Onko muitakin, joilla

Tuolta se tuntuu monesta kotiäidistä . Olisiko sinun mahdollista tehdä töissä vaikka puolipäivähommaa tai niin , että olet vaikka 4 pvää töissä , silloin tämä sinun palvelijana olosi loppuisi , saisit henkireikää töistä ja miehen silmät saattaisivat aueta .

Muuten , ota kotiin siivooja ja älä missään nimessä nalkuta , se syö sinun voimiasi eniten .

Miksi perheet eroavat lasten ollessa pieniä , no juuri tuosta syystä ja minun mielestäni enemmän , kun on tämä 3 vuoden kotona olo mahdollista , äidit uupuvat .
Oma mieheni oli juuri tuollainen , kun olin kotona pienten lasten kanssa , vaikka tein , keikkahoitajan hommaa , vasta sitten , kun kertakaikkiaan en ollut saatavilla kokopäivätyössä , oppi hiljalleen vastuuta .
Jos et pääse kotoasi , voit pyytää vaikka MLL lastenhoitajaa kotiisi , katso miten ukon naama venähtää .
Voimia sinulle , ymmärrän jokseenkin tuntosi .

Meillä perhe pyörii ilman että kukaan sitä pyörittää. Se menee omalla painollaan.

Olen kuullut juttuja tuollaisista "luolamiehistä", mutta minulla ei ole omakohtaisia kokemuksia. Miehin viettää paljon aikaa lastemme kanssa. Joskus jopa tuntuu, että hän huolehtii heistä enemmän kuin minä.

Ei munkaan mies juurikaan kotitöihin osallistu, mutta niin me ollaankin sovittu, että mä hoidan kodin ja lapset niin kauan, kun oon hoitovapaalla kotona.
Tosin tekee se talvella lumityöt kun maalla asutaan ja jos naapuri ei ole kerennyt traktorilla avaamaan pihaa ja tulee paljon lunta niin enhän mä lasten kanssa niitä pysty tekeen.
Myös iltahommissa auttelee ja nukuttaa yleensä lapset, tosin saattaa väsyneenä myös nukahtaa samalla itse, kun tekee pitkiä päiviä töissä.

Kyllä sun pitää sanoa sille miehelles suoraan, että lapset on yhteisiä ja säkin tarviit hiukan omaakin aikaa ja jos tykkäät käydä niissä seurakunnan tilaisuuksissa, niin miehen on pärjättävä se aika lasten kanssa kotona.
Ootko sä kertonut sille suoraan mille susta on alkanut teidän elämä tuntumaan, vai onko se semmoinen, et sille ei voi edes mennä tuomoista sanomaan?

Tiedän kyllä tasan tuon miten pitkäksi aika voi käydä pelkästään lasten kanssa touhutessa ja kotia pyörittäessä, kun eihän täällä maalla edes ole mitään leikkipuistoja ja pakjon muitakaan paikkoja joihin vois mennä. Seurakunnan äiti- lapsikerho on, jossa ollaan kerran viikossa lasten kanssa käyty, mut sekin on kylillä, eli usean kilometrin päässä täältä missä asutaan.

Oletko muuten selvittänyt nuo oman alueesi mahdolliset äiti-lapsikerhot? Ainakin mulle tää seurakunnan iltapäiväkerho on jonkinmoinen henkireikä, jossa tapaa muitakin samassa tilanteessa olevia äitejä.
Minkä ikäisiä te ootte ja onko teillä monta muuta lasta vauvan lisäksi?

Juu siis en mäkään kotitöihin vaadi osallistumaan, oikeastaan tykkään hoitaa ne itse kun mies tekee vähän "hutiloiden" mun mielestä vaikka hyvää tarkoittaakin. Hoidan myös haravoinnin ja lumenluonnin suurimmalta osin kun tykkään niistä. Mies enemmänkin hoitaa kaikki korjausjutut.

Mulla ei oo niinkään et tarvitsisin omaa aikaa ilman lapsia, ollaan nuoremman kanssa vielä niin symbioosissa kun imetän etten haluakaan olla erossa. Seurakuntaankin voisin ottaa hyvin mukaan mut miehen mielestä on hullujen hommaa. En siis ole mikään "hihhuli", muuten vaan tykkään käydä ja mulla siellä paljon tuttuja. Olen sanonutkin et haluan käydä moikkaa tuttuja mut mies tyrmää heti ja väittää et haluan sen "Jeesustouhun" takia mennä. Osittain kyllä haluankin, ei siinä mitään.

En ole miehelle mitään sanonut, voi sille kai puhua mut ite oon vaan niin arka ollu lapsesta lähtien. Omalle isälle en voinut mitään mennä sanomaan ja se on jotenkin seurannu (valitettavasti) aikuiselämäänkin. Siitä olen sanonut et haluan hänen viettävän aikaa meidänkin kanssa, ei ainoastaan kavereiden. On vaan tiuskaissut et hänelle kun ne kaverit vaan sattuu olemaan niin tärkeitä. Mä siihen totesin et mulle perhe on tärkein. Hän siihen vaan että "niin". Ja asia jäi siihen.

Meillä kaksi lasta ja siinä pikkasen alle kolmekymppisiä ollaan molemmat.

Tämä on melkein minunkin tarinani, paitsi että komen lapsen jälkeen pyöritin talouden, hankin suurimmat tulot kotiin ja huolsin lapset.
Ei tehnyt mies pitkää päivää mutta omat jutut tehtiin ja kaik oli niin tärkeätä.

Hoidin lapset yöt ja päivät. Ja hyvin hoidinkin.

Jätin miehen ja en ole mistään päätöksestäni ollut niin onnessani. Kippistin itseni kanssa kun eropäätös tuli.

Sen jälkeen olin olin oikeasti yksinhuoltaja, mutta ilman odotuksia muusta.

Siis mun mies ei osallistunut arjen pyöritykseen, ei kylläkään tuonut rahaa taloon ja jopa käytti sitä minun hankkimaani. En vielä 15 vuoden jälkeenkään ole muutakuin onnellinen erost.

Eron alkuvaiheessa olin väsynyt, mutta ONNELLINEN.
Ja onnellinen edelleen.

Lähdin 3 lapsen kanssa. Mutta ethän hyvä ihminen mene sinne seurakuntaan liian syvälle.
Se ei ole terveellistä, varsinkin jos on lahkoseurakunta. Mene vasta kun muksut on isoja. Seurakuntaan uppoamalla menetät lapsesi, ja silloin itse olen jopa samaa mieltä.

Sulla tulee kotoa muutto olemaan hankala. Mulla ei ollut.

Kerro miehellesi, että voit pahoin. Kerro miksi. Kerro mitä haluat.

Leita ylös mitä sanoi. Ehkä jopa nauhoitat tai videoit.

Sitten puhut erosta.

Ja lähdet.

Opettele johtajuutta. Miehesi on sanonut suoraan, että ehdota sitä asiaa, mitä toivot hänen tekevän.
Anna niitä käskyjä, kun hän kerran pyytää!