Suolistoleikkaus, huvittaako ketään kertoa?

selvää tekstiä

Asun Kanarialla ja elämä olisi melko hyvin, jos
1. loppukesä ei olisi liian lämmin n. 30 astetta varjossa. Tosin lämpö on laskenut pari astetta, sekin on hyvä. Ensi kuussa on varmaan jo siedettävää, 22-26 astetta varjossa.

2. sairaanhoito on vaikeata. Joka kolmas kk saa lääkäriltä verenpainelääkkeet, jotka saa hakea apteekista kerran kuussa. Ennen oli ilmaiset, nyt pitää maksaa, tosin vain muutama euro.- Mutta jos tarvitsee niinkuin minä, tutkimuksia kurkusta alas selkäpuolelle, niin koloskopiaa olen nyt odottanut 4 kk. Uskoisin, että jotain on pielessä, kun aina tulee kirkasta verta ja silloin tällöin mustaa verta. Ja maha on lakannut toimimasta kokonaan luonnollisesti, vain Dulcolaxilla, josta saan seuraavana päivänä sydämentykytystä ja kramppeja, mutta siihen auttaa kalium-magnesium.
Jatkuvan kurkkukivun, ja vissiin keuhkoista maatessa ylösnousevan ysköksen ja vatsalaukun sekä kipeän kohdan ylävatsassa oikealla puolella tutkimista saan vain haaveilla, espanjalainen lääkäri ei ole kuulevinaan. - Nyt kun en tiedä, mistä se veri tulee. Olen jo treenannut itseäni, etten pelkää, vaikka kuolisin ja laittanut paperiasiat kuntoon. Mutta myös yritetty muuttaa syömisiä ja juomisia, vegetaarista ja alkoholi pois, onnistunut n.90 %. Ennen join viiniä ruoan kanssa.

52

687

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • susmorian ek.

      Niinpä.....tässä vaiheessa vuorokautta voinee sanoa jo hyvää huomenta. Itse heräsin tässä Suomen sateisessa koleassa aamuyössä, erittäin kova tuuli on, jo yli tunti sitten. Jollain lailla ymmärrän pahan olosi siellä, mutta enpä kiellä sitäkään, että kliseisiä ajatuksia tuli mieleeni.
      Ilmeisesti olet vanhempi ihminen ja olet kaiketi itse valinnut elämäsi loppupuolen asuinpaikan, siis elämäsi siellä Kanarialla. Ja siihen sinulla on tietenkin omat syysi. Tämä kliseinen ajatukseni on, että jokainen meistä aikuisista tekee oman elämänsä. Sinä olet valinnut niin ja minä näin....pysynen Suomessa, vaikka koko elämäni olen venkslannut muuttoa sinne sun tänne.

      Et taida olla kuitenkaan yksin, luulisin löytyvän myös positiivisia ajatuksia, koska olet edelleen siellä. Neuvoja ehkä löytyisi, mutta olet varmasti jo oman itsesi herra ja sinun on ne itse löydettävä, jos elämänkipinää on vielä jäljellä. Jos ei, niin ratkaisusi teet itse.....kukas muu.

      Kuitenkin lähetän terveiseni sinulle...yrittänet löytää ne omat ratkaisusi. Ketään muita ei voi syytellä vaikeissa asioissa. Toivottavasti elämänhalusi voittaa ja hoksaat, mitä sinun on tehtävä.

    • Lyhytsuoli

      2011 keväällä olimme vaimoni kanssa Espanjan mantereella 26-vuotta omistamassamme vapaa-ajan asunnossamme.
      Residenttejä.

      Toukokuun loppupuolella havahduin yhtenä perjantai aamuna takamukseni veren tulvaan.
      Tulimme samana iltana Suomeen ja maanantaina, aamulla klo 8.00 menin läheisen lääkäriaseman urheilulääkärille ilman varausta.

      Sain passituksen paikallissairaalaan tähystykseen keskiviikoksi.
      Sitä ennen täytyi suolisto tyhjentää.

      Tähystyksessä vahvistui urheilulääkärin tunnustelemalla paikallistama syöpä.

      Seurasi kokeita ja viikon sädehoito.
      Syöpä leikattiin läheisen kaupungin keskussairaalassa 20.06.
      Peräsuoli ja hieman paksusuolta pois.
      Sairaalassa olin 9vrk.

      Koko juttuun meni reilu kuukaus.

      Avanne suljettiin lokakuussa. Sairaalassa 6 vrk.

      Tähystykset 6kk:n välein.
      Seuraava marraskuussa.

      En edes harkinnut asian jättämistä Espanjan terveydenhuollon varaan.
      Vieras kielialue ja suhtautuminen ulkomaalaisiin ratkaisivat.

      Espanjassa silloin noin 25-vuotta elänyt ja viranomaishteyksissä tulkkina toiminut naisihminen koki saaneensa hyvin välinpitämättömän hoidon lonkkamurtumaansa.
      Kertoi, lääkäreiden tullessa lounaalta hilpeällä tuulella, heidän vitsailleen hänen kustannuksellaan ottamatta huomioon mahdollista puheen ymmärtämistä.
      Ulkomaalainen nimi riitti aiheeksi.

      Tämä episodi siis ennen minun tapaustani.

      En osaa lohduttaa enkä ohjeistaa sinua.
      Kerroin vain oman kokemukseni.

    • *Kukkahame*

      2005 leikattu koko paksusuoli, leikkaus onnistui, sairaalassa n 3 viikkoa, keuhkokuumeen takia meni viimeinen viikko.
      Tähystyksiä aluksi 3x sitten 2x ja nyt enää 1x/vuodessa.
      Nykyinen sairauteni on polyyppitauti joka vaatii polyyppien poistoa pohjukaissuolesta ja lyhennetystä peräsuolesta.
      Minulle on kerrottu että polyyppi on syövän esiaste, ja siksi ne poltetaan pois.
      Onnekseni sain vastuullisen professorin leikkaukseen ja kaikki jälkihoito on tapahtunut hänen tekemänään Meilahden sairaalassa.

      Pitkä vuosia kestänyt taival ennen kuin sairauteni löytyi ja pääsin kirurgiseen toimenpiteeseen.
      Olen koko leikkauksen jälkeisen elämäni saanut tuntea todella terveeksi,
      elämäni sai kuin uuden rytmin.

      • Lyhytsuoli

        Koko paksusuoli? 1,5m? Siihen sisältyy myös peräsuoli. Säästyikö sulkija?

        Millä aikataululla alkoi syntymään peräsuolen ja muunkin paksusuolen korvaavaa, nestettä imevää "varastoa"?

        Minulta poistettiin ainoastaan 30cm loppupäätä, sulkijaa myöten ( se säästyi ) mutta vieläkään, 1v 4kk leikkauksen jälkeen, "varasto" on melko vaatimaton ja joudun pelaamaan immolaatin kanssa melkein päivittäin.

    • huhhuhhhh

      armahtakaa, onko tarpeen yleisellä palstalla peräsuolen pätkistä puhua, on niille ertyiset palstansa ja vertais tukea siellä.

    • *Kukkahame*

      Taidat todella tarvita vertaistukea, nyt kun tiedät jo aikaisemmat toiselle palstalle karkottamiset, voit aloittaa itsestäsi.
      Elämä vaan on elettävä jotenkin.

      Aloittaja pyysi kertomaan ja tein sen, keho jossa elämme tarvitsee aika-ajoin toimenpiteitä.

      Onnittelen että huhuhuhhh pysyy terveenä.
      Onhan täällä ollut huuhaata samasta asiasta, miksi silloin et ota kantaa?

      • hyi

        oksettaa koko homeperse. Hameen helmakin ulosteessa.

    • MINTTU-lina

      Voi HYVÄT hyssykät etsikää vetaustkenne terveys palstoilta @OKSETTAA,.
      Olen sairaalan leivissä.Palstat on jaettu niitä jotka apua tarvisevat,..Täällä seurustellaan.

      • Lyhytsuoli

        Mielestäni oleellinen osakysymyksen sisällöstä koskee ympäristöä ja olosuhteita.

        Siihen yritin omalta osaltani ja kokemukseni perusteella vastata.
        Jos kysyjä on siirtänyt sos. turvansa Espanjaan ja jos julkinen ei tyydytä, niin aina voi valita yksityisen, myös Espanjassa.
        Laadussa löytyy!

        Ryhmät alaotsikon syöpäpotilaat alla keskustelu on varsin suppeaa ja epäoleellisuuksiin ja - asiallisuuksiin rönsyilevää.

        Terveysosasto on hieman tervehenkisempi mutta sielläkin asiat leviävät kuin ne Jokisen eväät.

        Onnittelen sinua suojatusta elämästäsi!
        Jos et ole kohdannut pahempia yökötyksen aiheita niin hyvin olet varjeltunut.

      • hyii, mikä ihminen

        minttu-lina on typerä, voiko noin tyhmiä ja kylmiä ihmisiä olla olemassakaan,
        näkyy voivan kamalaa ja karmeeta ,,

      • eläketyttö

        Voi kauhea, Minttu-lina on sairaalassa töissä? Onko pakko, eikö sulla ole eläkettä?

    • persereikä...

      kutisee jatkuvasi, epäilen kihomatoja. Hoitokeinona olen ripotellut persereikään hienoa sokeria, kun kihomadot ovat sitten tulleet syömään, olen pieraissut reippaasti jolloin olen päässyt hetkeksi persereijän kutinasta.

      • muoviteippi

        Laita pyllyreikääsi yöksi muoviteippi. aamulla sitten voit todeta onko kihomatoja teipissä näkyvillä. JOs ei luulet vain.

    • se siitä

      Eiköhän kuitenkin ole veronmaksajillekin parasta ,että hoidatat sairauttesi siellä missä olet sen hankkinutkin.
      Hyvin yleistä onkin, että monet suomalaiset asukkaat syövöt kehnointa ruokaa ja sairastuvat laillasi.
      Verenpaine lääkkeesi olemme Suomessa asuvat Suomalaiset maksaneet. Joka vuosi on Espanjasta tullut kelalle lasku lääkkeistäsi.

      • mustaa paskaa

        "se siitä" on tietysti vastine avaukseen.

      • Lyhytsuoli

        Ihmeellisiä oletuksia!

        Kehnointa ruokaa? Voi pyhä sylvi! Jokainen tekee sellaista ruokaa kuin haluaa.
        Kukaan pitempiaikainen asukki ei syö jatkuvasti ravintolassa.

        Nykyisen kriisin yhteydessä Espanja on harkinnut muiden EU-maiden asukkaiden reseptilääkkeiden kustannusten primistä kunkin kotimaasta.
        Siis, alkaneet harkitsemaan perimisen aloittamista!

      • se siitä
        Lyhytsuoli kirjoitti:

        Edes pullotetua vettä eivär Suomalaiset raaskineet ostaa, vaan käyttivät vesijohto vettä joka olisi vähintäinkin pitänyt keittää. Käytetyt elintarvikkeet olivat yleensä kehnoimasta päästä. Kuutenatoista talvena olen Espajanssa oleillut joskus pidempään joskus lyhyempään.
        Suomen kansalaisten lääkelaskut ovat tulleet Suomen veronmaksajien maksettaviksi iät ja ajat. Ne on peritty Kelan kautta.
        Sääliksi käy niitäkin vanhuksia joilla ei ole Suomessa enää mitään vaan kituvat Malagankin sairaaloissa viimeisiä elin vuosiaan.

      • eiköhän se

        tuo viinien jatkuva lipitys siellä Espanjassa ole sairauksien syy ja auringosta saatu melanooma.

      • Lyhytsuoli
        se siitä kirjoitti:

        Edes pullotetua vettä eivär Suomalaiset raaskineet ostaa, vaan käyttivät vesijohto vettä joka olisi vähintäinkin pitänyt keittää. Käytetyt elintarvikkeet olivat yleensä kehnoimasta päästä. Kuutenatoista talvena olen Espajanssa oleillut joskus pidempään joskus lyhyempään.
        Suomen kansalaisten lääkelaskut ovat tulleet Suomen veronmaksajien maksettaviksi iät ja ajat. Ne on peritty Kelan kautta.
        Sääliksi käy niitäkin vanhuksia joilla ei ole Suomessa enää mitään vaan kituvat Malagankin sairaaloissa viimeisiä elin vuosiaan.

        Miksi raahata vesipänköitä jos kraanavesikin on hyvää?
        Meillä on talokohtainen puhdistamo jonka kautta kaupungin juomavesi tulee talon verkostoon.

        Klooria siinä on vieläkin mutta aikaisemmin pidin vettä kannussa jääkaapissa lautasen alla joten yön jälkeen enin kloori, tai mikä lie, oli häipynyt.
        Nyt olen käyttänyt kannua johon on sovitettu, vaihdettava aktiivihiilipatruuna jossa numeerinen näyttö ilmoittaa jäljellä olevan puhdistuskapasiteetin.
        26:een vuoteen ei meillä ole ollut ainuttakaan vatsatautia.

        Mitä ovat kehnoimman pään elintarvikkeet?
        Minä en ole sellaisia kaupoissa havainnut.

        Minä olen 26-vuotta valmistanut tavallista kotiruokaa tavallisista raaka-aineista.
        Valintaperusteet ovat samat kuin Suomessakin.
        Tuoretta kalaa syömme enemmän mutta ehkä sardiinit, bonitot yms. ovatkin niitä huonompia?
        Vaikka espanjalaiset itse arvostavat merluzaansa niin minusta se on melko mautonta, kuten turska konsanaan.
        Tonnikalaa ostan hyvin harvoin.

        Tuossa korvausasiassa näyttää olevan kahta ilmaa.
        Espanjalaiset viranomaiset kirjoittelevat aloittavansa perinnän.
        En tiedä onko hallintoaluekohtaisia eroja.
        Mm. laittomien maahanmuuttajien terveydenhuollon suhteen on eroja.

    • sääli häntä

      tuntuu kaikki pahat sairaudet hänellä olevan tai ainakin ollut.

    • selvää tekstiä

      Kiitos niille muutamalle, jotka vastasivat täällä asiallisesti. Kirjoitin tähän osastoon, koska arvelin täällä löytyvän kokemusta.
      Minä asun Kanarialla, koska asuminen maksaa täällä tuskin puolta mitä maksaa Pohjoismaissa. Muutama vuosi sitten en osannut ottaa huomioon, että tulee tällaista. Kuka osaa? Kun on terve, luulee olevansa terve tulevaisuudessakin.
      Laitan ruoan itse, varsinkin kun nyt syömme vegetaarista ruokaa. Ensi vaikeuksien jälkeen onnistuu ruan teko hyvin. Jopa kumppanini haluaa syödä mieluummin sitä kuin palata lihan käyttöön. Sen kaksi kuukautta, mitä nyt ollaan vegetaareja, aikana on olo tullut jonkin verran paremmaksi ja verenvuoto vähentynyt, mutta ei lakannut.
      -Yksityislääkärille menoa olen harkinnut, mutta tänä vuonna on mennyt jo hampaisiin melkoinen raha. En ole mikään rikas ihminen, säästöni olen jakanut lapsille ja muille lähisukulaisille. - Toivon kaikille muille hyvää terveyttä, sekä ruumiillisesti että henkisesti.

    • susmorsian ek.

      Sittenkin jatkan vielä vähän, niin epämääräistä ylempänä kirjoitin.

      Miehenihän lähti heti eläkkeelle, kun mahdollisuus siihen tuli Puolustusvoimissa siihen aikaan olleen 25-vuoden palveluksen jälkeen. No, tekihän hän sitten heti alkuun muita töitä, oli puutyön openakin jonkin aikaa. Mutta työn tekemisestähän rankaistaan Suomessa eläkkeelle päästyä rankalla verotuksella.
      Kerron lähinnä aloittajalle tätä, palstalla olevat tuntevatkin jo tämän stoorin osittain.

      Läksimme aika äkkinäisesti sitten asumaan Viroon, annoimme kaiken irtaimen pois, kiinteää omaisuutta, taloa meillä ei enää ollut.
      Mieheni sairastui hyvin nopeasti siellä oltuamme pari viikkoa ankaraan vatsatautiin. Sitten lievähkö sydänkohtaus ja sairaalassa pari viikkoa. Sai erittäin tarkat ja hyvät ohjeet ihan viisi viikkoa eteenpäin, mitä saa tehdä ja mitä pitää välttää. Myös kehotuksen lähteä Suomeen tarkempiin tutkimuksiin. Niistä hän viis välitti ja väkisin on mahdotonta miestä saada lähtemään.
      Tulipa toinen ihan lievä kohtaus, kutsuin ambulanssin, hän ei lähtenyt sairaalaan.
      Eipä kestänyt enää kauan, kun hän yht´äkkiä sai sen kolmannen kohtauksen ja oli jo ambulanssin tultua kuollut.

      Sitä minä vaan tässä tarkoitan, että ulkomailla on huono kuolla. Alkoi byrokratian rumba, Kelan kanssa tuli sotkuja jne. Mieheni tuhkattiin Tallinnan Piritassa, toin uurnan sitten Suomeen. On myös kallista kuolla ulkomailla, ainakin siihen aikaan oli. Tällä myös tarkoitin tuota....jokainen aikuinen tekee omat päätöksensä.

      Jäi vaivaamaan aloittajan kertomus, joten ystävällisesti neuvon ottamaan oireesi vakavasti ja ajattelemaan mahdollisuuksia tutkimuksiin ja paranemiseen uudelleen. Riskejähän me otamme, toiset enemmän, toiset vähemmän, mikä lie se oikea tie, sitähän on vaikea sanoa.

    • selvää tekstiä

      susmorsian ek: Olen pahoillani, että menetit elinkumppanisi ja aviomiehesi. En osaa kuvitella, että itse jäisin yksin. Eikä niin varmasti käykään. Miehelleni olen yrittänyt sanoa, ettei sitten istu olutpaikoissa liian usein, ei se hänenkään terveys mitä tahansa kestä. - Niin, täällä Kanarialla välttelevät esp. lääkärit ulkomaalaisia, esim. hammaslääkäriin ei otettu, vaan menin ensin Maspalomasiin, Campo... saksalaisen lääkärin luo, jonka olisi pitänyt korjata kiinteästä hammasrivistä särkynyt yksi hammas. 4 kertaa sitä laitettiin, ei onnistunut, sitten hän suositteli toista, joka osasi ja hammas pysyy. 500 € meni ekalle ja saman verran toiselle kuvat 50 €.- Ei taida olla muuta mahdollisuutta kuin mennä yksityisesti. Ensin koloskopia, divertikkelien poisto. Sen kai vielä jaksaa maksaa. Mutta oikea syöpäleikkaus ja ehkä pitkä sairaala-oleskelu, en tiedä. Huomenna yritän ottaa selvää yksityisklinikoilta. Mietin jo erilaisia hoitoja, joita voi toteuttaa itse, alkaalista ruoanlaittoa(vegetaarinen on jo sitä) ym. Suomessa asumisesta on jo ikuisuus, toisen maan kansalainenkin, mutta ei kotia muualla kuin täällä Kanarialla.

      • L - L

        Saman tyyppinen huoli.

        Vaimoni verisyövän paljastuttua oli hänelläkin saman tyyppinen huoli minun tulevaisuudestani.
        Hän epäili minun ryyppäävän itseni hengiltä.
        Sanoin näkeväni kaksi vaihtoehtoa.
        Joko tuo hänen epäilemänsä tai sitten ryhdyn treenaamaan maratonille.

        Eipä tuota etukäteen tiedä.
        Sitä paitsi, enhän minäkään tiedä omaa tulevaisuuttani.
        Tähystykset puolen vuoden välein.

      • selvää tekstiä
        L - L kirjoitti:

        Kävin tuolla suomi24-terveys-sisätaudit ja monella siellä on samanlaista verenvuotoa, milloin mustaa, milloin punaista kuin minulla. Eivät ole kuolleet. Siis taidan minäkin olla ihan rauhassa, olenhan jo muuttanut ruokailun vegetaariseksi (tänään söimme hyvää kesäkeittoa hyvien sämpylöiden kanssa). Lisäksi on jääneet viinit pois, ei mitään kotona, vain joskus, kun käydään kauppakeskuksissa ja syödään siellä. Mutta vähiin jää. Se viinin päivittäinen lipitys, 1 lasi päivässä, oli suositus tässä vielä pari vuotta sitten, mutta minulle se ei sovi, se on nyt todettu.

      • selvää tekstiä
        L - L kirjoitti:

        Saman tyyppinen huoli.

        Vaimoni verisyövän paljastuttua oli hänelläkin saman tyyppinen huoli minun tulevaisuudestani.
        Hän epäili minun ryyppäävän itseni hengiltä.
        Sanoin näkeväni kaksi vaihtoehtoa.
        Joko tuo hänen epäilemänsä tai sitten ryhdyn treenaamaan maratonille.

        Eipä tuota etukäteen tiedä.
        Sitä paitsi, enhän minäkään tiedä omaa tulevaisuuttani.
        Tähystykset puolen vuoden välein.

        Hei L-L. Minulla on Ruotsissa pitkäaikainen ystävätär, jolla oli vuosi sitten paksunsuolen leikkaus, osa pois. Hän ei kestä keskustelua asiasta, mutta sen verran on kertonut, että lääkäri on neuvonut häntä ottamaan 1 tabletin Probi magea
        päivässä leikkauksen jälkeen. Minäkin aloin ottamaan sitä ja se vähentää kaikkia harmeja suolistossa.
        Ruotsalaiset ovat patentoineet tämän probioottisen bakteerin ja ovat kehittämässä amerikkalaisten kanssa siitä tulevaisuuden lääkettä, joka vastaisi nykyiset antibiootit. Suomessa sitä kuulemma saa apteekeista, minä tilaan omani Ruotsista, Måbra-nettimyynnistä on saanut halvimmalla.

    • *Kukkahame*

      Joko tauti tai elintoimkintojen loppu meidät täältä noutaa, ei ajatella sitä niin kauan kuin elämä maistuu tässäkin mittakaavassa.
      Pitkin matkaa tässä karikoita ja kivikoita kontattu ja jaloilleen noustu.
      Lapsillani on ollut monelle hyvä neuvo kun jotain ikävää on sattunut lähipiirissä, konttaa mutta älä masennu näin on uusi tilaisuus edessä.
      Sama se on meidänikäisten kanssa pitää vain ne taudit unohtaa edes siksi aikaa kun jotain muuuta voi ajatella.
      Hiljattai kesällä kipeytyi selkä niin etten voinut edes ulos lähteä kävelylle, tyttäreni soitti ja ilmoitti että ole kotona tänään tullaan kylään, no tulihan ne.
      Akupunktiopiikkejä laatikollinen mukana ja niin sain kävellä tunnin parin päästä.
      En tiedä mistä mutta lihakset olivat aivan jumissa.

      • erittäin kiinnostunu

      • vielä mitä
        erittäin kiinnostunu kirjoitti:

        unohtasitkin ne tautisi mutta aina vaan uutta tautia esittelet. On se onni että tytär on tuollainen piikkimuori, saat apua.

        Tältäkö näytit, ei siinä piikkien tuskassa sitä alkuperäistä vaivaa edes huomaa.

        http://kapina.net/sonea/wp-content/uploads/2011/01/akupunktio.jpg

        anahan olla ei siinä vielä kaikki. Kyllä se *Kh* vielä kertoo niistä juoksevista peräpukamistaan ja poikkaistusta peräsuolestaan...

      • selvää tekstiä

        L-L: Toivon hartaasti, että vaimosi paranee ja että yhdessä kuljette loput 20 vuotta. Muistelen, että L-L kyllä on tekevä mies, käy kaupassa ja siivoaakin, niinkuin minunkin mieheni, mutta silti hän tarvitsee sen "puolikkaansa. :))

        Ja Kukkahame: Koeta kestää, täällä näyttää olevan tuota "hyvää tahtoa" vaikka toisille jakaa. Miksi sitä ei saa jutella täällä rauhassa, ilman että jotkut innostuvat heti piikittelemään.

        Minä lupaan, että käyntini jää tähän tällä palstalla, tai sitten, jos tulen takaisin, koetan keksiä vain ympäripyöreitä asioita, ettei heti tule riitaa. En kirjoita enään terveydestäni, tai jos, niin oikealla palstalla.

      • L - L
        selvää tekstiä kirjoitti:

        Kiitoksia myötätunnosta! Kyseiseen syöpätyyppiin ei teoriassakaan ole olemassa parannuskeinoa.

        Elinikäennuste netistä 3 - 12 vuotta. Lääkärit eivät suostuneet povareiksi.
        11. vuosi on lopuillaan.

        Seuraavassa vaiheessa luuydin alkaa muuttumaan kuitumaiseksi ja muutamassa kuukaudessa juttu on ohi.
        Luotan kuitenkin siihen, että oireiden ilmemetessä vaimoni oli erittäin hyväkuntoinen ja muuten terve.
        Ehkä saamme jatkoaikaa?

        Erilaiset vaivat liittyvät väistämättä ikääntyvien ihmisten elämään.
        Miksi ei niin oleellisesta asiasta saisi kirjoitella.

        Löysin tänään internetistä sivun, jossa saksalainen Jürgen Thomar kertoo prostatasyövästään. Hän kävi läpi kaikki koululääketieteen käsittelyt, mutta syöpä tuli aina takaisin. Sitten hän löysi kirjan syövän käsittelyistä mehu-tee-kuurilla 42 pv. Hän teki kaiken, mitä siinä sanottiin, vaimo avusti häntä. Lisäksi piti joka päivä kävellä 3 km. Hän laihtui dieetillä ollessaan jo 2 viikon aikana yli 8 kg. Kun dieetti oli ohi, antoi hän testata, onko syöpää. Ei ollut, eikä ole tullut sen jälkeenkään. Thomar kirjoitti kirjan asiat parempaan järjestykseen ja nyt myy sitä.
        Kun kirja tulee, yritän minäkin värvätä mieheni mukaan tee-mehutarjoiluun, painonsa vähentyminen olisi hienoa.- Minua on leikelty jo niin paljon, etten ihan vähällä enää siihen alistu.- Thomar on edelleen terve, 15 v. jälkeen kuurista.

        Hyviä tuloksia on saatu myös leikkauksella jos alkuvaiheessa tehdään löydös.
        Toivotan hyviä tuloksia ja parempia päivä' teille molemmille, kumpaakin tarvitaan niinhän se on, kannustus näissä hoidoissa on tärkeää, ja muistuttelut.
        Tiedän sen omasta kriittisestä ajasta mitä kaikkea oli 'hartioilla', onneksi perhe oli täysillä mukana, ja lähisukukin.
        Jaksamista!

      • ???!!!
        selvää tekstiä kirjoitti:

        Löysin tänään internetistä sivun, jossa saksalainen Jürgen Thomar kertoo prostatasyövästään. Hän kävi läpi kaikki koululääketieteen käsittelyt, mutta syöpä tuli aina takaisin. Sitten hän löysi kirjan syövän käsittelyistä mehu-tee-kuurilla 42 pv. Hän teki kaiken, mitä siinä sanottiin, vaimo avusti häntä. Lisäksi piti joka päivä kävellä 3 km. Hän laihtui dieetillä ollessaan jo 2 viikon aikana yli 8 kg. Kun dieetti oli ohi, antoi hän testata, onko syöpää. Ei ollut, eikä ole tullut sen jälkeenkään. Thomar kirjoitti kirjan asiat parempaan järjestykseen ja nyt myy sitä.
        Kun kirja tulee, yritän minäkin värvätä mieheni mukaan tee-mehutarjoiluun, painonsa vähentyminen olisi hienoa.- Minua on leikelty jo niin paljon, etten ihan vähällä enää siihen alistu.- Thomar on edelleen terve, 15 v. jälkeen kuurista.

        Nimim. selvää tekstiä.

        Kyllä varmaan mehukuurilla laihtuu. Entä muuta? Olisikohan kyseessä huijaus kirjan kauppaamiseksi. Hyvin tutulta tyyli vaikuttaa. Näitä "todistajia" kyllä usein vilahtelee.

      • selvää tekstiä
        ???!!! kirjoitti:

        Nimim. selvää tekstiä.

        Kyllä varmaan mehukuurilla laihtuu. Entä muuta? Olisikohan kyseessä huijaus kirjan kauppaamiseksi. Hyvin tutulta tyyli vaikuttaa. Näitä "todistajia" kyllä usein vilahtelee.

        Mehukuuri? Siinä vissiin lähinnä kysymys valkuaisaineiden poisjättämisestä ravinnosta 42 päivän ajan.
        Kokeilen sitä, kun olen saanut sen kirjan.
        Se ei ole ensimmäinen kerta, kun syöpä olisi hävinnyt taivaan tuuliin. Joskus 1988
        sain tiedon syövästä ja että saan kutsun sairaalaan. Sitä kutsua ei tullut ja odotin kuukauden. Sinä aikana olin noin puoliksi juonut mehuja ja teetä, puoliksi syönyt
        vihannesruokaa.
        Sitten kun pääsin "syöpäleikkaukseen", ei tehtykään muuta kuin pieni laserkäsittely, koska siitä syövästä ei ollut mitään nähtävissä. Eikä ole tullut tähän mennessä, jos nyt ei sitten ole. Menen tarkistuttamaan, mutta en leikkaukseen. Sehän on minun valinta, kuten sanottu. Eihän lääkäritkään ota vastuuta, jos syöpä uusisi. Kuinka moni leikataan, ja leikataan... Mutta en halua, että kukaan tekisi kuin minä.

      • selvää tekstiä
        ???!!! kirjoitti:

        Nimim. selvää tekstiä.

        Kyllä varmaan mehukuurilla laihtuu. Entä muuta? Olisikohan kyseessä huijaus kirjan kauppaamiseksi. Hyvin tutulta tyyli vaikuttaa. Näitä "todistajia" kyllä usein vilahtelee.

        Kirja tulee minulle Saksasta n.8 päivän kuluttua. Enkä aio sitä myydä, selvisikö "hyvin tuttu tyyli??" Ei se mitään, kyllä minä muutamat ennakkoluulot kestän, niitä tulee muutamilta aina.
        Pidän sen kirjan ihan itse ja katson, mitä uutta siinä on. Se, että 1988 syöpäni hävisi syötyäni kasvisruokia ja juotuani terveysmehuja, sanoi lääkäri johtuvan vain siitä, että "joskus ne syövät vain häviävät", eihän ne lääkärit yleensä voi myöntää mitään muuta kuin omat oppinsa.

        Siihen aikaan myytiin Ruotsissa terveyskaupassa viikon mehukuureja, siinä oli porkkana-, punajuuri ym. ei-makeita mehuja. Nykyään tekevät kai kaikki mehunsa itse, kun keittiöt ovat täynnä koneita.

        Terveyskaupoissa on suuret määrät tuoremehuja ja valmisteita joilla mainosten mukaan on parantavaa vaikutusta.
        Olen kuullut että koivuntuhkajuoma olisi ainakin yksi, kuusenkerkkä mehu myös
        vieläkö sitä on myynnissä en tiedä.
        Samoja mehuja on varmasti täälläkin, ja tarkat ohjeet seuraa ostoksen mukana.
        Vogelin mehupakkauksia 3 vrk tai viikon kuureina löytyy.
        Suolistossa oleva sairaus on sen verran erikoinen ettei pelkällä mehulla voi elää normaalisti, suolisto toimii normaalistikin nopeaa tahtia, ja mehuilla siitä tulee liian vilkas.

      • selvää tekstiä
        *Kukkahame* kirjoitti:

        Kiitos vihjeistä, täytyypä tallustella terveyskauppoihin täällä Kanarialla. Niitäkin on hyvin erilaisia ainakin Vecindariossa, on Arabien kauppoja, on muita ja siellä täytyy sanakirjan kanssa haeskella. Mutta jos pysyy ym. porkkana, punajuuri, kaali yms mehuissa, löydän ne vissiin DELTA-myymälästä Inglesissä. Siellä on pieni nurkka terveystuotteita, mutta myös tavallisen saksalaisen haluamia makkaroita ym.

      • jaahaa
        *Kukkahame* kirjoitti:

        Terveyskaupoissa on suuret määrät tuoremehuja ja valmisteita joilla mainosten mukaan on parantavaa vaikutusta.
        Olen kuullut että koivuntuhkajuoma olisi ainakin yksi, kuusenkerkkä mehu myös
        vieläkö sitä on myynnissä en tiedä.
        Samoja mehuja on varmasti täälläkin, ja tarkat ohjeet seuraa ostoksen mukana.
        Vogelin mehupakkauksia 3 vrk tai viikon kuureina löytyy.
        Suolistossa oleva sairaus on sen verran erikoinen ettei pelkällä mehulla voi elää normaalisti, suolisto toimii normaalistikin nopeaa tahtia, ja mehuilla siitä tulee liian vilkas.

        uusi puoskari ilmaantunut palstalle. Vakavista asioista on kyse, ei pidä väärää toivoa millään tuhkalla ja mehulla antaa. Eiköhän lääkärit tiedä paremmin ja ota vastuutakin neuvoistaan.

      • selvää tekstiä
        jaahaa kirjoitti:

        uusi puoskari ilmaantunut palstalle. Vakavista asioista on kyse, ei pidä väärää toivoa millään tuhkalla ja mehulla antaa. Eiköhän lääkärit tiedä paremmin ja ota vastuutakin neuvoistaan.

        Kuulehan "jaahaa". Minä en pyydä ketään valkuaisaineettomalle mehukuurille, kerron vain, mitä jo 1988 sain kokea. Moni lääkäri on varmasti hyvä ja ajattelee potilaittensa parasta. Mutta mihin lääketehtaitten tutkimusvarat menevät? Ihan tarkkaan vain siihen, mistä he tulevat ansaitsemaan miljoonansa. Ei heitä kiinnosta parannuskeinojen tutkiminen, joista heille ei tule niitä miljoonia, eikä kenellekään muullekaan, ainoastaan pieniä tuloja lähikauppaan ihmisten ostaessa vihanneksensa.
        Olisi mielenkiintoista tietää, montako syöpäsairasta on vegetaarien joukossa?
        Minun näkemäni vegetaarit ovat hoikkia, reippaita, hyväihoisia jne ihmisiä, jotka kyllä erottaa joukosta. Vegetaariksi olen jo alkanut, polulta retkahtamisia huomioimatta, mutta tuon vihannesmehukuurin toteuttamiseen tarvitsen minäkin tilaamani kirjan, kas kun tarvitsen siihen TUKEA, enkä "jaahaa"-papatuksia. Ja se on vain minun yritys, enkä ole sitä myymässä. Mutta en vihaa ihmisiä, ja siksi en halua salata tuon yrityksen onnistumista/epäonnistumista, mikä se tuleekin olemaan.

      • selvää tekstiä
        jaahaa kirjoitti:

        uusi puoskari ilmaantunut palstalle. Vakavista asioista on kyse, ei pidä väärää toivoa millään tuhkalla ja mehulla antaa. Eiköhän lääkärit tiedä paremmin ja ota vastuutakin neuvoistaan.

        Jaahaa: Et varmaan ole IKINÄ kuullut, että LÄÄKÄRIT kertovat syövän syistä, väärä ravinto, ylipaino jne. Nyt kun olen muuttamassa vanhoja huonoja tapojamme ruoan suhteen, väität puoskariksi. Ennen oli paljon lihaa, koska mieheni sitä niin mielellään söi. Nyt hänelle maistuvat vegetaariset ruokamme hyvin. -Lähin sukulainen kehitysketjussa on apina. Syövätkö lihaa? Sairastavatko syöpää?
        Tutki sinä sillä aikaa, mitä lääkärit tarkoittavat ruokailun muuttamisella terveellisemmäksi.

        Enkä minä täällä ketään neuvo, mutta kuuntelen mielelläni niiden neuvoja, joilla on asiasta kokemusta. Otan vastaan paljon hyviä, erilaisia neuvoja ja niihin kuuluu myös tilaamani kirja. Hyvää vointia sinullekin.

    • pruit pruit..

      Mulla on ajoittain ripuli ja paska lentää kuin varpusparvi, mutta koitan kestää.

    • *Kukkahame*

      "selvää tekstiä"
      Mikäli käyt vielä ketjussa niin ei tämä sisällöllisesti paljon muutu, kaikki asiaketjut halutaan järjen heikkoudella tuhota.
      Kaikkea hyvää elämääsi poikkeile silti joskus jos me vaikka 'parannutaan'!

      • ( i )

        Tässä kyllä pari sairasta henkilö purkaa sairauksiaan aivan väärällä palstalla. Tämmöisten peräsuoli leikkausten käsittelypaikka on terveyspalsta ei yleinen keskuskustelu palsta, jonka pitäisi piristää eikä masentaa kaikenlaisten sairaiden inhottavuudesta.

      • ketun kutua
        ( i ) kirjoitti:

        Tässä kyllä pari sairasta henkilö purkaa sairauksiaan aivan väärällä palstalla. Tämmöisten peräsuoli leikkausten käsittelypaikka on terveyspalsta ei yleinen keskuskustelu palsta, jonka pitäisi piristää eikä masentaa kaikenlaisten sairaiden inhottavuudesta.

        Täällä näköjään on homeperse hamettaan tuulettamassa.

    • kys XX

      Onko laskutaitokin hukassa

    • hevat1

      Tarjottu on minullekin ,en hyväksynyt ,olen niin vanha menen näiden vaivojeni kanssa eteepäin.Joskus laskin 14 leikkausta minulle tehty,eiköhän pidä antaa rahaa toistenkin leikkauksiin. Olen niin sanotusti vaippa ikäinen,ain käsilaukussa vara vara. Ajattelen eihän enää vuosia toivon jäljellä monta ole.Kuitenkin kun kävelemään pystyn oloni siedettävä.. kun nimipäiväkortin sain ,joka suulla oli piirretty,niin kyllä arvot täytyy laittaa järjestykseen. heta piipersi.

      • Rudi...

        Minulla on vakkarina varsinainen rakas ja salarakas. Molempien kanssa harrastan säännöllistä sexiä, vaginat on molemilla tiukassa timissä. Oikein sen naidessa aistii. Tottahan vagina vähäisellä käytöllä väljistyy ja lihakset veltostuu sehän on todettu asia. Ei tarvitse kuin yskäistä tai pieraista niin pissat lorahtaa pöksyihin..

      • ei tarvii sinunkaan

        hevat ihan kaikkea kertoo.

    • 567489302+1

      Voi voi pieru parka, sillä kurttusella tötterölläkö sinä unelmiasi toteutat?
      Noin halukasta selontekoa tekee vain kykenemätön.
      Tuhatnikki ..Rudi

    • Rudi...

      567489302 1

      Tässä on naislääkärini resepti, jonka hän kirjoittaa aina tarvittaessa..
      Sildenafil Sadoz, 100 mg Viegran johdannainen, Kaksi vuorokautta antaa potenssia. Jokainen naiseni on saanut orgunsa niinkuin minäkin....

      Naisiltani ei virtsat karkaile, se on jämti.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      96
      2683
    2. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      205
      1705
    3. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      117
      1618
    4. Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!

      Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois
      Suomalaiset julkkikset
      41
      1481
    5. Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla

      Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v
      Ikävä
      64
      1242
    6. Juhannusterveiset kaivatulle

      Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻
      Ikävä
      76
      1025
    7. Kaupunki osti Absin

      Nyt vaan yrittäjiä kaivataan
      Haapavesi
      56
      989
    8. Rakastan sinua

      Kohta sanon tämän livenä, älä pelästy.
      Ikävä
      81
      954
    9. Sä oot kyllä

      Aika erikoinen nainen
      Ikävä
      45
      877
    10. Millaistakohan

      Sun kanssa suhde olisi?
      Ikävä
      62
      849
    Aihe