Olen

HumanOidi ja siksi olen yksin :(

(*_*)

Täällä toinen muukalainen. Erilaisuutta pelätään, ja siksi hyljeksitään. "I live in my own world, but it's okay, they know me here."

Luulin asioiden paranevan kun ikää tulee lisää, mutta eipä ainakaan vielä näy muutosta. Helpompi olisi olla aivoton urpo joka kävelee päivät pitkät silmät kiinni. Puhua ja kehua pinnallisuuksilla, elää pintaliitoelämää. Mutta mieli kaipaa syvyyksiin pohtimaan perimmäisiä kysymyksiä.

Kun vain olisi joku, joka pohtisi kanssani.

Minäkin tahtoisin puhua. Oikeastaan, mieleni ei edes öisin ole "pohtimatta" asioita. Vietän paljon aikaa mieheni kanssa, mutta kun itselläni herää vain ajatuksia, ajatuksia ehkä jostain mikä ei liity arkeen, ei ehkä tähän päivään, ei huomiseen, vaan yilpäätään.. Elämään. Johonkin. Ilmiöihin. Niin toinen on vain hiljaa. Kääntää kylkeään, sanoo: "älä mieti turhia".

Ei se hänen vikansa ole. Eikä muidenkaan. Omissa ajatuksissani vain kaipaisin joskus jotain muutakin, joka rakastaisi keskustella ns aiheettomastakin. Miehenikin varmasti pohtii joskus jotain syvempiä, mutta enhän minä voi kaikkea tietää. Silti tuntuu että itse mietin todellakin ihan liikaa asioita, liikaa pohdiskelen. En siis vain negatiivista, vaan ihmettelen mielessäni kaikenlaista aina luonnosta kaupunkimiljöisiin.

Ehkä tarvitsisin jonkun kaverin jonka kanssa puhua laajemmin. Tai siis jonkun, jota myös kiinnostaa nämä asiat. On ihmisiä, jotka myöskin pohtivat analyytteisesti asioita. Yritän ajatella että me kaikki tehdään niin, vaikken ihan uskokaan väittämää. Toisaalta, jos en näin väittäisi ja yrittäisi uskoa, kokisin että alkaisin ylentämään itseäni.

Mutta onkin vaikea tutustua heihin, sillä ei kukaan täysipäinen hae ilmoituksella "etsin erilaista ihmistä" tai jos hakee, tulee lähinnä fiilis että joku teini, joka esim. pukeutumisellaan kuvittelee olevansa jotenkin erikoinen. Eli aina nämä tusinalävistysnaamat ajattelevat että he ovat erikoisia kun pukeutuvat jotenkin mustaan tai pinkkiin.. Ärsyttäviä.

Ihmiset, jotka kuitenkin ääneen mainostavat olevansa muka jotenkin "massasta reippaasti poikkeavia" ovat mielestäni usein todella itseluuloisia, kun kuvittelevat että suurin osa muista on vain tahdottomia koneita. Ei malteta tutustua syvemmin. Vaikea selittää. Sitten kun ajattelee, että jaa, tuohon voisi tutustua, niin suusta tulee ennalta-arvattavaa settiä, yleensä jotain kliseistä valitusta. Sitten lähinnä tekee mieli erkaantua "jaah, olipas arvattava tyyppi.."

Todellisuudessa ehkä erilainen, ns muista poikkeava on todella vaikea löytää massasta. Se voi olla joku kaunis nainen, tai komea mies. Se voi olla vanha tai nuori. Mutta ehkä etsivä löytää. :) Ahdasmielisyys vain ahdistaa, eli juuri nämä tyypit jotka ajattelevat että muut ovat vain robotteja kulkemassa oravanpyörässään. Kuvittelevat, että ovat muka jotenkin TODELLA erikoisia.

Me kaikki ihmiset ollaan yksilöitä, joten tottakai tuntuu että olen erilainen. Jos ei tuntisi itseään yhtään erilaiseksi kuin muut, niin olisi ehkä jotain vikaa päässä. Koska kaikki ollaan erilaisia, niin menee aikaa löytää niitä ihmisiä, joiden ajatus maailma olisi juuri lähellä sitä omaa. Mä oikeastaan uskon, että se on mahdotonta.. Tai jos mä löytäisin tyypin, joka rakastaisi pohtia samoja asioita kuin minä, niin tulisi väkisin tunne, että olenko mä todellakin niin klisee, että löytyy tyyppejä jotka jakaa samat ajatukset. Enpä ole ikinä sellaista tavannut, ehkä hyväkin. :)

Mutta ehkä missioni olisi löytää henkilö, joka jakaisi edes muutaman samaa ajatusta kuin minä. Ois saavutus.

Fondikust, monet ajatuksesi olivat lähellä omiani. Alkoi ärsyttää kun jätin äsköisen viestini pintaraapaisuksi, yleensä en vain viitsi jäsennellä kaikkia ajatuksiani sanoiksi, kun kukaan ei niitä kuitenkaan kuuntele. Minulla on myös mies, joka on käytännöllinen ja järkevä, ja kuuntelee kyllä minun mieliksi ihme höpötyksiäni. Sanoo hassuksi kun ajattelen sellaisia asioita. (Joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.)

Ajatukseni karkasivat taas ja ajattelin todellisuuden subjektiivisuutta, ja sitä, miten sitä voisi muokata mieleisekseen vain muokkaamalla omaa kokemusmaailmaansa. Itsetunto ei anna periksi, korvan takana kuvainnollinen ääni huutaa "Idiootti! Idiootti!"