Lävistetty nainen ei kelpaa?

Blingblingg

Tänä viikonloppuna tapahtui jotain todella erikoista. Iskin baarista miehen ja lähdimme hänen kämpilleen. Vaatteita riisuessa hän pysähtyi napaani ja parkaisi "ONKO SULLA NAPAKORU" ja alkoi selittämään kuinka ei inhoa mitään niin paljon kuin lävistyksiä, Homma hoidettiin kuitenkin loppuun, mutta en kyllä ajatellut soitella perään ja tuskin hänkään.

Ja tähän vielä että olen 19-vuotias ja urheilullisen kropan omaava tyttö, napakoru ei siis missään läskimeressä vello, vaan on mielestäni todella kaunis. Hopeinen, pitkä ja "timanteilla" koristeltu.

Onko lävistykset miehille oikeasti turn off?

482

11673

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • napakoru on nätti

      (Olen mies.) Tuskin napakoru on turn off. Se on oikein nätti. Aikaisemmin oudoksuin klitoriksen tai sisempien häpyhuulten lävistyskoruja. Nykyisin nekin tuntuvat näteiltä. Ei kyllä muut. Jos muoti menee ohi, tai muuten haluaa luopua koruista, lävistykset kasvavat umpeen ja jättävät vain pienen jäljen.

      Tatskojen kanssa on kyllä aivan eri asia. Useimmille miehille ne ovat vastenmielisiä. Eikä niistä pääse eroon. Joko ne ovat ikuisia tai jättävät ruman ison jäljen.

      • jeesjees

        napakorut on jopa seksikkäitä mun mielestä.Ainut mitä karttaisin olis nännilävärit,muuten,kun ovat siistejä niin ok juttu.

      • ei kiitos
        jeesjees kirjoitti:

        napakorut on jopa seksikkäitä mun mielestä.Ainut mitä karttaisin olis nännilävärit,muuten,kun ovat siistejä niin ok juttu.

        Kaikki paitsi korvakorut (yhdet reiät) ovat TURN OFF !!!

      • tiera1
        ei kiitos kirjoitti:

        Kaikki paitsi korvakorut (yhdet reiät) ovat TURN OFF !!!

        Samaa mieltä. Kaikki lävistykset paitsi korvakorut tekevät naisesta merkittyä lihaa. Efekti on toki pahempi tatuointien kanssa.

        Mies haluaa aina merkitä naisen itse, eikä sekaantua muiden merkitsemiin. Naisen tulee olla puhdas ja merkitsemätön. Ihon merkintä on erittäin vahva vertauskuva seksuaaliselle merkinnälle eli sille, että nainen on toisen miehen tai yleisessä seksikäytössä. Merkintä kuvaa nimenomaan alistavaa seksikäyttöä, jossa nainen on halpa, huono ja helppo. Merkitty nainen on huora. Siksi merkintää kuvaava tatuointi onkin "tramp stamp".

        Tämä on syvällistä psykologiaa, jonka juuret ovat jo evoluutiossa. Puhtaan kanssa tehty lapsi on todennäköisemmin oma, ja puhdas ei petä niin helposti. Kun mies kokee tatuoidun nartun vastenmieliseksi, hänessä ei aktivoidu jokin kulttuurinen malli tai henkilökohtainen mieltymys, vaan ihmisluonto.

      • Se on juuri niin
        tiera1 kirjoitti:

        kuin tiera1 sanoi. Propsit tälle puheenvuorolle, harvoin näkee näin hyvin perusteltua mielipidettä tällä palstalla.

      • tatuoitu neitsyt
        Se on juuri niin kirjoitti:

        kuin tiera1 sanoi. Propsit tälle puheenvuorolle, harvoin näkee näin hyvin perusteltua mielipidettä tällä palstalla.

        Tatuoitu ja lävistetty on puhdas koska kaikki miehet välttelee sellaista. :D Näin se menee tuon ajatusmallin mukaan. Hauskoja miehiä.

      • hekuli3
        tatuoitu neitsyt kirjoitti:

        Tatuoitu ja lävistetty on puhdas koska kaikki miehet välttelee sellaista. :D Näin se menee tuon ajatusmallin mukaan. Hauskoja miehiä.

        Ei sytytä tatuoidut, kielikorua ja napakorua käyttävät, koravakoruja kohtuudella yhtäaikaa on yes

      • Nanna8

        Haloo, mihin jäi ihminen. Kuka lävärin tai tatuoinnin kanssa seurustelee??

      • Mitähittoataas?
        tiera1 kirjoitti:

        Samaa mieltä. Kaikki lävistykset paitsi korvakorut tekevät naisesta merkittyä lihaa. Efekti on toki pahempi tatuointien kanssa.

        Mies haluaa aina merkitä naisen itse, eikä sekaantua muiden merkitsemiin. Naisen tulee olla puhdas ja merkitsemätön. Ihon merkintä on erittäin vahva vertauskuva seksuaaliselle merkinnälle eli sille, että nainen on toisen miehen tai yleisessä seksikäytössä. Merkintä kuvaa nimenomaan alistavaa seksikäyttöä, jossa nainen on halpa, huono ja helppo. Merkitty nainen on huora. Siksi merkintää kuvaava tatuointi onkin "tramp stamp".

        Tämä on syvällistä psykologiaa, jonka juuret ovat jo evoluutiossa. Puhtaan kanssa tehty lapsi on todennäköisemmin oma, ja puhdas ei petä niin helposti. Kun mies kokee tatuoidun nartun vastenmieliseksi, hänessä ei aktivoidu jokin kulttuurinen malli tai henkilökohtainen mieltymys, vaan ihmisluonto.

        Tuossa vastauksessa tyhmyys on oikein tiivistynyt mahtimaalisiin mittasuhteisiin.
        Tatuointi EI ole mikään huoran merkki eikä todellakaan tarkoita, että tatuoitu nainen on yleisessä käytössä. Missä kuplassa sinä oikein elät?
        Ja millä perusteella tatuoimaton on ns. ei-petollisempi kuin tatuoitu? Hitto vie mitä "totuuksia", jota ne siis ei ole vaan sinun omia mielipiteitä, ei kaiken kattavia faktoja. Ihan samalla tavalla tatuoimaton voi pettää ja olla lutka, ei se tatuointi ihmistä muuta miksikään.

        Kumma juttu, vaikka tatuointi onkin niin olen vaan yhden miehen nainen kun parisuhteessa olen ja se miksi joskus eronnu on, niin syy on ihan muissa asioissa kuin jossain tatuoinnissa. En edes seurustelisi miehen kanssa, joka on noin suvaitsematon ja kapeakatseinen.

      • sinikukkanen1

        Mitäh??

        Täysin järjetön kirjoitus,enkä pystykään käsittämään,miten esim.Kaunis napakorulävitys ja pieni tai vaikka suurempikin Tatuointi tekevät Naisesta merkittyä lihaa??
        Empä oisi enään uskonut,että 2012 luvulla jollakin on tälläinen kuva kyseisistä asioista,sillä onhan ammoisina aikoinakin esim.Miehet piirrelleet ja kait saaneet myös ikuisesti jäämään ihoon tatuoinnin,jolla on aina joku merkitys ollut!!

        Mielestäni nytkin tatuoinnissa esim.voi olla Ihmiselle todella suuri merkitys,ja Ttuoinnilla voi jopa kunnioittaa jotain henkilöä.Ehkäpä Nainen Kunnioittaa omaan miestään,niin paljon!

        Enkä kuule tunne itseäni halvaksi,en huonoksi enkä helpoksi,sillä pohkeessani oleva isohko mustavalkoinen Perhonen,on otettu Ensimmäisen Lapsenlapsen Syntyessä.Minulla on ihan kauniit sääret,johon tuo perhonen sopii,kuin vakka kanteen!
        Aion vielä ottaa tämän ison perhosen alle 2 pienempää perhosta alas nilkkaan päin,ja ne Perhosen kuvaavat minun omiana,eli 2 Tytärtäni!

        Silti en ole mikään kumman merkitty Nainen,vaan varsin tyylikäskin vielä,että voi mustien Sukkien/sukkahousujen läpi ne aivan rohkeasti näyttää!!

        Sellaiset Tatskat mistä itse en pidä,niin olisi ehkä Naisella koko yläselän tai vain toisen käsivarren värikäs tatuointi! Hankaloittaa ehkä asuvalintoja!
        Sitten nämä Lävistykset. Mitäs huonoa niissä on??

        Ja mikä kumman Evoluutio lävityksissäkin tekee Naisesta Likaisen? Ja Nainen olisi mielestäni Narttu! NO EI TAATUSTI OLE!!!

        Kauheata,kun minullä sattuu olemaan nenälävistyskin,ja 3 korvalävistystä/per korva! Niihin saa todella kivasti käyttää mielikuvitusta.Joskus leikitellen,joskus tyylikkäämmin sommitellut korusarjat!
        Ja tämä hemskutin puhtaus? Kyllä minä olen edelleen puhdas,enkä ole pettäjä ainesta,ja silti Mieheni tietää,että meidän kahden on Tyttäremme?!!!

        Pyhä Sylvi,(taitaa olla,että provoon tulee tämäkin vastaus,mutta tulkoon).
        Niin ja muuten Napakorut ja ym.lävärit tarvitsevat sitä ulkopuolista Pesua ja Sterilointia.Varsinkin napa!

        Mikä on Kauniimpaa,kuin Kaunis Naisen vatsa,ja siinä sievä Kantajansa näköinen koru !
        Tottakait näkee niitä pieleen menneitä tatuointeja,ja niitä koitetaan korjailla!Mutta Kauniit Merkityksilliset lävärit tai Tatskat ovat KAUNIITA. OLI SINÄ MITÄ MIELTÄ TAHANSA:
        Voi olla,ettei Sinussa Aktivoidu mikään ei edes alapääsi,kun vaatteiden alta paljastuu tämä Kaunis Tatuoitu Nainen,joka on tehty tyylillä!

        Uskon,että moni on kanssani samaa mieltä tästä,mitä olen nyt kirjoittanut!
        Siksi olisikin kiva nähdä monta "plussaa"

      • lävärit in vai out
        Nanna8 kirjoitti:

        Haloo, mihin jäi ihminen. Kuka lävärin tai tatuoinnin kanssa seurustelee??

        Yleensähän lävistyksiä ja tatuointeja hommaavat selittävät koristeistaan, että ne merkitsevät heille jotain. Erityisesti tatuoinnit yleensä kuvastavat jotain heidän elämänsä osa-aluetta, samoin lävistysten korut voivat olla jotenkin erityisen tärkeitä.

        Jos nyt sitten ajatellaan että tällaisen ihmisen kanssa seurustelee, niin väkisinkin ne lävärit ja tatuoinnit ovat osa sitä seurustelua. Sellainen ihminen välittää tatuoinneistaan ja lävistyksistään, ja ehkä haluaa lisääkin niitä. Jos itseään kuvottaa lävistetty iho (sama se, onko ihossa väriä vai metallia) niin se vain kuvottaa. Silloin kuvottaa sen ihmisen mieltymyksetkin, ja silloin kannattaa homma ehkä jättää väliin.

      • Tiituti57
        tiera1 kirjoitti:

        Samaa mieltä. Kaikki lävistykset paitsi korvakorut tekevät naisesta merkittyä lihaa. Efekti on toki pahempi tatuointien kanssa.

        Mies haluaa aina merkitä naisen itse, eikä sekaantua muiden merkitsemiin. Naisen tulee olla puhdas ja merkitsemätön. Ihon merkintä on erittäin vahva vertauskuva seksuaaliselle merkinnälle eli sille, että nainen on toisen miehen tai yleisessä seksikäytössä. Merkintä kuvaa nimenomaan alistavaa seksikäyttöä, jossa nainen on halpa, huono ja helppo. Merkitty nainen on huora. Siksi merkintää kuvaava tatuointi onkin "tramp stamp".

        Tämä on syvällistä psykologiaa, jonka juuret ovat jo evoluutiossa. Puhtaan kanssa tehty lapsi on todennäköisemmin oma, ja puhdas ei petä niin helposti. Kun mies kokee tatuoidun nartun vastenmieliseksi, hänessä ei aktivoidu jokin kulttuurinen malli tai henkilökohtainen mieltymys, vaan ihmisluonto.

        Sekö ei sitten ole alentavaa että mies haluaa "merkitä naisen itse"? Voi hellurei ja hellät tunteet..

      • MERKITTY NAINEN
        Mitähittoataas? kirjoitti:

        Tuossa vastauksessa tyhmyys on oikein tiivistynyt mahtimaalisiin mittasuhteisiin.
        Tatuointi EI ole mikään huoran merkki eikä todellakaan tarkoita, että tatuoitu nainen on yleisessä käytössä. Missä kuplassa sinä oikein elät?
        Ja millä perusteella tatuoimaton on ns. ei-petollisempi kuin tatuoitu? Hitto vie mitä "totuuksia", jota ne siis ei ole vaan sinun omia mielipiteitä, ei kaiken kattavia faktoja. Ihan samalla tavalla tatuoimaton voi pettää ja olla lutka, ei se tatuointi ihmistä muuta miksikään.

        Kumma juttu, vaikka tatuointi onkin niin olen vaan yhden miehen nainen kun parisuhteessa olen ja se miksi joskus eronnu on, niin syy on ihan muissa asioissa kuin jossain tatuoinnissa. En edes seurustelisi miehen kanssa, joka on noin suvaitsematon ja kapeakatseinen.

        Niiiinpä niin Mitähittoataas?, olen aivan samaa mieltä. Mielestäni ihmisen luonnetta ei voi edelleenkään tatskojen tai lävistyksien perusteella luokitella!
        Ja näin esimerkkinä voin kertoa että paras ystäväni on seurustellut 2 vuotta poikaystävänsä kanssa ja pettää tätä aina tilaisuuden tullen, eikä häneltä yhtään tatuointia tai lävistystä löydy. Minulta taas tautointi löytyy sekä napa-, nenä-, rusto- ja 5 kpl korvakoruja, enkä ikinä ole miestäni pettänyt enkä aiokkaan vaikka suhde on jo kuutisen vuotta kestänyt :)

      • ibu5dd

        Pidähän huoli nuorista....

      • nö jöö..
        tiera1 kirjoitti:

        Samaa mieltä. Kaikki lävistykset paitsi korvakorut tekevät naisesta merkittyä lihaa. Efekti on toki pahempi tatuointien kanssa.

        Mies haluaa aina merkitä naisen itse, eikä sekaantua muiden merkitsemiin. Naisen tulee olla puhdas ja merkitsemätön. Ihon merkintä on erittäin vahva vertauskuva seksuaaliselle merkinnälle eli sille, että nainen on toisen miehen tai yleisessä seksikäytössä. Merkintä kuvaa nimenomaan alistavaa seksikäyttöä, jossa nainen on halpa, huono ja helppo. Merkitty nainen on huora. Siksi merkintää kuvaava tatuointi onkin "tramp stamp".

        Tämä on syvällistä psykologiaa, jonka juuret ovat jo evoluutiossa. Puhtaan kanssa tehty lapsi on todennäköisemmin oma, ja puhdas ei petä niin helposti. Kun mies kokee tatuoidun nartun vastenmieliseksi, hänessä ei aktivoidu jokin kulttuurinen malli tai henkilökohtainen mieltymys, vaan ihmisluonto.

        Anna ko arvaan, sie pääsit nippa nappa mensaan ja nyt koet elämän tehtäväksesti vaeltaa sivistyssanakirja kainalossa jakamassa kansalle pyttipannu teorioita joita olet pyöritelly omassa pikku päässästi..

        1. "tramp stampiksi" sanotaan vain ja ainoastaan naisen alaselässä olevaa tatuointia.

        2. (pakko sanoa pilkunviilaamisen rakastajana) mitenköhän "se mies" sitte haluaa merkata minut?

        3. Se "puhdas" mistä jankkaat. Ennen aikaan miehet suosivat kylläkin sinisilmäisiä naisia koska heidän kanssa tehtyjen lapsien silmien väristä näki oliko kakara oma.

        4. Meinaakko että olisimme jo apina aikoina merkkailleet tatskoilla ihoa? Evoluutiohan siis tarkoittaa lajissa aikojen saatossa (puhutaan väh. kymmenistä tuhansista vuosista) tapahtuvaa muutosta, ei jumankauta mitään tuollaisia ulkoisia asioita!

        Kyllä, tuo sinun teksti ja "psykologinen" arvio on syvällistä mutta vähän eri tavalla kuin itse luulet. Hyvin syvältä on kuitenkin, älä huoli..

        Kyllä, jotkut assosioivat tatuoidut ja lävistetyt naiset kevytkenkäisyyden kanssa, mutta sillä Ei ole mitään tekemistä evoluution kanssa vaan niiden yleistymisen myötä niitä näkee luonnollisesti todella paljon myös strippareilla ja pornossa jne ja ne alat jotenkin kummasti yhdistetään horaamiseen . Toistan, EI MITÄÄN TEKEMISTÄ EVOLUUTION KANSSA.

        On todella junttimaista arvostella ihmistä sellaisen asian takia jolla ei ole mitään tekemistä ihmisen sisimmän kanssa. Ja terveyden. Ihmiset edelleenkin tiedostamattaan haistavat toistensa hormoonit selvittääkseen tulisiko tervettä jälkikasvua, e-pillerit sun muut lääkkeet ja hajuvedet muuttavat valitettavasti hajuja ja nykyään on siltä osin hankala osua nappiin, mutta se on toinen tinka se.

        Itselläni on napakoru ja monta tatuointia jotka peittyy pelkällä t-paidalla koska ihan omaksi ilokseni ne laitoin enkä tunne tarvetta niitä esitellä. Minua uskollisempaa naista saa hakea, ikinä en ole pettänyt eikä ole edes käynyt mielen vieressäkään moinen! En harrasta lainkaan irtoseksiä edes sinkkuna ollessani.

        Mutta toki, KAIKKI MIEHET JOTKA ETTE VOI SIETÄÄ TATUOINTEJA NIIN HUUDELKAA SITÄ KYLILLÄ JATKUVASTI JOTTA TIEDETÄÄN KIERTÄÄ TEIDÄT KAUKAA. Eipähän tarvitse vahingossakaan kuluttaa sekuntiakaan niihin egoistisiin ääliöihin jotka kuvittelee että kaikki tatuoidut naiset ovat huomionkipeitä lapsellisia horoja. Aivan kuin tatuoimaton olisi jotenkin ylempiarvoinen, hieman natsimaista propagandaa!

        Nyt alkaa aihe kyrsiin sen verran että on somempi että tämä vastenmielinen merkitty narttu laittaa koneen kiinni ennen ko se lentää seinään.

      • stadin kundi
        Se on juuri niin kirjoitti:

        kuin tiera1 sanoi. Propsit tälle puheenvuorolle, harvoin näkee näin hyvin perusteltua mielipidettä tällä palstalla.

        tiera1 on harvinaisen oikeassa. en ole koskaan tykännyt mistään koruista naisella, mutta korva- ja napakoruihin olen tottunut, koska niitä on niin monella. nenässä, poskessa tai pimpsassa koru näyttää kamalalta. on vaikeuksia saada erektiota, kun pystyn ajattelemaan vain sitä, että kukahan äijä tuonkin lävistyksen on tehnyt. tatuoinnit ovat kuten sanottua, vieläkin karseampia. kiva pieni yksilöllinen tatska nyt vielä menisi, mutta joku puolimetrinen tribaalikuvio on ihan kamala. mitä nainen yrittää kertoa sillä itsestään? ja voi luoja, miten rumia ovat ne naiset, joiden käsivarretkin on tatuoitu! täytyy tähän loppuun vielä todeta sekin, että vaikka pidän tatuointeja ja väärissä paikoissa olevia koruja kammottavan rumina naisella, niin eihän se tietysti naisen luonteesta tee ikävää. tatuoitukin nainen voi olla tosi mukava, mutta seksuaalisesti kiinnostava hän ei ole. moni mies on toki eri mieltä kanssani.

      • OFF-ON switch
        ei kiitos kirjoitti:

        Kaikki paitsi korvakorut (yhdet reiät) ovat TURN OFF !!!

        Minun mielenkiintoni sammuuu jo korvien rei'ittämisestä. Onneksi ehjiäkin on ollut saatavilla ihan kiitettävästi.

      • mis.sy
        tiera1 kirjoitti:

        Samaa mieltä. Kaikki lävistykset paitsi korvakorut tekevät naisesta merkittyä lihaa. Efekti on toki pahempi tatuointien kanssa.

        Mies haluaa aina merkitä naisen itse, eikä sekaantua muiden merkitsemiin. Naisen tulee olla puhdas ja merkitsemätön. Ihon merkintä on erittäin vahva vertauskuva seksuaaliselle merkinnälle eli sille, että nainen on toisen miehen tai yleisessä seksikäytössä. Merkintä kuvaa nimenomaan alistavaa seksikäyttöä, jossa nainen on halpa, huono ja helppo. Merkitty nainen on huora. Siksi merkintää kuvaava tatuointi onkin "tramp stamp".

