Hei dudes.
Mä en oikeen tiedä mihin laariin tää kuuluis, mut koska ei oo mikään seuranhakuilmotus eikä varsinaisia rakkaushuolia niin laitan nyt tänne.
Eli siis oon 15 v. tyttö ja mullon sellanen ongelma, että koen itteni epämiellyttäväksi ja oudoksi. Tai siis kavereita riittää, mutta mä tiedän, että monet - etenkk pojat - pitää mua jotenki outona ja aina dissaa mua. Ne on tosi kivoja mun frendeille, mut mulle ne vaan vittuilee ja nauraa. En koe olevani kovin erilainen ku muut ja haluisin tietää mistä tää johtuu, joten kerron nyt täällä itestäni. Toivon vaan saavani tuntemattomien mielpiteitä enkä keksi muutakaan paikkaa kysellä.
En oo mikään perus tyttö - koko tyylini on rockisti retro. Pukeudun tyttömäisesti, mutta räväkästi, en meikkaa paljoa, hiukset on lyhyet, aika sekasin jasikinsokin. Oon TOSI hoikka, johtuen jo kylläkin ylipäästystä syömishäiriöstä geeneistä, mutten oo mikään lyhyt lautakaan. Omasta mielestäni persoonallisen sievä, mutten mikään unelmatypy (eikä tarvikaan!)
Kaverit sanoo, että oon 'iha kiva kusipääks'. Omasta mielestän oon ihan jees tyyppi, kaikkien kaveri, mutten mikään kaikkeen alistuva eli pidän omiani ja muitten puolia, suutun harvoin ja oon kaikelle avoin. Nauran paljon ja oon aika ilonen ihminen, mutta oon monesti isossa porukassa aika hiljanen, koska tykkään vaan kuunella muitten juttuja ja heittää sitte omia kommentteja väliin jos asiaa tulee. Porukka aina dissaa mua mykäks enkä kuulemma osaa puhua. En ota itteeni oikeestaan mistään ja itseironiaa löytyy, mut kyllä se satuttaa ku niin moni pitää epämiellyttävänä ja dissaa joka päivä.
Olin ala-asteella monien mielestä friikki ja outo, omasta mielestä persoonallinen ja outo. Seiskalla ja kasin alussa olin tosi masentunu, enkä jaksanu välittää omasta ulkonäöstäni, koulunkäynnistä enkä mistään muustakaan. En myöskää puhunu kellekkään mitään vaan istuin ja itkin koulun vessassa. Osittain masennus varmaan johtu siitä, että olin monia tunteja erityisluokalla oppimisvaieuksien takii ja siks ulkopuolinen omassa kotiluokassa, jonka takia mut jätettiin päiväst toiseen pois porukasta.. Kasin aikana tutustuin pariin mahtavaan tyyppiin ja sit pikkuhiljaa myös psykiatrisella käyntejen takia piristyin. Sain paljon lisää kavereita, mut edelleen etenki oman luokan pojat kohtelee mua ku halpaa makkaraa. En oo kauheen poikkeeva nuori - tykkään musiikista, kavereiden kaa hengailusta, biletyksestä yms., mutta toisaalta mä ajattelen paljon pitemmälle ja syvemmälle ku monet mun ikäset. Haluaisin jo nyt lapsia, oman kodin, yms., mutten mä vielä niitä aikois hankkia, koska ei ne sovi elämäntilanteeseen ja nuori on vaan kerran elämässään.
Mä en yritä ettiä seurustelukumppanii, vaan haluan tietää onko mussa jokin vikana, koska siltä musta tuntuu. Vaikka mun itsetuto on aina ollu aika hyvä, nyt se on romahtamassa joka päivä vähän enemmän. Mua oikeesti ahistaa mennä ulos, koska mä tiedän, että kaikki nauraa mulle. Koulussa mä en edes pysty käveleen normaalisti muiden ohi, koska mä tiiän näyttäväni idiootille enkä haluu et mulle nauretaan, koska pelkään romahtavani taas täysin. Vaikka tää mun ongelma on ihan tajuttoman mitätön verrattuna monien ongelmiin, tarvin apua.
Kiitti ku edes luit.
Mä en oikeen tiedä mihin laariin tää kuuluis, mut koska ei oo mikään seuranhakuilmotus eikä varsinaisia rakkaushuolia niin laitan nyt tänne.
Eli siis oon 15 v. tyttö ja mullon sellanen ongelma, että koen itteni epämiellyttäväksi ja oudoksi. Tai siis kavereita riittää, mutta mä tiedän, että monet - etenkk pojat - pitää mua jotenki outona ja aina dissaa mua. Ne on tosi kivoja mun frendeille, mut mulle ne vaan vittuilee ja nauraa. En koe olevani kovin erilainen ku muut ja haluisin tietää mistä tää johtuu, joten kerron nyt täällä itestäni. Toivon vaan saavani tuntemattomien mielpiteitä enkä keksi muutakaan paikkaa kysellä.
En oo mikään perus tyttö - koko tyylini on rockisti retro. Pukeudun tyttömäisesti, mutta räväkästi, en meikkaa paljoa, hiukset on lyhyet, aika sekasin jasikinsokin. Oon TOSI hoikka, johtuen jo kylläkin ylipäästystä syömishäiriöstä geeneistä, mutten oo mikään lyhyt lautakaan. Omasta mielestäni persoonallisen sievä, mutten mikään unelmatypy (eikä tarvikaan!)
Kaverit sanoo, että oon 'iha kiva kusipääks'. Omasta mielestän oon ihan jees tyyppi, kaikkien kaveri, mutten mikään kaikkeen alistuva eli pidän omiani ja muitten puolia, suutun harvoin ja oon kaikelle avoin. Nauran paljon ja oon aika ilonen ihminen, mutta oon monesti isossa porukassa aika hiljanen, koska tykkään vaan kuunella muitten juttuja ja heittää sitte omia kommentteja väliin jos asiaa tulee. Porukka aina dissaa mua mykäks enkä kuulemma osaa puhua. En ota itteeni oikeestaan mistään ja itseironiaa löytyy, mut kyllä se satuttaa ku niin moni pitää epämiellyttävänä ja dissaa joka päivä.
Olin ala-asteella monien mielestä friikki ja outo, omasta mielestä persoonallinen ja outo. Seiskalla ja kasin alussa olin tosi masentunu, enkä jaksanu välittää omasta ulkonäöstäni, koulunkäynnistä enkä mistään muustakaan. En myöskää puhunu kellekkään mitään vaan istuin ja itkin koulun vessassa. Osittain masennus varmaan johtu siitä, että olin monia tunteja erityisluokalla oppimisvaieuksien takii ja siks ulkopuolinen omassa kotiluokassa, jonka takia mut jätettiin päiväst toiseen pois porukasta.. Kasin aikana tutustuin pariin mahtavaan tyyppiin ja sit pikkuhiljaa myös psykiatrisella käyntejen takia piristyin. Sain paljon lisää kavereita, mut edelleen etenki oman luokan pojat kohtelee mua ku halpaa makkaraa. En oo kauheen poikkeeva nuori - tykkään musiikista, kavereiden kaa hengailusta, biletyksestä yms., mutta toisaalta mä ajattelen paljon pitemmälle ja syvemmälle ku monet mun ikäset. Haluaisin jo nyt lapsia, oman kodin, yms., mutten mä vielä niitä aikois hankkia, koska ei ne sovi elämäntilanteeseen ja nuori on vaan kerran elämässään.
Mä en yritä ettiä seurustelukumppanii, vaan haluan tietää onko mussa jokin vikana, koska siltä musta tuntuu. Vaikka mun itsetuto on aina ollu aika hyvä, nyt se on romahtamassa joka päivä vähän enemmän. Mua oikeesti ahistaa mennä ulos, koska mä tiedän, että kaikki nauraa mulle. Koulussa mä en edes pysty käveleen normaalisti muiden ohi, koska mä tiiän näyttäväni idiootille enkä haluu et mulle nauretaan, koska pelkään romahtavani taas täysin. Vaikka tää mun ongelma on ihan tajuttoman mitätön verrattuna monien ongelmiin, tarvin apua.
Kiitti ku edes luit.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.