Miulla oli ahdistuneisuutta ja tms, jos jouduin kävellä isompien luokkalaisten oppilaiden ohi ( olen seiskalla ) lopulta menin opolle juttusille asiasta ja sitten menin koulun tukihenkilölle puhumaan joka sai selville , että miulla on paniikkihäiriö.
Asiaa aloin itse miettimään niitten sanojen jälkeen ja todellakin huomasit, että se oli paniikkihäiriö. Äitilläni oli joskus paniikkihäiriö joten tiedän miten kamalaa se on.
Luottamus lähtenyt ihmisiin... Minua kiusattiin ala-asteella ( omat luokkalaiset ja vanhemmat ) asia jätti arvet ja uusiin ihmisiin tutustuminen on vaikeaa. Minulla on 1 KAVERI jos sitäkään, hän valehtelee ja ei kerro totuutta.
Netissä minulla on ystäviä 3 kappaletta ja he ovat 18-21v joten ajatusmaailmani muuttui vahvasti kun ystävystyin heidän kanssa.
Lähiaikoina olin tutustumassa yhteen tyttöön kaverimielessä, hän itse halusi ensin tutustua ja sitten ''petti'' heti kun oltiin tunnettu 4pv.
Ja tuohon ajatyusmaailmaan takaisin. Olen huomannut, että olisin henkisesti liian vanha yläasteelle, kaikkien jutut tuntuvat niin lapsellisilta kun niitä kuulee, seiskaluokkalaiset ( omat luokkalaiset ) tuntuvat niin lapsellisilta he mm. kiljuvat, ääntelehtivät oudosti, heittelevät kumia ympäri luokkaa. Tuntuu että olisi lastentarhassa 8-9lk tuntuvat myös niin lapsellisilta että.
Elämässäni ei ole kovinkaan valittamista, kun perheeseen on hyvät välit, mutta itsetuhoisia ajatuksia tulee ( veitseä ei ole ollut kiinni kädessä vaikka monia kertoja on tehnyt mieli ) olen pysynyt vahvana etten ole käynyt kiinni veitseen, mutta olisi kiva jos ystävystyisin edes jonkin kanssa.
Asia ei ole kovinkaan vastattava, mutta ajattelin purkaa huolet tänne anonyyminä.
Asiaa aloin itse miettimään niitten sanojen jälkeen ja todellakin huomasit, että se oli paniikkihäiriö. Äitilläni oli joskus paniikkihäiriö joten tiedän miten kamalaa se on.
Luottamus lähtenyt ihmisiin... Minua kiusattiin ala-asteella ( omat luokkalaiset ja vanhemmat ) asia jätti arvet ja uusiin ihmisiin tutustuminen on vaikeaa. Minulla on 1 KAVERI jos sitäkään, hän valehtelee ja ei kerro totuutta.
Netissä minulla on ystäviä 3 kappaletta ja he ovat 18-21v joten ajatusmaailmani muuttui vahvasti kun ystävystyin heidän kanssa.
Lähiaikoina olin tutustumassa yhteen tyttöön kaverimielessä, hän itse halusi ensin tutustua ja sitten ''petti'' heti kun oltiin tunnettu 4pv.
Ja tuohon ajatyusmaailmaan takaisin. Olen huomannut, että olisin henkisesti liian vanha yläasteelle, kaikkien jutut tuntuvat niin lapsellisilta kun niitä kuulee, seiskaluokkalaiset ( omat luokkalaiset ) tuntuvat niin lapsellisilta he mm. kiljuvat, ääntelehtivät oudosti, heittelevät kumia ympäri luokkaa. Tuntuu että olisi lastentarhassa 8-9lk tuntuvat myös niin lapsellisilta että.
Elämässäni ei ole kovinkaan valittamista, kun perheeseen on hyvät välit, mutta itsetuhoisia ajatuksia tulee ( veitseä ei ole ollut kiinni kädessä vaikka monia kertoja on tehnyt mieli ) olen pysynyt vahvana etten ole käynyt kiinni veitseen, mutta olisi kiva jos ystävystyisin edes jonkin kanssa.
Asia ei ole kovinkaan vastattava, mutta ajattelin purkaa huolet tänne anonyyminä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
lisään vielä: olen siis poika.
Asiasi ovat järjestymässä, 10 vuoden päästä asiasi ovat parhainpäin. Kuvittele kuinka olet onnellinen kun sinulla on tyttöystävä joka on ehkä ollut joskus samanlaisessa tilanteessa. Älä koske siihen veitseen, älä lopeta elämääsi. Mieti millainen tuuri sinulla on ollut että juuri sinä olet olemassa. Harrastatko mitään? Ehkä harrastuksesta löytää kavereita.
Minustakin tuntui että ihmiset olivat tosi lapsellisia yläasteella. Riehuivat, häiritsivät opetusta, sotkivat ja puhuivat siitä miten ovat juoneet alkoholia viikonloppuna.
Parin kolmen vuoden päästä ihmiset alkavat olla jo vähän järkevämpiä. Lukiossa oli jo ihan fiksua meininkiä.
Etsi viisaampia kavereita vaikka harrastuksista ja netistä.
Paniikkihäiriöön saa lääkkeitä ja terapiaa, jotka auttavat. Oletko jo käynyt lääkärillä puhumassa tästä?
Itsekään en tullut yläasteella toimeen luokkalaisteni kanssa juurikin samaisen ongelman kanssa. Serkkuni (nykyään 20v) otti minut mukaan seurakunnan nuorteniltoihin ja sieltä sai kavereita ikähaarukalla 16-21v. Paljon paremmin tulin toimeen. Olen aika varma että jokaisessa kunnassa järjestetään jonkin sortin nuokkareita, tai sitten voit etsiä netistä chatti seuraa tai aloittaa jonkin harrastuksen. Nyt lukiosta löytyy paljonpaljon fiksumpaa ja kypsempää seuraa ja keskustelua syntyy muustakin kuin siitä kuinka luokan vetyperoksidiblondi veti lärvit (vaikka tosin näitäkin tapauksia löytyy, mutta ne ovat harvemmassa) Ja vielä enempi plussaa että saman katon alla liikkuu itseä vanhempaa porukkaa, jos ei vieläkään oman ikäisten kanssa tule juttua.
Ja itselläni oli myös paniikkihäiriö. Minua kiusattiin 3-8-luokilla ja siitähän se johtui. Olen pakottanut itseäni menemään sosiaalisiin tilanteiseen ja mm. rippileiri (tai oikeastaan sitä vastaava helluntaisrk:n fifteen -leiri) auttoi myös tähän. (sen takia menin eri riparille kuin paikallisseurakunnan rippileirille, koska halusin että leirillä ei ole yhtäainutta tuttavaa, sai aloittaa ns. puhtaalta pöydältä) Ja nyt lukiossa kun kaikki on samalla viivalla (ujoja, ei tunne kauheasti porukkaa, kaikki haluaa kuitenkin löytää kavereita ettei tarvi olla yksin) niin oli todella helppo mennä juttelemaan. Ja tunneilla paritöiden yhteydessä oppi tuntemaan ihmisiä vielä lisää.
Mutta jos paniikkihäiriöstäsi on liikaa, no, häiriötä niin luulen että voit saada rauhoittavia siihen, tai sitten voit mennä psykiatrille/psykologille/terapeutille. Mutta jos ei halua tehdä liian isoa numeroa siihen, niin ainoa neuvoni on, että totuttelee sellaisiin sosiaalisiin tilanteisiin itsensä. Se vie aikaa, eikä varmasti ole helppoa. Tiedän hyvin itsekkin. Mutta nykyään (jo parin vuoden sisällä) paniikkihäiriöni on helpottanut huomattavasti pelkästään totuttelemalla.
Ja en kylläkään voi käskeä sinua olla viiltelemättä, mutta vähintään toivon että et tekisi sitä. Pysy vahvana:-)! Et oo yksin ongelmies kanssa.
Itse taas olen varmaan henkisesti nuorempi, kuin 16(mikä on oikea ikäni). Tulen parhaiten toimeen 8-9 luokkalaisten kanssa vaikka itse olen lukiossa.....
Ei ihme että olet yksinäinen kuplasi sisällä. Mikä sinun ongelmasi nyt sitten on? Haluaisit olla "tyhmempi" jotta sopeutuisit joukkoon paremmin? Ensinnäkin kuulostat yliherkältä ja toiseksi kannattaa ottaa se pää pois sieltä pyllystä ennen kuin lähdet aukomaan päätäsi. Muuten tulee pelkkää skeidaa.
Sinä, joka tuon kielteisen kommentin kirjoitit, koeta edes ymmärtää, että kaikilla ei ole aina helppoa. Kaikki eivät ehkä halua vetää yhtä överiksi kuin sinä, ja siksi tuntevat itsensä ulkopuolisiksi. Tuskin sitä voit kuitenkaan ymmärtää, tekstistäsi päätellen, luulen että juuri sinä olit yksi niistä luokan pelleistä, jotka kouluun vaivautuessaan hakivat huomiota riehumalla tunneilla. Ja ihan uskottavuuden vuoksi, välitunneilla vedettiin sitten röökiä ja mahdollisesti viikonloppuisin maattiin katuojissa ryyppäämässä. Näinkö?
Aloittaja, kävin itsekkin aivan samat asiat läpi yläasteella, tosin en onneksi niin pahana, että siitä olisi paniikkihäiriötä kehittynyt. Nyt kuitenkin lukiolaisena olen saanut paljon uusia kavereita - oikeita kavereita, jotka eivät teeskentele. Toki täältäkin löytyy niitä, jotka eivät ihan vielä ole aikuisiksi asti kasvaneet. Koita pärjätä, ja pysy kaidalla tiellä ja erossa veitsestä, niin hyvin menee! :)
Ymmärrän kyllä, että joillakin on vaikeaa. Se ei silti tarkoita että olisin velvoitettu kirjoittamaan kesysti. Olin yläasteella juuri tuo itserakas ulkopuolinen kuten aloittajakin, joka ei pystynyt luottamaan ihmisiin. Kavereita minulla oli mutta ei paljon ystäviä. Nyt asiat ovat toisin, ja hyvä niin. Tein yläasteella paljon typeriä asioita, mutta en ole tähän päivään mennessä polttanut yhtä ainoaa tupakkia tai ollut ryyppäämässä. Ja vaikka olisinkin ollut niin mitä väliä? Lakkaa arvottamasta ihmisiä elämäntapojen perusteella, tyttönen. Minä puhun nyt omasta kokemuksestani.
Sain adhd lääkkeet vasta 40 vuotiaana.
Auttoivat kyllä rauhoittumaan mutta seksiasiat menivät aivan sekaisin ja tuli hirvittävät vieroitusoireet kun lopetin lääkkeet.
Mieluummin vähän rauhaton kun apaattinen ja huono seksielämä.
Nyt tilanne on mennyt paljon paremmin! Tapasin yhden tosi mukavan ihmisen joka on nyt kaveerannut miun kanssa. Mutta tuo paniikkihäiriö on vieläkin ja samat tunteet suunnilleen vielä.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10941458
Sulla on neuvo joka tautiin.
Ja taas alaspäin menossa kaikki. Syrjintää on nyt ollut paljon selvemmin ja masennustakin ollu... Ei vaan jaksa enää, kumpa vois jäädä vaan kotiin loppuvuodeks