EI-EKOKEM-ONGELMA JÄTEKESKUSTA YKSPIHLAJAAN
ME ASUKKAAT OLEMME KUNTA
EKOKEM-PALVELUN YKSPIHLAJAN KÄSITTELYKESKUKSESTA HALUTAAN LISÄSELVITYSTÄ .(Keskipohjanmaan -lehti 20.10.2012)
Viimesyksyisessä asukasyhdistys Ekokem-palvelun järjestämässä tiedotus tilaisuudessa, tämä hanke-suunnitelma yksimielisesti lähiympäristön asukkaat tyrmäsi.Vaarassa on että hyvien kulkuyhteyksien takia tämä paikka olisi myös kaatopaikka ympäri -Suomea ja Eurooppaa tuleville ongelmajätteille.Ympäristöhaitat voisi pitkällä aikavälillä olla huomattavat. Myös pohjavesivirtaukset, ovat lähellä suunniteltua paikkaa.Myös alueen arvokas sijainti muuhun paremmin työllistävään kohteeseen menetettäisiin.
Suunnitelmissa.
Käsittelykeskuksen on tarkoitus ottaa vastaan ja käsitellä sopimuspohjaisesti teollisuusjätteitä ja muita jätteitä ensisijaisesti Kokkolan Ykspihlajassa sijaitsevalta suurteollisuusalueelta sekä muualta Kokkolan seudulta, pääosin 150 km säteellä Kokkolasta.
"Käsiteltäviä materiaaleja voidaan tuoda myös muualta Suomesta".
Nyt tarvitaan kaikillta asukkailta/puolueilta aktiivisuutta, että tämä hanke lopullisesti haudataan.Emme halua omille jälkipolville, että Ykspihlaja/Kokkola on ympäri Suomea/Eurooppaa oleva ongelmajätteiden kaatopaikka.
Me vastustamme tätä
Kokkolan vasemmistoliiton kunnallisvaaliehdokkaat

Vastaukset 14
Vanhimmat
ME ASUKKAAT OLEMME KUNTA
https://www.facebook.com/groups/Vasemmistoliitto/
http://kokwww.kokkola.fi/kokkola/DynJulk/kokous/20113304-6-50948.PDF
KOKOOMUS JA KESKUSTA HALUAVAT JÄTTEET NURKILLEMME
KAUPUNGIN HALLITUS KÄSITTELI EKOKEM-PALVELUN HAKEMUKSEN VIIME VUODEN PUOLELLA
KAUPUNGINHALLITUKSEN ENEMMISTÖ HYLKÄSI HAKEMUKSEN
NÄMÄ PUOLUEET KANNATTIVAT JÄTELAITOKSEN SIJOITTAMISTA YKSPIHLAJAAN.
Ojalan esitystä kannattivat Palosaari, Herlevi, Harmaala, Haimakainen sekä Ojala. Nevasaari äänesti tyhjää
KANSA ÄÄNESTÄÄ, EI JATKOON !
Tervetuloa ekokem vaikka suntin rantaan jos työllistätte ja mutta älkää ottako pihlajan vasemmaisia hommiin, valitus on loputon!
ON SE HYVÄ ETTÄ JOKU SUITSII KESKUSTAN JA KOKOOMUKSEN AJATTELUMAILMAA, JOSSA YMPÄRISTÖ SAA UHRATA JA PILATA-
TYÖLLISTÄVÄ VAIKUTUS-2-4 HENKEÄ ALUEEN KOKON NÄHDEN EI OLE SUURI, JOS OTTAA ETTÄ SATAMA TARVITSEE PITKÄLLÄ AIKAVÄLILLÄ ALUEELLE , MUUTA SATAMAN TUKEVAA TOIMINTAA JOILLA ON MYÖS TYÖLLISTÄVÄ VAIKUTUS.
Ne paskathan on jo pihlajassa. Ekokem tulis putsaan paikkoja!
http://yle.fi/uutiset/kokkola_ei_halua_jatelaitosta_ykspihlajaan/5094662
EKOKEM LAUSUNTO IHMETYTTÄÄ
"Tällä kaupunginhallituksen lausunnolla ei näkemyksemme mukaan ole ratkaisevaa vaikutusta. Viemme hanketta eteenpäin, sanoo Ekokemin johtaja Ville Yrjänä. Mikä on jäänyt Ekokem- palvelulta epäselväksi?Paljon puhuttu demokratian tuominen lähemmäksi asukkaita päätöksen takoon oli tässä toteutunut, ja asukkaita kuultu, päätös oli kielteinen.Mielestäni Kokoomus ja Keskusta äänestäessään Ekokem-palvelun paikan puolesta osoittivat,että ympäristölautakunnan ja terveyslautakunnan asiantuntija sekä asukkaiden mielipiteillä ole mitään merkitystä.Tämä on sitten Kokoomuksen ja Keskustan Demokratiaa?
Ekokemin toimintaa vastaan ei varmasti ole kenelläkään mitään vastaan; paikka vaan on väärä.
Satama on Kokkolalle ollut tärkiä, tulevaisuutta ajatellen muutenkin ahtaalle alueelle tarvitaan muuta työllistävää tukevia toimintoja/teollisuutta.Ekokem lohkaisisi noin 5-hehtaarin alueen, joka on todettu ympäristön kannalta ei sopivaksi.Ja alue menetettäisiin vuosikymmeniksi eteenpäin.Myös toiminnan loppuminen jättäisi alueeseen maa-aineksen joka on käyttökelvotonta vuosikymmeniksi.
Vastaus rannan asukki!
Ne paskathan on jo pihlajassa. Ekokem tulis putsaan paikkoja!
Aivan totta, mutta ei niitä tarvi läjityttää 5-hehtaarin alueelle, 150 km. säteeltä Kokkolaa, sekä suunnitelmissa rahdata vielä muualta päin Suomea jätteitä.
Jos kerta paikka ei ole sopiva ympäristön kannalta.
Ekokem- palvelulla on vastaavia toimintoja muualla päin Suomessa.Lupahakemuksissa on hyväksytty aina toiminta, jos terveys, ympäristölausunnot ovat sitä puoltaneet.
Kokkolassa lausunnot on ollut kielteisiä.
ME ASUKKAAT OLEMME KUNTA
https://www.facebook.com/groups/Vasemmistoliitto/
LAINATTUA!
".Mielestäni Kokoomus ja Keskusta äänestäessään Ekokem-palvelun paikan puolesta osoittivat,että ympäristölautakunnan ja terveyslautakunnan asiantuntija lausunnot, sekä asukkaiden mielipiteillä ole mitään merkitystä.Tämä on sitten Kokoomuksen ja Keskustan Demokratiaa?"
Jos Kokoomuksen ja Keskustan äänestys olisi ollut linjassa, Ympäristö ja terveyslautakuntien, muitten puolueitten, sekä lähidemokratian (asukkaiden)päätöksien kanssa , tuskimpa Ekokem-palvelu olisi tätä hakemusrumpaa uudelleen alkanut.
Ikävää Ekokemian kannalta , nyt olisi voimavaroja pitänyt käyttää uuden sijoituspaikan löytämiseksi.
Tämä rumba mitä Keskusta ja kokoomus poliittisella pelillä saivat aikaan , murentaa paljon puhuttua lähidemokratiiaa, sekä lautakuntien näkemystä/ päätösvaltaa.
Haimakainen ja Ojalahan on tottuneet poliittista peliä pelaamaan, demokratiasta välittämättä.
Luonto arvot taas ovat molemmilta puolueita hukassa, kaikki pitäsi hävittää.
Ihmisille annetaan vääristynyttä kuvaa jätteistä ja niiden käsittelystä.
"Ekokem" jätteet eivät kuulu asutusten läheisyyteen, Kokkolan ei pidä kilpailla ympäristösaasteista niitä on jo aivan liikakin kanta-kokkolan alueella.
Ympäristösaasteita on kasaantunut kymmenienkilometrien säteelle, niitä ei ehkä huomaa mutta ne ovat varmasti olemassa.
Tilastojen mukaan saasteita on "levitetty" 1000 ja taas 1000 tonneja, miten ne muka olisivat johonkin hävinneet kun niistä suurin osa on alkuaineita.
Jos olette pienten lasten vanhempia, niin vastustakaa jätellaitosta.
Jos olette nuoria, niin vastustakaa jätelaitosta.
Jos olette mummuja ja vaareja, niin vastustakaa jätelaitosta.
Jos haluatte puolustaa puhtaampaa ymäristöä, niin vastustakaa jätelaitosta.
Jos olette muuten vaan järkeviä, niin vastustakaa jätelaitosta.
Voisin laittaa tähän loppuun esim. kaupungin virkamiesten ja useiden politiikkojen törkeästä ja välinpitämättömästä suhtautumisesta ympäristöhaittoihin, mutta jääköön toiseen kertaan.
Poliittinen mädännäisyys ulottuu kaikkiin puolueisiin ja kaupungin johtavat virkamiehet ovat homeessa.
Huolestuttavaa nykyinen yhteiskunnan meno, missä on se terve maalaisjärki, jolla saataisiin päätöksien tekoon jotain tolkkua. Poliittinen valtataistelu rikkoo Suomalaista yhteiskuntaa, erilaiset vastaikkain asettelut murentavat yhteistyötä. Suomalainen tieto ,taito ja osaaminen viedään halpamaihin, kaikki se mitä suomalainen koulutus järjestelmä on vuosikymmenien aikana, veronmaksajien avulla saatu aikaan, on menetetty,markkinavoimat käyttää häikäilemättömaäsi tätä hyväkseen , ja siirtää tuotantoa jonka Suomalaiset veronmaksajat ovat maksaneet, suurien ahneitten sijoittajien vaatimuksista, maihin missä ammattiyhdisliikkelllä ei ole järjestäytynyttä valtaa.Katainen huutaa kurkku suorana, tuotannon kasvusta, eläkeiän, työurien kasvusta,mikään ei riitä, samalla kun nuorisotyttömyyys on huipussaan.Poliittinen valta ruokkii omaa hyvinvointiverkostoa, sekä lähellä olevia ryhmittymiä. jotta nämä uudestaan valitsevat valtaan.Mitä heikompia ovat hallitukset mitä itsekkäämpiä ovat ihmiset, sitä enempi valtio velkaantuu, sitä suurempi on markkinavoimien valta valtiosta. Tulevaisuudessa koulutus ja työpaikat rakentuvat näitten ongelmien ympärille.Tämän me kaikki joudumme nykymenolla maksamaan.