Laguna

Lukeekaapa Kauppalehden juttu Lagunasta
32489
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Kaleva uutisoi, että Pyhäjärvi on ainoa mahdollinen paikka Lagunalle.

Äänestä
  • Onhan se ainoa paikka mutta onko siihen varaa. Naapuritkin on haukuttu että viitsiikö nekään lähteä rahottamiseen mukaan. Ja Oulun alue näyttää olevan tällä hetkellä valtiolle tärkein, molempiin ei ole rahaa.

    Äänestä

  • = kirjoitti:

    Onhan se ainoa paikka mutta onko siihen varaa. Naapuritkin on haukuttu että viitsiikö nekään lähteä rahottamiseen mukaan. Ja Oulun alue näyttää olevan tällä hetkellä valtiolle tärkein, molempiin ei ole rahaa.

    Jätetään se Emolahden koulun sali rakentamatta, niin sieltä lohkeaa melkein 1000000e Laugunan tarpeisiin.

    Äänestä

  • Jospa se tuleekin Veteläisen Hoopolammelle

    Äänestä

Pelkässä myötätuulessa hanke ei etene, sillä kohteen kenttätutkimukset pitäisi saada nopeasti käyntiin. Tutkimuksille on 600 000 euron rahoitus Pyhäjärven kaupungilta ja Pyhäsalmi Mine Oy:ltä. Loppu 1,4 miljoonaa on haettu Pohjois-Pohjanmaan liitolta. Työ- ja elinkeinoministeri Jyri Häkämies on edellyttänyt, että rahoitus haetaan sieltä.

Kun ohjelmakausi on lopussa ja Oulu päätyi äkilliseksi rakennemuutosalueeksi, on liiton hankala irrottaa tuollaista rahasummaa. Maakuntajohtaja Pauli Harjun mukaan Oulun rakennemuutos on tuonut liitolle runsaasti rahoitustarpeita.

Harju kertoo, että Laguna-asia on tällä hetkellä liiton valmistelussa. Hankkeen tiimin mukaan kenttätutkimukset pitäisi saada käyntiin jo tänä vuonna.

Tämä olisi aikataulullisesti tärkeää, sillä Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERN päättää strategiastaan ensi vuonna. Tuossa strategiassa myös määritellään, kuuluuko Pyhäjärven tutkimuslaitos CERNin lähivuosien suunnitelmiin.

Äänestä
  • Eurooppalaistutkijat kannattavat jättiläismäisen neutriinolaboratorion sijoittamista Pyhäjärvellä sijaitsevan Pyhäsalmen kaivokseen. Suomalaistutkijat vetoavat päättäjiin panostusten turvaamiseksi.

    Kauan eri vaihtoehtoja tutkineen LAGUNA-konsortion lisäksi nyt myös niin sanottua neutriinotehdasta suunnitteleva tutkijayhteisö pitää Pyhäsalmea tarkoituksiinsa parhaiten sopivana. Myös avaruudesta tulevien hiukkasten tutkimusta Euroopassa koordinoiva ApPEC/ASPERA-organisaatio tukee Pyhäsalmi-hanketta.

    Näkemykset tulivat esille Krakovassa syyskuussa järjestetyssä suuressa symposiumissa, jossa valmisteltiin Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuksen uutta strategiaa. Pyhäsalmi-hanke kuului symposiumissa eniten esillä olleisiin aiheisiin.

    LAGUNA-konsortio suunnittelee Pyhäsalmen kaivokseen laitteistoa, jolla mitataan Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskuksesta CERNistä maankuoren läpi lähetettävää neutriinosuihkua. Pyhäsalmen puolesta puhuvat kaivoksen sopiva etäisyys CERNistä, erinomainen infrastruktuuri, liikenteellisesti hyvä sijainti ja alhainen ydinvoimaloiden aiheuttama neutriinosäteily.

    Kyseessä on niin sanottu pitkän lentomatkan neutriino-oskillaatiokoe, jonka avulla on ratkaistaan hiukkasfysiikan avoimia tieteellisiä kysymyksiä.LAGUNA-konsortioon kuuluu 47 tiede- ja teollisuuskumppania 14 maasta, EU-maiden lisäksi Japanista, Venäjältä ja Yhdysvalloista. Suomesta hankkeeseen osallistuvat alusta asti mukana olleet Jyväskylän ja Oulun yliopistot ja yrityspartneri Kalliosuunnittelu Oy Rockplan Ltd sekä hankkeeseen myöhemmin liittynyt Helsingin yliopisto. EU rahoittaa konsortion suorittamaa suunnittelutyötä.CERNin osuus hankkeessa on suunnitella ja toteuttaa Pyhäsalmelle suunnattavan neutriinojen suihkulinjan rakentaminen. Neutriinojen tuottamiseen käytetään samaa rengasmaista SPS-kiihdytintä, joka toimii Higgsin hiukkasen löytämisen takana olleen LHC-kiihdyttimen esikiihdyttimenä.

    ”Pyhäsalmen tutkimuslaitos olisi merkittävä uusi avaus liian vähäisestä kansainvälisyydestä arvostelua saaneelle tieteelliselle toiminnallemme. Myös sen maakuvallinen arvo Suomelle teknologiamaana olisi huomattava”, sanoo konsortion johtaja, professori Jukka Maalampi sanoo tiedotteessa.

    Tehdyn aluevaikutusselvityksen mukaan LAGUNA-hankkeen työllistävät ja taloudelliset vaikutukset alueelle ja koko Suomelle olisivatkin varsin huomattavat. Suomen myös odotetaan osallistuvan merkittävällä panoksella laitoksen infrastruktuurin rakentamisen. Kalliiden tutkimuslaitteiden rakentaminen ja rahoittaminen on kaikkien osallistujamaiden vastuulla. Tämä merkitsee suurta korkean teknologian ja osaamisen kansainvälistä investointia Suomeen.

    ”LAGUNA olisi ensimmäinen EU-maiden yhteinen tutkimuslaitos Suomessa. Sen vastaanottaminen vaatii valtiovallaltamme vahvaa tahtotilaa ja halua tarttua suureen haasteeseen. Tilaisuus on ainoalaatuinen”, Maalampi toteaa.

    Äänestä

Hienoa!

Äänestä

Mitä siinä Kauppalehdessä oli?

En muuten usko, ennenkuin valtiovalta on sanonut: KYLLÄ

Ja ennenkuin vähintäänkin EUROOPAN TIEDE on sanonut KYLLÄ

Äänestä

Ruvetkaahan kohta keksimään uutta itkuvirren aihetta laguuna meni jo !!

Äänestä

Ainoa mahdollinen paikka ollut jo pitkään. Onko Suomen valtio osoittanut sen laatuista kiinnostusta, että hanke etenee. Toivottavasti alkaa ymmärtää tiedemaailman näkemyksiä.

Äänestä

Ei ole ainakaan julkisuuteen tullut kyllä-sanoja valtiovallan taholta. Tiedemaailma on tehnyt kovasti töitä. Odottaa sopii, että Suomi ei missaa tällaista mahdollisuutta.

Äänestä

Joo, tämähän on tikanmäen vaalijekku, älkää uskoko juttuja.

Mies on ominut tämän villivaaran keksinnön omakseen ja kaupunki on satsannut siihen miljoonia.

Ois hyvä jo tulla ja lopata valtiokin maksumieheksi.

Äänestä
  • On se vaikeaa tunnustaa .Ilman muuta valtio tulee mukaan jos hanke toteutuu.
    Ei kukaan ole satsannut miljoonia,,,vielä, voi tarkistaa tilinpäätösasiakirjoista.

    Äänestä

Jokohan ne lentokenttäyhtiön epäselvät asiat alkaa selvitä vai jääkö sen pikipinnan laitto lentokentän kuoppien täytteeksi suosiolla sitten kuitenkin kevväämmälle? No, tuskinpa se laguuna yhteen pajua kasvavaan kenttään kompastuu.

Äänestä
  • Jukka on ainut joka edes yrittää kehittää Kaupunkia parempaan, ympyrät on vähän isommat kuin muilla.ivaa ja solvauksiin/ henkilökohtaisuuksiin meneviä lausuntoja ainakin näillä palstoilla on kuultu, kaikkea on yritetty vuosien mittaan,mies ei vaan luovuta eikä ole aihettakaan
    Tarkempia tietoja lentokentästä voi kysyä Omistajalta elikkä Pyhäjärven Kaupungilta virastojen virka-aikana.

    Äänestä

Kaupungin kannattaa ottaa vaikka velkaa tuon 600 000 euron edestä jotta hanke saadaan käyntiin mahdollsimman nopeasti.

Tällä hetkellä CERN:n tekninen lautakunta ei ehdota enää muita paikkakuntia LAGUNA hankkeelle, joten se varmasti tulee tänne. Sen jälkeen kun hanke toetutuu, niin tuollaisen summan takaisinmaksu ei ole temppu eikä mikään.

Ainoa kysymysmerkki on enää aikataulu.

Äänestä
  • Eiks se jo ole heinolassa?

    Äänestä

Eikös se ole Veteläiselle tulossa

Äänestä

Puhemies Eero Heinäluoma: Täysi tuki Lagunalle

Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd.) lupailee rahoituksen järjestämistä Pyhäjärven Lagunan kenttätutkimuksiin, jos rahoitus ei onnistu normaaliteitse.

Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd.) pitää tärkeänä, että Pyhäjärvelle kaavailtu Laguna-hanke toteutuu.

”Jos rahoitus ei järjesty normaalireittejä, niin kääntykää sitten puhemiehen puoleen”, Heinäluoma sanoo.

Lagunan kaltainen merkittävä kansallinen hanke ei Heinäluoman mukaan voi jäädä vaaditusta 1,4 miljoonan euron kenttätutkimuksen rahoituksesta kiinni.

Puhemiehen mukaan tarvitaan hankkeita, jotka pitävät Suomen teknologian eturivissä. ”Niihin pitää löytyä yhteiskunnalta siemenrahoitusta”, hän toteaa.

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/puhemies-eero-heinaluoma-taysi-tuki-lagunalle/609337/

Äänestä
  • mulla olilaguna auto aiemmin ja kyllä ei viitti enää ostaa lakunaa-

    Äänestä

kAHTELLAAN NY RAUHALLISESTI ASIOITA. vAALIT ON TÄSSÄ VÄLISSÄ JA ENS VUUEN ALUSSA TIETÄÄN ASIOITAVÄHÄN TARKEMMIN . tULLOOKO TÄMÄ REIITI NY MERKITYKSI SIIHEN CERNIN KARTTAAN TIEMERKINTÄNÄ VAI EI.
jOTEN OLLAAN NY SITTEN JA OOTELLAAN .


vAALIT NÄÄ VAALIT ,SAISIHAN SE jUKKA JA SDP VÄHÄN VETOAPUA.
mUTTA mUTTA MITES NE LENTOKENTÄN JUTUT???? jOKOHAN SE HALLITUS JA TARKSTUSLAUTAKUNTA NE KÄSITTELEE......tAITAAPI STOPATA.

Äänestä

Kylläpä haeskahtaa pahasti tuo Lacuna.Vaalien jälkeen unehtuu.No mehän ollaan sitä vaalikarjaa jolle syötetään milloin mitäkin!

Äänestä

Kylläpä täällä osittain on meleko junttia porukkaa kommentoinnin tasosta päätelleen...huhhuh.

