Aivokasvain?

Olen 20V perusterve urheilija, mutta viimeiset kaksi vuotta on ollut väsymystä joka on kokoajan hiljalleen voimistunut ja viimeisetn puolen vuoden aikana on alkanut ilmaantua ns. kognitiivisiä ongelmia. Esimerkiksi tuntuu ikäänkuin näkö on jotenkin muuttunut, vaikka silti näköarvot ovat samat, muisti pätkii, puhe välillä sammaltaa, koulussa meinaa olla keskittymisvaikeuksia samaten koulussa on yhtä tuskaa pysyä hereillä ja on koko ajan lievästi sekava olo, vähän kuin ois kännissä mutta ei nyt aivan sentään, lievää masennusta, aloitekyky kärsinyt selvästi? Kaikki maailman verikokeet otettu ja mitään erikoista ei ole löytynyt, seuraavana vuorossa ois tosiaan MRI-kuvaus jolloin viimeistään selviää onko päässä jtn "ylimääräistä". Voisiko nämä oireet viitata myös kilpparin vajariin, viimeksi kuin nämä arvot mitattiin niin TSH oli 3,25 ja T4V 14? Kiitoksia mahdollisista vinkeistä ja muutenkin, alkaa hiljalleen ärsyttää elää "muussa" maailmassa :DD. Niin ja vielä että viime 2kk:n aikana ollut univaikeuksia ja tuntuu kuin painajaisia olisi normaalia enemmän.
7293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

PS. ja unohtu kirjoittaa vielä ne, että välillä on aika tyhmia pakko-oireita ja välillä lievästi on pää kippeenä ehkä hieman enemmän takaosasta päätä.

Äänestä

Minulla aloitettiin lääkitys vajaatoimintaan kun TSH oli 3,01 sekä T4V 13

Paljonko vasta-ainetest.tulos oli?

Äänestä

Moro! Vasta-ainetestiä ei ole vielä tehty mutta mitä luokkaa niiden pitäisi olla? Niistä en ole sen kummemmin perillä.

Äänestä

TSH:n optimiarvo on alle kaksi, kun on _lääkitys_ kilpirauhasen vajaatoimintaan. TSH on sinulla normaalitasolla (viitearvot 0.5 - 3.6 mU/l). T4v myös normaalin rajoissa (9 - 19 pmol/l).

Eli laboratoriotestien mukaan sinun kilpirauhasesi toiminta on normaalia.

Äänestä

Minun tuttava kuoli noin 30 vuotiaana Aivokasvaimeen . Hän oli väsynyt ja hänellä oli usein pääkipua .

Äänestä

Jos sattuisi "omistamaan" aivokasvaimen, onko oireena oltava kuumeilu? Itselläni on ollut ajoittain pääkipua (ei toki kovin voimakasta), kylmähikeä, joskus korvissa vinkuu ja huimausta. Kuumetta ei toki ole ollut pitkiin aikoihin, mutta flunssaa ja ajoittain väsymystä on ollut. Päässä ei koskettamalla tunnu mitään kipeää kohtaa.
Olen 18-vuotias aktiivi-jalkapalloilija, joten urheilen paljon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


terveppä terve.. kirjoitti:

Olen 20V perusterve urheilija, mutta viimeiset kaksi vuotta on ollut väsymystä joka on kokoajan hiljalleen voimistunut ja viimeisetn puolen vuoden aikana on alkanut ilmaantua ns. kognitiivisiä ongelmia. Esimerkiksi tuntuu ikäänkuin näkö on jotenkin muuttunut, vaikka silti näköarvot ovat samat, muisti pätkii, puhe välillä sammaltaa, koulussa meinaa olla keskittymisvaikeuksia samaten koulussa on yhtä tuskaa pysyä hereillä ja on koko ajan lievästi sekava olo, vähän kuin ois kännissä mutta ei nyt aivan sentään, lievää masennusta, aloitekyky kärsinyt selvästi? Kaikki maailman verikokeet otettu ja mitään erikoista ei ole löytynyt, seuraavana vuorossa ois tosiaan MRI-kuvaus jolloin viimeistään selviää onko päässä jtn "ylimääräistä". Voisiko nämä oireet viitata myös kilpparin vajariin, viimeksi kuin nämä arvot mitattiin niin TSH oli 3,25 ja T4V 14? Kiitoksia mahdollisista vinkeistä ja muutenkin, alkaa hiljalleen ärsyttää elää "muussa" maailmassa :DD. Niin ja vielä että viime 2kk:n aikana ollut univaikeuksia ja tuntuu kuin painajaisia olisi normaalia enemmän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu