Olen 14-vuotias tyttö. En tiedä yhtään miten muotoilisin asian kunnolla, mutta mua on pitkään vaivannut ajoittan tuleva ahdistus, joka menee ajan kanssa ohi, mutta kestää pitkään. Usein ilman syytä ahdistus tulee tuosta noin vain, pienet asiat saattaa laukaista sen kuten esim. joku asia, jonka äitini kieltää multa (vaikkapa netin pois ottaminen:D). Tuolloin ärsyynnyn itseeni ja usein alan itkeäkkin. Tuntuu, että ahdistus ei mene millään pois, en saa henkeä ja se lisää ahdistusta entisestään. Tällöin mulle tulee myös aivan pakonomainen tarve satuttaa itseäni, monesti nämä ahdistuskohtaukset on päättyneet siihen, että olen hakannut jalkani tai käsivarteni mustelmille, tai viillellyt itseäni. Seuraavana päivänä tietenkin kaduttaa.
Uutena oireena ovat tulleet myös hengenahdistuskohtaukset, varsinkin ahtaissa paikoissa. Silloin en saa henkeä, päätä alkaa särkeä ihan sietämättömän pahasti, oksettaa ja pyörryttää. Jos en pääse ulos yksinään, se ei mene ohi. Kävin ja käyn vieläkin (käyntikertoja on vähennetty tarkistuskäynteihin) terapeutilla jäätyäni kiinni viiltelystä. Terapeutilleni en osaa kertoa mitään ja kuulumisia kysellessä "kaikki on hyvin". Olen menettänyt luottamuksen melkein kaikkiin ihmisiin mun ympärillä ja pidän kaikki asiat itselläni. Mielialatestissä huijasin ja aika pahastikkin, sen ansiosta mun ei kuitenkaan tarvitse enää käydä terapeutilla kuin kuukauden välein.
Tuntuu, että ahdistuneisuus tulee jaksoissa, ja joskus on parempia ja joskus huonompia aikoja. Viiltelykierre on peräisin jo viitosluokalta, kun kokeilin viiltää vaan ihan sen takia että miltä se tuntuis. Siihen se sitten jäikin, kun seiskaluokalla vuos sitten se tuli uudelleen kehiin. En todellakaan viillä itseäni koko ajan, yleensä vain silloin kun mua alkaa ahdistaa ja silloinkin yritän estää itseäni, mutta en vain pysty!? Mulla on myös ilmennyt masentuneisuutta, ruokahaluttomuutta, mahakipuja, päänsärkyä ja väsyneisyyttä.
Lapsuudessani on tapahtunut paljon huonoja asioita. Mua hyväksikäytettiin ollessani 7-vuotias ja se jatkui melkein yli vuoden, en ole kertonut siitä kellekkään paitsi parhaalle ystävälleni ja senkin tein ihan vasta. Jotenkin yritän jättää asian taka-alalle, en ole puhunut asiasta kellekkään ja ajattelen päässeeni siitä yli mutta tiedän etten ole ja se ahdistaa. Pelkään myös aivan sairaasti aikuisia miehiä, varmaan tapahtuneesta johtuen. Mua on myös kiusattu ala-asteella ja seiskaluokalla jonkun verran, asia ei kuitenkaan enää häiritse mua niin paljoa. Myös silloin, kun mun isä pitkän 'sinkkuilun' jälkeen hankki itelleen uuden avovaimon, musta tuntu erittäin pahalta. Avovaimon lapset muutti äitinsä mukana iskän luo, ja musta tuntui tosi ulkopuoliselta.
Pelottaa, haluan eroon ahdistuksesta mutta en tiedä miten :( äidille tai kellekkään mulle en uskalla kertoa, en halua että mut laitetaan taas käymään terapeutilla koska se ei todellakaan auta yhtään vaan lisää ahdistusta. Silloin joutuisin kertomaan kaiken, mistä tää olo vois johtua, mukaanlukien sen hyväksikäyttöjutun. Lääkärille voisinkin mennä jos mun ei tarvitsis puhua niille. Oon miettinyt eri vaihtoehtoja tälle, kaksisuuntainen mielialahäiriö, paniikkihäiriö tai ahdistuneisuushäiriö mutta tuntuu, että liioittelen ja että mulla on oikeasti kaikki hyvin. Ajattelen, että on ihmisiä joilla on asiat vielä huonommin ja että angstaan ihan turhasta.
Toivon todella, että joku jaksoi lukea, haluan apua mutta en tiedä että mistä sitä haen. En halua enää kokea tätä adhistuksen ja masennuksen tunnetta, tuntuu että pää räjähtää :(
Uutena oireena ovat tulleet myös hengenahdistuskohtaukset, varsinkin ahtaissa paikoissa. Silloin en saa henkeä, päätä alkaa särkeä ihan sietämättömän pahasti, oksettaa ja pyörryttää. Jos en pääse ulos yksinään, se ei mene ohi. Kävin ja käyn vieläkin (käyntikertoja on vähennetty tarkistuskäynteihin) terapeutilla jäätyäni kiinni viiltelystä. Terapeutilleni en osaa kertoa mitään ja kuulumisia kysellessä "kaikki on hyvin". Olen menettänyt luottamuksen melkein kaikkiin ihmisiin mun ympärillä ja pidän kaikki asiat itselläni. Mielialatestissä huijasin ja aika pahastikkin, sen ansiosta mun ei kuitenkaan tarvitse enää käydä terapeutilla kuin kuukauden välein.
Tuntuu, että ahdistuneisuus tulee jaksoissa, ja joskus on parempia ja joskus huonompia aikoja. Viiltelykierre on peräisin jo viitosluokalta, kun kokeilin viiltää vaan ihan sen takia että miltä se tuntuis. Siihen se sitten jäikin, kun seiskaluokalla vuos sitten se tuli uudelleen kehiin. En todellakaan viillä itseäni koko ajan, yleensä vain silloin kun mua alkaa ahdistaa ja silloinkin yritän estää itseäni, mutta en vain pysty!? Mulla on myös ilmennyt masentuneisuutta, ruokahaluttomuutta, mahakipuja, päänsärkyä ja väsyneisyyttä.
Lapsuudessani on tapahtunut paljon huonoja asioita. Mua hyväksikäytettiin ollessani 7-vuotias ja se jatkui melkein yli vuoden, en ole kertonut siitä kellekkään paitsi parhaalle ystävälleni ja senkin tein ihan vasta. Jotenkin yritän jättää asian taka-alalle, en ole puhunut asiasta kellekkään ja ajattelen päässeeni siitä yli mutta tiedän etten ole ja se ahdistaa. Pelkään myös aivan sairaasti aikuisia miehiä, varmaan tapahtuneesta johtuen. Mua on myös kiusattu ala-asteella ja seiskaluokalla jonkun verran, asia ei kuitenkaan enää häiritse mua niin paljoa. Myös silloin, kun mun isä pitkän 'sinkkuilun' jälkeen hankki itelleen uuden avovaimon, musta tuntu erittäin pahalta. Avovaimon lapset muutti äitinsä mukana iskän luo, ja musta tuntui tosi ulkopuoliselta.
Pelottaa, haluan eroon ahdistuksesta mutta en tiedä miten :( äidille tai kellekkään mulle en uskalla kertoa, en halua että mut laitetaan taas käymään terapeutilla koska se ei todellakaan auta yhtään vaan lisää ahdistusta. Silloin joutuisin kertomaan kaiken, mistä tää olo vois johtua, mukaanlukien sen hyväksikäyttöjutun. Lääkärille voisinkin mennä jos mun ei tarvitsis puhua niille. Oon miettinyt eri vaihtoehtoja tälle, kaksisuuntainen mielialahäiriö, paniikkihäiriö tai ahdistuneisuushäiriö mutta tuntuu, että liioittelen ja että mulla on oikeasti kaikki hyvin. Ajattelen, että on ihmisiä joilla on asiat vielä huonommin ja että angstaan ihan turhasta.
Toivon todella, että joku jaksoi lukea, haluan apua mutta en tiedä että mistä sitä haen. En halua enää kokea tätä adhistuksen ja masennuksen tunnetta, tuntuu että pää räjähtää :(
Vastaukset 1
Vanhimmat
Miten sitten täällä uskalsit avautua? Liittyykö siihen häpeä olla jonkun kanssa kasvotusten ja kertoa asiasta vai? Inhottavalta kuulostaa kaikki oireesi, mutta toivon todella,että pystyisit hakeutumaan lääkärille tai koulusi terkkarille tms. Niillä kuitenkin on vaitiolovelvollisuus ja halu auttaa. Tsemppiä, voimia ja älä häpeä ainakaan kertoa olostasi ammattihenkilölle. Ne kuitenkin joutuvat työkseen näkemään ja kuulemaan kaikenlaista.