Pitäisi saada uusia naamoja kuntavaaleissa esille. Muuten sama meno jatkuu. Mikä ettei vanhempikin päättäjä ole hyvä, mutta tuntuu että ei heillä ole enää mitään ideoita annettavaksi.
Tänne pitäisi perustaa yhdessä, muiden P-K kuntien kanssa yhteinen elin, joka selvittää Lieksan ja lähikuntien kanssa sitä, mitä voimme tarjota vieraille.
Ehkä täällä ollaan "liian lähellä" jotta ei nähdä metsää puilta. Yksinkertaisesti meillä ei ole etelän rikkaisiin kuntiin nähden teollisen tuotannon vaatimia resursseja. Erikoistuminen on yksi valtti, jossa ollaan tasavertaisia etelän kanssa.
Matkailu ala, on suurin yhteinen tekijä, joka sitoo kuntamme yhteen. Sijaintimme on nin lähellä suurta naapuriamme, että voisimme yhteisellä päätöksellä lakkauttaa ruotsinkielen pakollisuuden yo kirjoituksissa. Kapinoikaamme ja ottakaamme Venäjän kieli pakolliseksi kieleksi, englannin kanssa. Kyllä me yhden Venäjänkielen opettajan pystymme kustantamaan ja jos hallitus kenkkuilee, lyödään heille kapula suuhun yhteisvoimin.
Emme itkemällä omaa kurjuuttamme pysty parantamaan itseämme. Otetaan valtiota niskasta kiinni ja näyttäkäämme se, että meillä on yhteisvoimaa, jota nykyhallitus ei voi estää.
Muistakaa kumminkin, että meillä kuntalaisilla on nyt puheenvuoro ja käyttäkäämme sitä, äänestämällä oikeat ihmiset johtamaan kaunista Karjalaamme.
"Oot Laatokka Karjalan povi, joka kuohuuvi tuskissaan, ei lauluusi kuolema sovi, siinä nousevan leijonan ääni, soi kunigas unelmissaan, soi kuningas unelmissaan."
Kustaa Pöljä, tuo parjattu ja haukuttu, mutta aina tuhkasta nouseva!
Tänne pitäisi perustaa yhdessä, muiden P-K kuntien kanssa yhteinen elin, joka selvittää Lieksan ja lähikuntien kanssa sitä, mitä voimme tarjota vieraille.
Ehkä täällä ollaan "liian lähellä" jotta ei nähdä metsää puilta. Yksinkertaisesti meillä ei ole etelän rikkaisiin kuntiin nähden teollisen tuotannon vaatimia resursseja. Erikoistuminen on yksi valtti, jossa ollaan tasavertaisia etelän kanssa.
Matkailu ala, on suurin yhteinen tekijä, joka sitoo kuntamme yhteen. Sijaintimme on nin lähellä suurta naapuriamme, että voisimme yhteisellä päätöksellä lakkauttaa ruotsinkielen pakollisuuden yo kirjoituksissa. Kapinoikaamme ja ottakaamme Venäjän kieli pakolliseksi kieleksi, englannin kanssa. Kyllä me yhden Venäjänkielen opettajan pystymme kustantamaan ja jos hallitus kenkkuilee, lyödään heille kapula suuhun yhteisvoimin.
Emme itkemällä omaa kurjuuttamme pysty parantamaan itseämme. Otetaan valtiota niskasta kiinni ja näyttäkäämme se, että meillä on yhteisvoimaa, jota nykyhallitus ei voi estää.
Muistakaa kumminkin, että meillä kuntalaisilla on nyt puheenvuoro ja käyttäkäämme sitä, äänestämällä oikeat ihmiset johtamaan kaunista Karjalaamme.
"Oot Laatokka Karjalan povi, joka kuohuuvi tuskissaan, ei lauluusi kuolema sovi, siinä nousevan leijonan ääni, soi kunigas unelmissaan, soi kuningas unelmissaan."
Kustaa Pöljä, tuo parjattu ja haukuttu, mutta aina tuhkasta nouseva!
Vastaukset 32
Vanhimmat
Minä puolestani toivoisin ehdokkaille parempia koulutustaustoja. Silloin ei tapahtuisi tällaisia kömmähdyksiä kuin tässä Kustaa Pöljälle.
Ruotsin pakollisuus ylioppilaskirjoituksissa on jo poistunut aika päiviä. Pakosta toiseen käy ajatus ja nuorilta, jotka opiskelustaan vastaavat ei kysytä mitään. Venäjän voi valita pitkäksi kieleksi ihan milloin vain ja nyt.
Pieni tarkennus sinulta hyvä nimim. miksi sitten, ei Venäjän kieltä hyväksytty ruotsinkielen vastineeksi? Kuten täällä ehdottiin?
