On Tuomio kirkko. Tuomio kapituli. Tuomio rovasti. Tuomio sunnuntai.
Lisätkää vielä lisää jos muistatte.
Vaimoni huuteli minua tuonne television ääreeen katselemaa kun FOX kanavalta tuli amerikkalaista viimeiseen vedettyä uskonhuijausta.
Siellä 4 vuotias pikkupoika oli opetettu saarnaamaan. He olivat helluntailaisia. Poika saarnasi käsiään huitoen ja hurjasti heiluen, kuten kiihkosaarnaajat. Raamattu oli edessään, hän katsoi siitä kohtaa ja lapsen äänellä huusi Jumalaa ja Jeesusta kuten saarnamiehet ikään. Vanhemmat sanoivat että hänessä on pyhä henki. Hän oli paikkakunnan kuuluisa lapsi. Kravatteja keräsi, joita aikuiset saarnamiehet olivat hänelle antaneet. Niillä hän leikki kuin lapsi ikään. Oli siinä lapselle pantu aikaisin raamatun tekstit päähän.
Tuntui, että hän ei ollut oikein terve niin levoton ja raju liikkeissään hän oli. Amerikassa on kaikki mahdollista.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kirjoitin tosta pojasta kämmenen kokoisen tekstin koskse hävitettiin
häntaa olla, Otan yhden esimerkin Ei kukaan nelivuotias voi olla ohjelma
opas joka olisi Jumalan Ää'ni , Tai Pyhä HENKI. vertaan sitä tapaukseen
Kun Kuningas Herores sai tuomionsa ,,Tuli Engeli , joka kosketti Herodesta
olkaan , kohta oli Madot suöneet hänet elävänä.
Samaa mieltä!