Prime Family Club

Liinu

Olisiko kellään tuoreita kokemuksia kyseisestä Siden hotellista.

30

916

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ???

      Onko kellään kokemusta,myöskin kiinnostunut kyseisestä hotellista?

    • Viime elo-syyskuun vaihteessa oltiin ja ihastuttiin paikkaan niin paljon että nyt meinataan toukokuussa lähteä taas :)

      Uima-allas aika pieni mutta sopu tilaa antaa, aika kylmää vettäkin oli altaassa. Ranta oli kiva ja merivesi tuolloin tosi lämmintä. AI ihan jees, kyl vatsat sai aina täyteen. Suomalaisia ei paljoa ollut tuolla hotellissa. Tosi rauhallinen hotellialue. Lapset viihtyi ja ohjelmaa oli paljon järjestetty vaikkei omat lapset niihin osallistunu.

      • jjjjj2

        hei,
        onkohan lähellä ostosmahdollisuuksia?


    • side3

      Viime syksynä olimme kaksi viikkoa prime family clubissa ja tykkäsimme kovasti! Todella kiva hotelli, jossa lasten viihtyvyys oli otettu hyvin huomioon. Kivat huoneet, hyvä ilmastointi, hyvä ruoka, sopiva kävelymatka rantaan (myös bussikuljetus tarjolla). Voisin milloin tahansa lähteä uudelleen!

      Ostoksista: Hotellin takana kulkevan kadun varrella oli muutamia basaareita. Näissä paikoissa yrittävät aluksi pyytää ihan törkeitä hintoja vaatteista, tinkiä pitää kovasti. Jos et tykkää tinkivästä kaupan käynnistä, niin suosittelen reissua Dickmanille Manavgatiin. Tjäreborgin tervetulo vihkossa oli puhelinnumero, josta opas tai hotellin henkilökunta voi tilata sinulle ja seurueellesi ilmaisen meno-paluu kyydin ostoksille suureen tekstiili myymälään. Itse tein ostokseni mieluummin siellä, tuotteet olivat samoja kuin kadunvarsi basaareissa, mutta Dickmanilla sait katsella tuotteita ihan kaikessa rauhassa kenenkään häiritsemättä ja ne olivat valmiiksi hinnoiteltu järkevään hintaan.

      • Liinu

        Kiitos asiallisista vastauksista :)


      • lomallaviimeinkin

        Mitenkäs, onko tuo All Inclusive voimassa lähtöön saakka? Ja miten saavuttaessa, jos lento on vasta 02:30 yöllä Antalyassa, saako aamuyöllä jotain syötävää myös? Syys-lokakuussa olemma ajatelleet Sideen lähteä.


    • ???

      Hei,
      Hotellissahan on minimarket,minkälainen valikoima siellä on ?saako hankittua matkamuistoja.

    • side3

      Hei!
      Hotellin minimarketti on melko pieni (ja hieman hinnakaskin). Parin sadan metrin säteellä hotellista on pari hieman isompaa markettia, jossa valikoimaa enemmän, Ja matkamuistotavaroitakin näytti olevan paljon. Hotellin minimarketin vieressä on myös erillinen pieni vaatekauppa. Henkilökunta ystävällistä koko hotellin alueella.

    • ???

      Hei,
      maksoitteko kaupoissa euroilla vai vaihdoitteko liiroja?Kesäksi matka varattu kyseiseen hotelliin.Kiitos vastauksista:)

    • Meillä ainakin AI oli voimassa lähtöön asti. Yöllä saavuttiin hotelliin ja silloin ei ollut mitään ruokaa tarjolla, vesipulloja oli jääkaapissa.
      Euroilla sai maksaa melkein jokapaikassa, hotellilla taisin 50€ vaihtaa liiroiksi varoiksi.

      Me varattiin tänään uusi matka tuonne hotelliin, toukokuuta odotellessa :)

    • ???

      Hei,voi olla tyhmä kysymys,mut kun katsoi kuvia hotellista ja rannalta niin rannalla ei ole aurinkovarjoja vaan katokset.Saako katoksia siirreltyä vai eturivikö vain ottaa aurinkoa ja muut ovat varjossa?

    • ihmiset oli siirrelly tuolejaan aurinkoon, katokset pysyy paikallaan.

    • 22222222

      Mitenkäs kuuma turkissa on heinäkuussa?Olis tarkoitus kyseiseen hotelliin myös mennä.Ketjussa aikaisemmin joku mainitsi,että uima-altaiden vesi olisi kylmää,onko myös heinäkuussa?onko joku joka osaisi kertoa?

    • lom1

      Matka suunnitteilla myös tuonne. Minkälaisia huoneet oli? Ajattelemaamme ajankohtaan tarjolla enään 2 huonetta ilman väliovia. Meitä 2 aikuista ja 3 lasta. Tarkoittaakohan sitä, että olisi 2 erillistä huonetta? Kiitos vastauksesta.

      • ???

        Meilläkin kyseinen huone ja olen ainakin ymmärtänyt,että kyseessä yksi huoneisto,jossa olohuone(lisävuoteille) ja ns.makuuhuone,mutta siinä ei ovea.Yhtenäistä tilaa siis.


    • Ainakin elo-syyskuun vaihteessa altaan vesi oli kylmää...tai sit johtui siitä kun ilma oli niin kuuma 37. Merivesi oli paljon lämpeempää.

      meillä oli viimeksi juurikin tuollainen huone missä oli olohuone ja makkari, en kyllä muista oliko siinä ovea vai ei. lapset nukkui olohuoneen sohvilla. nytkin ilmeisesti tulossa tuollainen huone mutta vielä lisäksi yhdelle aikuiselle lisävuode.
      Huone oli kyllä tosi siisti ja viihtyisä, meillä oli vielä molemminpuolin huonetta parveke.

    • ====

      Hei,
      Osaisiko kukaan kertoa millainen ranta hotellilla on?tarvitseeko varata vesikenkiä esim.lapsille.Onko merisiilejä?

    • pitkälle matalaa ja ilman kenkiä me olimme ainakin. Ihanan pehmeää hiekkaa, kivistä tietoakaan.

      • Liinu

        Hei,
        Hotellihuoneissahan on minibaari, täytetäänkö sitä hotellin puolesta vai ostetaanko sinne itse juomat esim. vesipullot.?


    • 88888

      Hei,
      onko hotellin omissa kaupoissa ns. kiinteät hinnat eli ei tinkimistä?itse hieman huono tossa tinkimisessä,mutta ilmeisesti turkissa siihen aihetta

    • Vesipullo oli saapuessa jääkaapissa ja taisi kerran siivooja laittaa uuden pullon.En muista muiden matkalaisten miten meni heidän huoneissaan. Ostettiin kaupasta vettä vaikka olis hotellin ravintolassakin sellaisen saanut täytettyä "pullovesihanasta"

      Omassa kaupassa ei tingitty eli kiinteät hinnat, euroilla ja liiroilla sai maksaa. ja sit oli se Dickman tms. basaari missä myös kiinteät hinnat.

    • Sinne kans

      Me ollaan kans tulossa ko. hotelliin toukokuun loppupuolella. Perheessä vanhemmat 2 lasta. Vähän jänskättää, kun ei koskaan olla Turkissa matkailtu, muualla maailmalla kylläkin. Eriäviä mielipiteitä maasta ja Turkin lomakohteista kun on tullut lueskeltua. Ja täytyy myöntää, että itselläkin lieviä ennakkoluuloja...Kunhan mahataudilta säästyttäisiin...ja ryöstöiltä...ja ahdistelevilta mehmeteiltä... No - ehkä niistä selviää...

    • 100000

      Hei,saako hotellin uima-altaan läheisyydestä helposti aurinkotuolin vai täytyykö nousta aikaisin varaamaan,jos meinaa saada tuolin?Entäs rannalla riittääkö aurinkotuoleja kaikille?

    • 20000

      Hei
      Pystyykö hotellilla vaihtamaan eurot liiroiksi?

    • Aika aikasin ne aurinkotuolit ihmiset varaa :/ rannalla oli paljon tuoleja.

      Respassa sai vaihdettua rahaa :)

      pari viikkoa reissuun enään, hui

    • turkkilainen1

      Onko hotellilla paljon venäläisiä ?

      • -":;!?

        Onko tänä kesänä jo kyseisessä hotellissa käyneitä? Mitä tykkäsitte?


      • wou33
        -":;!? kirjoitti:

        Onko tänä kesänä jo kyseisessä hotellissa käyneitä? Mitä tykkäsitte?

        tarviiko kyseisessä hotellissa adapteria pistorasiaan?,jos tarvitsee myydäänkö niitä minimarketissa?


    • ei ole ollut meidän lomilla venäläisiä. toukokuussa käytiin ja hiukan oli vuodentakaisesta hotelli muuttunut, parempaan :) eikä tarvita adapteria pistorasioissa.

    • Haltut

      Allasalue pieni väkimäärään suhteutettuna ja vapaita paikkoja tuoleista ei löydy. Musiikki aina TODELLA kovalla. Esitykset iltaisin paikallisia eli jos karvaiset miehet pyörittämässä lantiota on sinun juttusi niin esitykset uppoavat sinuun. Ruoka ok. Ravintolassa jonottelua. Johtaja pihalla kuin lumiukko. Joka päivä asiakkailta valituksia loppuneista pannukakuista ja 25 min jonottelua että saa lapsille yhden jäätelön päivässä (all inclusive ja jäätelöä tarjolla tunnin päivässä! yksi annostelija ja 50 lasta jonossa.) Eli ei hermoloma jossa rauhoitutaan vaan meteli ja jonotus jäi mieleen meillä. Paikka on siisti. Perheessä 5,7 ja 9v lapset. Sopii riehujille sillä altaalla saa hyppiä rauhassa. Matkustamme all inclusive paikkoihin 2-3 krt vuodessa. Tämä paikallinen 4 tähteä, mutta 3 todellisuudessa. Kirjoitan altaalta.. =)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vassarit kummittelee pääni sisällä joulunakin

      Hetki sitten alkoi punakapina. Joulupäivään mennessä ollaan jo Lindtmanin nuoruusvuosien näytelmäkerhossa. Tapaninpäivän
      Maailman menoa
      50
      2612
    2. Oho, köyhyys väheni Marinin hallituskaudella

      👋💥🤕 Tuonkin Marinin hallitus sössi --- Vuosien 2019–2023 sosiaaliturva- ja verotusperusteiden muutokset suhteessa h
      Maailman menoa
      70
      2201
    3. Kylläpä asiat onkin nyt hyvin verrattuna Sannan aikaan

      Sannan aikana aähkön alv oli 10%, nyt 25,5%. Ajatelkaa nytkin pörssisähkö on ilmaista, keskellä talvea! Bensan hinta on
      Maailman menoa
      3
      1611
    4. En tiedä mitä olet mulle

      Rakkauteni,ihastukseni,pakkomielteeni,mitä lie. Jokatapauksessa ajattelen sinua päivittäin lämmöllä ja haluan toivottaa
      Ikävä
      49
      1066
    5. On mullakin

      Sua ikävä. En vain pysty siihen mitä toivot. Siksi toivon joskus että voisin vain olla hetken lähelläsi
      Ikävä
      49
      927
    6. Ukrainan raukkamainen isku Moskovaan.

      Pitikö isku tehdä juuri jouluna.Siinä saattoi jäädä joku lapsi isättömäksi.Kyseessä ei edes sotilaskohde.
      Maailman menoa
      278
      911
    7. Mikä on kaunein naisennimi jonka tiedätte?

      Kotimainen tai ulkomainen.
      Sinkut
      66
      786
    8. Vittumaista Joulua Kuhmolaisille.

      Siinäpä se tiivistettynä.
      Kuhmo
      14
      764
    9. Sekaisin ihastuksesta

      Oletko mennyt joskus sekaisin ihastuksesta? Miten se on näkynyt, tuntunut tai saanut sinut käyttäytymään? Onko jotain, m
      Ikävä
      54
      721
    10. Ikävä edelleen sinua

      Tänään tunnen sen vahvasti. Kaipaan sinua elämääni. En haluaisi heittää hukkaan sitä mitä meillä oli, mutta ollaan aja
      Ikävä
      19
      719
    Aihe