Ajeltiin tuossa eräänä iltana syyskuun loppupuolella sukulaisiin, kun keskellä tietä tepasteli mahottoman iso, valkea koira. Mies tunnisti sen maremmanoksi (tai jotain sinne päin). Joka tapauksessa kyse oli jostain laumanvartijakoirasta.
Onneksi oli siinä suora tien pätkä, jos olisi mutkassa keskellä tietä vastaan tullut, väistämään ei niillä nopeuksilla olisi ehtinyt.
Taloja ei ollut mailla eikä halmeilla. Mitä ihmettä varten koirat päästetään kuljeksimaan tuolla tavalla ja vaarantamaan toisten tiellälikkujien terveys tai jopa henki.
Minkälaisia matkoja tuollaiset koirat kulkevat? Ainakaan puolen kilometrin sisällä ei kyseisestä paikasta näyttänyt olevan mitään merkkiä asutuksesta, ja matkapuhelimen karttatietojen mukaan lähin maatalo näytti olevan noin kilometrin päässä.
Ja eikös näiden koirien kuulu vartioida omalla reviiriillään omistajansa karjalaumoja (niitäkään ei näkynyt mailla eikä halmeilla) eikä kuljeksia vapaina pitkin kyliä ihmisiä häiritsemässä.
Seuraavalla kerralla soitan poliisille.
Laumanvartija maantiellä
7
256
Vastaukset
- ----Jifai----
Koira on hyvinkin voinut karata aitauksestaan. Tuskin kukaan ihminen laumanvartijaansa päästää tahalteen irti pitkin kyliä kulkemaan. Ja kyllähän mikä vaan koira voi hyvinkin pitkiä matkoja talsia missä sattuu.
- tyhmäkö olet?
"Ja eikös näiden koirien kuulu vartioida omalla reviiriillään omistajansa karjalaumoja (niitäkään ei näkynyt mailla eikä halmeilla) eikä kuljeksia vapaina pitkin kyliä ihmisiä häiritsemässä."
-Aika harvassa karjalaumat ovat Suomessa ja ylipäätään koko Euroopassa enää riittääkseen kaikille laumanvartijarotuisille koirille vartioitaviksi. Jos kaikki laumanvartijarotujen koirat joutuisivat hengen säästääkseen pääsemään karjalaumoja vartioimaan, niin hetkessä kaikki laumanvartijarodut kuolisivat sukupuuttoon. - reviiriä riittää
nimimerkki tyhmäkö olet? Taidat nyt itse olla melkoisen tyhmä.
Kyllähän näitä laumanvartijoita käytetään Suomessakin lampaiden ja lehmien vartiointiin.
Lueskelin viime kesällä erästä keskustelua laumanvartijoista (toisella palstalla) ja eräskin laumiksen omistaja kertoi päästävänsä koiransa ihan vapaana kuljeksimaan, siis ihan ilman valvontaa, 24 tuntia vuorokaudessa. Kyseinen koira kuljeskeli sitten vapaana pitkin kyliä, omistajansa mukaan vielä ainakin puolen kilometrin päässä kotoaan ja laumastaan.
Syyksi vapaana pitoon kertoi "kotieläinten vartioinnin", mutta sitä en ymmärrä, että mitä se rakki tallusteli sitten puoli kilometriä ihan toisessa suunnassa kuin kotieläimet olivat. Mitä vartiontia se sellainen on, ja mikä laumanvartija jättää laumansa heitteille?
Taitaa olla vain joku muotijuttu tämä laumisten pito. Ei ole rahaa eikä mielenkiintoa rakentaa aitoja ja sitten selitetään, että ei näitä aidatuilla alueille voi pitää, menevät aidasta läpi. Kas kun hirvetkään, satojen kilojen painosta huolimatta, eivät mene hirviaidoista läpi.
Kyllä muutkin koiran omistajat rakentavat koirilleen aitoja, ja laittavat niihin jopa tuhansia euroja, ja ihan omista varoistaan. Mikä siinä on , että maalaisilla, jotka tarvitsevat (muka) koiria kotieläimiensä vartiointiin, ei ole varaa aitoja rakentaa, vielä kun tukia ja verohelpotuksia siihenkin saa.
Laiskuus ja rahattomuus ei ole hyvä yhdistelmä, vielä kun siihen liittyy piittaamattomuus muiden ihmisten ja oman koiransa turvallisuudesta.- tyhmäkö olet?
Suomessa rekisteröidään vuosittain satoja laumanvartijarotuja. Monilla ihmisllä on karjalaumojen vartijoina koiria, mutta vain pieni osa suomalaisista karjankasvattajista hyödyntää laumanvartijakoiria, eikä karjalaumoja ole Suomessa läheskään yhtä paljon kuin laumanvartijarotuisia koiria. Koiran omistajalle tulee syyte, jos koiransa puree vierasta ihmistä tai koiraa vammoille, joka myös pidättelee monia karjankasvattajia hankkimasta ylisuojelevaa laumanvartijakoiraa.
- kukkuluruu
Laumiksen reviiri taitaa ollaa juuri niin suuri kun mihin saakka se näkee.
Tuttuni laumis lähtee kyläilemään heti kun omistajan silmä välttää ja tekee n 9 km pullan kerjäys kierroksen. - öbhgd
Täytyisi ne aidat rakentaa ihan kaikille koirille jotta ne ei aiheuharmia ja vaaratilanteita kanssaihmisille ja eläimille. Omat koirani ovat aitauksessa mutta ilmeisesti kenenkään muiden koirien ei täälläpäin tarvitsekaan olla. Hauskinta on, että minun pitäisi kuulema tehdä vielä vahvemmat aitaukset. Ilmeisesti naapuri haluaa pitää omaa piskiänsä turvallisimmin mielin vapaana
- Oi niitä aikoja
Laumiksen rajat on siellä minne sen jalat kantaa. Olen aloittajan kanssa täsmälleen samaa mieltä. Itselläni on kokemusta useammasta laumiksesta. Yhden kanssa oli juuri tuollainen tilanne. Se hävisi pihasta kun huvitti. Itsellä hirveä huoli siitä että se törmäilee jossain maanteillä. Ja ihmiset pelkäsivät sitä kun se oli niin suuri. Poliisit soittelivat ja kertoivat mistä sen milloinkin saa noutaa.
Siitä tuli sellainen houdini karkaamaan että kuoppa sille lopuksi kaivettiin. Ei kertakaikkiaan enää voimat ja älli enää riittäneet sen kohtuulliseen kotonapitämiseen.
Muut ovat olleen pelkkää leikintekoa tuon tyypin jälkeen. Joukossa pari laumistakin. Mutta se voi halutessaan olla tosi kiverä tapaus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1674949Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621565- 121519
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211411Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91153Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.951037Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit40967Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249298925- 151824
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279747