Mitä uskoontulo on?
Uskoontulo on sitä, että ihminen löytää yhteyden Jumalaan Jeesuksen kautta, ottaa vastaan syntien anteeksiannon ja Jeesuksen elämänsä johtoon.
Mihin tarvitaan uskoontuloa?
1. Elämään maan päällä
Ihminen on tarkoitettu elämään Jumalan yhteydessä, ja Jumalalla on jokaista varten täydellinen suunnitelma. Ilman Jumalaa elämästä puuttuu jotain olennaista eikä sen perimmäinen tarkoitus täyty.
2. Taivaaseen pääsyyn
Ihminen on iankaikkisuusolento, elämä jatkuu kuoleman jälkeen. Jeesus on kärsinyt ristillä jokaisen puolesta syntien rangaistuksen, niin ettei kenenkään tarvitsisi kärsiä tätä rangaistusta iankaikkisessa kadotuksessa.
Ilman omakohtaista uskoa Jeesukseen ja kääntymistä Hänen puoleensa tämä ei kuitenkaan astu voimaan.
"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut." Apostolien teot 16:31
"He saavat syntinsä anteeksi, kun uskovat minuun." Apostolien teot 26:18
Miksi tarvitaan Jeesusta - eikö usko Jumalaan riitä?
Ilman Jeesusta ei ole Raamatun tarkoittamaa uskoa - vaikka uskoisit Jumalaan ja sinulla olisi Raamatun mukaisia mielipiteitä ja eläisit hyvää elämää.
Jeesus on ainoa vastaus ihmisen syyllisyyskysymykseen Jumalan edessä. Jumala haluaa rakkaudessaan pelastaa ihmisen, mutta samalla Hänen oikeudenmukaisuutensa vaatii pahoille teoille rangaistusta. Sen kautta, mitä Jeesus teki, kumpikin toteutuu.
"Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." Johanneksen evankeliumi 3:16
Miten uskoontulo tapahtuu käytännössä?
Pyydä Jeesukselta syntisi anteeksi ja kutsu Hänet elämääsi. Kaikki tulee täysin Jumalan lahjana ilman omia ponnisteluja. Riittää, että uskot ja otat tämän lahjan vastaan.
Voit tehdä sen omin sanoin tai rukoilemalla esim. seuraavasti:
Uskoontulorukous
"Herra Jeesus, olen syntinen ihminen ja tarvitsen sinulta apua. Uskon, että olet kärsinyt ristillä syntieni rangaistuksen ja otan vastaan lahjana anteeksiantamuksen.
Ota elämäni johtoosi ja vaikuta minussa ja elämässäni niin kuin tahdot. Kiitos siitä, että annat minulle iankaikkisen elämän ja turvan ja avun jokapäiväiseen elämääni!"
Miltä uskoontulo tuntuu?
Toiset eivät koe uskoontulon yhteydessä erityisiä tuntemuksia. Kysymyksessä onkin ennen kaikkea tahdon ratkaisu. Toiset taas tuntevat heti uskoontulon yhteydessä suurta vapautusta tai iloa. Tunnereaktiot ovat yksilöllisiä.
Ennemmin tai myöhemmin se, että on päässyt syyllisyydestään vapaaksi ja löytänyt yhteyden Jumalaan, heijastuu myös tunne-elämään. Elämään tulee perusturvallisuus, ilo ja toivo.
Uskova ihminen saa elämässään kokea ja nähdä Jumalan johdatusta, rukousvastauksia ja monenlaista apua - ja se lisää iloa ja luottamusta.
Miten elämä muuttuu sellaiseksi kuin Jumala haluaa?
Jeesus saa uskoontulleessa ihmisessä aikaan sisäistä muuttumista. Jumalan mielen vastaiset asiat lakkaavat kuin itsestään kiinnostamasta ja viehättämästä, ja ihminen vapautuu riippuvuuksista ja painolasteista.
Muutoksen nopeus ja luonne vaihtelevat riippuen kunkin ihmisten tilanteesta.
On tärkeää löytää yhteys muihin uskoviin ja oma paikka seura-kunnassa. Raamatun opetus ja uskovien yhteinen elämänkokemus auttavat uutta uskovaa eteenpäin ja löytämään paikkansa Jumalan suunnitelmissa ja erilaisissa palvelutehtävissä.
Tartu Jeesuksen käteen ja anna hänen poistaa syntisi ja velkasi Jumalan edessä ja johtaa sinua parhaalla mahdollisella tavalla kohti iankaikkista elämää!

Vastaukset 10
Vanhimmat
Helvetin pimee paratiisi, onneksi lähden 3 kuukaudeksi kaukomaille.
1. Myönsimme olevamme voimattomia mitään-että voisimme hallita elämäämme täydellisesti ja niille kenelle tahansa, joka antaisi meille.
2. Aloimme uskoa ei ollut itseämme suurempi voima ja muualla maailmassa oli mieletön.
3. Tehtiin päätös on meidän rakkaitaan ja ystävät puolestaan tahtonsa ja elämänsä aikana meidän hoitoomme vaikka he eivät voineet ymmärtää meitä ollenkaan.
4. Teimme perusteellisen ja pelottoman moraalisen ja moraalittoman kartoitus kaikki tiesimme.
5. Otettu koko maailmalle tarkkaa luonnetta kaikkien muiden vääryyksiä.
6. Olimme täysin valmiit antamaan muille oikaista ja tehdä oikein.
7. Vaati toisia joko "ryhdistäytyä tai laiva ulos."
8. Teimme luettelon kaikista henkilöistä, jotka olivat vahingoittaneet meitä ja halusimme mennä kuinka pitkälle tahansa saadakseen edes ne kaikki.
9. Sai suoraa kostoa mahdollisuuksien mukaan. Paitsi jos siihen maksaisi meille omaa elämäämme tai ainakin jäykkä vankeustuomion.
10. Jatkoimme kartoitus muita ja kun he olivat väärässä, ja toistuvasti kertonut heille siitä.
11. Pyrimme bitching, valittaa ja nalkuttaa parantamaan suhteita muiden kuin emme voisi ymmärtää heitä ollenkaan, kysyy vain että he hiljaa, ja tehdä asioita tiemme.
12. Koettuamme täydellinen fyysinen, henkinen ja hengellinen jaottelua kuin näiden askelten tuloksena, yritimme syyttää muita ja saada sympatiaa ja sääliä kaikissa toimissamme.
Nurmes on paratiisi,jossa isot käärmeet luikertelevat.
Usko.Mitä isompi piä,sitä kovempi piätaati.Koeta kestee kaekkee vuan ennen muuta ihtees.
Usko on päänsisäinen virtuaalimaailma, jossa asiat voi kuvitella paremmiksi kuin mitä ne ovat. Tuollainen harhojen kuvittelu tuo yllättävän monelle ihmiselle lohtua, josta saavat voimaa jaksaa eteenpäin.
Erikseen on sitten hyväksikäyttäjät, jotka ohjailevat uskon voimalle alttiita ihmisiä yleensä omien pyrkimyksiensä eteenpäin viemisessä.
Tartu Jeesuksen käteen ja anna hänen poistaa syntisi ja velkasi Jumalan edessä ja johtaa sinua parhaalla mahdollisella tavalla kohti iankaikkista elämää!!!
Ee itikkookaan selekään taputeta ennen kun se on ruvennu hommiinsa.
Joopasen joo kaksi asia on varmaa uskonnot ja politiikka niistä riittää jauhettavaa
Kumpikin on vielä uskon asioita .
Tuo sama USKO ääliö kirjoitti saman sepustuksen myös Lieksa palstalla, taitaa sillä olla nuppi sekalutta uskonnon tiimoilta!
Misteepä sen tietää mihinkä pystyy ennen kun kokkeiloo.Usko jo hakkoo itse omat halokos, sillon suat niistä lämpimän kaks kertoo.