pesin suun saippualla

Catilda

Pesin 6 v. tytöltäni tänään suun saippualla kiroilun vuoksi. Ei lopettanut, vaikka kuinka käskin ja kielsin. Ja uhkasin myös pestä suun, jos tiettyjä sanoja tulee. Kun kiroilu ei loppunut vein tytön pesuhuoneeseen ja pesin hänen suunsa saippualla.

45

5112

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiltti veronmaksaja

      Toimi myös itselleni aikoinaan. Hyvin vertauskuvallinen ja vaaraton kuritustapa.

      Itsekin oikein testasin alle kouluikäisenä uhmaspäissäni, kuinka pitkälle vanhempien pinna venyy ja kuinka paljon voin huudella. Loppui siihen, kun äiti tosiaan otti kainaloon ja sipaisi hampaat saippualla. Pahaahan se oli ja oikein ansaittua. Muistan edelleen järkytykseni/oivallukseni siitä, että teoillani tosiaan on seurauksia ja että en voi tehdä ihan mitä vaan.

      Ei jäänyt traumoja. Niitähän nykylapset saa ihan kaikesta...

      • Eräs trotskilainen

        Toisaalta sie annat hiukan ristiriitaisen kuvan sille lapselle. Ensin opetetaan, että saippuaa ei saa syödä ja sitten, kun lapsi kiroilee tungetaan sitä samaa tököttiä suu täyteen. Ei näin vanhemmat.

        Mie muuten pelkäsin kuollakseni tuota suun pesemistä, kun hoitajat uhkaili. Nyt kun miettii, niin se on ihan hemmetin alistavaa...
        Mie kyllä kiroilin uhkauksista huolimatta, mie vaan varmistin, ettei kukaan aikuinen ollut kuuloetäisyydellä.


    • no perkele

      Älä opeta sille niitä sanoja!

      • bm,i

        6-vuotias osaa kyllä luetella kirosanat, vaikkeivat vanhemmat tai muut perheenjäsenet koskaan niitä käyttäisi.

        Ja mieti sinä miten...


    • vvbggthhj

      Jos joku haastaisi sut oikeuteen tästä asiasta, sinut tuomittaisiin pahoinpitelystä..vi..u mitä alistamista!!

      • TässäpäTässä

        Itsekin olen kerran pessyt erään kurittoman kakaran suun saippualla hänen vanhempiensa silmien edessä. Nulikka (9v) vain kiukutteli, huusi sekä yritti rikkoa äitinsä kännykän ja pelkästään sen takia, että hänen vanhempansa eivät suostuneet viemään häntä heti Linnanmäelle (täältä on sinne noin 300 kilometriä). Kiukuttelu loppui kuitenkin siihen.

        Vanhemmat olivat kasvattaneet poikaansa liian lepsusti ja vapaasti joten hän ei ollut kunnolla oppinut mitä saa tehdä ja mitä. Tämä kiukuttelu ei siis ollut todellakaan ainut laatuaan. Hän saattoi raivota aivan mistä tahansa, esim. siitä, että joku aivasti kun hän oli puhumassa (ja ihan oikeasti). Suupesun jälkeen vanhemmat kuitenkin ottivat jämäkämmän otteen kasvatukseen kun älysivät, että heidän kasvatusmenetelmissään oli vikaa ja he olivat todella kyllästyneitä hänen raivoamiseensa. Poika on nyt 14-vuotias ja todella hyväkäytöksinen mutta totta kai silloin tällöin häntä vieläkin kiukututtaa, kuten kaikkia.

        Ps. Poika pääsi myöhemmin sinä kesänä käymään Linnanmäellä


    • Nainen vm89

      Hyvä juttu! Noin minullekin tehtiin hoidossa kun kiroilu ei pyynnöistä huolimatta loppunut. Kyllä tuli siisti suu eikä enää huvittanut kiroilla yhtään.
      Traumoja tästä ei jäänyt ja se oli siihen aikaan ihan normaalia että jos pyynnöt ei auta tulee tukkapöllyä, hoidossa ei tuksitettu, mutta kotona sai sitten selkään senki edestä jos hoidosta meni teito kotiin että oltiin oltu huono käytöksisiä.
      Pelossa ei eletty mutta opittiin olemaan. Jos ei käyttäydytty kunnolla tulee selkään.

    • säälin lastasi

      Pahoinpitelyä aivan selvästi.

      Etkö muuhun pysty kuin ruumiilliseen kuritukseen?

      Se on muuten laissa kielletty.

      • Teeppäs näin

        Meneppäs vaapaan kasvatuksen tuotos takaisin sinne pumpulilla vuorattuun tynnyriisi mistä tulitkin. Kaltaisiasi uusavuttomia ei täällä tarvita.


    • Älytöntä---

      Ihan naurettava tapa! Kukahan ne kirosanat sille lapselle on nimittäin opettanut?! Se on teidän vanhempien oma vika, jos lapsenne kiroilee. Ei ne niitä kuulematta opi! Ja jos kiroilee, niin silloin laitetaan arestiin tai otetaan leluja tms. pois. Suun pesu saippualla on törkeää! Mietippäs jos tekisit noin aikuiselle? Voisit saada syytteen pahoinpitelystä. Jos sitä ei saa tehdä aikuisille, niin miksi sitten lapsille?

      • Eve

        Teinit kaupassa: No vittu. Vittu. Voi vittu! Mee vittuun siitä. Vittuaks mulkkaat!
        Jep, vanhemmathan ne. Ja tarhaki on kuulemma aika hyvä paikka oppia. Meillä serkut opetti kaikki rumat sanat.


      • 3:n isä
        Eve kirjoitti:

        Teinit kaupassa: No vittu. Vittu. Voi vittu! Mee vittuun siitä. Vittuaks mulkkaat!
        Jep, vanhemmathan ne. Ja tarhaki on kuulemma aika hyvä paikka oppia. Meillä serkut opetti kaikki rumat sanat.

        Olet yksinkertaisesti liian epäkypsä ja tasapainoton ihminen, sinulla ei pitäisi olla lapsia lainkaan. Normaali ihminen ei käytä väkivaltaa kasvatuskeinona. Kuulut siihen ihmisryhmään joiden mielestä kunnon kansalaisia kasvatetaan pelolla, nöyryyttämisellä ja alistamisella. Harmi, että sinun henkilötietojasi ei näy täällä, saisit syytteen lapsen pahoinpitelystä.


      • Juujuujajuu
        3:n isä kirjoitti:

        Olet yksinkertaisesti liian epäkypsä ja tasapainoton ihminen, sinulla ei pitäisi olla lapsia lainkaan. Normaali ihminen ei käytä väkivaltaa kasvatuskeinona. Kuulut siihen ihmisryhmään joiden mielestä kunnon kansalaisia kasvatetaan pelolla, nöyryyttämisellä ja alistamisella. Harmi, että sinun henkilötietojasi ei näy täällä, saisit syytteen lapsen pahoinpitelystä.

        Taivahan tosi! Melkein yhtä raakaa käsittelyä on pestä hampaat hammastahnalla. Hirveä hirveä hirveä, mihin tämä maailma on menossa!!!


      • 17+15

        Sä olet älytön :D

        Ihan normaali toimenpide omassakin lapsuudessa, tosin vain mummolassa. Kerrankin muistan, että vahingossa lipsahti, totesin vain "joo joo, menen pesemään". Pesin suun ITSE saippualla, ja en muuten ole kironnut isovanhempien kuullen sen jälkeen. Jännä homma.


      • veera
        3:n isä kirjoitti:

        Olet yksinkertaisesti liian epäkypsä ja tasapainoton ihminen, sinulla ei pitäisi olla lapsia lainkaan. Normaali ihminen ei käytä väkivaltaa kasvatuskeinona. Kuulut siihen ihmisryhmään joiden mielestä kunnon kansalaisia kasvatetaan pelolla, nöyryyttämisellä ja alistamisella. Harmi, että sinun henkilötietojasi ei näy täällä, saisit syytteen lapsen pahoinpitelystä.

        no heh heh.


    • mek

      Anna kiroilla rauhassa ja sanot miluummin että onko sanvarasto noin pieni että tuollaisia puhelee.

    • mymmeli1

      Mulle lapsena tehty samaa, annettiin remmiä, luunappia, niskavilloista kiinni yms. Osallistui kasvatukseen muutkin kuin vanhemmat, eli ei niinkuin tänäpäivänä useimmin.Rupesi menemään perille mullekin että tuhmuudesta saa sakkoja. Ja se kantaa vielä tänäkin päivänä omassa kurinpitomenetelmässä. Sanoo kuka mitä sanoo, mutta puolustaudun sillä jos puolustettavaa oikeastaan on- että rakkautta, hellyyttä, ja halimista tässä talossa tapahtuu.

    • MITÄ

      Pahoinpitelyähän tuo! Missään nimessä saippualla ei saa lapsen suuta pestä - laitat suuhun toisin sanoen (vaikkakin vain pienen määrän) myrkkyä.

    • eletään pellossa

      Joka päivä saa lukea lehdistä tämän nykyisen kasvatus mallin tuloksista. Pennut vetää huumeita,sylkee päälle,ym,voi per;le.
      Vapaa kasvatus= vastuuton kasvatus.

      • EmOGirl4ever

        Huhhuh!! Ei mulle kakarana oo ikinä noin tehty! Muistan vaa kerran tarhassa joku tyttö kiroili, ja aika tiukkaan sävyyn tädit sitä komensi. Mutta se kultsimussukka ihan kiusallaan irvaili ja jatkoi kiroilua. (ei ne mitää erityisen pahaa ollu, paska tms..) Mutta sitte yks nainen otti sitä tiukasti kiinni, marssitti pesuhuoneeseen ja ipanan suun saippualla pesi. Muistan vielä tytön ulinan, kyllä se täti sen äkkiä lopetti, en ees oo varma tekikö se sille ees mitään.. Mut slti, aika karmasevaa... Mut eipä ipana sen jälkeen kiroillu liioin


    • joopa joo!

      Minulla on kaksi poikaa, nyt jo 14 ja 16, kumpikaan ei ole kiroillut lapsena, eivätkä kiroile nykyisinkään, ja muutenkin pärjäävät hyvin, ilman ongelmia. Koskaan ei ole tarvinnut pestä suuta saippualla, antaa tukkapöllyä tai luunappeja.

      Vanhempien auktoriteetti on riittänyt kasvatukseen ilman minkäänlaista väkivaltaa, ja hyvin tuloksin.

      • Joopa joo!

        Niin, ja auktoriteetin lisäksi tietysti oma esimerkke. Emme me vaimoni kanssakaan kiroilua harrastaneet.


      • Bnkjkli78
        Joopa joo! kirjoitti:

        Niin, ja auktoriteetin lisäksi tietysti oma esimerkke. Emme me vaimoni kanssakaan kiroilua harrastaneet.

        Ette tajua asista mitään, v*ttupäät.


    • JIHAD!

      Jos vielä kiroilee, niin leikkaa vaikka pää poikki!

    • passipoliisi

      Kahden uhmaikäisen äitinä olen viime aikoina pistänyt merkille lasten ohjelmista ja elokuvista, että niissä hyvin useassa sanotaan rumia sanoja ja jopa haukkumasanoja. Ihan salakavalasti putkahtaa jossain välissä eikä aikuinen sitä meinaa ensin edes huomata. Lapsi kyllä huomaa heti joukosta uuden sanan. Ja viljelee sitten jatkuvasti.

      Meillä varmaan pikapuoliin joudutaan pestä suuta vähän radikaalimmin kuin pelkät hampaat tahnalla. Sen verran mennyt yli vanhemman kohdalla, kun kaikki ovat p...ja.

    • okei elikkä tuut tänne egoomaan kuin hienosti oot kurittanu lastas koska se että sun lapsi ei tottele suo ni sattuu sun egoon. Täällä sun egos vahvistuu taas ku kaltases ahdasmieliset tädit tulee kehumaan sun saavutustas. mut se ei muuta sitä tosiasiaa että sun lapses on pakostikkin älykkäämpi ku sinä hän sentään ymmärtää tehdä niinku itse näkee oikeeks vaikka kuin uhkailtais

    • suun pesu

      Äitini pesi minulta suun saippualla lapsena kun en kielloista huolimatta lopettanut kiroilua. Traumoja ei jäänyt ja kiroilu loppui. Ei se ole aina vanhempien syy jos lapsi kiroilee esim telkkarissa kiroillaan paljon.

    • ....................

      Meillä 7v poika joka kovin mielellään käyttää vessasanoja ja kirosanoja. Meistä vanhemmista ei kumpikaan kiroile, joten en usko kotoa oppineen. Onko vinkkejä miten tuo rumien puhumisen saa kitkettyö pois, hermo meinaa palaa! Suuta on pesty saippualla, muistaa taas hetken aikaa. Ollaan käyty huutelmassa vessapyttyyn vessasanat, muistaa taas hetken aikaa. Ollaan palkittu, jos on ollut hyvä päivä eli ei ole rumia sanoja tullut, muistaa jos muistaa. Eli tuntuu kaikki keinot käytettävän, mutta mikään ei tunnu auttavan...todella ärsyttävää..toinen lapsista joka on vuoden nuorempi ei puhu rumia.

    • onions

      Nää ihmiset on taas näitä enkeli vanhempia jotka palvovat lapsiaan jumalina :D
      Kyllä minäkin nuorempana saippuaa sain maistaa muutaman kerran ja eipä ole traumoja jäänyt :D

    • leinoana

      Itse en lapseni suuhun saippuuaa työntäisi. Itsellänikin on kaksi poikaa, mutta kumpikaan ei niin vanhoja että kirosanoja päästelisi suustaan. Aika vanhanaikainen tapa tuo saippua juttu myös on, mun lapsuudessani käytettiin sellaista. Ystävieni lapsiin on ainakin tehonnut se, että kun lapsi kiroilee, ei saa vaikka viikkorahojaa, tai karrkipäivän karkkeja. Jos tuokaan ei auta, kannattaa miettiä ihan niitäkin sanoja joita itse päästelee suustaan. Jos vanhempi kiroilee, niin siiinä kyllä sitten käy silleen että lapsi ajattelee että kirjoileminen on hyvä asia, ja alkaa itsekkin kiroilla!

      Hyvää kesää kaikille!

    • paskat

      se saippuan maku on varmaan kauhee. :(

    • Anna mennä

      Saippua on myrkytöntä. Siitä vaan.

    • HyiOletOksettava

      Sairasta ja laissa kiellettyä. Kaltaisesi ihmisten ei pitäisi saada lapsia lainkaan.

    • KuriaKehiin!!!

      Itse en kyllä TODELLAKAAN aio soveltaa tulevan lapseni kanssa vapaata kasvatusta. Se on johtanut tälläisiin nuoriin. Päiväkodissa kun olen ollut töissä niin tiedän, että sieltähän nuo lapset oppivat paljonkin kirosanoja, ei niitä tarvitse vanhempien edes ikinä käyttää. Monta kertaa töissäkin olin silmät pyöreänä, kun ryhmissä huudeltiin enkelikuorona vittua.

      Itse olen saanut kovaa kuria sisältävän kasvatuksen, tosin en niinkään ruumiillista. Säännöt ja rajoitteet oli, tosin kotiarestia ei äiti raaskinut koskaan ylläpitää kahta tuntia pidempään, mutta huutoa tuli senkin edestä, joskus taas mykkäkoulua. Vapaa kasvatus on perseestä, kyllä lapsella pitää rajat olla!

    • ebin95

      rofl... mää halusin syödä sitä ja ei se maistunu kovin pahatlt:D säästyin hampaiden pesult samal.:D:

    • vieras4

      Panisin mielummin viikon kotiarestiin,jäähylle,ottasin tärkeän lelun/pelin pois viikon kotiarestin jälkeen ja myös pelikieltoa 5päivää

    • Safado

      Anna kiroilla. Ei siinä ole mitään vikaa. Saippua ei ole elintarvike.

    • vitu tapa ittes saatnana ämmä

    • Anonyymi

      Fysiotarapeutti pesi mun suun 5-6 ikäisenä. Oli vessahätä ja matkien vanhempia sanoin että on paskahätä. Hän ei huutanut tai ollut ilkeä. Vanhempana ankarana tätinä hän otti rauhallisesti mutta tiukasti kädestä ja talutti vessaan. Sain valita palasaippuan ja sinisen nestesaippuan(koska olin poika). Valitsin nestesaippuan ja hän puristi ison kasan kämmenelle ja käski avata suun. Hän laittoi sitä suuhun ja käski pitää suun tiukasti kiinni 5 minuuttia. Oli aika hirveät 5 minuuttia. Hirveä maku ja saippua vaahtosi. Silmät vuosi ja yskin ja kröhin. Luulin tukehtuvani. Olin allergikko joten jälkeen yskin ja kröhin vielä tuntikausia. En toista kertaa kiroiillut. Kotona en uskaltanut kiroilla. Sain ympäri korvia tai selkään jos ei se auttanut, Sain tuolloin myös pihlaja-vitsasta persuksille kotona.

    • Anonyymi

      Mite kävi

      • Anonyymi

        Kyllä se sattui


    • Anonyymi

      Aloittaja elää kivikautta.
      Minun ex mies opetti, että muut eli lehmät on navetassa. Joten älä matki.
      Papukaija on eläin. Samoin lehmä.

      • Anonyymi

        Ymmärsikö kukaan tästä mitään?


    • Anonyymi

      Taannoin, paikallisen ostoskeskuksen ohi kulkiessani huomasin kolmen, n. 10 vuotiaan tytön ryhmän. En voinut olla hämmästelemättä, kun lähes joka toinen sana oli v-alkuinen. Olin aina luullut, että tuon ikäisistä lähinnä pojat kiroilevat, mutta osaavat näköjään tytötkin.
      Jos omassa lapsuudessa olisi tapahtunut jotain tuollaista, niin välittömästi ilmoitus vanhemmille ja sitten korvasta taluttamalla suunpesulle. Ja olisi pesty niin, että suupielistä valui saippuavaahto ja silmistä kyyneleet. Pesun jälkeen saippuanmaku suussa nurkkaan häpeämään ja miettimään miksi se suu pestiin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5219
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3430
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      298
      2822
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      55
      2618
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      169
      2294
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      24
      2109
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1881
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1835
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1761
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1391
    Aihe