Hei!
Milloin tulee puuttua tilanteeseen, jossa vanhemmat riitelevät väkivaltaisesti (mäiskivät toisiaan, ei lasta) säännöllisin väliajoin?
Perheellä on ollut pitkään vaikeuksia, eikä alkoholin käyttö ole vierasta perheen isälle. Äiti lähtee pienen lapsensa kanssa oman äitinsä luokse "pakosalle", on hakenut omaa asuntoa mutta nyt jälleen perunut kaikki anomuksensa. Äiti hoitaa muuten lastaan hyvin mutta itseäni hirvittää vanhempien tappelut.
Perheen äiti on sisareni, eikä välimme ole olleet milloinkaan kovin hyvät. Äiti ei kerro minulle tapahtumista mitään, olen seurannut vain sivusta lapsen ja äidin muuttorumbaa kodin ja isoäidin välillä. Isoäiti yrittää tukea tytärtään, pitämällä seuraa ja kuuntelemalla häntä ja ostaa jopa auton ottamalla lainaa omilla nimillään jotta tytär voisi muuttaa helpommin miehensä luota pois.
Varovasti olen yrittänyt jutella asiasta mutta äiti hiljentyy omaan maailmaansa ja huokaa; "Tässä on niin paljon kaikenlaista."
Minä olen huolissani perheen lapsesta, miten hän voi tuossa tilanteessa? Pitääkö minun ottaa yhteyttä sosiaaliviranomaisiin, vai miten voisin hoitaa asiaa eteenpäin? Sisareni ei ymmärtäisi minun tarkoittavan hyvää puuttumalla heidän asioihin ja saisin elinikäiset vihat päälleni niin sisareltani kuin hänen mieheltään. Kerran yritettyäni keskustella sisareni kanssa, sain törkeän kirjeen ja puhelinsoiton lopuksi, enkä uskoisi sen jäävän siihen, jos ottaisin yhteyden sosiaaliviranomaisiin.
Tilanne on ikävä ja olisin kiitollinen, jos teiltä voisin saada tukea ja vinkkejä.
Milloin tulee puuttua tilanteeseen, jossa vanhemmat riitelevät väkivaltaisesti (mäiskivät toisiaan, ei lasta) säännöllisin väliajoin?
Perheellä on ollut pitkään vaikeuksia, eikä alkoholin käyttö ole vierasta perheen isälle. Äiti lähtee pienen lapsensa kanssa oman äitinsä luokse "pakosalle", on hakenut omaa asuntoa mutta nyt jälleen perunut kaikki anomuksensa. Äiti hoitaa muuten lastaan hyvin mutta itseäni hirvittää vanhempien tappelut.
Perheen äiti on sisareni, eikä välimme ole olleet milloinkaan kovin hyvät. Äiti ei kerro minulle tapahtumista mitään, olen seurannut vain sivusta lapsen ja äidin muuttorumbaa kodin ja isoäidin välillä. Isoäiti yrittää tukea tytärtään, pitämällä seuraa ja kuuntelemalla häntä ja ostaa jopa auton ottamalla lainaa omilla nimillään jotta tytär voisi muuttaa helpommin miehensä luota pois.
Varovasti olen yrittänyt jutella asiasta mutta äiti hiljentyy omaan maailmaansa ja huokaa; "Tässä on niin paljon kaikenlaista."
Minä olen huolissani perheen lapsesta, miten hän voi tuossa tilanteessa? Pitääkö minun ottaa yhteyttä sosiaaliviranomaisiin, vai miten voisin hoitaa asiaa eteenpäin? Sisareni ei ymmärtäisi minun tarkoittavan hyvää puuttumalla heidän asioihin ja saisin elinikäiset vihat päälleni niin sisareltani kuin hänen mieheltään. Kerran yritettyäni keskustella sisareni kanssa, sain törkeän kirjeen ja puhelinsoiton lopuksi, enkä uskoisi sen jäävän siihen, jos ottaisin yhteyden sosiaaliviranomaisiin.
Tilanne on ikävä ja olisin kiitollinen, jos teiltä voisin saada tukea ja vinkkejä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sosiaalitoimeen voit soittaa nimettömänä eivätkä sossut koskaan anna yksityishenkilön ilmoittajan nimeä eteenpäin, vaikka kertoisitkin nimesi.
Meidän tehtävä on perheen kanssa keskustella asiasta niin ettei ilmoittajan henkilöllisyys paljastu. Jos asia todella on niin että äiti ja lapsi muuttavat edestakaisin, ilmoittajahan voi olla kuka tahansa joka on tilanteen nähnyt ja varmasti moni on nähnyt.
Mutta riski on aina olemassa että perhe saa jotain kautta tietoon mistä ilmoitus on tullut. Itsesi on punnittava onko huolesi niin suuri että riskin ottaminen on sen arvoista.
Hei,
kiperä tilanne sinulla siinä. Pyydän sinua ajattelemaan tilannetta lapsen kannalta, hän tarvitsee aikuisen huolehtimaan omasta edustaan. Se, ettei olla enää puheväleissä, saattaa olla pienempi paha.
Lykkyä tykö!
Nimimerkki "äiti" kehotti miettimään perheen lasta - samaa minäkin ajattelen. Lapsi kärsii eikä voi puolustautua. Hän tarvitsee apua.
Eikös se yleensä mene niin, että perheen ongelmia yritetään peitellä viimeiseen asti ja kaikin mahdollisin keinoin. Alkoholisteillahan tämä on viety huippuunsa, mutta sama kuvio toimii monissa muissakin ihmisten pulmissa.
Olen itse sanonut veljelleni hyvin suoraan - tosin pitkän harkinnan jälkeen - että hänen alkoholin käyttönsä on mennyt liian pitkälle ja hän tarvitsisi hoitoa. Lopputuloksena oli, että hän haukkui minut kaikin mahdollisin tavoin, kielsi juomisensa olevan ongelma ja katkaisi välit.
Teinkö silti oikein, kun puutuin asiaan? En tiedä. Ainakin olisin jatkuvasti harmitellut jos en olisi niin tehnyt, sillä se olisi minusta ollut välinpitämätöntä. Koska välitin, niin puutuin asiaan. Lopputulos ei ollut sitä mitä tavoittelin, mutta se ei enää ollut minun vallassani.