itseenne vai lapsiinne?
Minä käytän lapsiin. Nytkin nuoriso on syyslomalla ja minä istun kotona syömässä hernekeittoa, ruisleipää ja maitoa. Pian kahvia. Pyykkikone pyörii ja puhtaat lakanat odottavat sitten lomalta palaavaa nuorisoa.
Tämä ei ole mikään marttyyri-ilmoitus, vaan olen tyytyväinen, kun SAAN olla kotona ja nuoriso riekkuu, missä riekkuu (toki hallitusti).
Nuorempana, kun lapset olivat pieniä, halusin toki matkustaa itsekin ja silloin liikuimme yhdessä.
Minä käytän lapsiin. Nytkin nuoriso on syyslomalla ja minä istun kotona syömässä hernekeittoa, ruisleipää ja maitoa. Pian kahvia. Pyykkikone pyörii ja puhtaat lakanat odottavat sitten lomalta palaavaa nuorisoa.
Tämä ei ole mikään marttyyri-ilmoitus, vaan olen tyytyväinen, kun SAAN olla kotona ja nuoriso riekkuu, missä riekkuu (toki hallitusti).
Nuorempana, kun lapset olivat pieniä, halusin toki matkustaa itsekin ja silloin liikuimme yhdessä.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Lapset on niin pieniä (molemmat alle 3-vuotiaita), että tällä hetkellä varmaankin rahaa kuluu enemmän itseeni kuin lapsiin. Toinen kun kasvaa vielä pelkällä rintamaidolla, vaatteet ja muut kamppeet on perua esikoiselta jne. Eiköhän tilanne muutu, kun lapset kasvavat, alkavat harrastaa ja viettää enemmän aikaa kodin ulkopuolella. En nyt itseenikään mitenkään törsää: Kallein harrastukseni on varmaankin kutominen, mutta kun tuotokset menee useimmiten lasten käyttöön, kummankohan hyväksi lankoihin kuluneet rahat lasketaan käytetyn :D
Minullakin alkoi kutomiskausi, joka kestänee jouluun saakka. Syyskausi kului marjastuksen merkeissä.
Kyllä tulee ensin kudottua lapsille ja sitten, jos lankoja riittää, itselle...
Lapsiin tietysti! Niin kauan kuin ovat alle 18, äidin TÄYTYY uhrautua. Kohta taas laskettelukausi ja rahaa palaa! Ensin lapset, sitten omat tarpeet, näin se vain on.
Mä käytin aina lapsiin rahat. Ensimmäiset talvaivaatteet ostin kaupasta tänä vuonna. Ostinitselleni aina kirpparilta ja käytin loppuun.
Joskus ei ollut vaatteita ollenkaan, ei dödöä ei mitään itsellle, meikitkin sain vasta tänä vuonna.
No empä ole laskenut. Joskus törsään itseeni ja ostan itselleni vaatteita ja joskus törsään lapsiin, yleensä he silloin myös tarvitsevat jotain. Tietenkin ostan lapsille kaiken minkä he TARVITSEVAT ja joskus itsellenikin jotain, enkä koe siitä ollenkaan huonoa omaatuntoa!
Lapsiin käytän rahaa järkevästi, ei ole mitään järkeä laittaa lasten talvipukuihin 150e/kpl, plus kengät ja muut, kun menevät tasan yhden talven ja kun ovat vielä eri sukupuolta niin en tykkää tytölle pukea pojan sinisiä talvihaalareita.
Rahaa meillä ei liikoja ole, asun lasten kanssa ja opiskelen.
kyllä meillä joskus joudutaan sanomaan että nyt ei ole rahaa ostaa tätä ja tota mutta ei voi mitään, elämä on..
Hieman olen lukevinani rivien välistä että äiti on hyvä äiti vain silloin kun martyyrina jättää itsensä viimeiseksi, "kuljen vaikka paljain varpain talvella kunhan lapsilla on KAIKKI" ..
Tietenkin vanhempien on ostettava lapselle vaatteet ja ruuat ja virikkeet mutta ei se sitä tarkoita että siitä pitäisi jotain kilpailua vetää.. kyllä äitikin saa joskus itseneensä tuhlata!
Jos kulkisin talvella paljain varpain, niin lapseni arvatenkin huostaanotettaisiin ja minut kuskattaisiin psykiatriseen hoitolaitokseen. Että ei ihan osunut. Itsetuhoinen en ole.
No kukapa kulkisi, se olikin kielikuva....
Käytän lapsiin niin paljon kun vaan voin. Haluan että lapsillani on hyvät vaatteet, sellaiset mitä itse haluavat (ovat jo kouluikäisiä) ja usein ne voivat olla tosi kalliitakin esim. yläasteikäiselle pelkät kengät tai talvitakki maksaa helposti satasen hujakoilla. Kuitenkin tärkeätä että he saavat sellaiset "mitä muillakin on" koska jokainen osaa kuvitella kuinka inhottavaa on jos joutuisi pitämään sellaisia vaatteita tai kenkiä joista ei itse pidä tai joita jopa häpeää. Toisaalta ei ihan kaikki hankinnat ole kalliita merkkivaatteita vaan joskus kelpaa ihan perus HM kama.
Annan rahaa myös omiin rientoihin jotka ovat vielä pieniä, kaupassa käymisiä, joskus leffa tai jotain. Järjestän välillä jotain lomareissuja, joskus ulkomaillekin ja niillekin haluan aina ehdottomasti lapset mukaan sillä heille reissut ovat myös elämyksiä ja vaihtelua arkeen.
Itse olen aika "halpa" tyyppi tällä hetkellä vaikka minut tuntevat nauraisivat tuolle koska olen tunnettu tuhlari mutta tällä hetkellä kun rahat ovat vähissä pistän itseeni vain minimin enkä käytä mihinkään extraan. Joskus huvittaa kun tulee kauppareissusta jossa on vaatteita kassissa lapsille useampikin mutta ei itselleni mitään ja mietinkin pitäiskö joskus ostaa itsellenikin jotain.
Olen muuten miettinyt tuota lasten kulutusta ja minusta lasten kulut menevät jotenkuten näin:
Vauva-ikä: Eniten rahaa menee tavarahankintoihin jotka ovat isoja (rattaat, sänky...) mutta toisaalta niitä ei hankitä joka kuukausi. Kuukausittaiset menot ovat oikeastaan vain vaipat ja vaatteet (ja korvikemaito jos ei imetä). Vaatteisiin menee aika paljon sen takia että joka kolmas kuukausi on ostettava uutta kokoa.
Vauvahan syö tosi vähän kiinteätä ruokaa joten siihen nyt ei paljon mene.
Leikki-ikä: Ruokakulut ovat vielä aika maltilliset ja vaatekokoakaan ei tarvitse vaihtaa joka kolmas kuukausi. Tosin tuon ikäiselle olen satsannut usein hyviin ulkoiluvaatteisiin jotka ovat tarpeelliset esim. päiväkodissa ja nehän maksavat maltaita ja käyvät yleensä koon puolesta vain yhden talven. Rahaa menee myös päiväkotimaksuihin jotka voivat olla useita satasia jos lapsia on useampi kun yksi.
Ala-aste: Edelleen vaatekokoa ei tarvitse vaihtaa niin usein, lapsi syö koulussa osan ruuasta ja jos lapsella ei ole kallista harrastusta tämä on ehkä mielestäni kaikkein "halvin" ikäkausi. Koulunkäyntihän ei maksa mitään toisin kuin päivähoito useita satoja kuukaudessa.
Ylä-aste: Vaatteita ei osteta niin usein mutta kun ostetaan ne ovat yleensä tosi kalliita merkkivaatteita. Tässä iässä myös tekniset laitteet esim. kännykät pitää ollaa hyviä ja niitä kalliita. Ruokakulut ovat kasvaneet usein samalle tasolle aikuisen kanssa. Lapsella on omia menoja ja jatkuvasti ollaan pyytämässä rahaa kauppaan, leffaan, pizzaan jne. Kaikkein kallein ikäkausi sanoisin ja useinhan tässä iässä lapsi ei voi vielä tienata omia tuloja.
Kaikki teinit eivät tarvitse itsetuntonsa pönkittämikseksi kalliita kännyköitä ja merkkivaatteita. Vanhempien oma heikko itsetunto näkyy usein siinä, että lapsille hankitaan kalliita tavaroita, että voitaisiin muille näyttää.
Mulla ja mun sisaruksilla ainaki kärsi omatunto kun kaikilla kavereilla oli hienot vaatteet ja saivat hyvin shoppailu-rahaa (100€ väh) ja ite pääs kerran vuodessa shoppailee ja rahaa sai matkaan 20-50€! Silläpä ei saanu ku jonkun HIENON paidan TAI farkut ostettua ja sen verran jäi yli että syömässä pysty käymään. Kyllä sitä nykyään näin 21-vuotiaana yhden lapsen äitinä on ihanaa kun voi ostaa just sen verran vaatteita lapselle ja itselle kuin haluaa. Töissä käyvä kun olen. Ei tarvii enää kulkee siskojen vanhoissa ryysyissä!
Ja meidän äiti kyllä itselleen osti uusia vaatteita, alennuksesta, mutta uusia ja hienoja kuitenkin. Myös meikkejä ja erilaisia rasvoja, kaliitakin osti, se oli sitten meiltä muksuilta pois.
Anteeks, ITSETUNTO siis, ei omatunto =)
Mun kaverin mies haluaa ostaa lapselle "kaiken", koska itse lapsena jäi vaille monia asioita. Tuntuu välillä, että lapset hukkuu tavaraan ja enemmän niitä on tämä isä halunnut, kun lapset itse...
Mä en aio ostaa lapsille kaikkee maan ja taivaan väliltä, joku raja on vedettävä. Mutta kieltämättä oma lapsuus jonkun verran vaikuttaa. Kun omat vanhemmat oli köyhiä ja tuli kadehdittua kavereiden vaatteita, tavaroita, taloa ym. Ja valitettavasti myös koulussa kiusattiin kun ei ollut merkkivaatteita ym. On jäänyt mieleen myös sellainen, kun en saanut olla prinsessa kun mulla ei ollut tarpeeks hienoa mekkoa... Ja hoidossa valokuvaukseen hoitaja lainas oman lapsensa hameen ja puseron mulle!
Itse yritän lapseni kasvattaa niin, että ei leuhki ym. eikä kiusaa ketään, jos ei ole samanlaisia vaatteita, kännyköitä sun muita kuin muilla. Ärsyttävää kun jotkut lapset on niin ollakseen vaikka vanhempien rahoillahan ne jutut on ostettu, ei he itse ole niitä tienanneet, eivätkä itse varsinaisesti ole rikkaita... Musta tuntuu, että kotoa se asenne tulee omilta vanhemmilta. Mutta siis jos meillä on varaa niin miksi pihistäisin lapsen jutuissa? Kyllä mä haluan ostaa kunnon vaatteet, pyörät, urheilukamppeet jne.
Aikuisena kun alkoi tienaamaan oli hienoa, kun sai ostaa himoitsemansa vaatteen. Vaikka rajansa siinäkin, en ihan kaikkea himoitsemaani ole raskinut ostaa, en vaikka olisi varaa.
Vaikka onkin kiva antaa lapsille asioita, kun on kerran varaa, niin se ei välttämättä ole hyvä:
Sinä edelleen muistat, miten hienoa oli saada jotain kivaa ja odotettua itse ansaituilla rahoilla. Minulla on samanlaisia muistoja - miten ensimmäisillä kesätyörahoilla (mansikkamaalla... :) ) kävin ostamassa sen ihanan huivin, mitä en ollut saanut, kunäidin mielestä oli huiveja jo muutenkin.Se on minulla vieläkin. Mitä luulet, osaavatko lapsesi arvostaa saamiaan asioita, ymmärtävätkö he rahan arvon ja mitä työnteolla voi saavuttaa?
Et saanut olla prinsessa, joten jouduit ehkä kehittämään itseäsi muuten. Sinusta ei olisi tullut sinä, jos olisit saanut kaiken mitä halajat. Tavoitteleminen, unelmointi, pettymysten sietäminen - ne kaikki kasvattavat luonnetta.
Tavara ei saisi olla se, joka tekee onnelliseksi tai tavaran puute onnettomaksi. Kun on siistit vaatteet, sen pitää riittää. Ja jos nolottaa kaveriporukassa, jos ei ole niitä kalliita merkkifarkkuja, niin kaveriporukassa on vikaa. Ekstra ansaitaan, ei saada automaattisesti.
Olen pahoillani katsellut, miten nykylapset kohtelevat vaatteitaan ja tavaroitaan - juuri niitä hienoja ja kalliitakin. Ei niitä arvosteta, ovat itsestäänselvyyksiä. Ja siksi olen se tylsä natsiäiti, jolta ei heru rahaa merkkivaatteisiin ja muuhun humputteluun. Annan ilomielin rahaa harrastuksiin, itsensä kehittämiseen. Pynttääminen ei sitä ole. Nyt saan ehkä kuulla kunniani, mutta uskon sen kasvattavan lapsistani parempia ihmisiä, joten olen valmis sietämään teinien kiukuttelua.
itsekin olen vanhempiani kiittänyt rajoista, kurista ja terveestä kitsaudesta, vaikka teininä tuntui, että he ovat tylsiä, ilkeitä ja julmia, eivätkä tiedä mistään mitään :) Nyt tiedän, että minä olin se, jolla oli pallo hukassa.
Teinit ovat lapsia - vanhempien pitää olla aikuisia ja uskaltaa vastustaa kulutushysterian ja pinnallisuuden aivopesua, suojella lastaan.
Lapseni vasta 2 v, joten ei mene lapsen menoihin ihan kauheasti. Vaatteita ja kenkiä ostan useammin lapselle, koska kasvaa tietysti nopeasti. Ostan aika harvoin itselleni vaatteita, ehdinkin niin harvoin ostoksille. Mutta joskus päätän hemmotella itseäni, jos en ole aikoihin ostanut uusia vaatteita ja vaatekaappi kaipaa uudistusta. Sitten hieman omatunto soimaa kun tuli tuhlattua. Kenkiä en raski oikein ostaa vaikka rakastan ihania kenkiä. Olen vähän pihi! Poika ei tarvitse vielä parturia, joten kampaajalle menee mulla enemmän vaikka en käy siellkään usein. Vaippoja lapsella menee. Leluja tulee osteltua vaikka koitan olla ostamatta liikaa. Ihan normi juttuja mitä taapero tarvitsee. Ruokaan aikuisilla menee varmaan enemmän.
Aion sijoittaa rahaani kyllä lapseen, ostaa kunnon vaatteet ym. Mutta en jakele rahaa niin kuin se kasvaisi puussa.
Itseeni käytän enemmän rahaa kuin lapsiin. (Tosin lapsia on useampia, joten yhteensä heihin menee kyllä enemmän kuin minuun.) Minun harrastukseni maksavat aika reippaasti, mutta aion niitä jatkaa siitäkin huolimatta, etten ole valmis edes ajattelemaan kustantavani kaikille lapsille samalla rahalla harrastuksia. Lisäksi käytämme tulojamme varallisuutemme kartuttamiseen, mikä toki hyödyttää myös lapsiamme.
Lapsemme saavat tietenkin kaiken, mitä he tarvitsevat ja paljon ylimääräistäkin, joten eivät hekään pulaa näe, mutta minä käyn töissä, minä tienaan rahat ja minä hoidan velvollisuuteni lasteni elättämisessä. Minä voin siis lopuilla rahoilla tehdä ihan mitä minä itse haluan.
itseeni.
Ostelen enempi lapselle, leluja ja vaatteita. En ole vielä niin hoikassa kunnossa, että edes kiinnostaisi katsella itselle vaatteita. Meikkejä ja hiustuotteitakin on vain vähäisesti.
Olen siitä onnellisessa asemassa, ettei tarvitse rahoja enää laskeskella. Ruuasta ja vaatteista ei onneksi ole tarvinnut koskaan pihistellä, mutta ihan joka vuosi ei olla tehty koko perheen lomareissuja ulkomaille.
Taidan silti edelleen käyttää rahaa enemmän lapsiini kuin itseeni, koska en halua, että he joutuvat ottamaan opintolainaa. Tämä on kotoa opittu malli. Sekä minun, että mieheni vanhemmat ovat olleet samanlaisia eli lasten tarpeet tulee aina ensin, mutta se panostaminen on kyllä kannattanut sukupolvesta toiseen.