Millainen on pinnallinen syntikäsitys?
Käsitys jonka mukaan ihminen tulisi syntiseksi vasta tehtyään tietoisesti sellaisia tekoja, jotka ovat Jumalan sanan tai isien perinnäissääntöjen mukaan syntiä.
OIkea syntikäsitys perustuu geneettiseen perimään.
DNA:ssa on syntiilankeemuksesta asti tullut tekijä, joka vaikuttaa sen että ihminen vastustaa kaikin voimin Jumalan tahtoa. Samassa tekijässä on myös sairastuminen kuolema.
Heti syntiinlankeemuksen tapahduttua ihminen saattoi elää vielä jopa yli 900 vuoden pituisen elämän. Joka sukupolvi jälkeen ihminen menettää tietyn määrän tekijöitä DNA ketjustaan, sairastuvuus ja muu fyysinen heikkous lisääntyy.
Jos synti ei olisi geneettisessä perimässämme, niin kukaan ihminen ei tekisi koskaan syntiä, eikä myöskään kuolisi koskaan. Tästä näemme kuinka korni oppi pinnallinen syntikäsitys on.
Jokainen jolla on lapsia, tietää miten pian tuo perintö- geeni alkaa vaikuttaa synnintekoja jo hyvin pienessä lapsessa.
Kun ihminen tajuaa sen, että synti on hänen geneettisessä perimässään eikä hänellä ole pienintäkään mahdollisuutta elää kahta sekuntia tekemättä syntiä, ajatuksin sanoin töin tai laiminlyönnein, silloin hänelle jaa tasan YKSI mahdollisuus, Jeesus.
Väärän syntikäsityksen omaavat ihmiset taistelevat koko elämänsä ajan, rakentaen tekemistensä ja kieltäymystensä avulla omaa vanhurskauttaan, - tulematta koskaan valmiiksi.
Juuri tämä ihmislaji on erittäin vaarallinen toiminnoiltaan seurakunnan keskellä. Raamatussa häntä kutsutaan nimellä Haagar.
Haagar oli hedelmällinen nainen, hän tuli aivan luonnollisella tavalla raskaaksi, hän ylpeili ominaisuudellaan Saaran edessä, joka oli hedelmätön.
Kunnes Jumala puuttui asiaan, Saaran ollessa lähes 100 vuotta vanha kohtu kuivana ja ukkonsakin oli jo täyttänyt sata vuotta. Mitään inhimillisiä edellytyksiä ei siis enää ollut saada lasta.
Saara ja Haagar tappelevat perinnöstä tämänkin päivän seurakunnissa, - aivan verissä päin.
Tekoihinsa luottavat kristityt vainoavat niitä, jotka saavat vanhurskauden Jumalalta lahjaksi, - ilman omia tekojaan.

Vastaukset 6
Vanhimmat
aak. 3:11-13
Uhkuuko lähde samasta silmästä makeaa ja karvasta vettä?
Eihän, veljeni, viikunapuu voi tuottaa öljymarjoja eikä viinipuu viikunoita? Eikä myöskään suolainen lähde voi antaa makeata vettä.
Kuka on viisas ja ymmärtäväinen teidän joukossanne? Tuokoon hän näkyviin tekonsa hyvällä vaelluksellaan viisauden sävyisyydessä.
Jaak. 3:17-4:1
Mutta ylhäältä tuleva viisaus on
- ensiksikin puhdas,
- sitten rauhaisa,
- lempeä,
- taipuisa,
- täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä,
- se ei epäile,
- ei teeskentele.
Vanhurskauden hedelmä kylvetään rauhassa rauhan tekijöille.
Mistä tulevat taistelut ja mistä riidat teidän keskuudessanne?
*) Eikö teidän himoistanne, jotka sotivat jäsenissänne?
JOkainen voi laittaa nyt käden sydämelleen ja tehdä nämä kysymykset itselleen:
1. Olenko minä puhdas mieleltäni ja hengeltäni?
2. Olenko minä rauhaisa?
3. Olenko minä lempeä, siis ennen kaikea pahimmille vihamiehilleni?
4. Olenko minä taipuisa, vai ehdottomasti oikeassa oleva vänkylä?
5. Olenko minä täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä,
6. Epäilenkö Jumalan lupauksia?
7. Teeskentelenkö jotakin muuta mitä oikeasti olen,
- varsinkin niiden seurassa joita en ainakaan pidä?
8. Olenko valmis tunnustamaan tässä ja nyt, etten onnistunut missään edellisessä kohdassa ja siksi tarvitsen paljon armoa ja anteeksiantamusta, sekä Jumalalta että lähimmäisiltäni!!!
Ellei kohta 8. onnistu, niin sinä olet heräävä kuolemasi jälkeen kadotuksessa.
Elät ilmeisesti jossain omissa fantasiamaailmoissasi?
"Jos synti ei olisi geneettisessä perimässämme, niin kukaan ihminen ei tekisi koskaan syntiä, eikä myöskään kuolisi koskaan. "
Kaikki elävät olennot kuolevat, poikkeuksetta. Kasvit, levät, hyönteiset, kalat, koirat, linnut, kanttarellit, kastemadot, puut, ihmiset. Siellä missä on elämää, on aina myös kuolema.
Kaikki elävät olennot pyrkivät ylläpitämään elämäänsä ja lisääntymään, mutta ennen pitkää ne myös aina kuolevat. Ihminen ei voi tätä uonnonlakia millään satu-uskomuksilla tai omilla kuvitelmilalan muuttaa.
Myös kokonaiset lajit saattavat hävitä, kuolla sukupuuttoon.
Elämä itsessään jossain muodossa on jatkunut maailmankaikkeudessa vuosimiljardeja, ja jatkuu jossain muodossa senkin jälkeen kun elämä Maa-planeetalla päättyy noin 5 miljardin muodn kuluttua, Auringon sammuessa.
Ota selvää luonnon laeista niin voit rauhoittua. :-) Jumalilla ei ole mitään vaikutusta siihen, milloin ihminen elää ja kuolee, mutta jumala-uskomuksilla on vaikutusta siihen miten ihmiset kohtelevat toisiaan.
Niissä maissa joissa jumaliin uskomisella on voimakas asema, kaikkein heikoimmilla ihmisillä, kuten lapsilla, naisilla ja vanhuksilla on kaikkein surkeimmat olosuhteet. uskonnnUllisissa maissa ei piitata lähimmäisten hädästä.
Jotkut ovat valmiita jopa tappamaan toisia ihmisiä uskomustensa takia.
Minä elän todellisuudessa, sinä elät sen sijaan omissa surkeissa, kuolemaa odottavissa fantaasiamaailmoissasi.
Koko luomakunta kärsii ihmisen lankeemuksesta.
Room. 8:20-22 Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle - ei omasta tahdostaan, vaan alistajan - kuitenkin toivon varaan, koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen.
Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti;
Jumala määrää jokaisen ihmisen syntymä ja kuolinhetken. Jumala ohjaa jokaisen ihmisen koko elämän.
Ihminen joka ei ota vastaan Jumalan ohjausta, niittää tietysti omaa kylvöään, johon on helppo tutustua median kautta.
Rukoile parannuksen armoa omalle kohdallesi. Sitä ei tarvitse ikinä katua.
>>Millainen on pinnallinen syntikäsitys?***
Räikein esimerkki on vilkuttelu, joka peittää NÄENNÄISESTI kaiken alleen, varkaudet, valehtelut, pedofilian yms.
>>Käsitys jonka mukaan ihminen tulisi syntiseksi vasta tehtyään tietoisesti sellaisia tekoja, jotka ovat Jumalan sanan tai isien perinnäissääntöjen mukaan syntiä.** Laki sanoo näin, mutta Jeesus sanoo heille, jotka eivät tunnusta Häntä Herrakseen ja kaikkivaltiaakseen. ( Joh 16;9) Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun,
Se joka uskoo, menettelee kuten Jeesus käski – elämään kuten Hän.
Liha on heikko, saatana heikko, mutta Jeesus on saatanan voittanut. Kukaan ei pysty sanomaan, että Jeesus kuolleista herättyään olisi kohdannut saatanaa kertaakaan, hänet oli ja ON LYÖTY, jos todella haluaa.
Ihmeellistä, mainostat pitkää ikää, syntiin lakeemusken jälkeen ja samalla nyt sen lyhetymmistä, siksi, koska synti on geneettistä. Roskaa.
Synnin otollisuus on vain meillä lihan heikkoudessa, ei itse synti.
Ihminen on vielä alkuperäinen, Jumalan kuva. Myös Jumala on alkuperäinen.
Tässä todella piilee näennäisyys.
>>Jokainen jolla on lapsia, tietää miten pian tuo perintö- geeni alkaa vaikuttaa synnintekoja jo hyvin pienessä lapsessa. ** Syntiinlakeemusken jälkeen tuli menetelmä, jossa isompi kiusaa pienempää.
En näe sitä geneettisenä, sillä on kulttuureja, jossa näin ei ole.
>>Väärän syntikäsityksen omaavat ihmiset taistelevat koko elämänsä ajan, rakentaen tekemistensä ja kieltäymystensä avulla omaa vanhurskauttaan, - tulematta koskaan valmiiksi.** Juuri näin, se on saanut ympärilleen jopa lahkojakin.
>>Juuri tämä ihmislaji on erittäin vaarallinen toiminnoiltaan seurakunnan keskellä. Raamatussa häntä kutsutaan nimellä Haagar.
Haagar oli hedelmällinen nainen, hän tuli aivan luonnollisella tavalla raskaaksi, hän ylpeili ominaisuudellaan Saaran edessä, joka oli hedelmätön. ** Kuka enemmän ylpeilee lapsillaan, lapsenlapsilla, sekä lapsenlapsen lapsilla jne kun vl?
>>Kunnes Jumala puuttui asiaan, Saaran ollessa lähes 100 vuotta vanha kohtu kuivana ja ukkonsakin oli jo täyttänyt sata vuotta. Mitään inhimillisiä edellytyksiä ei siis enää ollut saada lasta.** Hieman tarkennusta tuohon Genesiksen 16 lukuun.
Hagar oli Saarain orja ja Hän halusi sillä jatkaa sukua, joka oli Abrahamin harteille Jumala laskenut. Tahto oli siis Jumalan, ei Sarin.
Naisten välillä oli kinaa, sekä kuten normaalisti majoriteettien etsimistä, toinen orjan omistajana toinen perillisen saajana. Se on luonnollista, nainen harvoin voi olla reilu, kuten mies.
Jos koet Hagarin synnilliseksi, ja synnin syypääksi? Miksi sitten Herra siunasi Hänet ja Ismailin Gen 16;10 - "Minä teen sinun jälkeläistesi määrän niin suureksi, ettei sitä voi laskea. Ja 17; Ja minä toteutan myös sen, mitä pyysit Ismaelin puolesta. Minä siunaan häntä, teen hänet hedelmälliseksi ja annan hänelle suuren joukon jälkeläisiä. Hänestä tulee kahdentoista ruhtinaan isä, ja minä teen hänestä suuren kansan.
Jatkuu Gen. 20,13 Mutta myös orjattaren pojasta minä annan kasvaa suuren kansan, sillä hänkin on sinun jälkeläisesi." Sekä 24;16 Nämä olivat Ismaelin pojat, kahdentoista heimokunnan päälliköt, ja heidän mukaansa annettiin nimet myös heidän kylilleen ja leiripaikoilleen.
Siunaako Jumala syntiä? Ei, joten se Saara/ Hagar opetus ei perustu Raamattuun, vaan mielipiteeseen.
Saara ja Hagar ei siellä tappele, vaan Jeesus ja daipolos, joka väittää mm. - Tekoihinsa luottavat kristityt vainoavat niitä, jotka saavat vanhurskauden Jumalalta lahjaksi, - ilman omia tekojaan.
Jeesus taas on toista mieltä, jonka Hänen veljensä kertoo ( Jaak 2;17) Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut.
Siksi se on seurakunnassasi kuollut, ei laupeuden tekoja, sekä väärä opetus.