Koiralta tulee ruskeaa töhnää korvista, ihan sitä tahtia että pitää 2x viikossa puhdistaa nuo korvat. Töhnä ei haise, ei näytä kuivuneelta vereltä, koira ei rapsuttele korviaan eikä korvat haise tai näytä tulehtuneelle. Onko tämä vaan vaikkua? Pitäisikö huolestua? Jos se olisi hiiva niin eikö hurtta kutiaisi tai näyttäisi ulospäin että ei ole nyt hyvä tämä? Voiko olla vaan ulkoa tullutta likaa? Ensimmäinen oma koirani niin huolestuttaa kaikki. Soitin jo eläinlääkäriin mutta kun ei tulehduksen merkkejä niin eivät anna aikaa. Arvailuja?
Ruskea töhnä
15
24237
Vastaukset
- joobax
Kyllä eläinlääkärille saa aina ajan. Soita johki toiseen firmaan, jos tonne ei raha kelpaa!
- kasvattaja.
Ei se normaalia ole. Voi johtua esimerkiksi siitä, että ruoka ei ole sopivaa. Kokeile vaihtaa ruokamerkkiä ja katso ettei ruoassa ole vehnää, ohraa, maissia tai lisäaineita eikä myöskään naudanlihaa.
Vie koirasi kuitenkin eläinlääkäriin, jos vaiva ei pian ruoan vaihdon jälkeen ala korjaantua. Runsas tumma erite voi olla hiivasta aiheutuvaa tai myös korvapunkin aiheuttamaa, jos erite on tummanruskeaa vähän kahvinporomaista. Kun menet eläinläääriin, älä vähään aikaan putsaa korvia, jotta eritteestä saadaan kunnon näyte labraa varten. Vaihda eläinlääkäriä, mistä vaan saa ajan, kun vain varaa ajan. - 28
Mitä ruokaa syötät? Voi hyvinkin olla yliherkkyyttä jollekin ainekselle.
Kuulostaa korvapunkilta. Niiden aiheuttama töhnä ei näytä kuivuneelta vereltä, mutta etäisesti sen voi sanoa sitä jossain määrin muistuttavan. Meillä oli aikoinaan pikkukoirilla, ja kun huomattiin, käytettiin eläinläkärillä joka antoi tarkoitukseen sopivaa korvienpuhdistusainetta. Jos oikein muistan, korvat piti puhdistaa kahdesti päivässä sillä tökötillä kahden viikon ajan. Korvapunkkia esiintyy myös kissoilla ja hoito on sama.
Käytä joka tapauksessa lääkärissä, niin vaiva selviää varmuudella ja koira saa asianmukaista hoitoa.- Koira
Miten puhdistit sen korrvan kun meidän koira vaan heiluu ja vengurtelee (se vengurtelu näyttää että sitä kuttittaisi)
- ekakoirani
Kävimme tänä aamuna toisella eläinlääkärillä. Otti näytteet korvan töhnästä ja totesi hiivaksi. Nyt saadaan hoitoa niin ei rupea kutisemaan. Ruokavaliosta ei usko tämän johtuvan sillä koira barffaa eikä täten syö oikeastaan mitään mikä yliherkistäisi suurinta osaa koirista. Allergiatestit koiralle on kuitenkin tehty tuossa vajaa puolivuotta sitten eikä ollut silloin yliherkkä millekkään.
Hyvä juttu kun selvisi. Kysyisin ihan uteliaisuudesta, että mitä hoitoa saitte siihen?
- ekakoirani
eläinlääkäri laittoi varmuuden vuoksi stronghold loishäädön karsiakseen korvapunkin mahdollisuuden pois. Canofite tipat 2 krtaa päivässä hiivaan 2 viikon ajan, maitohappobakteeri kuuri sekä korvien puhdistus päivittäin viikon ajan. Jos ei lähde paranemaan noilla niin nukutuksessa ell syväpuhdistaa korvat.
Toivon kovasti että koissu tulee kuntoon nyt näillä. Kiitoksia.
- hiivakorva täälläkin
Hiivaa koiran korviin tulee yleensä sille sopimattomasta ruoasta. Hiiva uusii yleensä hyvin herkästi, jos ruokavaliota ei muuteta. Naudanliha ja kana voivat olla myös syynä hiivaan edellämainittujen ruokien lisäksi. Kannattaa kokeilla vaihtaa liha sellaiseksi, mitä ei ole aikaisemmin antanut koirale. Kokemusta koiran hiivakorvasta on paljon.
- kellist
Toden näköisesti korvapunkki. Kärsin villakoiran kans 10 vuotta ja parituhatta euroa kunnes koira nukutettiin,korvat puhdistettiin ja canofite tipat aamuin illoin viimmeistä tippaa myöten noi pariviikkoa että myös korvapunkin munattuhoutuivat. Oltava tarkkana et tipat menevät korvan sisään.
- Anonyymi
koiralla tullut pari viikkoa sellaista kuivunutta melkeinpä mustaa tavaraa korvasta ja oon puhdistanut joka päivä - aina tulee lisää - kuivunutta ei siis nestemäistä. Nyt helvetti laitoin bepanthenia .. tuloksena : no juu tuli sitten sitä mustaa mönjää kun pumpulitupolla otin pois.... mitä helvettiä ? nimimerkillä: koiran kipu mun kipu
- Anonyymi
niinnih.... mutta kun ajattelin että jos siellä joku punkki /loinen niin laitoin oikein sit kunnolla sitä bepanthenii ja sit olin niin typerä että pumpulipuikon kanssa aloin ottaa sitä pois.. jolloinka alkaa tuleen sellanen olo, että tungin sitä ..keleeen panthia syvemmälle kuin kuului - tuleeko tuollainen itsestään ulos muun eritteen kanssa vai oonko nyt suunnilleen melkeen tappanu typeryydelläni parhaimman ystäväni (9v)
- Anonyymi
Kannattaiskohan soittaa eläinlääkäriin....
- Anonyymi
Älkää nyt hyvät ihmiset laittako koiran korvaan mitään ilman eläinlääkärin ohjeita. Koira eläinlääkäriin ja pian. Koiran korvia ei saa pumpulitikuilla puhdistaa. Eläinlääkäri tutkii onko punkki Hiiva vai muu tulehdus. Määrää lääkkeet ja hoidon. Turha täällä palstoilla on arpoo et mikä on vikana.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006424
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303843törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283220Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3701736- 331398
- 271340
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46989Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11966Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11890- 42879