Tehdäänpä pieni gallup.
Eli kuinka pitkään olette kirjoittaneet käsikirjoitustanne, ennen kuin olette päättäneet sen olevan valmis?
Tässä on varmasti suuriakin vaihteluja.
Itselläni on vaihdellut puolesta vuodesta kolmeen vuoteen. Pyrin kirjoittamaan 1000 sanaa päivässä, mutta jälkitöihin ja hiomiseen menee aina se pisin aika.
Eli kuinka pitkään olette kirjoittaneet käsikirjoitustanne, ennen kuin olette päättäneet sen olevan valmis?
Tässä on varmasti suuriakin vaihteluja.
Itselläni on vaihdellut puolesta vuodesta kolmeen vuoteen. Pyrin kirjoittamaan 1000 sanaa päivässä, mutta jälkitöihin ja hiomiseen menee aina se pisin aika.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Voisimpa.
Lyhin rupeama on puolitoista kuukautta, sain sopparin eikä sitä tarvinnut juurikaan hinkata. Pisin on vuosi ja 8 kk, mutta varsinaista kirjoittamista (oikeita työpäiviä) siitä ajasta on vajaa vuosi. Loput on kypsyttelyä. Ja tuohon ajanjaksoon mahtuu kaksi kokonaan erillaista versiota. Odottelen vastauksia, vielä ei ole kuulunut juuta eikä eitä.
Miten sitä aikaa voi mitata, kun kirjoittamiseen käytetty aika on eri ihmisillä erimittainen? Joku kirjoittaa päivässä 6 - 10 tuntia. Joku toinen tekee päivätyön työmatkoineen ja aikaa jää 0 - 2 tuntia/päivä. Ei niitä tunteja kirjata minnekään ylös, koska toisin kuin työss, niistä ei voi ketään laskuttaa.
Jospa siis selvyyden vuoksi arvioitaisiin aikaa siten että "kirjoittaminen" alkoi siitä kun teki ensimmäisen muistiinpanon ja loppui siihen kun kässärin lähetti. Minulla saattaa valmisteluihin mennä kuukausia, luen lähdematskua, teen muistiinpanoja ja suunnitelmia, mutta itse kirjoittaminen sujuu nopeasti.
Ainako niitä suorituksia pitää mittailla ?
Outo elämäntapa. Tosi vieras.
Mutta osallistutaan nyt tähänkin ähkäilyyn eiku pähkäilyyn:
Elikkäs
silloin kun minä osallistuin runokilpailuun, Runokaarina. Ei siinä kauan nokka tuhissut kun keräsin runot tietsikastani. Siis omat runoni omista kansioistani tietenkin. Siihen aikaan piti laittaa vielä paperinivaska. Ja kun en sitten voittanutkaan, voi sitä ylläriä. Ärsyttävän #*&%####juttu oli se. Niin päätin heti, että okei kustannan itse runokirjani niistä runoista. Eikä siihen mennyt kuin hujaus ja valmista tuli. juokse pupu juokse
Ja sitten tämä toinen tapaus, kun päätin osallistua siihen Pentti Saarikoski kirjoituskilpailuun. Teksti pörähti kasaan alta aikayksikön. Tuli sellainen flow ettei paremmasta väliä.
Hieno fiilis jäi siitä söhellyksestä. Ja vieläkin kun plaraan sitä nivaskaa. Ei paha!
Näin ne kässärit minulla viuhuvat.
Ja hauskaa on !
"Ainako niitä suorituksia pitää mittailla ?
Outo elämäntapa. Tosi vieras"
Ei pidä. Ihan uteliaisuuttani kyselin, kun asia kiinnostaa.
Kyllä näissä ainakin pari vuotta menee. Itse kirjoitus, siis raakaversio ehkä pari kuukautta, sitten muokkausta. Paljon, kuten tuosta eräästä valitusketjustani voi ymmärtää. Mä kirjoitan joka päivä 250 sanaa vähintään, kirjoitan kahta yhtä aikaa. Yleensä 250 paisuu 1000-3000 tuhanteen. Joskus ei.