Itä-Suomen yo:n oikiksen nettisivulta:
VALINTAMENETTELY
Itä-Suomen yliopistoon oikeustieteelliselle alalle valitaan 40 hakijaa suorittamaan sekä alempaa (ON) että
ylempää korkeakoulututkintoa (OTM). Kaikki hakijat osallistuvat valintakokeeseen, jonka perusteella
valitaan sekä yhteispistemäärällä että pelkällä valintakokeella.
Valintakoe järjestetään yhteistyössä Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan kanssa. Vuoden 2013
valinnassa hakija voi hakea joko Itä-Suomen yliopiston tai Turun yliopiston oikeustieteellisen alan
koulutukseen, ei molempiin. Itä-Suomen yliopistoon oikeustieteelliselle alalle hakeva voi tehdä
valintakokeen Joensuussa, Kuopiossa tai Turussa. Valintakoe on yhteinen Turun yliopiston kanssa mutta
pisteytys skaalataan kunkin yliopiston valintaperusteiden mukaisesti.
Tullakseen valituksi hakijan on saatava kaikkien valintakokeeseen osallistuneiden hakijoiden
valintakoepisteiden keskiarvosta vähintään puolet.
VALINTAKOEKIRJAT
Valintakoevaatimuksina on Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan toimittamat, tiistaina 26.3.2013
ilmestyvät valintakoekirjat 1/2013, 2/2013, 3/2013 ja 4/2013.
Pääsykoekirjoja myydään 26.3.2013 klo 10–15 Turun yliopistolla Calonian ala-aulassa (käteismaksu),
käyntiosoite: Calonia, Caloniankuja 3, Turku. Sen jälkeen kirjoja voi ostaa käteismaksulla Turun yliopiston
oikeustieteellisen tiedekunnan kansliasta (Calonia, 2. krs, ma-pe klo 12–14).
Pääsykoekirjojen tilaaminen etukäteen: seuraa oikeustieteiden laitoksen www-sivuja
www.uef.fi/oikeustieteet.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Jos Turkuun (ja samalla Itä-Suomen yo:on) on 4 pääsykoekirjaa, niin uskon, että näin tulee olemaan myös Hesaan...Näin ne yrittää karsia hakijoita, joita nytkin on jo liikaa (ainakin pääsykokeen tarkistajien mielestä).
Voi kun toi koulutus ois vaikka ees Jyväskylässä niin voisin harkita...
Tämä tarkoittaa kahta asiaa. Helsinkiin on pakko olla myös 4 pääsykoekirjaa tai enemmän, koska muuten Helsinkiin tulisi kamala lisäys hakijamääriin. Jos Helsingissä on vain 3 kirjaa, niin ne jotka ajattelivat hakea Turkuun, hakevatkin Helsinkiin. Toinen seuraus on se, että vuosi 2013 tulee olemaan menestysvuosi valmennuskurssiyrityksille ainakin oikiksen osalta. Mitä vaikeammaksi pääsykoe tehdään (mitä enemmän kirjoja), sen enemmän porukka hakeutuu valmennuskursseille hakemaan "lisäetua/apua". Valmennuskurssit nostavat tietenkin vielä hintoja, koska läpikäytävänä on enemmän matskua. Köyhä normaalijamppa voi vain unelmoida tiedekuntaan pääsemisestä. Hauskinta tässä on se, että yliopistot ilmoittavat omilla nettisivuillaan, kuinka he eivät halua tukea valmennuskurssibisnestä millään tavalla, mutta tekevät kuitenkin niin - omalla käytöksellään/toiminnallaan.
4 kirjaa ei tarkoita, että luettavia sivuja olisi enemmän. Turussa on joskus aikaisempinakin vuosina ollut 4 kirjaa, mutta sivumäärä ei silti ole ylittänyt Helsinging perinteisen kolmen kirjan määrää. Hyvin harvoin on ollut niin, että Turussa (tai Rollossa) olis ollut Helsinkiä enemmän sivuja luettavana.
Oletko nähnyt Oikeusjärjestyksien pientä pränttiä...
Kalliiksi tulee neljä kirjaa ja matkat (sekä majoitus tai ainakin ruokailut).
Niinpä. Tämä näkyy myös kirjapaketin hinnoissa. Ärsyttää, miten yliopisto omilla valinnoillaan säätelee sitä opiskelijamassaa, joka tiedekuntaan pääsee.
Minne ootte aikonu hakea? Helsinkiin, Turkuun, Rolloon vai Joensuuhun?
Mikä valmennuskurssi on paras nykyään???? Mille aiotte osallistua?
Moni tuttavani on kehunut LexKursseja. Vertailin myös muihin valmennuskursseihin ja lexkurssit näytti olevan suht. edullinenkin valmennuskurssiksi. Harkitsen vielä Turun / Joensuun väliltä, mutta kuulemma lexkurssit käyvät kumpaakin, sillä on samat kirjat. Onko kokemuksia kellään Jklän lexkursseista?
Elkää menkö valmennuskursseille ja syöttäkö trollia.
On selvää, että neljä pääsykoekirjaa ja vähemmän lukuaikaa aiheuttaa sen, että tiedekuntaan pääsevien vastavalmistuneiden ylioppilaiden lukumäärä tulee vähenemään entisestään (Turku ja Joensuu). Totuus on se, että suuri osa yrittäjistä on yrittänyt aiemminkin ja heillä saattaa jo olla hyvätkin tiedot eri oikeusaloilta sekä siitä, miten luku-urakka kannattaa ajoittaa ja itse vastaustekniikastakin. Vastavalmistuneet ylioppilaat tuntevat vain lukion aineisiin liittyvät matskut. Tämä antaa "vanhemmille hakijoille" etulyöntiaseman.