Vaalitohinassa

Nyt kun täta vaalia tulee tuutista jos toisestakin, on mainoksia jaettu, käyty kuuntelemassa ja luettu ehdokkaiden asiaa niin yksi asia on pistänyt silmään.
Kukaan ei puolusta/ aja kehitysvammaisten oikeuksia ja asioita.
En minä ainakaan ole nähnyt kenenkään ehdokkaan
edes mainitsevan sanaa kehitysvammaiset.

Ihmisoikeus on heilläkin.
Samoin kun syrjäytyneillä ja mtt puolen potilailla.
980
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kohta niitä on pilvin pimein. Demarit ja Vasurit hyökkää apajille heti aamulla.


Sanon kokemuksesta.

Tv. Harmaan mies. EVP-Poliitikko

Äänestä
  • Ihan se ja sama mikä puolue mutta rohkea on hän joka ottaa näitä asioita ajaakseen.

    Äänestä

Sama ongelma kuin nuorten kanssa, paitsi nythän ( kiitos marssin ) se onkin jo muotia.
Onneksi joku on ollut äänessä jo aikaisemminkin niin tietää ketä äänestää.

Äänestä

Aina vaalien alla on vähäosaisten asioista kiinnostuneita pilvin pimein. Vanhukset, syrjäytyneet, kehitysvammaiset, omaishoitajat....
Sitten kun vaalit on ohi, unohdus, eihän maan hiljaiset vaadi olemaan sanojensa takana, heillä on helppo kalastella ääniä.

Äänestä

Itse asiassa todella pieni osa vaaliehdokkaista on ilmaissut mitään kantaa mihinkään julkisuudessa. Kyllä minimivaatimuksena pitäisi olla edes pieni lehtikirjoitus Oku-Seudussa että mitä mieltä asioista on. Ja samalla äänestäjät näkisivät, osaako ehdokas ylipäätään kirjoittaa. Jos ei osaa, niin ei oikein voi nykypäivänä vaikuttaakkaan.

Äänestä
  • Osaatko lukea.
    Lue Outokummun Seudut taaksepäin aikajanalla.
    Käy myös valtuustossa kuuntelemassa tuppisuita. Muutama ei ole pitänyt yhtään puhetta 4 vuoteen . Miksi hakeutua valtuustoon jos ei pysty puhumaan mitään.

    Jk. Puhetaitoinenkin

    Äänestä

  • Kirjoitus taitoinen. kirjoitti:

    Osaatko lukea.
    Lue Outokummun Seudut taaksepäin aikajanalla.
    Käy myös valtuustossa kuuntelemassa tuppisuita. Muutama ei ole pitänyt yhtään puhetta 4 vuoteen . Miksi hakeutua valtuustoon jos ei pysty puhumaan mitään.

    Jk. Puhetaitoinenkin

    oli aikoinaan meidänkin kylällä valtuutettu useita kausia. Väittivät että olisi joskus rykinyt, ettei ihan tuppisuuna

    Äänestä

  • missä mättää kirjoitti:

    oli aikoinaan meidänkin kylällä valtuutettu useita kausia. Väittivät että olisi joskus rykinyt, ettei ihan tuppisuuna

    Me maamiehet rupattelemme itsemme kipeiksi tupailloissa.

    Joku paasaa siellä valtuustossakin, mutta hän sopisi mieluummin paistelemaan piirakoita.
    Hän ei ole mies.

    Juuri paistetut piirakat sekä kylmä maito pitää meitä talonpoikia pystyssä myös matkoilla.
    Evääksi otamme myös lanttukukkoa. Jos sattuu vaikka demari samaan huoneeseen asumaan reissulla.

    Vasurit ei noista kukoista paljoa perusta. On kokemusta.

    Äänestä

Tervehdys! Itse oon ilmoittanut ajavani mm. lasten- ja nuorten asioita ja samaan kastiin kuuluvat myös erityislapset- ja nuoret (esim. kehitysvammaiset). Hekin ovat samalla tavalla lapsia ja nuoria kun muutkin :) Ollaan vielä ensi lauantainakin vanhalla ruplan tontilla perussuomalaisten kanssa. Tuu ihmeessä juttelemaan :) Terv: Sanna Antikainen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kissa pöydälle kirjoitti:

Nyt kun täta vaalia tulee tuutista jos toisestakin, on mainoksia jaettu, käyty kuuntelemassa ja luettu ehdokkaiden asiaa niin yksi asia on pistänyt silmään.
Kukaan ei puolusta/ aja kehitysvammaisten oikeuksia ja asioita.
En minä ainakaan ole nähnyt kenenkään ehdokkaan
edes mainitsevan sanaa kehitysvammaiset.

Ihmisoikeus on heilläkin.
Samoin kun syrjäytyneillä ja mtt puolen potilailla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu