Lihaa vai kalaa?

Rouva Salminen vuodatuksessaan arvosteli, että kansalaiset ovat paheksuneet mitä kotkalaisjohto on syönyt lauantai-illallisilla. Siis onko syöty lihaa vai kalaa? Ei tullut juomapuoli lainkaan sitten mieleen? Tärkeämpää kuitenkin lienee, onko juomana ollut alkoholi vai kotikalja. Veronmaksaja ainakin pitää niillä maksajana selvän eron. Ei tullut sillä kirjoituksella säälipisteitä. Asioita pitäisi osata harkita etukäteen. Etenkin johtotasolla.
376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Syön joka toinen päivä kalaa ja joka toinen päivä kanaa.
punaviiniä 2dl joka ilta.

Ei ole ylipainoa, eikä kolestrolia puhumattakaan verenpaineesta.
Aloitin tammikuussa 2007 ko. kuurin.

D-vitamiinia 30-40 mg (oliko mittayksikkö oikein?)

Äänestä

Rouva Salminen,sd on demariklikin ytimessä ja tietenkin puolustaa korruptiota koska on saanut nauttia siitä vuosikymmenet. Kuka muukaan korruptiosta hyötynyt on ennenkään myöntänyt siitä hyötyneensä?

Hän pitää ryyppyreissuja työmatkoina mutta kuittien todistama järjettömän suuri nautitun alkoholin määrä todistaa ettei kyse voi olla työmatkoista. Kysymyksessä
ovat siis huvimatkat kaupungin rahoilla. Johtoväki ei liiku omalla autollaan vaan taksilla juuri sen takia että voi ryypätä "työtehtävissään". Yksi ryyppyporukan jäsenistä jo ryyppäsi itsensä hengiltään.


Onko oikein että julkisia tehtäviä hoitavat henkilöt ryyppäävät työaikana veronmaksajan piikkiin?!

Millaista esimerkkiä ryyppäävä kaupunginjohto näyttää kotkalaisille nuorille ja lapsille? EIkö johtajat tulisi olla erimerkkeinä kaupunkilaisille ja varsinkin nuorille.

Äänestä

Äänestäjä antaa tuomionsa loppukuusta kotkalaisen korruption puolustajille!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Puppua kirjoitti:

Rouva Salminen vuodatuksessaan arvosteli, että kansalaiset ovat paheksuneet mitä kotkalaisjohto on syönyt lauantai-illallisilla. Siis onko syöty lihaa vai kalaa? Ei tullut juomapuoli lainkaan sitten mieleen? Tärkeämpää kuitenkin lienee, onko juomana ollut alkoholi vai kotikalja. Veronmaksaja ainakin pitää niillä maksajana selvän eron. Ei tullut sillä kirjoituksella säälipisteitä. Asioita pitäisi osata harkita etukäteen. Etenkin johtotasolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu