että olen syvempääkin syvemmin addiktoitunut sinuun, nainen. Rimpuilin, kielsin, yritin kaikkeni unohtaakseni.
Tässä kuitenkin olen, niin, edelleen yhtä ihmeissäni tuntemuksieni kanssa. Ei kai kukaan voi tehdä niin suurta vaikutusta, ettei aikakaan pysty sitä lievittämään? Joo, kyllä voi, SINÄ!
Hemmetti! Jotain on pakko tehdä, tai muuten tämä älytön olotila johtaa hitaaseen "itsetuhoutumiseen".
Tässä kuitenkin olen, niin, edelleen yhtä ihmeissäni tuntemuksieni kanssa. Ei kai kukaan voi tehdä niin suurta vaikutusta, ettei aikakaan pysty sitä lievittämään? Joo, kyllä voi, SINÄ!
Hemmetti! Jotain on pakko tehdä, tai muuten tämä älytön olotila johtaa hitaaseen "itsetuhoutumiseen".
Vastaukset 67
Vanhimmat
Olen huolissani näistä aloituksista. Lisää ihmisten ahdistusta!
Ei kylläkään minun...
Joidenkin muiden ihmisten on syystä tai toisesta tarkoitettu olemaan siinä omassa elämässä. Sen huomaa viimeistään silloin, jos yrittää rimpuilla irti siitä ihmisestä ja tunteistaan eikä onnistu karistamaan toista mielestään. Merkityksettömät ihmiset unohtuu ja jää taakse helposti. Se on kai jotain sielujen resonointia samalla aaltopituudella, kun jää johonkin ihmiseen niin koukkuun. Sellaista yhteyttä ei kohtaa toisessa ihmisessä montaa kertaa elämässään, vain harva tekee niin lähtemättömän vaikutuksen. Omalta kohdaltani olen huomannut, että vastaanpyristely niitä tuntemuksia vastaan vain vahvistaa niitä. Kai se on elämän tapa ilmaista väärä suunta.
Mistä tää nyt tuli Ap:lle mieleen? Näitkö? Oliko yhteyksissä muuten?
liityn kerhoon. Ei ymmärrä miten siinä näin kävi.
sen hänelle suoraan. voisitte senjälkeen pitää ihän liveyhteyttä, eikä kukaan pääse sössimään teidän suhdettanne.
Sitten täällä on toinen samaa poteva nainen...ikävä vaan on. Jotain olisi tehtävä, samaa mieltä. Kun tietäis.
tuo alottaja on kyllä mies!
Miehelle minä myös vastasin :)
Laita minulle tänään viesti fb:ssä niin tiedän, että se olet sinä. Tai käy moikkamassa.
Asiat kannattaa hoitaa vain kasvotusten. Fb:ssä vastailee väärä henkilö.
kiesus, onko sielläkin joillain leikki feikkinä menossa?
Voisimpa.
Olen itsekin turhan addiktoitunut...mieheen. Elämä menee uusiks hänen vuokseen.
turhaan vastailette, tämä mies haikailee eksänsä perää, on haikaillut jo pitkään. Ja se nainen ei ole IKINÄ täällä
ap. koukussa minuun?! vai minä häneen?!
En tiedä muuta sanoa mut jotenkin ällöttävää tekstiä.. Hyi olkoon!
Oon ihmetellyt samaa, miten joku voi tehdä niin lähtemättömän vaikutuksen.. Mut se on kiva tunne kuitenkin.
Yhtä ihmeissäni olen minäkin. Kun en näe häntä kykenen hetkeksi "unohtamaan" kunnes vilauskin riittää heittämään kaikki päälaelleen taas. Kiertää kiertää kuin kissa kuumaa puuroo mutta aikaiseksi ei saa, kai kumpikaan. Harmi, sillä näin ei saada koskaan tietää mihin meistä ois voinu olla yhdessä.
toi nyt on sellasta leijailuu kun ei oikeasti edes tunne toista ;) Ja onhan kemiaa monienkin ihmisten kanssa jotka kokee puoleensavetäviksi mut tuskin aloittaja tarkoitti ihan sitä.
Yksi neuvo kaikille: TUTUSTUKAA ROHKEASTI MUTTA JALAT MAASSA KOHTEESEENNE, ÄLKÄÄ TURHAAN TUHLATKO AIKAA TAI TUHOTKO ITSEÄNNE TAI MUITA, EI SE OLE NIIN HELVETIN VAKAVAA, PIENI MOKA VAIN NAURATTAA - sittenpä pääsee tilanteesta kun tutustuu toiseen kunnolla ja myös ottaen ne ruusunpunaiset lasit silmämolluskoiden päältä pois.
perustelu: Eikö se ole kaikista helpottavinta kun saa TIETÄÄ, oli se sitten että ei, ei ihan kuitenkaan rakkaus alkanut roihuamaan aitona tai toisessa onkin jotain hyvin ärsyttävää/epäilyttävää/epämiellyttävää. Mutta voi silti saada ihan hyvä kaverin elämäänsä, tutun turvaksensa elämän kartalle, piemyden varalle. :)))
.Pieni vihje. Kerro se hänelle. Se on sen jälkeen ota tai jätä. Jos ottaa, nauttikaa toisistanne, ja jos jättää, yrittäkää kumpikin väistellä ja unohtaa.
Minuhan on helppo sanoa ja antaa ohjeita ulkopuolisena, mutta kokeile, siinä voi olla se ratkaisun avain.
Voisimpa
Ei ollut mulle.
Olen käynyt omat katiskat kokemassa, mutta aina se oli tyhjä ;)
Meissä joissakin vain vielä on sitä elämän voimaa !!!!
Voisimpa sanoa.
V ITUN SIMPPA OPETTELE KIRJOITTAMAAN
Niin samat tuntemukset minulla, naisella. Itselläni on tämän "prosessin" aikana ollut kaikista kamalin olo silloin, kun olen yrittänyt kieltää nämä tuntemukset ja päästä niistä väen väkisin eroon.
Lopulta antauduin niiden edessä, ja kas, oloni keveni kummasti, vaikka kaikki muu onkin (vielä) ennallaan.
että mullakin on ihan uusi addiction....
Mitä ajattelit tehdä?
sitten jotakin...odotan :)
että lassoan....ja sidon hmmm.. johonkin kiinni. over and over again. joutuu varmaan täskohtii herään.
Jos tuloksia ei tule "yrityksistä" huolimatta, kiinnostus lakkaa.
Huoh. Käsittämätöntä juu, vaikka yrittää unohtaa ihmisen, ei voi. Alku oli hankala, vuosien saatossa välit ovat lähentyneet. Emme koskaan ole olleet yhdessä, vaikka olen siitä aikaisemmin haaveillut. Nyt ymmärrän, että emme sopisi toisillemme siinä mielessä. Hän on kuitenkin aivan ihana ihminen mielestäni ja haluaisin nauttia hänen seurastaan ystävänä. En kuitenkaan tiedä miten voisimme olla ystäviä. Hän on varattu, enkä oikein tiedä miten vastakkaisen sukupuolen kanssa voisi ystävystyä ilman että toinen luulee minun iskevän häntä. Olen kyllä ollut avoin ja kertonut pitäväni hänestä, mutta ei sen kummempaa.
Miksette sopis ässän kanssa toisillenne? Jos ette kerran ole olleet yhdessä ???
No olen oppinut jonkin verran tuntemaan tätä kyseistä ihmistä vuosien saatossa ja tiedän että elämäntapamme ovat aika erilaiset. Lisäksi olemme molemmat tällä hetkellä parisuhteissa tahoillamme. En siis kaipaakaan ystävyyttä enempää, vaikka hän onkin mielestäni myös hyvän näköinen ja voisin välittää hänestä jossain toisessa tilanteessa enemmän kuin ystävänä. Olikohan jotenkin sekavaa.
Voih...tää olis kun mun unta... En vaan voi antaa itseni uskoa et olisit...
Miten elämäntapa voi olla erilainen -jos et ole edes hänen kanssaan elänyt? Eikös aina eläminen toisen kanssa ole yhteinen kompromissi?
Aina ei ole paras vaihtoehto...kaksi samanlaista. Joskus se et toinen on juuri erilainen...
Mut hitsi -Voisko sittenkin sattua just SE tänne? ja oikeesti ajatella niinkun olen aina toivonut??
Epäilen. Olen siis nainen ja tämä kyseinen henkilö on mies. Vaikutat ehkä nuorelta naiselta joka haikailee myös miehen perään? Tai ehkä menee metsään.
Mutta tuo mies on minua jonkin verran vanhempi, ei liikaa (n. 9 vuotta), joten hän varmaan pitää minua ihan pikkutyttönä. Hän on aika kova menemään, siis baareissa jne. Itse olen rauhallisempi ja toivon mieheltä samoja ominaisuuksia ja kiinnostuksen kohteita. En haluaisi kumppania, jota joudun aina odottelemaan jostain riennoista. Totta on, että liian samanlainenkaan kumppani ei ole välttämättä hyvä, mutta on tietyt asiat, joita haluan parisuhteessa. Tietenkään ei voi tietää miten suhde toimii ennen kuin kokeilee, mutta se ei nyt ole ajankohtainen hänen kanssaan. Ystävyys vain.
mulla on ihan samanmoiset aatokset suhteessa erääseen ihastuttavaan mieheen, vaikken häntä sen kummemmin tunnekaan.
Turha yhtään iloita tai innostua. Itsellä menny jo 15 vuotta toipuessa. Välillä olen melkein kokonaan unohtanut, tai kai voin sanoa että olen kokonaan unohtanut, mutta sitten se on tullut takaisin kuristavana tunteena.
Olen valvonut taas muutaman yön ja pidätellyt itkuani ettei muu perhe heräisi ja ihmettelisi mitä itken. Olen ajatellut niitä viestejä mitä se kirjoitti mulle, kun painostin sen vastaamaan edes jotain. Olen koittanut ajatella asioita hänen ajatusmaailmansa kannalta. Miten hän näki/ näkee mut epäviehättävänä ja kuinka käyttäydyin todella epäviehättävästi. Hetken jopa koin tuntevani sen sillai hyvällä tavalla. Jos vielä joskus onnistuisin saamaan sen tunteen takasin ( miten kuvittelen hänen näkevän asiat sen perusteella mitä oikeasti lopulta vastasi mulle) niin koitan vielä enemmän rakastaa sitä tunnetta, jotta pääsisin lopullisesti yli siitä ja voisin nauttia oikeasta elämästäni joka on kyllä todella kiittämisen arvoista.
Todellisuudessa hän ei voisi mulle paljoa tarjota, ainakaan yhtä paljon kun mulla jo on.
Silti tää pakkoajatus, joka onneksi kuitenkin suhteellisen harvoin on tullut enää, kun vuodessa vain muutamana yönä, että makaisin hänen vierellään sängyllä ja katsoisin hänen silmiinsä ja voisin turvallisin mielin sanoa mitä haluan, se "rakastan sua" tulisi ihan helposti. Aika pysähtyisi siihen, sais vaan kellua siinä joka yö. Välillä tuntuu kuristavalta. Jostain tulee tunne että se saisi tappaa mut, etten välitä enää kunhan se tunne menis pois.
Miksei mulle annettu tilaisuutta kokea ensirakkautta ihan oikeasti? Miksi olen niin paha ettei hän halunnut tavata mua, pyytänyt mua treffeille? Ei se olis voinu mennä niin että mä olisin soittanut sille koska mulla olis ollu jotain asiaa. Mulla ei ikinä ollu mitään asiaa. Mä en tätä ihastumista valinnut. Etkä kyllä säkään. Ja eihän siitä mitään tullut.
Sitä varmasti moni muukin tyttö on ajatellut. Olin vain yksi muiden joukossa ja vieläkin listassa "ei missään nimessä". Kai se johtuu masokismin tarpeesta, lapsuuden traumoista, mutta ei kuitenkaan liian pahasta laiminlyönnistä kun olen näinkin hyvässä jamassa.
sama..
Nimimerkille ehkä näin...
On muuten tosi raskasta, kun eräs raamikas mies on n. 10 vuotta tullut enempi ja vähempi mieleen. Aina, kun ohimennen näkee niin tutut tunteet tulee esiin niiltä ajoilta jolloin oltiin enempi tekemisissä. Haluais unohtaa, sillä onhan hän varattu, muttei vaan pysty. Loppuelän avovankila tämäkin.
Jos ap:n kirjoitus olisi minulle, en voisi onnellisempi olla. Jos olisin se kohde, voisin vain toivoa, ettet välitä esteistä vaan ylität ne luokseni. Vielä edes kerran syliin.
minä en tiedä, enkä tunne kuka tämä ap on olen niin vähä'naikaa kirjoitellut tänne.mutta aina on sattunut että teksti puhuttelee on pakko vastata vaikka ei haluaisi,mutta tekstinpuhuttelee, vie mukanaan ja sanat kokemukset kaikki sattuu yhteen, tiedän meitä ihmisiä paljon, monella samanlaatuisia kokemuksia,ei pystytä kertomaan tuolla ulkopuolella,vaan on pakko purkautua josain ja se von tämä paikka,o´nko ok,,, en tiedä
Niinhän se menee..viesti tuuleen ja odotus vastauksista häneltä.
Älä kiusaa itseäsi. Irrota otteesi ja elä elämääsi. Turha roikkua unelmassa mikä ei ikinä toteudu. Hänen ja sun tiet erkani. Joku tarkoitushan silläkin oli.
Kaikilla meillä saattaa olla joku josta unelmoimme vielä vuosien jälkeen, mutta jossain vaiheessa on itseäänkin ajateltava.
ei se ihan mene näin olen rakastunut, ja tiedän sen toisenkin tunteet, mutta, kun kumpikaan ei voi, eikä pysty tehdä aloitusta, koska elämämme muualla,vaikka rakastamme,kärsimme, näin menee elämä hukkaan
ja sä olet Ap? vai kuka???
Ei ollut ap, koska minä, alkuperäisen tekstin kirjoittanut, annan nyt aloitukseni jälkeen ensimmäiset, ja viimeiset sanani tähän ketjuun.
"Ei ole järjettömyydellä rajaa, kun rakastuu. Järkevänä itseään pitävä muuttuu idiootiksi, unohtelee asioita, tuijottaa kaukaisuuteen, ei kuule, eikä näe..."
En enää tunne edes itseäni, en osaa analysoida tunteitani, niin sekaisin olen...
...Tänne (palstalle) olen valuttanut itseäni, pilkkonut, paloitellut, yrittänyt selkeyttää, ja järkeistää. Turhaa, mikään ei muutu, tunteet eivät osoita heikkenemisen merkkejä, päinvastoin.
Tuleeko tähän koskaan loppua? Tulee, pakko tulla, näin ei voi enää pitkään jatkua! On uskallettava (molempien) ottaa askel kohti toista, ja oikeasti, ihan oikeasti, puhua. Muuten meidät hukka perii, kaksi onnestaan eksynyttä, pelkoihinsa piiloutunutta.
Ihan sivullisena kysyn sinulta, mikset kerro näitä juttuja suoraan sille naiselle???
Aivan saman olen kokenut. Hän on Erityinen, säilyy ajatuksissani ja Sydämessä eilen, tänään ja huomenna.
Jotenkin olen hyväksynyt sen tosiasian, että ei hänestä ja minusta kuitenkaan koskaan tule "meitä". Ikävä on ja toisenlaisen lopun olisin halunut. Rakastan Häntä.
Tuliko mieleen että hukka ihan oikeasti perii aika monen, koska ei vaan uskalla kokeilla kepillä jäätä. Koska kun tuntee noin vahvasti ja tarpeeksi kauan sitä pyörittelee vaan omassa mielessään niin vaikka tulisikin tilaisuus tutustua paremmin toiseen niin ei pysty koska pelkää miten itselle käy. Tiedetään että käy jokatapauksessa huonosti, mutta voisi käydä vieläkin huonommin...
Elän samoissa fiiliksissä. Aikaa on jo kulunut mutta en saa häntä mielestäni. Ihmettelen, miten kauan tarvitsen aikaa että tämä helpottaisi. Järkeilyä ja polttavaa ikävää vuorotellen. On pyrittävä keskittymään omaan elämään, ilman häntä. Toivo, se vain on niin sitkeässä! Toivottavasti ap löydät yhteyden ihmiseesi.
Kuvailit melkein minun tilanteeni.
Jos ap sanasi olisivat minulle:
Lupasin jättää sinut rauhaan, kun vaikutti siltä ettet halua nähdä etkä jutella. Ristiriitaista viestiä annoit, lähestyit ja etäännyit lähestyit ja etäännyit... en kestänyt sitä... vaikka samoin kai minäkin tein. Tulisin kyllä sua vastaan jos haluat ottaa askeleen, pelottaisihan se mutta tulisin vastaan...
Ehkä olet ymmärtänyt väärin. Olin itse vähän samassa tilanteessa ja "luin" rivienvälistä ettei halua et jatkan. Välillä antoi hyvinkin suoraan vinkkiä ja vihjausta, et vois olla kiinnostunut, mut sit taas yhtäkkiä oli kuin mitään ei olis ollutkaan. En ole halunnut nähdä, koska pelkään tunteitani ja pelkään niiden vievän voiton järjestä ja itsehillinnästä...ja jos toinen ei ole samoilla ajatuksilla -On ollut vain kohtelias, eikä ole halunnut pahoittaa mieltäni.
Oletko mahdollisesti törmännyt narsistiin ja olet itse hieman läheisriippuvuuteen taipuvainen? Kuvaamasi tunnetilat viittaisivat vähän tähän suuntaan. Varsinkin tuo " itsetuhoutuminen" kuulosti hurjalta. Kannattaa tutustua aiheeseen netissä ja lukea kirjoja. Kaikki olemme enemmän tai vähemmän "narsistisesti häiriintyneitä".
Kun löydät uuden se tunne laimenee ja häviää lopullisesti aika nopeasti. Tietenkään ei ole helppoa löytää samanlaista, kuka noin suuren vaikutuksen teki, mutta mahdollista se on.
Ei välttämättä...
Kumpa hän ei ajattelisi noin ja olisi minusta kiinnostunut.
laimene:(olis jo pitänyt näiden menneiden vuosien mukana laimentua,mutta ei ole näin tapahtunut!
Mulla on kuule ihan samat tuntemukset.
Jos hän ei kohta kerro tunteistaan, oli ne sitten negatiiviset tai positiiviset tai siltä väliltä, niin tämä nainen alkaa harrastamaan tuskaansa extremelajeja, vaikka olen aina ennen ollut arka niiden suhteen.
Kaipuun tuska on niin kova, että en kestä sitä tunnetta enää kauan vaan pelkään hajoavani.
Suunnittelin jo aloittavani ensin benzi-hypystä, sitten jos naru kestää, niin laskuvarjokurssille tai ensin tandem-hyppy. Sitten vuorikiipeilyä, jos vielä on hengissä ja koskenlaskua kanootilla jne. jne. Jääkarhujakin voisi mennä katsomaan niiden kotiseudulle ja/tai uimaan haita vilisevässä meressä.
Ehkä tuska sitten lopulta hellittäisi.
Ps. Voi kumpa olisit hän (se ikuinen fraasi)
Ps. Voi kumpa olisit hän (se ikuinen fraasi)
Eihän näillä palstoilla mistään muusta puhutakaan!
Ootko se sinä !? oih`sydän se vain tekee tepposiaan, no etpä tietenkään, olen erehtynyt´´´´´´´´
Rakkaus... se ON hulluutta. Se ON kohtalo. Se ON tuskaa. Se ON kamala, hivuttava, päättymätön tunne, kun ei kohtaa täyttymystään tässä elämässä.
Lyhennettynä vaikea tapaus tämä rakkaus!
en ole ap vaan rakastunut nainen varattuun mieheen, varattu mies rakastunut minuun anteeksinäin on asian laita
ne älyttömät jutut on nimeltään tunteita.
ja joskus niitä kannattaa kuunnella. varsinkin jos saa vastakaikua
Olen niin RAKASTUNUT tähän mieheen, kuin vain nainen voi olla. Hän teki minusta vieläkin paremman ihmisen kuin olin ennen hänen tapaamistaan. Ilman häntä en olisi minä.
Voin hyvin kuvitella, että sä oot se mun vastapooli.
Kuule, kultaseni, pannaan. Katotaan sit aamulla(?) miltä tuntuu.
Kuitenkin se on lopulta siitä kii, että kui kemiat kohtaa.
(Rakkaus on sosiaalisen deprivaation , fysiologisen puutteen ja emotionaallisen höpsötyksen tila, jossa joudun valitettavasti nykyisin oleilemaan).
Voisi olla minun kirjoitukseni, paitsi kohteena mies..
Vaikka nyt oli pakko hyväkstyä että se on Loppu nyt..
Niin siinä kävi.. En kertonut rakastavani, tykkääväni kyllä..mutta eipä sillä enää ole väliä.. :(