Sinun mielestä siis voidaan ottaa vapaasti itsekunkin mieltymyksestä, joko venäjän tai ruotsin kieli yo kirjoituksiin? Jos näin on, niin todella olen jäjessä sivistyksestä.
Toisaalta mikään koulutus ei korvaa pitkän aikavälin kokemusta, se on useimmiten kiinni siitä, mitä uskaltaa tehdä. Yksi tärkeimmistä on itsekunkin älykkyys. sekä mielikuvitus, ne ovat korvaamattomia ominaisuuksia. Ei kunta päätöksiä voi tehdä yksinkertaisella jonkin alan koulutuksella. Insinööri osaa laskea ja lääkäri parantaa, eli siis ei riitä yksin se mitä on opiskellut aikanaan. Siitä hyvä nimim. olemme samaa mieltä, että nuoria mukaan opiskelemaan kuntalakia ja sen tuomia valtuuksia ja vastuita. Hyvä nimim. mutta!! "älä opeta sorsaa uimaan"!
Kyse ei ole mielipiteestä vaan tosiasiasta. Vain äidinkielen koe on kaikille pakollinen.
Kyllä se korkeakoulutus tuo useimmiten sen mukanaan, että hankkii ajantasaista tietoa, valideista lähteistä. Sitä tarvitaan myös kuntapäättämisessä, heikkoa tiedonhankkijaa voi helposti viedä harhaan. Innovointikyky ja kokemus ovat ihan hyviä lisäavuja, mutta asioihin perehtymiskyky on ensisijaista.
En ole missään sanallakaan kirjoittanut nuorista ja kuntalaista. Kunnan päätöksentekoon kyllä perehdytään yhteiskuntaopissa.
En ole opettamassa sorsia tai muitakaan vesilintuja, mutta ehkä sinun olisi syytä opetella lukemaan ihan tarkalleen mitä toiset kirjoittavat, niin ei tulisi noita luulottelukirjoituksia.
No miksi esim. ei sitten voida ottaa Englannin ja Venäjän kieltä ja jättää Ruotsi pois kokonaan?
Kuitenkin kaikki puhuvat ruotsinkielen pakollisuudesta, kun se kuitenkin tuntuu olevan kiinni opiskelijasta itsestään.
Kun suomessa päättäjillä useimmiten on korkeakoulututkinto. Eivät kuitenkaan tee muuta kuin Suomelle vahinkollisia päätöksiä, joista mm:ssa EU:hun ja Euroon liittyminen on niistää niitä pahempia. Jos joku ei sitä ymmärrä, niin turhaan on koulujansa käynyt.
On paljon esimerkkejä siitä, miten kukin yksilö tekee päätöksiä jotka eivät aina ole yhteiskunnalle hyödyllisiä. Tämän todistaa jo sekin, kun päättäjät kukin tahollaan näkevät asiat toisiinsa nähden, ristiriitaisina. Jos siis lukeneet ovat läksynsä tehneet, ei pitäisi ristiriitoja syntyä. Näin vain useimmiten asian laita on.
Osaa sitten kieliä tai ei.
Väännellääpä nyt sitten rautalangasta: ylioppilaskirjoitukset ovat eri asia kuin peruskoulu. Haluaisin tietää (tai ehken sittenkään) kuinka moni pakkoruotsi -kiihkoilija oikeasti tietää koko koulujärjestelmän todellisen tilanteen.
Suomelle vanhingolliset päätökset ovat sinun mielipiteesi. Asioita kun voi tarkastella eri näkökulmista ja silloin myös niiden hyödyllisyys näyttäytyy erilaisena. Tuolla aiemmin mainittu hyvä koulutus antaa pohjan nähdä juuri näitä vaihtoehtoja. Jos ottaa yhden politiikan ja oikean käsityksen laput silmilleen kuin ravihevonen, voi niin mainiosti elää ja aina on oikeassa, kun ei näe muita vaihtoehtoja. Meitä on paljon, jotka emme halua niin tehdä. Me haluamme katsella vapaasti ympärillemme, nähdä asioiden hyödyt ja haitat. Eikä meille kaikessa ole raha johtotähtenä. Maailman monimutkaistuminen ei tue yhden totuuden etsimisen mielekkyyttä. On vain opittava tarkastelemaan omien ennakkokäsitystensä ja ympäristön välistä suhdetta. Arvomaailma ja tieto ovat eri asioita. Me valitsemme niiden asioiden edistämisen, joita pidämme arvokkaina, jotkut valitsevat toisin, sen voi nähdä ristiriitaisuutena, jos haluaa. Useille meistä se on normaalia variaatiota.