Äänestä

Kommentit osuvat juuri paikalleen ja oikeaan.

Lukaskaapa Kalevan uutista. Pohjois-Pohjanmaan, päärahoittajan rahapussin nyörit ovat kiinni.
Ois pitänyt informoida eilisiltana, mutta täyttä p:tä ja potaskaa koko juttu.

Äänestä

Ei se ollutkaan niin, että Pohjois-Pohjanmaan Liitto myönsi eilisiltaisessa kokouksessaan 1.4. milj. euroa Laguna hankkeen perustutkimukseen.

Näin kuitenkin asiaa tuotiin julki.

Äänestä

Vielä monta tärkeetä asiaa ,mutta haaveilla toki saa ja jos oikein uskoo niin vaalilupauksistahan nää menee täysin putkeen.Jos rahaa ei kuten Kaleva kirjoittaa ,ei Pyhäjärven yksin kannata satsata näin paljon. Ensi vuonna tiedetään tosian sekin ottaako tiedemiehet tätä edes vielä tässä vaiheessa esille .Sitten siirtyy viisi -kymmenen vuotta. Aika näyttää. Rahastahan nyt on kyse ja isosta sellaisesta.

Äänestä
  • Kyllä Laguna saa rahat

    Äänestä

Näin tullenee eräänä päivänä xxxx-vuonna toteutumaan, iso tutkimuslaitos kaivoksella.
Olli Tikka ja Ruotanen erkki kääntyvät haudoisaan neutroonisateen suuntautuessa
kohti Pyhäjärveä.
Tosin kun laitos on faktaa, fyysisenä totuutena, moni kuntavaalin ehdokas (tai entinen valtuutettu) kääntyy jo vuosien makoilun jälkeen haudoissaan.
Unelmia kohti pitää ojentautua, hinnalla millä hyvänsä tavalla millä tahansa.

Olen vaan kummastellut erään poliitikon intohimoa laguunan parissa, into noin suurina esiintyminä alkaa muuttua ja on jo vaihtunut, oman etumuksen kiillottamiseksi. Hän ei ole huomioinut lainkaan sitä, että yksi mies eikä yksi osasto, voi hanketta aikaan saada.
ei ole koskaan kiittänyt ketään virkamiestä, ei toista valtuutettua, ei toisia lobbaajia, on vain aina korostanut itse itseään JOS MINÄ EN OLE MUKANA hanke kaatuu?
Ihanko totta?
Mikäli maailman merkittävimmät tutkimuslaitokset ja tutkijat ovat riipuvaisia juuri kyseisen herran mukana olosta; toteutetaanko laitos vai ei, niin erittäin heppoisilla kannattimilla Pyhäjärvi on rahoittanut valmistelua.

Tämän takia suhtaudun häneen ja miehen seurapiiriin erittäin varovaisesti. Julistajia ja evankelistoja on historiamme tulvillaan, ja vain yksi on todella tehnyt ihmiskunnan eteen todellisen miehen työn.

Kohtuus, voi muistakaa siunattu kohtuus, itse kukin itsensä esiintuomisessa.

Äänestä

joopa joo, tuli mieleen eräskin asia.

paavo leskinen, joka aikoinaan oli suuri mies. antoi eräälle lautakunnan jäsenelle puhelin nootin seuraavanlaisesti: "jos tässä kokouksessa ei tehdä, kuten sanon, niin lähden ympäristökeskukseen ja hoidan asian niin, että se tapahtuu, kuten MINÄ sanon" (Hän hoiti erään kepunaisen asiaa)
tämä on sitä harvainvaltaa ja öykkäröintiä.

Äänestä

Keskustella voi - Lagunaa ei tule. Nyt on maassamme rahat hukassa. Luulisi sen huomaavan itse kunkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Moi vaan kirjoitti:

Lukeekaapa Kauppalehden juttu Lagunasta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu