Tarvitsetko vahtikoiraa?

peipponen

Tallinnassa Koerte Varjupaikissa oli aivan upean näköinen koira. Aivan selkeästi oman arvonsa tunteva. Susikoiralta näytti, voi olla myös sekoitus. Siisti ja kaunis yksilö.

Kun muut koirat haukkuivat tervehdyksiä tulijoille, tämä hauva vain istui ja tuijotteli ylväästi kuonoansa pitkin.

Sanoivat, että on erittäin vihainen. Eli ei saanut lähestyä.
Olisin kovasti halunnut käydä koiraa tervehtimässä, mutta en sitten viittinyt riskeerata.

Uskoisin, että siitä saisi uskollisen ja hyvän koiran, jos sille antais hieman aikaa. Luonteensa puolesta sopisi vaikka vahdiksi jonnekin!
Se oli niin upea, että jos itselläni olisi OKT, niin olisin varmaankin ottanut sen mukaani.

5

696

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • koira

      mitäs vihaisella koiralla tekee eihän semmoista koiraa voi kohtuudella pitää. ei se rotu määrittele onko koira vihainen vaan miten se on opetettu, ja onko se pilattu väärällä koulutuksella tai jätetty kouluttamatta. kuten yleensä saksanpaimenkoirat ovat huonolla opetuksella, jos susikoiralla sitä tarkoitit. en tiedä yhtään isompaa koiraa mikä ei tarvittaessa puolustaisi omaa kotiaan ettei siitä ilmottaisi jos joku vieras tulee.

      • Peik

        "en tiedä yhtään isompaa koiraa mikä ei tarvittaessa puolustaisi omaa kotiaan ettei siitä ilmottaisi jos joku vieras tulee." Et varmaan sitten tunne kovin montaa koiraa...? Aika monet esim. (no jääköön rotu sanomatta) omistajat on sanonu siitä että kun koirasta ei ole vahdiksi..vieraita ihmisiä käyny talossa ja koira makaa selällään eteisessä. tulisko joku rapsuttamaan, vaikka isäntä väki ei ole ollut paikalla. Meidän saku kyllä vahtii hyvin mutta en tiedä tosipaikan tullen että lähtiskö se karkuun. Luonnetestihän sen kertoisi. Itse en ottaisi Virosta "vihaista" sakua..voi tulla niin isot ongelmat eteen että joudut tekemään sen päätöksen..mitä kukaan koiran omistaja ei halua tehdä.


      • emäntä
        Peik kirjoitti:

        "en tiedä yhtään isompaa koiraa mikä ei tarvittaessa puolustaisi omaa kotiaan ettei siitä ilmottaisi jos joku vieras tulee." Et varmaan sitten tunne kovin montaa koiraa...? Aika monet esim. (no jääköön rotu sanomatta) omistajat on sanonu siitä että kun koirasta ei ole vahdiksi..vieraita ihmisiä käyny talossa ja koira makaa selällään eteisessä. tulisko joku rapsuttamaan, vaikka isäntä väki ei ole ollut paikalla. Meidän saku kyllä vahtii hyvin mutta en tiedä tosipaikan tullen että lähtiskö se karkuun. Luonnetestihän sen kertoisi. Itse en ottaisi Virosta "vihaista" sakua..voi tulla niin isot ongelmat eteen että joudut tekemään sen päätöksen..mitä kukaan koiran omistaja ei halua tehdä.

        Meidän saku vahtii vain ja ainoastaan emäntää, ja ilmoittaa vieraiden tulosta vain kun emäntä on kotona, muiden kotona ollessa ei poika korvaansa lotkauta vieraille.


    • Koiris

      Ei vihaisuus varmaan johdu siitä mitä rotua tai sekoitusta se on vaan miten sitä on kohdeltu. Jos siellä on sanottu sen olevan vihainen kehoittaisin luottamaan heidän arvioonsa. Itselläni oli joskus hyvin suuri, erittäin vihainen ja suorastaan vaarallinen koira koulutettavan omistajan pyynnöstä. Se toimi juuri siten, että katsoi tulijaa ylvään ilmeettömästi ja odotti kun olivat tarpeeksi lähellä ja silloin hyökkäsi raivokkaasti. Erityisesti lapsia se vihasi, koska lapset oli sitoneet sen pentuna pöydänjalkaan ja pieksäneet ja potkineet vanhempien poissaollessa. Minä sain sen tottelemaan muutamassa viikossa erittäin hyvin itseäni, eikä se hyökännyt kanssani kenenkään kimppuun. Sitten omistajat hakivat sen takaisin. Varoitin heitä koiran olevan edelleen vaarallinen, koska huomasin sen tottelevan vain minua. Viikon päästä se repi rouvan sairaalakuntoon ja parin viikon päästä isännän. Isäntä pyyti naapurinmiehen ampumaan sen tarhaan. Neuvoni on, älä mene vihaisen koiran luo vaikka se ei hauku ja murise, äläkä tuo sellaista Suomeen.

    • pönttö

      SUSIKOIRAN NÄKÖINEN??eiks tää ookkaan sakemannipalsta??

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9216
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8034
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5813
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2397
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2114
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1759
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1705
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1470
    9. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1418
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1389
    Aihe