"Jos joku ei sitä ymmärrä, niin turhaan on koulujansa käynyt." -tyyppiset lauseet ovat hyvin ajattelemattomia. Eri näkökulman omaava ihminen on silloin tietämätön, kun ei ajattele samoin kuin minä. Eikä hänen koulutuksellaan ole siten muutoinkaan mitään arvoa. Näin sitä sanellaan ylhäältä päin, mitä saa ajatella. Eikä kansa enää tiedäkkään, vain samoin ajattelevat.
Ihan muistin virkistämiseksi me itse äänestimme EU:hun liittymisestä kansanäänestyksessä. Vai onko nyt niin, että viisaiden päättäjien olisi pitänyt estää tässä asiassa kansan tahto. Nyt kansa ei sitten tiennytkään.
Kiinnostava näkökulma Vennamolta tänään Hesarissa, kannattaa lukea koko artikkeli.
http://www.hs.fi/politiikka/Vennamo ihmettelee perussuomalaisten EU-linjaa/a1305608694750
Tottakait sen tiedän, että peruskoulu ON eri kuin Yo kirjoitukset. Käsittääkseni tänä vuonnakin on paljon keskusteltu ruotsinkielen asemasta ja sen pakollisuudesta.
Oli mielenkiintoinen pointti tuo MINUN mielipiteeni, eiköhän se ole monen muunkin mielipide EU:sta.
Miksiköhän monet maat ovat EU;n myötä luisuneet raiteilta, olisiko se kuuluisa "halvankoron päivät" jotka saivat nämä "lukeneet" johtajat sortumaan valtaviin ylilyönteihin, joista lähinnä kärsivät ne kuuluisat köyhät, jotka verotuloillaan kaiken kustantavat.
Kukahan on se taho, joka "lainaa" "rahojaan" tälle EU:n rikkaille maille, johon Suomikin mukamas kuuluu.
Olemme pieni ja harvaan asuttu maa. Maksamme vuosittain isot summat näille isoille ja vähän pienemmillekin maille. Suomi(kin) on lujasti ylivelkaantunut. Kun jaetaan se summa asukasluvun mukaan.
Olet sitten ns lukenut tai et, pitää sinun nähdä hieman pidemmälle kuin vain ensivuoteen, se ei vaadi kuin analysointi kykyä. Ja hieman laskupäätä.
Nyt kun Espanjalle annetaan muutama kymmenen mrd euroa. julistavat fariseukset ja kirjanoppineet, että Espanja on pelastettu??! Eihän tämän pienen avustuksen jälkeen jäänyt heille velkaa kuin n. +- 1500mrd E. Onko kukaan ajatellut, että velka ei pienene jos otetaan lisää velkaa. ei ne kymmenykset espanjaa pelasta. Vaarana on, että Espanja sortuu vallankumouksen tielle, kun alkaa kansalle tulla tietoisuus heitä odottavasta köyhien vuosikymmenien nälänhädästä.
Italia on seuraava, entä Ranska? kysymyksiä on paljon ja vastauksetkin melkein valmiina.
Mitä tulee sitten EU:n hyötyihin ja haittoihin. Haitat ovat jo huomattavan suuret ja hyödyt mitättömät, jos ajatellaan esim. lainakorkojen pienuutta, mm:ssa asuntolainat. Tämä korkojen pienuus ei ole autuutta. Jos joku luulee, että 20-30v. lainojen korot pysyvät iäti alhaisina, on väärin. Jos joku muistaa sen -90 luvun alkupuolen tapahtumat. Silloin pankit jopa antoivat lainaa jokaiselle joka sitä uskalsi pyytää. Allekirjoittanut osti juuri kun laman alku oli nähtävissä omakotitalon. Keskusteltuani
Pankinjohtajan kanssa, ilmeni että korko nousee asuntolainoissa n. 2%. Otin lainan mutta tein sen niin, että jos tulee sairauksia tai joutuu työttömäksi toinen meistä, pystymme lainamme maksamaan. Meillä ei ollut hätää. Koska tiesin tasan tarkaan sen, että korot nousevat. Vaikka kirjanoppineet luulivatkin Suomea Japaniksi ja jopa menevän Japanin edelle. Mistähän ko:t. olivat oppinsa ammentaneet, kun jo selvä järki sanoi sen olevan mahdotonta.
Tuo viittaus näkökulmien eriarvoisuuteen on tietysti mistä kulmasta sitä katselet. On otettava koko sektori, eikä vain pientä osaa siitä.
Ennakko asetelmathan syntyvät tapahtumista ja edessä odotettavista olevista tulemisista.
Ennenkuin Suomi liittyi ko. konserniin. Kuuntelin Saksalaista pääministeriä kun häntä jututettiin radiossa. Tämä silloisen pääministerin mukaan Saksan maksama osuus EU:lle oli kestämätön ja hänen mukaansa nämä silloiset EU maat hakivat apua maksuihin juuri näiltä hyvin pärjääviltä teollisuus mailta, mainitsi erikseen Suomen
Eikö tämä todista sitä,että olisimme alun alkaen maksumiehiä+. Kuitenkin hallitus etunenässä julisti miten Suomi saa mm:ssa maatalous apu EU:ta jopa enemmän kuin sinne maksaa. Nyt sinne menee jo suurtinpiirtein 100%sta summasta 60%.
Kapitalistisen maailman tilanne on tällä hetkellä todella surkea. Luuleeko Suomi, että pärjäämme paremmin EU;ssa kuin sen ulkopuolella? Turha toivo, mehän maksamme ja huolehdimme EU sisällä moni satamiljoonaisen kansan hyvin voinnista. On vain ajan kysymys, kun Suomen luokitus putoaa romahdus maisesti ja lainakorkomme kasva ja paisuu.
Tätähän eivät Suomen kirjanoppineet ymmärrä. Jääkäämme seuraamaan mitä tapahtuu lähivuosien aikana.
Et sitten taaskaan malttanut lukea tekstiäni, vaan suolsit tulemaan tuon saman litanian kuin kynneniä kertoja aiemmin. Kirjoitin: "Eikä meille kaikessa ole raha johtotähtenä."
EU:n suurin saavutus on rauha. Toiseksi suurin saavutus on ympäristölainsäädäntö, jotta jotakin jäisi jälkeemmekin. Siis elinmahdollisuuksia ihan konkreettisesti: puhdasta ilmaa, vettä ja maata.
Eikä tuo talouspolitikkakaan ihan noin yksioikoista ole, mutta pitäkää vapaasti se käsityksenne, siihen teillä on vapaassa maassa oikeus. Myös meillä, jotka tarkastelemme asiaa hieman useamman taloudellisen indikaattorin kautta on oikeus omaan käsitykseemme.
"Ihan muistin virkistämiseksi me itse äänestimme EU:hun liittymisestä kansanäänestyksessä"
Totta, kannattaa muistaa myös mainosmylläkkä joka jokaisessa mediassa totesi yksikantaan että liittyminen on vain ja ainostaan parasta mitä voi koskaan tapahtua.
Ihmisten äänestyskäyttäytymistä voidaan ohjata voimakkaasti.
Nyt kannattaa seurata mistä puolueesta saamme lukea eniten negatiivista, katsoa televisiosta eniten negatiivistä uutisointia. Aivan varmaa on vain se ettei sen puolueen edustajat omista uutiskanavaa tai median osakkeita ainakaan riittävästi:)
Seuratkaa tulevan viikon uutisia niin ymmärrätte mitä tarkoitan!
Joku "uusi asia" varmasti taas nousee esille..tai useampi. Veikkaan ettei negatiivista ilmene RKP:n ja Kokoomuksen taustasta tai toiminnasta. Pistän viisi euroa vetoa tuolle "hevoselle".
Ei se ihan noin mennyt. Oli sekä EU myönteistä että kielteistä kirjoittelua ja analyysejä, jos vain hait eri tahojen lehtiä. Pohjois-Karjalassakin oli todella selvä ero isoimpien maakuntalehtien välillä. Myös omaa tiedonhankintaa ja aivoja oli mahdollisuus käyttää.
Eikös se ole juuri populistien tarkoituskin olla koko ajan esillä?
Tasa-arvolle!
Rankasti sanoen: "Meitä kusetettiin"! Olet oikeassa, että kansan, joka ei ajattele omilla aivoillaan, voidaan kusettaa. Ei nyky EU:ssa ole mitään positiivista. Jku kehuu korkojen alhaisuudella, mutta nykyoloissa kuinka kauan se kestää
Jo -90 luvun alkupuolella saimme elää halpojen ulkomaisten lainojen koroilla. miksi kävi niin, että se peti? ajatelkaapa asia tarkemmin. Kun lainataan rahaa halvoilla koroilla, seurauksena on, että niin yksityiset kuin pienet yhtiötkin ottavat lainaa riskiin asti.. Tämän lainan oton edellytyksenä on pankkien ja sijoittajien myötätunto hankkeita kohtaan, näin elämme noususuhdannetta, kaikki hyvin! Onko? Historia on valitettavasti osoittanut sen tosiseikan, että nousua seuraa aina lasku. Miten kävi -90 luvun alussa! Emmekö koskaan opi. Silloin jopa pankkeja kaatui. Elimme silloin ja myös, virtuaalimaailmassa.
Kaikkein ikävintä tässä yhtälössä on nykyajan epävarmuudella ratsastaminen. Hallitus pitkittää mm:ssa terveyden huollon ratkaisuja, juuri ennen kuntavaaleja, syy on yksinkertaisesti se, että he pelkäävät äänestäjien katoa puolueestaan. Nyt on Galluppien saama prosentuaalinen ääni määrä kääntymässä Keskustalaisten piikkiin ennustetaan jopa 18% äänimäärää. Mikä on se tabu, jolla keskusta nyt ratsastaa -on. luvataan vaikka mitä, mutta tavoitteet ovat todella hämärän peitossa.
Valtapuolueet keksivät yhä enemmän ja enemmän hienoja ratkaisuja. Vaalien jälkeen todetaan, että tehdään näin ja se on kuntalaisten eduksi, vai onko? Kysyy Kustaa?
Tästä syystä Kustaa antaa Perusuomalaisille äänensä, heillä on realitteettiina hyvin voipa Suomi, jossa Suomi on suomalaisilla ehdoilla rakennettu. uo Pekka Vennamon kanta Perususuomalaisiin kannan ottoihin osittaa sen, miksi Maaseudun puolue Pekan valtakaudella kaatui. Pekka on valta ekonomistien lailla rahan sokaisema.
Jos äänestät hallitusrintaman ehdokkaita, tiedät missä mennään lähivuosina, valitan!
Näin jäit tuossa yläpuolella kakkoseksi menen tullen.
Pitihän EU:hun liittyessä tulla Suomesta erittäin halpa maa, ruokakin pit olla sitten halpaa? Mites on käynyt, kusetettiin oikein rankasti!
Kenekäs hallituskausi se oli kun EU:hun liityttiin, tai mikä puolue oli silloin kusetusvuorossa?
Kyllä kusivat tosijaan silimään,toiseen silimään ei ou pallautuna näkö
vieläkkää, voi kehno jotta kyllä korpejaa ,nehän oli Demarit kusemassa
sillonnii,helekutin iso mies,ja eikö vuan osunut silimään kus suihku.
Vuan oli se väkevä suihke silimille,siitä lähtiin en ou iänestänä demaria,
Helekkarin pöö puoluve.
Ja taas menee sekaisin. Ahon hallituksen aikaan EU:hun liityttiin.
Mikäs se oli tämä Lipponen puolueeltaan, jonka mielestä Suomi piti saada EU:n ytimeen?
Kananmunilla eurooppaan:)
Euron alkuajoista kananmunat kallistuneet vain 400%
uudet valtuutetut on pihalla ku lumiukko aluks, ei ne osaa siel toimia ku muutaman vuoden päästä vasta.
Ja vanhat kaappaa vallan .
Näistä keskusteluista on paistanut läpi se ikuinen "totuus" että Suomen kansa on edelleenkin maedian antaman "informaation" varassa, itsenäistä ajattelua vailla.
Ei ole mikään ihme, jos menemme jatkossakin sinne, minne media meitä ohjaa. Itsenäinen ajattelu joidenkin kohdalla päättyy siihen, kun lehden sivut sulkee.
Nykymaailmassa emme tule pärjäämään sillä tuotanto saralla, jotka ovat vallanneet suuret ns. halvan työvoiman maat, Kiina etunenässä.
Meidän tulee enemmän kiinnittää huomiota omiin tekemisiimme. Myös maailman tilanne puhtaan ravinnon ja puhtaan veden takaamiseksi on aika heikoilla.
Meillä esim. on metsiä, joiden jalostamisessa olemme lapsen kengissä. Missä on se kuuluisa suomalainen desing?
Maataloudessa ei enää olla pienviljelijöiden varassa. Onhan selvää, että 10-20 heht. viljelyksiä ei voida enää toteuttaa kun laskee,mitä nykyiset maatalouskoneet maksavat, puhutaan sadoista tuhansista euroista per maatila. Suomen pitäisi entistä enemmän satsata suurmaanviljelykseen, joissa koneet, joita käytetään murto-osan, vuodesta, saatasiin tehokäyttöön.
Kaivostoiminta nykyisellään kun annetaan maahamme saapua suuret kaivostoiminnan yrittäjät ulkomalta, viemään miljardien edestä raaka-ainetta ulkomaille. Tähän lakiin olisi puututtava. Lisäksi kaivosvero, olisi saatava asianmukaiseen kuntoon. Selvää on, mitä pidemmälle integroidutaan EU kylkeen, sitä vähemmän meillä on sananvaltaa mihinkään asiaan.
Maahan tuotetaan työvoimaa ulkomailta, samalla monet kymmenet tuhannet omista nuoristamme polkee paikallaan ja näin menettävät kosketuksensa työelämään ja suomalaiseen yhteiskuntaan. Jo nyt on monelta osin tullut selväksi, että Afrikkalainen työmoraali on aivan sanoisinko P......ä! Ennen puhuttiin ns. pakolaisista, nyt jo röyhkeästi puhutaan työvoima tarpeen tyydyttämisestä, siis minkä työvoiman, se onkin hyvä kysymys.
Nykyään kun on lähes jokaisella on netti, niin tiedosta ei ole puutetta, on vain löydettävä oikea tie etsiä.
Ihmeellisesti media on onnistunut saamaan osan myös Lieksan asukkaista pauloihinsa, mitä tulee ns. mamujen höösäämiseen ja heidän saattamiseksi työvoiman alttarille. Uohtunut on oma väki. Tulevaisuudessakin nuoret muuttavat täältä pois. Kun työtä ei todellakaan löydy.
Nyt on jälleen Keskusta nousussa, mikään ei siis ole muuttunut. Kansaa viedään kuin pässiä liekassa. Siihen riittää kun luodaan innovaatio siitä, mitä kukin tarjoaa Suomen kansalle juuri sillä hetkellä kun vaaliuurnat aukeavat. Sen jälkeen palataan taas päiväjärjestykseen jossa aikojen kuluessa tullaan huomaamaan, että ei koira karvoistaan pääse.
Näin karuselli jatkaa pyörimistään!
"Ihmeellisesti media on onnistunut saamaan osan myös Lieksan asukkaista pauloihinsa, mitä tulee ns. mamujen höösäämiseen ja heidän saattamiseksi työvoiman alttarille. Uohtunut on oma väki. Tulevaisuudessakin nuoret muuttavat täältä pois. Kun työtä ei todellakaan löydy."
Tämän mantran toistaminen ei hyödytä mitään. Kyllä me lieksalaiset ihan itse näemme, ettei tämä ole totta. Ihan kantalieksalaisten asioita hoidetaan ja pyritään edistämään koko ajan ja monissa asioissa on onnistuttu hyvin. Vanhuspalvelut, nuorisotoimi, koulutukset on järjestetty hyvin. Alueellinen työttömyys ei ole mamuihin liittyvää, jokainen täysipäinen tietää tämän. Rakenteellinen työttömyys näillä alueilla on ollut korkeaa jo paljon ennen mamuja. Mamujen tultua joiltain aloilta työttömyys on vähentynyt. Mutta sehän on tietysti väärin sammutettu, kun esim. opettajien tehtäviä ei ole tarvinnut vähentää.
Tehkää politikontia ihan niin paljon kuin lystäätte, mutta älkää pitäkö meitä tavan lieksalaisia niin tyhminä, että uskoisimme tuon hapatuksen.
Vai on KePu nousussa. Kyllä todella jaksaa jauhaa samaa mantraa.
Mikäli KePu olisi nousussa, se kyllä näkyisi toimintatavoissa.
Sama räkytys joka atkuu vuodesta toiseen ja nyt ala-arvoisena oli tuo törkeä perusteeton sosiaalitoimen rakutuskampanja, joka ei ota loppuakseen.
Keskustapuolueen osalta tulee käymään siten, että uudistuminen ja mahdollinen nousu tapahtuu pakon edessä. Tuollainen toiminta on kuntalaisten aliarvioimista, sillä jokainen kyllä huomaa, onko tuo ollut asiallista luottamustoimen hoitoa, vai vainoharhaista ajojahtia.
Puolue joutuu kuntavaalien jälkeen arvioimaan omat ylimieliset toimintatapansa ja varsinkin Lieksan osalta alkaa paikallisjärjestössä pyykkäys ja viikkaus.
Ja jotkut vastata!
"Ei pidä brovosoitua jos brovosoidaan" (Mauno Koivisto) lausui aikoinaan tuon viisauden. Nimim.mukaan ei auta mitään jos vaikeuksistamme kirjoitellaan, ei niin, jos kaikki ajattelisi samalla tavalla että ollaan hiljaa ja antaa palaa!
Näin kunnallisvaalien edellä, keskustelut käyvät kuumina.
[Tämän mantran toistaminen ei hyödytä mitään. Kyllä me lieksalaiset ihan itse näemme, ettei tämä ole totta. Ihan kantalieksalaisten asioita hoidetaan ja pyritään edistämään koko ajan ja monissa asioissa on onnistuttu hyvin.]
Olet ilmeisesti jonkin asteen päättäjä? Koska kirjoituksesi viittaa siihen, että täällä kaikki hyvin, mutta väitän, että ei ole. Työttömyys yli 14% Tänne haalitaan lisäväkeä ja sen perusta on "TULEVA TYÖVOIMAPULA" Tämä on ollut luettavissa Lieksan Lehden sivuilta ja tämän ovat lausuneet työvoima piirit.
En väitä, etteikö olosuhteisiin nähden toiminta ole ollut tyydyttävää. kun ei ole työpaikkoja, niin ei ole. Ja tämä koskee koko Pohjois-Karjalan aluetta.Myös etelässä alkaa työttömyys luvut nousta
Muuten tiedätkö, että mamuja yritetään työllistää kaiken mahdollisimman tavoin, joten he kait kuuluvat siihen koulutuksen piiriin.
En syyllistä ketään, siitähän ei ole kysymys. Mutta on vaikeata ymmärtää sitä, että täälläkin syrjässä annetaan median vaikuttaa päätöksiin ja luotetaan vanhoihin politiikkohin ja vanhaan politiikkaan, ei ymmäretä sityä, että itselläkin on aivot joita käyttää. Onhan lieksassa fiksujakin ihmisiä, jopa päättäjissä. Sen todistaamm:ssa rakenteilla oleva Pielisentie. Tämä on sitä kehitystä, jota Kustaakin kannattaa. Vaikka se tie on saanut myös moitteita, turhaan, sillä kehitystä ei voi katkaista.
Se työttömyyden lasku johtuu pajolti siitä, etä on tarvittu mamujen takia lisätyövoimaa sote- sekä koulutus alalle. Tämä kuitenkin ajan mittaan lisää kuluja yhteiskunnalle. Kun he (mamut) siirtyvät työelämän kautta työttömyys kortistoon.
Osaiskohan KP sanoa yhden seikan, joka antaisi toivoa tuon Kepun laivan pinnalla pysymiseen. Mikä seikka viittaa siihen, että kannatusluvut olisi mitä arvelet.
Onko kuntavaalikampanjoinnissa joku muuttunut aiemmasta. Ei ole, väitän vastaan. Samat naamat toistavat samaa rakutustaan teltan liepeillä.
Uusille tulokkaille ei anneta minkäänlaista arvostusta, ei edes puheenvuoroa, vaikka kysymys asetetaan teltan liepeillä nuoremmalle kepulaiselle. Taustalta ryntää joku fossiili solkkaamaan, josta ei lopulta kukaan tajua mitään.
Nyt on tulossa viidennet perättäiset vaalit joissa arvioni mukaan lyödään kansi kepujen arkkuun.
Ja tuo mitä väität Pohjois- Karjalan suuriin työttömyys lukuihin ja varsinkin Lieksan osalta.
P-K kansanedustajat ei ole kyenneet hoitamaan muuta kuin omia etujaan ja toisaalta oman puolueensa etua.Tämä tilanne ei korjaannu muutoin, kuin vaihtamalla poliittista valta-asemaa.
Ja tässä on KePulla suunnannäyttäjän paikka. Ensimmäisenä valtapuolueena se poistuu kymppikerhoon, pitämään hartaushetkeä teemalla, kuka tyri, ja ketä voisi selkään puukottaa.
persut keksii kaikenlaista muuta ihme juttua tänne et laskevat vaaliketjuja alas kun niissä kritisoidaan heitä, säälittävää!! :(
Vastaan tuohon ensinmäiseen kysymykseen näin. Kepu on uuden johtajansa myötä saanut uuden suunnan, mutta kysymyshän on tällä hetkellä se, että vaalien jälkeen kaikki selkiintyy. Valtapuolueet ja ne, jotka ovat nykyhallituksessa tietänevät sen, että leikkaukset ja eriasteen huononnukset tulevat olemaan se, mikä on tällä hetkellä vielä pimennossa, tulee selviintymään vaalien jälkeen, ja se tulee rajuna.
Kokoomus on useassa otteessa puhunut leikkausten tarpeesta, mutta demarit ovat olleet hiljaa. Urpilainen kyllä jo ehti mainita, että sote juttu ei ole ajankohtainen -vielä, koska aikaa on tämän vuoden loppuun. Tarkoittanee, että lyövät jutun syrjään, keskittyvät kaikin mahdollisin keinoin vaalien voittamiseen, koska vain se on heille tämän hetken kuuma peruna.
Kuntauudistuskin jää näillä näkymin myös hallitukselta pois ja se koetaan vasta vaalien jälkeen ja se tulee olemaan hallituksen taholta se, mikä heillä on tähänkin asti tähtäimessä, uudistus viedään sillä tavoin läpi, että valtio pudottaa kunnille myöntämiä etuisuuksia pois, jolloin kuntien on pakko tehdä keskenään myönnytyksiä ja liitoksia vaikka jokainen järkevä ihminen tajuaa, että joissakin kohdin se ei auta yhtikäs mitään joidenkin kuntien osalta jopa tilanne huononee.
Olisin mielissäni jos Kepukin nousisi ja Perussuomalaistén kanssa tekisivät yhteistyötä, sillä ei ole Kepun eikä kenenkään hyvä jos kuntia pakon edestä pistetään liitoutumaan. Kepun viaksi lasken heidän myötämielisyytensä yhtyä EU rintamaan.
Jos halutaan pitää myös kuntien reunamat asutettuna, on pakko saada lisää rahaa ja se tulee vain, jos erotaan koko EU hommasta on järjen voitto, jos kaupanteko keskitetääm muihin kuin nyt keskieurooppalaiseen köyhien valtiohin, joiden kansalla ei kohta ole enää ostovoimaa.
Meidän, jotka asumme täällä "jumalan selän takana"! Pitää pitää yhtä, eikä repiä itseämme hajalle, se ei ole meille kellekään eduksi.
Sen verran vielä tuosta euroopan liittoutumasta, että maita on jo niin monta vaikeuksissa, että niiden pystyyn nostaminen tulee meille kalliiksi. Kellepä sitten tuotteitasi kauppaat, kun Saksa taitaa olla ainoa, jolla vielä on ostovoimaa.
Siihen kun vielä lisätään omat vaikeutemme täällä suomessa, niin mitta täyttyy!
Vastaan tuohon ensinmäiseen kysymykseen näin. Kepu on uuden johtajansa myötä saanut uuden suunnan, mutta kysymyshän on tällä hetkellä se, että vaalien jälkeen kaikki selkiintyy. KP lainaus.
Ja kysymys heti perään. Taasko selkiytyy.
Onkos tämä ko. puolueella jo viides perättäinen " johtaja ".Kolme pääministeriä on lentänyt vähällä aikaa omien kepulaisten savustamana pihalle. Omat kyrväytti vaalirahaskandaalin alulle. Samoin paskalain sekä Nuorisosäätiön.
Eli rohkenetko uskotella laskukiidon nyt päättyneen. Vain sillä perusteella, että on uusi " johtaja ".
Keskustapuolue on tällä hetkellä kuin persaukinen merirosvoporukka. Miehistö on heti kun tilaisuus tulee, ripustamaan kipparinsa raa``an nokkaan.
Viisas kippari ottaisi laivan ainoan pelastusveneen ja upottaisi koko rosvolaivan
syvimpään kohtaan merta. Soutelisi rantaan ja etsisi uuden miehistön sekä laivan.
Mutta, kun viisautta ei ole, niin kansalaiset upottaa koko purren ja siinä menee koko sakki.
Tarkoitin tällä uudella johtajalla hänen taustojaan, ei on pelkästään liikemies. Lisäksi Gallupit näyttävät nousuhdannetta heille (18%).
Onhan Kepu ryvettynyt ehkä puolueista enemmän, Mutta kuten mainiisinn, niin medianhan oikein suosii Kepua, ei nitään pahaa sanottavaa. Se taas, että onko kansan muisti riittävä, että Kepu ei nouse, näkyy tulevissa kuntavaaleisssa.
Kyllähän Kepu saa enemmän kannatusta nyt kuntavaaleissa kuin oli eduskunta vaaleissa. mutta miten paljon nousee, on vaikea sanoa.
Eduskunta vaaleissa Kepu oli integroitumassa Kokoomuksen kylkeen, mutta liian näkyvästi ja teki puolueelle hallaa. Nyt samassa veneessä on viisi muuta puoluetta tiiviisti kokoomuksen kyljessä. Kuitenkin jos ei oteta huomioon Demareita, niin hiljaa ovat kuin kusi sukassa.
Toivotaan nyt, että saamme sellaisen kunta goalaation Suomeen, että kunnat säilyttäisivät sananvaltansa sekä reunaalueet eivät autioituisi, kuten nyt tuntuu pahasti siltä, että näin käy ja ihmiset siirtyvät kaupunkien ja isoimpien kasvukeskusten läheisyyteen.
äs-dp sai mun ääneni, onnea hälle. KD oli vaihtoehtona.
Hienoa, ettäs sentään Kustaata ajattelit. kuiteskin tuo valinta ja ajattelusi Kustaasta ei oikein päde. aillä Kustaata ei kenenkään pidä valita siksi, että Lieksan neitsyet säästyisivät, mutta valitessasi tuon ässä deeppi polskien, menetät itse sen neitsyytesi(poikuutesi, sillä valitsemasi puolue kääntää puseroaan niin tiuhaaan, että siinä ei kukaan pysy mukana.
Onnea kuiteskin valinnallesi, se ainaksin säilyttää tämän rakkaan maamme sidoksiin joista ei näin kv.n aikaan sovi puhua. Toivoo Kustaa pienessä laitamyötäisessä!