Nyt vaan toivotaan, että tuuliennuste pitää paikkansa. Tänään mennään veneelle ja huomenna lähdetään kohti Espoota. Alkaa olla jo perinne meillä tämä kolujen syyslomaan osuva viimeinen syyspurjehdus ja samalla tuodaan vene vähän lähemmäksi talvehtimaan. Yleensä on muutamia muitakin näkynyt mutta harvakseltaan.
Vene saaristomerellä
Syysvesille tänään
3266
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Millainen matkasuunnitelma teillä on etappien suhteen?
Keskitytään Merikarhusatamiin. Joskus on käyty Hangossa, mutta siellä on lähes kaikki kiinni tähänvuodenaikaan. Rantaravintola on auki ja siellä pääseee suihkuun 10€ per nuppi, joten jos ei pääse saunaan, niin käytetään veneen suihkua. HSF:n edessä on sähköt, mutta jos tuulee luvatut, niin vene heiluu ikävästi koko yön. Mk-satamissa löytyy suojainen paikka kaikilla keleillä. Jos tosiaan tuulee kuten ennustetaan, tullaan lauantaina kotiin, sunnuntaina vene nostovalmiiksi ja seuraavallaviikolla ylö.
Komea kelihän se tänään oli Airistolla. Meidän peräprutku ei jaksanut pakittaa vastatuuleen, kääntymään ei tila ja uskallus riittänyt, joten purjehtimaan lähtö jäi yritykseksi. Pakko kun ei ollut lähteä. Ylihuomenna mennään uudestaan veneelle.