Väsynyt äitiyteen

lepoja

Unelmoin kauan äitiydestä ja kun lapsen sitten saimme, kaikki menikin hyvin jonkun aikaa. Nyt puolen vuoden jälkeen olo on väsynyt. Lapsi on aika vaativa ja tuntuu että tyytymätönkin. En keksi enää virikkeitä. Olen lapsen kanssa koko ajan.

Öisin en saa nukuttua yösyötön jälkeen enää ja aamuisin olen rättiväsynyt. En voi antaa miehenikään syöttää lasta yöllä, koska herään siihen silti enkä saa nukuttua, kokeiltu on. Päiväunia en voi ottaa, koska en saa silloinkaan unen päästä kiinni, kokeiltu on sitäkin. Pidemmän päälle tämä ei ole kyllä hyväksi.

Päivisin saa flegmaattisena kuunnella lapsen kiukuttelua. Ihanat tunteet lasta kohtaan hiipuvat nimenomaan väsymyksen takia. Joskus on päiviä, että vain itken ja kaipaan entistä elämääni, kuitenkin mukavia päiviä lapsen kanssa on myös, ettei nyt ihan joka päivä masenna. Minulla on lisäksi sosiaalisten tilanteiden pelkoa, joten pääasiassa olen lapsen kanssa vain kotona. Sekin joskus ahdistaa.

Miten tästä väsymyksestä pääsisi eroon?

14

1377

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tsemppihalit

      Kuulostaa jo vakavalta kun et pysty nukkumaan. Minä sairastuin vakavaan synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja pahinta oli juuri tuo, että vaikka vauva nukkui hyvin ja nukahti yösyötön jälkeen niin itse en saanutkaan enää unta. Mene lääkärii ja kerro oireistasi. Ja hakeudu vertaistuen piiriin (äimä ry). Ja harrasta jotakin kivaa, ota hieman vapaa aikaa silloin tällöin ihan vaan itsellesi.

    • Kokemusta on

      Haet nukahtamislääkekuurin ja laitat unirytmin kuntoon.

    • ..............

      Täällä ihan samanlaista :/ Välillä itketään päivät vauvan kanssa kilpaa. Ja mietin että tätäkö tää elämä nyt on. Ei oo enää vauvallekaan hyväks kun äiti on jatkuvasti kiukkuinen ja itkuinen.
      Vkloppuna menen korvatulppien kanssa toiseen huoneeseen nukkumaan ja mies hoitaa vauvan. Toivottavasti onnistuu. Pystyisitkö sinä kokeilemaan samaa?

    • Idealisti 444449

      Miksi teitte lapsia jos on noin rankkaa! Tajusitteko tehdessä, että vauva ei ole lelu! Ette nähtävästi huh. Mun piirissä käydään vaunuilemassa ystävien kanssa samaa aikaan ja jutellaan päivän kuulumiset, Siinä jaksaa ja me rakastetaan omia vauvoja ja lapsia, eikä ruikuteta jossain foorumeilla, ei jaksa, on teillä huono kunto ja köyhä elämä, häpeän kuulla tuollaista nuorten suusta, mutta olette nykynuoria kun kaikki tulisi valmiiseen pöytään ja mikään ei ole hyvin "KOSKAAN" Mutta onneksi meitä on toiselaisia jaksavia nuoria, joka jaksaa kantaa vastuun ja tietää mihin ryhtyi! Toisin kuin te ruikuttajat!.

      • .............

        Joopajoo. Nauti sä elämästäs ja anna meidän muiden valittaa. Olen kyllä sen ikäinen etten ole kuvitellut vauvan olevan mikään lelu (enkä kutsuisi itseäni välttämättä nuoreksi) Ja tuosta lapsien tekemisestä, meillä tämä pikkuinen tuli yllätyksenä. Ja kyllä rakastan vauvaani kovasti. Taidat itse olla aika nuori tekstisi perusteella....


    • Vain postaus.

      Täällä samaa mieltä, että jos rakastaa lastaan, niin rakastaa myös raskauttaan.

      Jos lapsi on toivottu,niin sitä hehkuu onnea ja haluaa ylpeänä raskaana.
      Miehet ovat silmät sädehtivänä ihastelleet minun raskautta ja hehkuattani.

      Otan valokuvia joka kulmista kaunista raskaus-masua. Myös sukulaiseni ihastelleet rohkeuttani näyttää onnea muille myös. Koska rakastan itseäni ja elämääni.

      En ymmärrä valitusta joka käänteessä, Onko teillä oikeasti elämässä kaikki onnellista? Koska minä hehkun ja tuntuu että jaksan olla kaikista pahoinvoinnista huolimatta hehkua ja nauraa. Juttelen masulle miehen kanssa, joka ilta. Miten onnekas saamme olla että saamme lapsen,niin pitää kaikesta huolimatta jaksaa kiittää jokaisesta päivästä.Onko teidän miehenne edes onnellisia raskaudestanne, kun noin negatiivinen postaus teiltä tulee.Ekana tulee mieleen, että ette ole onnellisia, vaan koska yhteiskunta painostanu teitä tekemään lapsen ja muut kaikki mitä yhteiskunta on " sanellut mikä ikärajoissa teet tässä ja nyt".

      • .................

        Anteeksi nyt vaan mutta ei tässä kukaan mistään raskaudesta ole puhunut. Raskausaika kyllä oli ihanaa ja helppoa :)


      • hmph!!...

        Toivottavasti et ainakaan masennu synnytyksen jälkeiseen masikseen, tipahdat nimittäin melko korkealta. Kyseessä siis on alottaja, jolla on jo se pieni lapsi. Kannattaako huudella, jos et ole itse sitä vielä kokenut? Raskausaikahan se kaikista helpointa on! Vähän hienotunteisuutta ja kasvamista sinulle.


    • Ota Imovane

      Mulla meni lopulta ihan siihen, etten nukkunut yhtään.

      Tehtiin niin, että mies otti vauvan muutamaksi yöksi ja minä nukahtamislääkettä (imovane), pistin tulpat korviin ja nukuin toisessa huoneessa. Teki muuten ihmeitä. Unirytmi normalisoitui.

      Kun on liikaväsynyt, uni ei tule enää. Suosittelen lääkettä ainakin 3 -4 yötä. Toimi, ennenkuin menee ihan mahdottomaksi tuo tilanne.

    • Syliä molemmille

      Ymmärräthän, että puolivuotias vauva ei välttämättä kiukuttele, eikä tarvitse kummoisia virikkeitä : syli, juttelu, laulelu on tärkeää. Poimi ketjusta sinulle sopivia neuvoja sekä juttele miehesi kanssa, omaa aikaa tarvitset myös, pois kotoa vaikka kävelylle tms.Tee itsellesi lista: hyvät ja huonot asiat elämässäsi....mihin kaipaat muutosta ja miten se voisi tapahtua.

    • Testattu on

      Lisätkää ulkoilua runsaasti. Nukuta vauvaa ainakin yhdet unet ulkona tai mieluummin kahdet. Saat itsekin liikuntaa, kun työntelet vaunuja. Jos asut omakotitalossa, haravoi pihaa sillä aikaa kun vauva nukkuu. Pääasia, että ulkoilette paljon, niin omat yöunesi paranevat ja mieliala muuttuu iloisemmaksi.

    • perhejatyö

      Hyvä! Ulkoilu on hyvä askel ja pieni liikunta, esim. kävelylenkki rattaiden kanssa. Ja lisäksi vielä ystävät, hankalaa tietysti on jos sosiaaliset tilanteet pelottaa, mutta kyllä aikuinen seura on tosi tärkeää. Itse väsähdin ison perheen ja muiden kuvioiden takia kokonaan, burn out ja romahdus, olin koko raskausajan sairauslomalla ja loppuraskauden itkin.

      Nyt kun olen äitiyslomalla, vauva 3kk, olen toipunut hyvin juuri ulkoilun, levon, liikunnan ja ystävien kautta. Nyt joskus tuntuu päinvastoin jo puuduttavalta kotiäitinä oleminen ja kaipaisi jotain muutakin kuin näitä kotihommia ja lasten hoitamista. Elämä vaihtelee ylös ja alas. Voimia ja uskoa tulevaan!

    • Kau3

      Hei, mun mielestä ihan kauheeta minkälaisia vastauksia täällä on. Voi voi, mitä maailma päällään kantaa. Jos teillä olis minkäänlaista empatiaa olisitte rohkaisseet ja antaneet omista kokemuksistani vinkkejä ettekä ilmaisseet kuinka kauheeta pidätte niitä jotka ei jaksa. Kaikki eivät ole samasta puusta veistetty. Toki asiat ovat usein asenne kysymyksiä, mutta esimerkiksi masennus on kyllä ihan sairaus.

      • Yx auttaja

        Ai etteikö ole tullut neuvoja?Minkä viestin itse laitoit aloittajalle?Väsymys ei ole sama kuin masennus ja masennus ei ole sama kuin väsymys...se on jotain PALJON muuta!En ihan usko, että aloittaja pelkän keskustelupalstan voimalla ja tuella hakee apua ammattiauttajilta, saatan olla väärässäkin.Aloittaja korosti enempi väsymystä, kuin masennusta, mielestäni. Asennekysymys, totta, samoin järjestelykysymys.Jos voisin, menisin kyllä paikanpäälle ja auttaisin.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5450
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3497
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1622
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      198
      1564
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1038
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      799
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe