Vaahterakreivin uudempia pätkiä

Juu, tästä on keskusteltu koko neljä vuotta kun täällä olen pyörinyt tekstieni kanssa, että olen jälkineni erittäin arkaaisella polulla. Kerrottakoon että lempikirjailijoitani ovat mm. Tolstoi, Proust, Volter Kilpi, mikä (ainakin kahden jälkimmäisen tapauksessa) varmasti näkyy jo tuosta pätkästä... Koko käsikirjoitus ei tietenkään ole täysin tuota linjaa, mutta pitkävirkkeisyydestä olen tullut peräti tunnetuksi.

Väinämö Vaahtera kirjoitti:

Juu, tästä on keskusteltu koko neljä vuotta kun täällä olen pyörinyt tekstieni kanssa, että olen jälkineni erittäin arkaaisella polulla. Kerrottakoon että lempikirjailijoitani ovat mm. Tolstoi, Proust, Volter Kilpi, mikä (ainakin kahden jälkimmäisen tapauksessa) varmasti näkyy jo tuosta pätkästä... Koko käsikirjoitus ei tietenkään ole täysin tuota linjaa, mutta pitkävirkkeisyydestä olen tullut peräti tunnetuksi.

Lue lisää

Mä en jaksanu lukea kuin pari riviä. Miks pitää jaaritella noin kauheesti? En innostunut. Sori.

lonely writer kirjoitti:

Mä en jaksanu lukea kuin pari riviä. Miks pitää jaaritella noin kauheesti? En innostunut. Sori.

No, se on aika yleistä, eikä tämä mikään salaisuus. Tottunut siis kuulemaan tuon. =D

Tämä omakustanteena kirjaprojektin saattaminen loppuun on paras ehdotus. Näin tekemällä sen saa valmiiksi ja pääsee aloittamaan uutta, ehkä sujuvampaa käsistä.

Ihan turhaan hioa yhtä ja samaa käsisresua vuositolkulla ja toivoa sen muuttuvan timantiksi joko itsekseen tai lukijakunnan arvostusten muuttumisen kautta.

Palstalla katkelmat Vaahterakreivistä ovat saaneet joka kerta kritiikkiä osakseen. Palstalaiset edustavat myös tavallaan lukijakuntaa ja sen perusteella lukijakunnan innostus kirjaa kohtaa tulee olemaan laimeaa.

Hyvä kirjailija pyrkii kirjoittamaan siksi, että tuottaa iloa ja nautintoa lukijoilleen. Silloin pitää ymmärtää lukijoita; mikä tuottaa heille lukunautintoa ja mitä he haluavat lukea?

Huono kirjailija kirjoittaa siksi, että on hirmuisen mukava kirjoittaa ja tuottaa tekstiä. Huono kirjailija lähtee itsekkäistä lähtökohdista; "teen koska minä nautin".

Kustantamot etsivät hyviä kirjailijoita, koska myynnin ratkaisee lukijakunnan innostus. Jos kirjailija haluaa toimia jälkimmäisellä tavalla, niin kannattaa tehdä omakustanne.

Saman käsis resun loputon hiominen ja oletus, että ongelmat häviävät kun vain jatkaa hiomista on itsensä pettämistä. Samalla se estää kirjailijaa kehittymästä kirjailijana.

Toinen huonon kirjailijan merkki on se, että luulee ongelman olevan kiinni vain jostain pienestä, helposti korjattavasta seikasta kuten ilmaisutavoista. Sitten kun saa kommentteja ja kritiikkiä yrittää ottaa ne huomioon, mutta samanaikaisesti jättää korjaamatta merkittävimmät ongelmat jollain tekosyyllä. Esimerkiksi koska "se-ja-se kirjailija on esikuvani".

Vaikka se-ja-se menestyi samantyylisellä kirjoittamisella, joku toinen kirjailija ei välttämättä menesty. Kun tekstiä on testattu kerta toisensa jälkeen palstalla niin pitäisi alkaa olla selvä, ettei tämä tule olemaan sellainen menestystarina.

Omakustanteena kirjan saisi nopeasti pois käsistä. Siten saisi kappaleen omaan hyllyyn, voisi antaa kappaleet tutuille ja hyvällä tuurilla voisi jopa myydäkin jonkun kappaleen. Samalla alkaisi ajatteluprosessi, jossa ei enää mieti miten parantaa kirjaa vaan alkaa tajuamaan mitä kirjassa meni väärin. Toisinsanoen oppii. Sitä voi hyödyntää seuraavassa kirjassa.

Luin pätkän ennenkuin aloittaja poisti sen. Teksti on tarpeettoman raskasta, kuvailevaa, jaarittelevaa ja pitkälauseista. Yksi keino opetella parantamaan sitä on kokeilla kirjoittaa Vaahterakreivistä lyhyttarina, jossa on vaikkapa 7500 sanaa. Sellainen jossa on selkeä juoni alkuineen ja loppuineen.

Jos kirjoittaa samalla tyylillä kuin mitä on kirjoittanut kirjakäsiksen nyt niin huomaa, ettei 7500 sanaan mahdu mitään. Todellisuudessa sen pitäisi kuitenkin riittää hyvin kokonaiseen tarinaan.

Kun ensin kirjoittaa koko jutun, voi venyä helposti kaksi kertaa pidemmäksi. Sitten vain alkaa harventamaan turhia sanoja pois ja tiivistämään kerrontaa mahduttaakseen tarinansa 7500 sanaan. Lopulta lopputulemana on teksti, joka juoksee hyvin ja jota on mukava lukea. Sellaista pitäisi olla myös koko kirjan.

jasso henamaa ilimar kirjoitti:

Tämä omakustanteena kirjaprojektin saattaminen loppuun on paras ehdotus. Näin tekemällä sen saa valmiiksi ja pääsee aloittamaan uutta, ehkä sujuvampaa käsistä.

Ihan turhaan hioa yhtä ja samaa käsisresua vuositolkulla ja toivoa sen muuttuvan timantiksi joko itsekseen tai lukijakunnan arvostusten muuttumisen kautta.

Palstalla katkelmat Vaahterakreivistä ovat saaneet joka kerta kritiikkiä osakseen. Palstalaiset edustavat myös tavallaan lukijakuntaa ja sen perusteella lukijakunnan innostus kirjaa kohtaa tulee olemaan laimeaa.

Hyvä kirjailija pyrkii kirjoittamaan siksi, että tuottaa iloa ja nautintoa lukijoilleen. Silloin pitää ymmärtää lukijoita; mikä tuottaa heille lukunautintoa ja mitä he haluavat lukea?

Huono kirjailija kirjoittaa siksi, että on hirmuisen mukava kirjoittaa ja tuottaa tekstiä. Huono kirjailija lähtee itsekkäistä lähtökohdista; "teen koska minä nautin".

Kustantamot etsivät hyviä kirjailijoita, koska myynnin ratkaisee lukijakunnan innostus. Jos kirjailija haluaa toimia jälkimmäisellä tavalla, niin kannattaa tehdä omakustanne.

Saman käsis resun loputon hiominen ja oletus, että ongelmat häviävät kun vain jatkaa hiomista on itsensä pettämistä. Samalla se estää kirjailijaa kehittymästä kirjailijana.

Toinen huonon kirjailijan merkki on se, että luulee ongelman olevan kiinni vain jostain pienestä, helposti korjattavasta seikasta kuten ilmaisutavoista. Sitten kun saa kommentteja ja kritiikkiä yrittää ottaa ne huomioon, mutta samanaikaisesti jättää korjaamatta merkittävimmät ongelmat jollain tekosyyllä. Esimerkiksi koska "se-ja-se kirjailija on esikuvani".

Vaikka se-ja-se menestyi samantyylisellä kirjoittamisella, joku toinen kirjailija ei välttämättä menesty. Kun tekstiä on testattu kerta toisensa jälkeen palstalla niin pitäisi alkaa olla selvä, ettei tämä tule olemaan sellainen menestystarina.

Omakustanteena kirjan saisi nopeasti pois käsistä. Siten saisi kappaleen omaan hyllyyn, voisi antaa kappaleet tutuille ja hyvällä tuurilla voisi jopa myydäkin jonkun kappaleen. Samalla alkaisi ajatteluprosessi, jossa ei enää mieti miten parantaa kirjaa vaan alkaa tajuamaan mitä kirjassa meni väärin. Toisinsanoen oppii. Sitä voi hyödyntää seuraavassa kirjassa.

Luin pätkän ennenkuin aloittaja poisti sen. Teksti on tarpeettoman raskasta, kuvailevaa, jaarittelevaa ja pitkälauseista. Yksi keino opetella parantamaan sitä on kokeilla kirjoittaa Vaahterakreivistä lyhyttarina, jossa on vaikkapa 7500 sanaa. Sellainen jossa on selkeä juoni alkuineen ja loppuineen.

Jos kirjoittaa samalla tyylillä kuin mitä on kirjoittanut kirjakäsiksen nyt niin huomaa, ettei 7500 sanaan mahdu mitään. Todellisuudessa sen pitäisi kuitenkin riittää hyvin kokonaiseen tarinaan.

Kun ensin kirjoittaa koko jutun, voi venyä helposti kaksi kertaa pidemmäksi. Sitten vain alkaa harventamaan turhia sanoja pois ja tiivistämään kerrontaa mahduttaakseen tarinansa 7500 sanaan. Lopulta lopputulemana on teksti, joka juoksee hyvin ja jota on mukava lukea. Sellaista pitäisi olla myös koko kirjan.

Lue lisää

En "toivo sen muuttuvan timantiksi joko itsekseen tai lukijakunnan arvostusten muuttumisen kautta". Teen vain sitä mitä yleensä toisaalta neuvotaan, eli teen sen minkä aina kulloinkin kykenen, sillä paremmalta tuntuu tehdä kuin olla tekemättä, ja ilman työtähän nämä eivät muutu mullasta miksikään. Tiedän kyllä mitä tarkoitetaan tuolla, että pitää tiedostaa missä kulkee raja sen kanssa, milloin kannattaa ja milloin ei - milloin voi hiomalla saada ajan myötä timantin, milloin vain kuluttaa aikaansa tyhjän takia. Mutta niin kauan kuin itselläni riittää virtaa kokeilla tämän kanssa mitään, ei se varmaan ole huono asiakaan, niin kauan kuin en elättele tämän varassa mitään ylettömän suuria timanttitoiveita. Tämä kuitenkin on ollut todella suuri koulu minulle tämän parissa ähertäminen, ja varmasti Gordioninkin solmu voi olla hyvä väylä oppia solmujen aukomista yleensäkin.

"Hyvä kirjailija pyrkii kirjoittamaan siksi, että tuottaa iloa ja nautintoa lukijoilleen. Silloin pitää ymmärtää lukijoita; mikä tuottaa heille lukunautintoa ja mitä he haluavat lukea?" Tuo on perusprinsiippi, joka tulee ottaa huomioon, koska kuten olen sanonut: muuten se on vaan yksinäistä masturbointia. Mutta lukijat eivät saa kirjaimellisesti p ä ä t t ä ä sitä mitä kirjailija kirjoittaa, ainoastaan sen mitä he itse lukevat - vaikka heidän päätöksensä näin onkin melko lailla sama asia, niin siinä on tietty nyanssinsa.

"Huono kirjailija kirjoittaa siksi, että on hirmuisen mukava kirjoittaa ja tuottaa tekstiä. Huono kirjailija lähtee itsekkäistä lähtökohdista; "teen koska minä nautin"." ---> Tottakai, mutta tuo on lähtökohtana minulle vain tiettyyn pisteeseen asti, käsittääkseni siinä missä kenellä tahansa muullakin kirjoittavalla ihmisellä.

