vastarannan kiiski

Heippa!

Olen 34-vuotias vuoden vanhan pojan äiti. Mieheni kanssa juttelimme paljon lapsista jo seurusteluaikoina, tein hänlle todellakin selväksi, että jonakin päivänä minusta tulee äiti. Vielä hääpäivän aamuna otin asian puheeksi. Hän totesi, et sit joskus. Ikää meillä oli tuolloin jo 30 v! Minulla oli mieletön vauvakuume ja lisäksi pelkäsin lapsettomuutta, jotta esiintyy sukupiirissämme paljon. Annoin miehelleni vielä häiden jälkeen pari vuotta miettimisaikaa, olinhan jo odottanut monta vuotta. Meillä on vakituiset työpaikat ja uusi talo, mutta tuntui että mieheni vaan ei ole isäksi haluavaa tyyppiä, hän haluaa olla vapaa kuin teinipoika. Tuolloin minua todella vitutti ja tulin todella uhmakkaaksi. Ilmoitin hänelle että nyt loppuu pillereiden popsiminen ja hän saa luvan vuorostaan huolehtia ehkäisystä. Käytimme kondomia puoli vuotta, kunnes eräänä päivänä huomasin että kellontarkat kuukautiseni olivat myöhässä. Ajattelin, että olin vain stressaantunut töistä, vauvoja en juuri enää niin hirveesti ajatellut, olin vähän luopunut jo toivosta. Sitten alkoi hirveä väsysmys, minä ikiliikkujako väsynyt??? Sitten tulivat rinnat todella kipeiksi ja hirveä kuvottava olo, silloin aloin kyllä jo epäilemään että taitaa tuolla masussa olla nyt jotain. Todellakin olin raskaana, kävin varmuuden vuoksi vielä verikokeissa. Mieheni ei lämmennyt ajatukselle tästä vahingosta....hänestä tuli todella ilkeä minua kohtaan. Hän ei kuitenkaan halunnut että olisin tehnyt abortin, mitä en kyllä olisi suostunut tekemäänkään....Silloin kasasin itseni ajattelin, että minä kyllä pärjään tämän pikkuveitikan kanssa yksinkin, eihän tuo mies ole minkään arvoinen, jos tämän takia meidät jättää. Yhdessä me tässä tätä soppaa ollaan keitelty, ehkäsy petti. Onneksi, olen monesti ajatellut. Poikamme on nyt puolitoistavuotias ja isänsä silmäterä. Niinhän se on, että äidiksi tullaan ja isäksi kasvetaan. Voimia sinulle!!!! Uskon, että meitä on paljon. Olen monesti miettinyt jos olisin vaihtanut miestä, niin olisikohan minusta tullut nopeammin äiti...no tiedä häntä. Nyt olen onnellinen ja hoitovapaalla! Joskus kaikella on tarkoituksensa...myös näillä ihanilla vahingoilla ja myöskin sillä hirvittävällä odottamisella! Kirjoita joskus kuulumisiasi!!!