Yle Teksti-TV Sivu 105/1
KOTIMAA YLE24 MAANANTAI
Suomi juo eniten väkeviä Pohjolassa
Suomessa myytiin Pohjoismaista selvästi
eniten väkevää viinaa vuonna 2003, käy
ilmi Stakesin heinäkuussa julkaisemasta
Pohjoismaisesta alkoholitilastosta.
Helsingin Sanomien haastattelema
Stakesin tutkija Esa Österberg uskoo
lisäksi, että väkevien kulutus kasvaa
tänä vuonna 25 - 30 prosenttia.
Suomessa myytiin vuonna 2003 väkeviä
puhtaaksi alkoholiksi muutettuna liki
2,4 litraa jokaista 15 vuotta
täyttänyttä kohti. Luku vastaa noin
13:a puolen litran Koskenkorva-pulloa.
Määrä on liki kaksinkertainen Norjan ja
Ruotsin kulutukseen verrattuna.
Suomi juo väkeviä eniten Pohjolassa >punamultahallituksen politiikkaa ajaa perikatoon
5
137
Vastaukset
- janottaa
Ei kait se niin vakaa ole?
- Oikaisu
Täällä on aina juotu. Vitutukseen.
Sitäpaitsi nyt muut pohjoismaalaiset
hakevat liemensä täältä.
Tilastovirhe tosin korjaantuu, kun
Suomalaiset hakevat viinansa Virosta...
Todellinen kulutus on 10 litraa absoluuttista
vuodessa ja sen käyttää pääasiassa 1/3 niistä
jotka juovat, siis pullo päivässä.
Tuo joku 2,4 litraa lienee sitten kasvua.- No,ehh...
Hallituksen valvomat tiedoitusvälineet toitottavat suureen ääneen viinan haitallisuutta,
koska hinnankorotus on todennäköisesti budjetissa ja se täytyy jotenkin perustella...
Totuuden kanssa tällä pälinällä ei tarvitse olla mitään tekemistä.
- Tisle
Esim. Kossusta 62% on etiketin mukaan VETTÄ,
siis noin kolmannes.
Tässä maassa on aina osattu laimentaa ja
väärentää. Nyt ulkomailla tehdään 100% CE -merkittyä TÄYTTÄ PASKAA. Niin laimeaa paskaa,
ettei edes haise.
Kyllä tulee omaan kuppiinne te rikkaat hienostelijat. Aika on lähellä. - Kohtuuraitis
Juomien sortteeraamisessa on otettava huomioon alkoholin kokonaiskulutus, jossa vertailussa Suomi ei ole onneksi keski- tai eteläeurooppalaisella tasolla.
Monissa maissahan lipitetään olutta ja viinejä päivät pitkät, mistä seuraa erityisesti maksavikoja.
Suomalaiset juovat väkeviä keskimääräistä enemmän, mutta tekevät sen harvemmin. Enemmistö väkevien juojistakin ottaa pullosta vain huikan tai kaksi ja sulkee sen jälkeen korkin.
Kaikki eivät toki osaa sulkea korkkia ja ottavat kännin. Mutta ongelmahan on sama, ottaa kännin väkevällä Koskenkorvalla tai miedolla Sorbuksella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399198Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3738004Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625761William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542378Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62103Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821752Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201695Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921455Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401382Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71380