"Saman käsis resun loputon hiominen ja oletus, että ongelmat häviävät kun vain jatkaa hiomista on itsensä pettämistä. Samalla se estää kirjailijaa kehittymästä kirjailijana." ---> Kuten sanoin, tiedostan tuon, ja tämä ei ole nimenomaan ollut mikään jähmettyneisyyden ja kehittymättömyyden tie, mutta varmasti olisi jälleen kerran todella väärintulkittavissa, jos sanoisin, että tämä on ollut nimenomaan kehityksen aikaa, yrittäessäni venkuloida eteen tulevia ongelmia auki.

Minä en onneksi kuvittele ongelman olevan kiinni "vain jostain pienestä, helposti korjattavasta seikasta kuten ilmaisutavasta". Yritän kyllä ottaa huomiot onkeeni, mutta joissain kohdin joudun vaan toteamaan sen, ettei kaikkia voi miellyttää - ja se vaan on näköjään niin, että omat mieltymykseni ovat erityisen harvassa nykypäivänä, mutta silti vastaavuuksiakin on löytynyt. Tässä kohtaa kohdataan se risteys, että pitäisikö jatkaa omaa rakasta tietään, jolle ei näytä löytyvän niin paljoa ymmärrystä yleisön maussa, vaiko kääntää kelkka kokonaan yleisön maun mukaiseksi. Ja minun tapauksessani ei ole vaikea valita tätä, koska yleisön maku ei näytä myöskään vastaavan minun omaani toisin päin. Voin tällaisiin "tekosyihin" vedoten jättää ne korjaamatta, mutta otan ne kyllä huomioon, mutta yleensä juttu on niin, että ellei ole kyse jostain kielellisestä tai minulle tyypillisestä sanavalinnallisesta asiasta, eivät raamit paljon tahdo venyä. (Tässäkin kuitenkin on taas väärintulkinnan varaa, mutta toivon että ajatukseni ymmärretään.) Enkä anna tekosyyksi koskaan vain sitä että "se-ja-se-kirjailija on esikuvani. Korkeintaan vetoan siihen, että tällaistakin tyyliä on jo olemassa. Tiedän ettei kaikista samanlaisen tyylin vaalijoista voi tulla samanasteisia; kyse on siitä millainen tyyli on itsestä luontevin ja omiin tarkoituksiin nähden toimivin, tai toimivimman oloinen.

"Kun tekstiä on testattu kerta toisensa jälkeen palstalla niin pitäisi alkaa olla selvä, ettei tämä tule olemaan sellainen menestystarina." Nimenomaan ei varmasti olekaan, mutta em. syihin vedoten todennäköisesti jatkan tämän parissa niin kauan kunnes tähänastiset oppini ja konstini olen todennut riittämättömiksi tätä koskeviin ongelmiin. Tänään tajusin vanhalle Opisto-toverille jutellessani, että tämän jatkumon takana on: Ei ole vielä tullut vaihetta, jossa olisin pysähtynyt lopullisesti Kreivin äärellä, tietoisena siitä ettei tälle enää voisi tehdä ylipäätään yhtään mitään; aina on löytynyt jotain, jolla jonkin asian on saanut väännettyä päälaelleen, uusiksi tai pois ja korvattua. Nyt aion tämän viimeisen kirjoituskerran aikana vääntää sen nykyisten oppieni mukaisesti niin pitkälle kuin tällä hetkellä mahdollista, ja mikäli se ei silti tule saamaan kenenkään kustantajan mielessä minkäänlaista sijaa, niin siinä vaiheessa viimeistään olen valmis toteamaan, että kaikki on nyt tehty, ja ei muuta (ainakaan tässä vaiheessa). Tästä on kyse.

Ja vuosien ajan olen yrittänyt todistella, että jokainen neuvo tai mielipide on otettava ja on pyritty ottamaan onkeen. Tiedän nuo pointtisi, eikä tätä pidä ottaa minään tyypillisenä nuoren ihmisen nokka pystyssä esitettynä "kyllä mää tiiän ittekki! -huomautuksena, vaan ihan tosissaan. Enkä yritä mitään matkia, vaan tyylini on tietyssä vaiheessa elämää muuttunut tiettyyn suuntaan, ja asiantuntevammat ihmiset ovat todenneet kirjallisuuteen perehtyneempinä keitä tämä tyyli muistuttaa, ja tätä kautta olen yrittänyt luotsata tätä muinoista rönsykasaa "salonkikelpoisemmaksi" melko samoilla ohjenuorilla kuin esim. Kilpi.

Olen viimeiset pari vuotta lukenut enemmän nykypäivien kirjallisuutta. (Sieltä löytyi mm. uusi suosikki, Joel Haahtela.)

Ja vaikka minua on kehotettu hylkäämään Vaahterakreivi niin monia kertoja etten osaa niitä edes laskea, tai jopa Oriveden Opiston opettajana tapaan jättämään hetkeksi rokulille, niin en ole silti sitä kyennyt niin vain tekemään, niin kauan kuin minulla on jotain hyödyllistä ja kelvollista parannusta siihen. Itseni on huono mennä arvioimaan omia töitä, mutta tämä edellä oleva pätkä on vain yksi erittäin pieni kappale tässä uudessa kokonaisuudessa. Olen tietoinen Kreivin suurista heikkouksista, ja pelkäänkin siinä olevan enemmän heikkouksia kuin vahvuuksia, mutta aion nyt katsoa mahdollisimman pitkälle mitä näistä uusista opeista voi syntyä...

Tämä jatkuva jankkaukseni vuosi vuoden perään samaa on varmasti rasittavaa, että palaan tänne aina uudestaan ja uudestaan samat kapsäkissä ja saan aikaan lähinnä hiustenharventumia niille jotka eivät tätä jaksaisi aina läpikäydä, mutta näköjään näillä mennään - valitettavasti...

Eivät mitään, ainoastaan se lakonisin "ei", ei mitään perusteluja. Kerran koetin sähköpostilla kysyä eräältä hylkääjältä voisinko saada jonkinlaista palautetta tekstistäni, mutta vastaus oli vain ettei resurssienpuutteessa voida sellaista antaa - kehotti siis kääntymään arvostelupalveluihin, joita olenkin käyttänyt aikalailla, pari kertaa Nuoren Voiman Liitossa, ja Oulun entisellä läänintaiteilijalla.

Sori, laitan sen huomiseen mennessä blogiini (huom. uusi nimi ja osoite http://vainamovaahteranpaivakirja.blogspot.fi/)

Jostain syystä copy-pastettamalla se saa valkoisen taustan itse, koetan korjata.

Ei kun anteeksi, nyt sotkin vahingossa mitä tarkoitit. No, koetan miettiä tuotakin, että miten voisi kehittää, jos se tuottaa ongelmaa...

" kannattaa omakustantaa tästä teoksesta itselle yksi painos, niin pääset siitä eroon. "

Asiasta kolmanteen, mutta kysäisenpä tässä, että menikö se
kirja kerrallaan
jotenkin konkkaan vai mitä sille tapahtui ?

Mie

minun mielestäni Sie laitoit nyt liian monta kysymystä yhteen pötköön. Aloita jokaisesta niistä

oma ketju.

Kiitos !

Todennäköisesti. Yhtäkkisessä inspiraatiomylläkässä karannut mopo käsistä.

v.vaahtera kirjoitti:

Todennäköisesti. Yhtäkkisessä inspiraatiomylläkässä karannut mopo käsistä.

Keskustelu on ollut tässä ketjussa paikoin törkeää. Mutta on ollut viestejä, joissa avataan sitä, miksi teksti ei toimi. Se on arvokasta palautetta, vaikka ei tunnukaan kivalta. Kirjoitat viesteissäsi hyvää, ymmärrettävää ja hyvin kulkevaa tekstiä, joten epäilen, että sulle on käynyt niin kuin melkein kaikille kirjoittajille on jossain vaiheessa käynyt, olet jäänyt oman tyylitavoitteesi vangiksi. Jopa ammattikirjailijoille käy niin joskus, jäljestä päätellen.

Jos haluat kirjoittaa pitkiä, kuvailevia lauseita niin siinä ei ole mitään vikaa. Ehdotan, että aloitat niin, että kirjoitat asian, jonka haluat sanoa, ensin aivan tavanomaisella asiakirjoitustyylillä ja vasta sen jälkeen lisäät rönsyjä. Voit käydä koko Vaahterakreivin läpi samalla tavalla. Näin saat tekstiin ryhtiä ja huomaat, jos tulet kirjoittaneeksi jotain mitä et oikeastaan tarkoita = kieli on hurmannut sinut. Jos tarkoitus on hurmata lukijat, täytyy olla itse todella kylmähermoinen kirjoittaja.

palautetta? kirjoitti:

Keskustelu on ollut tässä ketjussa paikoin törkeää. Mutta on ollut viestejä, joissa avataan sitä, miksi teksti ei toimi. Se on arvokasta palautetta, vaikka ei tunnukaan kivalta. Kirjoitat viesteissäsi hyvää, ymmärrettävää ja hyvin kulkevaa tekstiä, joten epäilen, että sulle on käynyt niin kuin melkein kaikille kirjoittajille on jossain vaiheessa käynyt, olet jäänyt oman tyylitavoitteesi vangiksi. Jopa ammattikirjailijoille käy niin joskus, jäljestä päätellen.

Jos haluat kirjoittaa pitkiä, kuvailevia lauseita niin siinä ei ole mitään vikaa. Ehdotan, että aloitat niin, että kirjoitat asian, jonka haluat sanoa, ensin aivan tavanomaisella asiakirjoitustyylillä ja vasta sen jälkeen lisäät rönsyjä. Voit käydä koko Vaahterakreivin läpi samalla tavalla. Näin saat tekstiin ryhtiä ja huomaat, jos tulet kirjoittaneeksi jotain mitä et oikeastaan tarkoita = kieli on hurmannut sinut. Jos tarkoitus on hurmata lukijat, täytyy olla itse todella kylmähermoinen kirjoittaja.

Lue lisää

Tyylitavoitteen vanki on hyvä ilmaus. Poika kirjoittaa todella hyvää, luettavaa, jopa mukaansatempaisevaa tekstiä, kun kertoo omista asioistaan. Jospa, poika, kokeilisit edellisen palautteen antajan vinkkiä. Kreivi vaikuttaa mielenkiintoiselta nuoren miehen etsintätarinalta, ja se voisi kantaa itsenään ilman koukeroista kieltä. Kirjoitapa kokeeksi yksi kappale asialliseen tyyliin.

juuhhhh kirjoitti:

Tyylitavoitteen vanki on hyvä ilmaus. Poika kirjoittaa todella hyvää, luettavaa, jopa mukaansatempaisevaa tekstiä, kun kertoo omista asioistaan. Jospa, poika, kokeilisit edellisen palautteen antajan vinkkiä. Kreivi vaikuttaa mielenkiintoiselta nuoren miehen etsintätarinalta, ja se voisi kantaa itsenään ilman koukeroista kieltä. Kirjoitapa kokeeksi yksi kappale asialliseen tyyliin.

Lue lisää

Nimimerkit Palautetta? ja Juuhhhh: olette oikeassa, kiitos noistakin pointeista. Ajattelin kokeilla josko alkuun ihan kirjoittaisin "pohjan" eli tarpeellisen kuvauksen ideat ylös, sitten, jos mahdollista, kirjoittaisin sen "tavanomaisella" tyylillä mahdollisimman selkeäksi, sitten koettaisin muutella sitä vähän "enemmän itseni näköiseksi" ja tavanomaisesta poikkeavammaksi, kunhan se säilyttäisi samalla sekä jonkinlaisen luettavuuden että persoonallisen jäljen.