Että en tajunnut mihin paskaan astuin, kun menin sun kanssa yhteen.
Täysin vapaaehtoisesti muutit toisesta kaupungista tänne, muka mun takia.
Minkä helkkarin takia oikeesti, sen haluaisin tietää.
Sen verran selväsanaisesti suhteen aikana ehdit selittää, ettei mitään koskaan ollutkaan, koska mä olen niin tylsä paska.
Kuka nyt kynttilänvalossa iltapalaa haluais? Noin tylsän tyypin kans! Teennäistä! Kuka p*le nyt haluais illalla jutella kun lapset on saatu nukkumaan? Että muka haluaisin koskea SUHUN! Eihän seksi kuulu parisuhteeseen! Sä olet hullu! Sulla on hullu suku! Sä olet sairas! Sä olet ällöttävä! Ja niin edelleen.
Kun sanoin: Tuossa on ovi. Sä voit kyllä mennä siitä, jos täällä on paha olla. Hae eropaperit, mä allekirjoitan.
Niin et sä mennyt, et järjestänyt papereita.
Mulle tapahtui kamalia asioita; sä et tukenut millään tavoin, vaikka olit mun puolisoni, sillä se ei "kuulunut sulle". Siinä tajusin, että sä et oikeasti ole mun puolisoni, vaan aivan vieras ihminen, se kuuluisa kyy povella.
Ja mä hullu maksoin meidän yhteiset asumiskustannukset kokonaan, sillä sulla oli niin paljon velkaa. Puhuit kauniisti muutamasta vuodesta, jonka jälkeen alkaisit osallistua.... Tällä hetkellä oon kahden asunnon loukussa sun takia, tonni kuussa menee sen meidän entisen kodin maksuun.
Lopulta mä järjestin ne eropaperit ja avioehtosopimukset. Itseni ja lasten takia.
Viime tingassa aloit märistä, että yritetään yhdessä vielä.
Voi hyvä luoja, monen vuoden jatkuvan kaikesta mahdollisesta haukkumisen jälkeen. Että kehtasit.
Yritit viimeisenä keinona kertoa traumaattisista nuoruuskokemuksista.
Kun ehdotin, että hakisit keskusteluapua (sillä musta ei ollut niitä hoitamaan) kerroit ettet kehtaa kun olet itse auttaja-ammatissa ja ne siellä saavat tietää. Arvelit ettet kestä hoitoprosessia.
Kestät kuitenkin eroamiset muutaman vuoden välein, ylivelkaantuneisuuden, joka puolelle valehtelun tuottaman jännittyneisyyden.
Nyt et enää oo mun elämässä, mutta vihaa on vielä jäljellä. Henkinen ja fyysinen väkivalta, jota et koskaan pyytänyt anteeksi, jäytää vielä mun sisällä. Ja se lipevä, imelä p****njauhanta, jota syydät ympäriinsä ollaksesi "suosittu", ja yhä uudet idiootit jotka menevät lankaan ja pitävät sua "hyvänä tyyppinä".
Jonain päivänä tää viha on kulunut pieneksi ja arpeutuu sitten pois. Mutta nyt se on vielä tässä, mussa, ja toivoisin niin että ihmiset tietäis susta totuuden. Miten järkyttävän rumasti sä puhuttelet lapsias kun ei ole yleisöä, miten kammottavan ilkeä p***a sä olet kun kotiovi pannaan kiinni, millaisilla keinoilla sä pidät esimurrosikäistä lastasi kurissa, miten järjetön tyyli sulla on käyttää rahaa. Lapsille luvatut hauskat kesäretket jäävät aina toteutumatta, kun pitääkin saada vanhemmalle uutta kivaa ja käväistä ex tempore tuhlailemassa milloin mihinkin.
Niille jotka miettii aikovatko vielä sietää haukkumista, väkivaltaa ja alistamista, koska toinen silloin tällöin järjestää jonkin mukavan hetken.
Älkää sietäkö. Lähtekää pois.
Täysin vapaaehtoisesti muutit toisesta kaupungista tänne, muka mun takia.
Minkä helkkarin takia oikeesti, sen haluaisin tietää.
Sen verran selväsanaisesti suhteen aikana ehdit selittää, ettei mitään koskaan ollutkaan, koska mä olen niin tylsä paska.
Kuka nyt kynttilänvalossa iltapalaa haluais? Noin tylsän tyypin kans! Teennäistä! Kuka p*le nyt haluais illalla jutella kun lapset on saatu nukkumaan? Että muka haluaisin koskea SUHUN! Eihän seksi kuulu parisuhteeseen! Sä olet hullu! Sulla on hullu suku! Sä olet sairas! Sä olet ällöttävä! Ja niin edelleen.
Kun sanoin: Tuossa on ovi. Sä voit kyllä mennä siitä, jos täällä on paha olla. Hae eropaperit, mä allekirjoitan.
Niin et sä mennyt, et järjestänyt papereita.
Mulle tapahtui kamalia asioita; sä et tukenut millään tavoin, vaikka olit mun puolisoni, sillä se ei "kuulunut sulle". Siinä tajusin, että sä et oikeasti ole mun puolisoni, vaan aivan vieras ihminen, se kuuluisa kyy povella.
Ja mä hullu maksoin meidän yhteiset asumiskustannukset kokonaan, sillä sulla oli niin paljon velkaa. Puhuit kauniisti muutamasta vuodesta, jonka jälkeen alkaisit osallistua.... Tällä hetkellä oon kahden asunnon loukussa sun takia, tonni kuussa menee sen meidän entisen kodin maksuun.
Lopulta mä järjestin ne eropaperit ja avioehtosopimukset. Itseni ja lasten takia.
Viime tingassa aloit märistä, että yritetään yhdessä vielä.
Voi hyvä luoja, monen vuoden jatkuvan kaikesta mahdollisesta haukkumisen jälkeen. Että kehtasit.
Yritit viimeisenä keinona kertoa traumaattisista nuoruuskokemuksista.
Kun ehdotin, että hakisit keskusteluapua (sillä musta ei ollut niitä hoitamaan) kerroit ettet kehtaa kun olet itse auttaja-ammatissa ja ne siellä saavat tietää. Arvelit ettet kestä hoitoprosessia.
Kestät kuitenkin eroamiset muutaman vuoden välein, ylivelkaantuneisuuden, joka puolelle valehtelun tuottaman jännittyneisyyden.
Nyt et enää oo mun elämässä, mutta vihaa on vielä jäljellä. Henkinen ja fyysinen väkivalta, jota et koskaan pyytänyt anteeksi, jäytää vielä mun sisällä. Ja se lipevä, imelä p****njauhanta, jota syydät ympäriinsä ollaksesi "suosittu", ja yhä uudet idiootit jotka menevät lankaan ja pitävät sua "hyvänä tyyppinä".
Jonain päivänä tää viha on kulunut pieneksi ja arpeutuu sitten pois. Mutta nyt se on vielä tässä, mussa, ja toivoisin niin että ihmiset tietäis susta totuuden. Miten järkyttävän rumasti sä puhuttelet lapsias kun ei ole yleisöä, miten kammottavan ilkeä p***a sä olet kun kotiovi pannaan kiinni, millaisilla keinoilla sä pidät esimurrosikäistä lastasi kurissa, miten järjetön tyyli sulla on käyttää rahaa. Lapsille luvatut hauskat kesäretket jäävät aina toteutumatta, kun pitääkin saada vanhemmalle uutta kivaa ja käväistä ex tempore tuhlailemassa milloin mihinkin.
Niille jotka miettii aikovatko vielä sietää haukkumista, väkivaltaa ja alistamista, koska toinen silloin tällöin järjestää jonkin mukavan hetken.
Älkää sietäkö. Lähtekää pois.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.