Nurmikkomme ei kasva

huolissaan

Istumme uuden nurmikon n. reilu kk sitten. nurmikko lähtikin kasvamaan aika hyvin. Mutta ensimmäisen leikkauskerran jälkeen alkoi oireilu.

Nurmikko on, varsinkin keskialueelta(muttakin laajalta alueelta), kellastunut ja hitaasti kasvavaa. Paikkapaika erittäin harvaa. Väri on suurelta osin haalea. paikka paikoin nurmikko kasvaa normaalisti syvän vihreänä, varsinkin etupihalla, juuri siinä kohtaa jossa multakasamme oli aika pitkään.
Myös takapihalla on muutamia pieniä hyvin kasvavia saarekkeita.

Siementen istutusten yhteydessä levitimme pinnalle kekkilän yleislannoitetta.

Eräs puutarhuri suositteli että nurmikkoa tulisi vain kastella(silloin oli lämmin n. 8 päivää kestävä sateeton jakso). sen jälkeen vettä on tullut kyllä aika reippaasti taivaaltakin. Lannoitetta ei suositellut.

Mutta voisiko tuo kuitenkin johtua voiman puutteesta? Mitkä ovat riskit jos lannoitan tuolla samaisella kekkilän lannoitteella? Vai kenties kanan kakalla?

5

1318

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onnistunut

      Laitoin nurmikon kylvön yhteydessä kylvöalueelle kalkkia sekä Kekkilän yleislannoitetta ja olen pitänyt nurmikkoa suht pitkänä -> uutta nurmikkoa ei saisi leikata liian usein ja eikä liian lyhyeksi koska aurinko polttaa sen vanhaa nurmikkoa herkemmin. Lisäksi uusi nurmikko vaatii n. ensimmäisen kuukauden ajan liki päivittäistä kastelua mikäli ei sada.

    • Helvi

      Anteeks nipotus, mutt kuulostaa hassulta kun joku kertoo istuttavansa siemeniä. Yksi kerrallaan kai työntää maahan. Hei mutta sekin on kylvämistä.

      Siemenet siis kylvetään.
      Sori:)

    • Jahas

      sun nurtsis tarttee typpeä siksi se kellastaa.
      Ostappas yleislannoitetta ja laita pikkaisen keltaisiin kohtiin ja vähän muuallekkin.

    • nurmikko hemmo

      käy katsomassa www.esbau.fi sivuilta oikeanlaista lannoitetta,niin kyllä kasvaa.toimi ainakin meillä todella hyvin

      • juugo

        ..Mersu ilmeisestikin. Aika vakuuttavat tuotteet..taidampa kokeilla ensi keväänä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1551
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1184
    3. 85
      1048
    4. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      42
      857
    5. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      826
    6. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      92
      784
    7. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      15
      749
    8. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      715
    9. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      715
    10. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      686
    11. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      615
    12. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      144
      614
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      612
    14. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      601
    15. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      570
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      556
    17. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      74
      547
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      44
      538
    19. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      523
    20. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      17
      487
    Aihe