Tässä olisi yksi karmea tapaus lisää...
Muutama vuosi sitten vietimme rauhallista koti-iltaa, kun äitini yhtäkkiä kietoi kätensä ympärilleen. Tietenkin kummastelin hieman ja halusin tietää syyn hänen oudolle käytökselleen.
En muista hänen tarkkoja sanojaan, mutta äiti kertoi, että huoneessa oli käynyt uskomattoman kylmä tuulahdus. Oli siis syksy, joten rikkinäisestä ilmastoinnista on turha puhua... ;)
En tietenkään osannut auttaa häntä ja kertoa syytä, kun hetken kuluttua äitini puhelin yhtäkkiä soi. Hän vastasi ja näytti enemmän järkyttyneeltä kuin surulliselta:
Hänen isänsä äiti, isomummi meille, oli äskettäin kuollut -siis tosiaankin vain hetki sitten, koska äidilleni soitettiin sairaalan ulkopuolelta.
Tämä oli älyttömän pelottava tapaus, jolle on kovin vaikea löytää järkevää selitystä. Siitä lähtien äitini on uskonut jonkinlaiseen henkimaailmaan- niin, kuka tai mikä varoitti häntä?
Kuka varoitti äitiäni?
6
1708
Vastaukset
- Sanna
n 15 vuotta sitten mun pappani oli sairaalassa sydänkohtauksen jälkeen, se oli ollut muistaakseni jo jonkin aikaa siellä.
Yhtenä yönä äiti näki painajaista että pappa kuoli, se heräs ja yritti rauhoitella itseään, hetken päästä kuitenkin soitettiin sairaalasta että pappa oli kuollut.
Kyllähän se varmaan aika pelottava kokemus on, mutta silti minusta sen ei tarvitse olla loppujen lopuksi mitenkään karmaiseva tai lähtöisin mistään ulkopuolisesta hengestä. Oma järkeilyni ilmiölle on että ihmiset voivat olla
yhteydessä rakkaisiinsa muutenkin kuin kännykän välityksellä. Monet äiditkin sanovat tietävänsä milloin heidän vauvansa itkee vaikkeivat välttämättä kuule sitä. - käärmekieli
monille ihmisille tapahtuu tuollaista. jopa lemmikit vaistoavat jos omistajalle tapahtuu jotain pahaa vaikka ne eivät olisi lähistölläkään. kai se on vähän niinkuin telepatiaa.
- Noita-Nainen
Siis viestitti..........halusi "kertoa" olevansa kuollut. Tuo on itse asiassa aika yleista. Juuri noin siina kay...kylma tuulahdus tai kylma huone talossa...siis jos siella on "henkienergiaa".
- HuppuLuuranko
Kukahan yleensäkin tuo tiedon että joku on kuollut...Epäilemättä Viikatemies...tai kuollut itse kävi jättämässä jäähyväiset..
- ...
..hän tiesi sen ja osasi odottaa.. kuolevaa..
intuitio ja syvä yhteys, se on kuin telepatiaa..
Voi hyvin
- maisteri
henkiolentojen läsnäolon tuntee kylmänä "henkäyksenä". Joka tämän pystyy tuntemaan.
Usein monet alkavat uskoa näihin asioihin oman kokemuksen kautta. Muut räkänokat ovat kaikesta tietämättömiä ja sulkevat nämä asiat pois, koska käsityskyky on rajallinen. Vasta oma kuolema (tai läheltä piti tilanne)avaa nämä asiat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399198Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3738004Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625761William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542378Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62103Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821752Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201695Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921455Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401382Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71380