Kysynkö seurakunnalta ? Onko velvollisuus vastata ?
Onko lestadiolaisia yleisesti seurakuntien palveluksessa ?
Tähän on turha sanoa, että vihaan lestadiolaisia. Minä inhoan suurinta osaa suvaitsemattomista ihmisistä, helvettiin toivottelijoista kaikkia ja lestadiolaisia ilman muuta kokemukseni perusteella. Se on siis selviö.
Poikkeuskin on: Isovanhemmissani on lestadiolaisia. Ei heissä mitään vikaa ollut, minun nähdäkseni. Ahkeria rehellisiä ja mukavia ihmisiä. Valitettavasti en voi sanoa samaa täkäläisestä l-sakista ja onhan aikakin ja paikkakunta toinen.
Rauhaa.
Lapseni ovat seurakunnan kerhossa täällä pohjois-pohjanmaalla. Siellä on oikein kivaa, joskin eräs villi poika aiheuttaa toisinaan pulmia. Ihmeteltiin siinä kotijoukkojen kesken asiaa, ja myöhemmin mieleeni juolahti eräs asia, nimittäin ao. lapsi oli lestadiolainen, ja oma johtopäätökseni oli, että myös seurakunnan työntekijä oli ehkä lestadiolainen, koska ei kieltänyt/ohjannut poikaa kiusaamasta muita. En tiedä onko näin, mutta tämä ei ole varsinaisesti ihmettelyjeni pääaihe, vaan etenen siihen pikkuhiljaa.
Voi olla hieman provosoiva aihe, mutta mehän kaikki tiedämme, että lessut ovat herrarotua, jota ei muiden yhteiset säännöt koske.
Olen siinä käsityksessä, että lessut innolla toivottavat ei-lessuille menoa helvettiin. Tästä kumpuaa sitten ne muut herrarodun elkeet ja vihamielisyys ei-uskovia kohtaan. Tähän voisi lisätä, että mitä ihmettä joku tuntematon lestadiolainen kuvittelee minun uskonelämästäni tietävänsä ? Jos en kuulu heihin, olen jumalasta erossa tms ? Täysin käsittämätöntä minulle.
Miten on, sopiiko tuollaista oppia noudattava ihminen verovaroilla maksetun seurakunnan kerhon ohjaajaksi. Meillä enemmistöllä kun ei ole tapana kertoa ihmisille heidän joutuvan helvettiin, kuten lestadiolaiset yleisesti tekevät. Se on henkistä pahoinpitelyä. Teidän oppinne eivät ole tähän yhteiskuntaan sopivia.
Nauratti kun tädit selosti miten jumala lapsia rakastaa, (mikä toki on hieno ja toivottava asia), kun itselle tuli mieleen, että ehkä näiden samojen ohjaajatätien mielessä "vääräuskoiset" lapset kuitenkin olivat helvettiin kuuluvaa kansaa.
Miten saan selville, ovatko ohjaajat lestadiolaisia vai ei ? Ksysynkö suoraan ? Onko joku rekisteri josta tarkistaa ? Kysynkö seurakunnalta ? Onko velvollisuus vastata ?
Onko lestadiolaisia yleisesti seurakuntien palveluksessa ?
Tähän on turha sanoa, että vihaan lestadiolaisia. Minä inhoan suurinta osaa suvaitsemattomista ihmisistä, helvettiin toivottelijoista kaikkia ja lestadiolaisia ilman muuta kokemukseni perusteella. Se on siis selviö.
Poikkeuskin on: Isovanhemmissani on lestadiolaisia. Ei heissä mitään vikaa ollut, minun nähdäkseni. Ahkeria rehellisiä ja mukavia ihmisiä. Valitettavasti en voi sanoa samaa täkäläisestä l-sakista ja onhan aikakin ja paikkakunta toinen.
Rauhaa.
Vastaukset 36
Vanhimmat
En tiedä voitko mennä kysymään heiltä suoraan, he saattavat kokea sen ahdisteluna ja voivat mieltää syrjimiseksi. Nykyään lestadiolaiset ovat hyvin herkkiä vaatimaan toisilta tuon uskonrauhan noudattamista mutta itse tekevät lähes mitä lystää lähimmäisen hengellisen elämän arvioimisen kanssa. Jos tiedät heidän nimet niin voit tarkistaa mm. päivämiehen liitteenä tulevan joulutervehdysten seasta löytyykö nimi sieltä. Ne on kunnittain ja aakkosjärjestyksessä. Tämä joulunumero ilmestyy joulukuun puolenvälin tienoilla.
Jopas - eli Päivämiehestä voipi kätevästi tarkistaa kenen nimet ovat kirjoitettu"elämän kirjaan" :-))
He itse nimittävät sitä listaa myös humoristisesti "elämän kirjaksi". Sitähän se onkin, huumoria. Tämä "elämän kirja" ilmestyy joka vuosi ennen joulua, minulta on jopa kysytty humoorimielellä että löytyykö nimesi tuosta elämän kirjasta. Sinnehän saa jokainen joka haluaa nimensä laittaa.
Hah haa. Kyllä olet tosi suvaitsevainen itse.
"Minä inhoan suurinta osaa suvaitsemattomista ihmisistä,"
Siellä tosi lesta älähti. Arvon Lesta tietää kuitenkin oikein hyvin mitä tarkoitan. Menehän nyt siitä terrorisoimaan ei-uskovia pahoine puheinesi mutta jätä lapset rauhaan.
todellakin pussiin "nimimerkki: puhuit itsesi pussiin."
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa - niin kävi sinunkin kohdallasi:D - vai pitöisikö sanoa, hyökkäys on paras puolustus. Sinähän suorastaan sylkäisit nuo sanat suustasi, kun reppana et muutakaan voi - räksytät kuin koirapahanen.
Lestadiolainen ei todellakaan puhu lähimmäisensä helvettiin joutumisesta huolestunein äänenpainoin. Mitä kamalin kohtalo ihmisparalle, eikä minkäänlaista huolta ! Vahingoniloa olen kuullut niissä lessujen puheissa. Sepä siinä niin kuvaavaa onkin. Henkistä väkivaltaa ja alistamista. Minäpä voin kertoa, että osataan sitä meilläkin.
Vaan nämä lessu piruparat kun tykkäävät juuri selän takana pahaa puhua, olen huomannut. Lestadiolainen on kokemukseni mukaan akkamainen riidankylväjä, nimenomaan vanhat ukot on semmosia myös. Se kun ei ole minusta miehekästä, vaan näillä lessuilla ei ole samat näkemykset. Ihmettelin yhtenä kesänä samalla työmaalla kun yksi lessu ukko kerkesi puhua pahaa melkein kaikista ihmisistä jotka tuli puheeksi. Nolotti ja hävetti kuunnella sellasta v-maista panettelua, ikään kuin näillä ihmisillä ei olisi ollut mitään ansioita elämässä tai hyviä ominaisuuksia. En tiedä oliko se sairauden aiheuttamaa vai uskonnon.
Näillä tuntuu olevan tarve painaa muita alas ja sitä kautta reflektoida itseään paremmiksi.
Toisen kerran kuulin seurakunnan lastenkerhossa kun lessu akat huusivat isoon ääneen minun huonoista puolistani, oikein lesottivat kun saivat äänekkäästi kailottaa niin että minä kuulin. Hävetti heidän puolestaan, kun ei aikuisilla ihmisillä ole häpyä eikä tapoja. Olen mikä olen, mutta tiedän myös hyvät puoleni, enkä anna lessujen pahuuden pilata elämääni. Haitaksi se toki on, monella tapaa. Siinä tuli tutuksi lessu akkojenkin ns kristillisyys ja hyvä tahto, sekä suhteellisuudentaju. Elämänkokemustahan niillä ei ole varttiakaan siitä mitä minulla, suomen kiertäneellä duunarilla. Enpä minä heidän hyväksyntäänsä oikeastaan haluaisikaan. Ovat sen verran friikkejä kummajaisia.
Lestadiolaiset ovat kuumana, koska heidän pimeät puolensa on otettu julkisuudessa esiin. Meidän kylällä on varsin aggressiivista ja v-mäistä sen lahkon porukkaa. Sattui eräs p-fiili löytymään täältäkin, ja montako lie piilossa. Nehän suojelevat ja tukevat rikollisia, kuten myös muissa rikostapauksissa, uhkailuissa, panetteluissa ja väkivallassa. Todellinen mafia, kun yksi tekee virheen, muut käyvät joukolla puolustamaan mokailijaa ja hyökkäävät yhdessä ulkopuolisen kimppuun susilauman tavoin.
Samaisen em. lessu ukon kanssa oli kiistaa, ja pian oli koko kylän lessulauma minulle ulisemassa, vaikka se ukko oli 6-0 väärässä. Ovatpahan niin järjestäytyneet, että pahantekijää suojellaan aina, syteen tai saveen. Vaan raastuvan ovi kun narahtaa niin jeesus taivaassa parahtaa. Siksi ne lessut olikin raivona, koska olin kiistassa oikeassa, nuorempi mies ja vielä vääräuskoinen, heidän mielestään, vaikka eivät minua vähääkään tunne saati uskonelämääni.
Aikoivat lessut ja muut kaverinsa minua jo puhutella, mutta tulivat siihen tulokseen, että raastupaan siitä mennään, ja siellä kyllä viimeistään häviävät. Siis siksi perääntyivät. Oikein arvioitu. Niin minä sen suunnittelinkin.
Eivät lähteneet julkisesti häviämään, niin piti alkaa kostamaan osoittamalla mieltä porukalla. Naurettavan lapsellista hönö porukkaa, joka puolustelee riehuvaa ja henkisesti sairasta uskonveljeään. Sitä en tiennyt ennakoida, mutta en silti tekisi toisin. Nyt on kuitenkin koko paikallinen srk aiheuttamassa kiusaa ja mielipahaa. Jospa ne joskus rauhoittuvat, joku saa kunnolla turpiinsa tai tulee muu ratkaisu.
Rauhaa ja mukavia asioita. Kyllähän te minut tunnette, mukava säntillinen perheellinen mies. Samoja arvojakin meillä taitaa olla, paitsi en kehuskele muiden joutuvan helvettiin ja itse olevani jotenkin pelastettu, päinvastoin, tämä on murheen laakso kahden ikuisuuden välissä. Lessut tekevät siitä vielä hieman murheellisemman. Osanotto kaikille lestadiolaisten omaisille.
ei tämä ole murheen laakso vaan elämä on arvokas elettäväksi.Elämässä on paljon ilonaiheita huolimatta murheista joita meidän jokaisen eteen tulee.Olen kiitollinen että sain nähdä tämän kauniin maailman ja haluan olla täällä niin kauan kuin Taivaan-isä minua pitää.Emme ole täällä itseämme vaan lähimmäisiämme varten,näemme lasten ja lastenlasten kasvun,on ystäviä,läheisiä ja ennenkaikkea koti ja isänmaa jossa vielä puhdas luonto.Tuollaiset kirjoitukse joita Stumgrupphuhrer kirjoitti saavat jäädä omaan arvoonsa.Toivon hänelle myönteisyyttä elämää kohtaan ja iloa.
Avaus on omasta mielikuvituksesta temmmattu,eihän siinä ole kuin olettamuksia.Jokuhan voi kirjoittaa sinunkin elämästäsi aiva samalla tavalla ja vielä pahemminkin.Ehkäpä sinulla avaaja on huono itsetunto jota täytyy nostaa jotakin ryhmää haukkumalla.Siihenkin on apua haettavissa.Vai oletko säkki päässä kasvanut ettet näe eri vaihtoehtoja ympärilläsi.
kommenttisi on tyypillinen lestakommentti:D - eli suoremmin sanottuna juuri sellainen skitsofreeninen vastaus. Te olette heti kääntämässä asian päälaelleen kuin mitä kirjoittaja on tarkoittanut. Tuollainen onnistuu vain teiltä lestoilta:D
Onko se sitä, että te olette jo äidinmaidossa imeneet itseenne tuon sairaaloisen, kieron ajattelutavan, millä sitten nousette solvaamaan henkilöä, joka puhuu asiaa oman kokemuksensa perusteella. En ole itse lesta, mutta tuo ap-kirjoittajan kertoma on todellakin tyypillistä sille lahkolle. Se lahko kasvattaa jäsenensä kieroiksi kuin korkkiruuvi.
Eivät toki kaikki lahkolaiset ole sellaisia, mutta liian moni. Ne todellakin käyvät joukolla jonkun kimppuun ja kiusaamaan.
Kun kaikki ns. normaaliin elämään kuuluva on heiltä kielletty, niin se täytyy jotenkin sieltä sielun syövereistä ulos tulla ja se tulee sieltä juuri tällaisena
kieroutuneena sontana.
Tulen tarkistamaan olettamukseni, joka todella on oikea tai väärä. En tiedä vielä. Tehän tunnette minut. Mukava perheellinen mies, jonka kimppuun päätitte joukolla käydä.
Siellä toinen tosi lessu. Ei tuonut lisäinarvoa keskusteluun, vaan oli tyypillinen vihamielinen. Sinänsä selvästi aito kuitenkin. Siellä tehtiin kovasti oletuksia henkisestä tilasta, mikä on tyypillistä lessu toimintaa. Toinen mitä sanovat usein, on kertoa että toinen on lapsellinen. Minä kerron sen tällä kertaa itse niin vältytte vaivalta.
Kyllä maailmaan ääntä mahtuu ja tekstiä. Kiitos tästäkin fiksuhkosta vastauksesta, siinä ei kovin ilkeitä ollut. Säkkiä en ole päässä pitänyt, se voi olla pienelle lapselle vaarallista. En tiennytkään että sellaistakin lapsille tehdään. Ehdotan terapiaa sinulle.
Rauhaa ja mukavia asioita.
Jos lisään vielä: Minusta tuo aloitus ei ollut mitenkään epäuskottava, sen sijaan myöhempi kirjoitukseni on hiuksia nostattava ja kuvaa lessu yhteisön sairautta.
sinä tarvitset STUMGRUPPHUHRER terapiaa poi s pääsyä mielesi mustasta laatikosta.Kelaamista niistä asioista mitä sinulle on tapahtunut.Toivotan onnea jatkossa!
Ihmetyttää, ettei kukaan lestadiolainen kommentoinut asiaa, ainostaan Sturmia?
Tämän tapainen käytös on Vl ihmisille yleitsä.
Kes.
sinä strumber olet katkera ihminen,rukoilen Jumalaa että tuo ongelmavyyhtisi selviäisi.Puheesi on niin sekavaa ei siitä pääse puusta pitkään missä on perimmäinen syy mutta eiköhän Korkeimmalta tule apua sinuakin auttaa.
Koska olet lesta, et mitenkään kykyne ja pysty ymmärtämään suoraa puhetta.
Sehän on teikäläisille kauhistus, että joku puhuu asiaa ja vieläpä totta sellaista.
Ei yksinkertaisesti mene teille jakeluun - sinäkin leimaat aloittajan katkeraksi, kun hän kirjoittaa omista ikävistä kokemuksistaan lestojen suhteen.
Olisiko teillä lestoilla todella aihetta pohtia, mistä johtuu, että kun teille puhutaan suoraan ja asiaa, teiltä puuttuu kyky ymmärtää sitä. Te käännätte heti asian päälaelleen kuten sinäkin teet - sairastahan se on ja teiltä puuttuu kokonaan myös sairaudentunto. Vika on aina muissa paitsi ei teissä itsessänne.
Jeesus auttaa sinut katkeruudestasi srrumber,rukoile häneltä viisautta ja apua ongelmaasi mikä se sitten lieneekään.Kyllä tuon näkee muutkin kuin vl,lät joita rökität. Oi,Jeesus auttaja,anteeksiantaja lauletaan jossakin virressä.
Pidetäänpä ketju ylhäällä. Kiitos vastauksista. Minua kovasti naurattaa, että lessut eivät mitenkään protestoi sitä miten heitä kuvasin, selän takana lässyttäjinä ja turvansoittajina. Sen sijaan joku luonteeni häiriön epäily oli heidän mielestään kiinnostavaa.
Mutta sehän on totta, olen mielelläni luonnevikainen, ei siinä ole mitään pulmaa.
Osuva luonnekuvaus mielestäni, olen itseäni testannut niin monessa paikassa että eipä ole suureellisia harhaluuloja omasta itsestä. Näin on. Tiedän jotain siitä mitä perseeni kestää, ja se ei ole kovin paljon.
Olennaista on se, mitä todella tapahtuu ja mitä sanotaan, tai mitä ei todella tapahdu tai mitä ei sanota. Mielen pimeät sopukat ovat asia, joita ei voi havaita eikä todentaa, ne siis eivät ole olemassa sillä tavalla että niistä voi jotain sanoa tai niiden tilaa arvioida.
Rauhaa ja mukavia kivoja asioita vaan kaikille. Mutta jos niistä kivoista asioista tulee synnin taakka liika sakiaksi niin jomotusta sitten vaan. Siitähän se jumala palkitsee kun jomottaa. Niin sanoi jo veroja keräävä keisari ekr.
Outoja kirjoituksia näin sivullisen mielestä.varsinkin strumberilta.
Tarviiko sun täällä sitä persettäs repiä? Ei täällä ole huo'ria tarjota!
En mene. Tule sinä tänne. Saat terapiaa. Vai pelottaako. Pelkuri huutelija, tule naamatusten sanomaan niin saat heti pikaterapiaa. Vässykkä lässyttäjä lessu.
Mielenkiinnosta:
Tarkoittaako nimimerkki Sturmgruppfuhrer samaa kuin Sturmgruppenfuhrer ?
Vetäsin ulkomuistista huonolla saksalla, eikös se tarkoita rynnäkköryhmänjohtajaa tms
Jos vain menisit suoraan ohjaajan puheille ja keskustelisit asiasta. Ilmaisisit huolesi pojan villeydesta ja kiusaamistaipumuksesta ja että mielestäsi siihen pitäisi puuttua jämäkämmin. Suosittelen ainakin kokeilemaan. Ei asia ainakaan arvailemalla muutu.
Ymmärrän täysin vihasi lessuja kohtaan. Mutta onko kuitenkaan järkevää kantaa ketään kohtaan yletöntä vihaa, se hämärtää omaa arvostelukykyä asioista ja saa vain oman elämän hankalaksi.
Vääryyksiä ei tule sallia ja niistä tulee keskustella ja tuomita ne oikeudenmukaisesti. Vääryydet nostavat vihan tunteita ja nekin ovat sallittuja. Mutta aina kannattaa miettiä se, että kannattaako jäädä lopuksi elämää vihantunteenseen, vaan voisiko tunteesta päästä jotenkin yli. Ja sitäkin kannattaa miettä, että toimiiko kuitenkaan itse enemmän oikein vihaamalla, ja toimimalla sen mukaisesti.
Raamattu sanoo: Efesolaiskirje 4 :26 "Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö." Älkää antako auringon laskea vihanne yli. Syntiä ei ole tosiasioiden esilletuominen. Aloittajan kirjoitus on hyvin realistinen ja samat ongelmat on myös etelä-suomessa. Tosiasioiden peittely ja "omien suojelu" lähentelee sairautta. On sääli, että joillekin ihmisille välittyy kristillisyydestä lestadiolaisen omavanhurskausopin sävyttämä kuva. Mikäli välinpitämättömyyteen ei puututa, kieroutuu myös muiden ihmisten elämä. Kannustankin puuttumaan näihin epäkohtiin, joilla lestadiolaisten "suojeluskunnat" suojelevat valheellisesti omiin liikkeisiin kuuluvia väärintekijöitään.
Onneksi on kuitenkin niin, että silmät aukeavat, mikäli ihminen saa armon tulla uskoon. Jeesuksen muuttaessa sydämen asukkaaksi ihmisen sisimmässä tapahtuu muutos, jonka seurauksena Raamatun Sana tulee ihmisoppeja tärkeämmäksi. Pyhä Henki opettaa uskoon tullutta ihmistä, jolloin hänen ei enää tarvitse olla laumasielu ja kuunnella lahkohenkisiä harhaoppeja.
Jeesus Kristus on Herra
Sturmgruppfuhrerille:
Kirjoitat osuvasti ja täyttä totta :-)
En tiedä tapauksestasi, mutta noin yleisellä tasolla kuvaat lessuja naulan kantaan. Ei ole montaa varttia, kun itse tulin kaupasta ja siellä lestaäidin pentulauma taas tuijotti ohimeneviä aikuisia kuin kuolemanenkeleitä, hyvin on pennut piesty henkisesti kavahtamaan "syntistä".
Yksi insesti-isä, pedofiili, paljastui tästäkin asuinpitäjästä...monesko lienee taas, toivottavasti pyysi edes tekojaan anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä :D
Sillähän se on sisäsiittolassa kuitattu eiks vaan : D
Holy Bible: Jeesus kristus oli kyömynenäinen melskaava palestiinalainen. Ei kiitos mutta hyvähän ihmisen on uskoa elämään ja muiden ihmisten hyvyyteen. Siihen ei välttämättä kuitenkaan tarvitse sitä mesoavaa palestiinalaista.
Lasten ohjaajina nämä lahkolaiset: luulen että tällä asialla on laajempaa merkitystä ja sen täytyy olla yleisesti kiinnostava aihe kaikkialla.
Lars Levi saarnasi pohjosen patajuopoille ryhtiä ja elämänhallintaa. Minusta se on hyvä ja kannatettava asia. Sen jälkeiset tapahtumat ja kehitys on eri juttu.
Älä edes Jeesusta pilkkaa kuten näyt tekevän.Jätä Jumalanpoika rauhaan.
Mitä pilkkaa siinä muka oli. Kyömynenä kikkarapäitä ne ihmiset sillä suunnalla suureksi osaksi ovat aina olleet ja ovat yhä. Mene itse katsomaan. Alueen ihmisten temperamentti on kiihkeä. Me täällä Suomessa olemme sitten sinisilmäisiä jörriköitä.
Jumalan pojan, jos kenen, luulisi osaavan pitää puolensa meikäläistä vastaan, vai eikö se olekaan jumalan poika. Taitaa ollakin hempuli ressukka kun minäkään en varreltani mittava ole.
Teidänkö uskovaisten sitä pitää auttaa ja pitääkö teidän pelastaa jeesus eikä toisin päin. Eihän sen niin päin pitänyt mennä.
Minä en kuolleita ulkomaalaisia avukseni tarvi selvissä asioissa.
Lastenohjauksen tilanteeseen en ole kiireiltäni kerennyt perehtyä, mutta tässä talven mittaan otetaan selvää. Se oli minulla se pääasia, johon vielä palataan ja kerron teillekin rakkaat uskovaiset.
Rauhaa ja jomottavaa ahdistusta vaan teille.
Korjaus kirjoitusvirheeseen.
Pitäisi siis olla Sturmbannfuhrer.
Reinikainen on evp Obersturmbannfuhrer
Gruppenfuhrer onkin sitten jo kenraaliluutnantti tasoa.
Seksuaalirikollisuuden (jota kohdistuu lapsiin ja aikuisiin) peittely on iljettävintä!
Seksirikollisuuden ja muiden laittomuuksien peittely sekä vastustajien kiusaaminen porukalla on erittäin vastenmielinen piirre mille hyvänsä yhteisölle. Kun kyseessä on yhteisö joka väittää olevansa hyvällä asialla ja jopa kristillinen, se on todella erityisen iljettävää ja mielipuolista.
Sinun kirjoituksesi jos mitkä ovat iljettäviä!
Se pitää paikkansa. Kerron iljettävistä asioista joita lessut harrastavat. Olet aika lailla ymmärtänyt mistä on kysymys.
Miksi sinä Sturgruter pilkkaat Jumalan poikaakin,kyllä sinulla täytyy olla tosi paha olla.Rukoilen puolestasi! Jeesus sä ainoa,heikkojen auttaja,anteeksiantaja uupumaton.Pyhyys ja puhtaus,rakkaus,virvoitus,totuus ja armahdus sinussa on. Kun uuvun,haavoitun,huomassas Herra,sun,suuren ja siunatun,levätä saan.Toiset jos hylkäävät,kasvosi lempeät puoleeni kääntyvät rohkaisemaan. Herrani,armahda,ohjaa ja taivuta,minne ja milloinka tahtosi vie.Neuvoilla Henkesi valaise mieleni.Tee ,Jeesus,rakkaaksi ristisi tie. Ainoa puhtaus,syntisen uskallus,tuskassa lohdutus:pyhyytesi.Vaatteeksi anna se!Ohjaa ja varjele jokainen askele,Jeesukseni. virsi 318 Ole Theodor 1904..Uud.Anna-Maija Raittila virsikirjaan.
Kuka tässä pilkkaa. Jeesus on kuollut ulkomaalainen, se on yleisesti tiedossa ja tunnustettu tosiasia. Tekin kuolette joskus. Se, että syntymä ja kuolema ovat elämän mysteerejä, on eri asia. Jeesus on silti kuollut ja ulkomaalainen, mikä ei ole hyvä kriteeri ystäviä kun valitsen.