        Tämä on syvällistä psykologiaa, jonka juuret ovat jo evoluutiossa. Puhtaan kanssa tehty lapsi on todennäköisemmin oma, ja puhdas ei petä niin helposti. Kun mies kokee tatuoidun nartun vastenmieliseksi, hänessä ei aktivoidu jokin kulttuurinen malli tai henkilökohtainen mieltymys, vaan ihmisluonto.

        entäs pieni tatuointi jossa on risti, toisella puolella seisoo äitini, toisella isäni ja alla on tekstinä " someday we'll meet again" ja molempien s-k ajat siinä ? tuli 19 vuotiaana otettua toi kun otti koville porukoiden kuolema. Silti oon miehelleni kelvannut, ainiin , enkä ole eläessäni harrastanut seksiä kuin 2 ihmisen kanssa :D
        Olenko minäkin siis halpa huora? :D

      • ...
        stadin kundi kirjoitti:

        tiera1 on harvinaisen oikeassa. en ole koskaan tykännyt mistään koruista naisella, mutta korva- ja napakoruihin olen tottunut, koska niitä on niin monella. nenässä, poskessa tai pimpsassa koru näyttää kamalalta. on vaikeuksia saada erektiota, kun pystyn ajattelemaan vain sitä, että kukahan äijä tuonkin lävistyksen on tehnyt. tatuoinnit ovat kuten sanottua, vieläkin karseampia. kiva pieni yksilöllinen tatska nyt vielä menisi, mutta joku puolimetrinen tribaalikuvio on ihan kamala. mitä nainen yrittää kertoa sillä itsestään? ja voi luoja, miten rumia ovat ne naiset, joiden käsivarretkin on tatuoitu! täytyy tähän loppuun vielä todeta sekin, että vaikka pidän tatuointeja ja väärissä paikoissa olevia koruja kammottavan rumina naisella, niin eihän se tietysti naisen luonteesta tee ikävää. tatuoitukin nainen voi olla tosi mukava, mutta seksuaalisesti kiinnostava hän ei ole. moni mies on toki eri mieltä kanssani.

        tässä vaiheessa on pakko tokaista, että lävistäjät/tatuoijat eivät todellakaan ole aina miehiä. Ja prosessiin harvoin kuuluu minkäänlaista seksuaalista jännitettä, vaikka olisikin.

      • Ei-ymmärrä
        tiera1 kirjoitti:

        Samaa mieltä. Kaikki lävistykset paitsi korvakorut tekevät naisesta merkittyä lihaa. Efekti on toki pahempi tatuointien kanssa.

        Mies haluaa aina merkitä naisen itse, eikä sekaantua muiden merkitsemiin. Naisen tulee olla puhdas ja merkitsemätön. Ihon merkintä on erittäin vahva vertauskuva seksuaaliselle merkinnälle eli sille, että nainen on toisen miehen tai yleisessä seksikäytössä. Merkintä kuvaa nimenomaan alistavaa seksikäyttöä, jossa nainen on halpa, huono ja helppo. Merkitty nainen on huora. Siksi merkintää kuvaava tatuointi onkin "tramp stamp".

        Tämä on syvällistä psykologiaa, jonka juuret ovat jo evoluutiossa. Puhtaan kanssa tehty lapsi on todennäköisemmin oma, ja puhdas ei petä niin helposti. Kun mies kokee tatuoidun nartun vastenmieliseksi, hänessä ei aktivoidu jokin kulttuurinen malli tai henkilökohtainen mieltymys, vaan ihmisluonto.

        Eikös tämä päde sitten ihan oikeasti naisiin, jotka harrastaa myös paljon seksiä, että on "merkitty"? Minusta on ällöttävää jos miehellä on ollut liian monia naisia ja jos naisella on ollut liian monia mieihiä. Se on TURN OFF!! Ei ne lävistykset tai tatuoinnit jotka ei kerro ihmisen seksielämästä mitään!!!!!!!!!!!!!

        Monia seksikumppaneita harrastanut henkilö on arvoton helppo ja tusinakamaa jollaista en halua enkä halua itse olla.
        Tatuoitu ihminen on vain koristanut itseään.

        Miten hemmetissä muka joku tatuointi tekee naisesta huorahtavan vaikka tuolla on niitä "puhtaita" tatuoimattomia tosi horovitseja liikkeellä!!??? Järki käteen. Teot puhuu!! Ei tatuoinnit tai lävistykset!

      • tosimiesei kitise
        stadin kundi kirjoitti:

        tiera1 on harvinaisen oikeassa. en ole koskaan tykännyt mistään koruista naisella, mutta korva- ja napakoruihin olen tottunut, koska niitä on niin monella. nenässä, poskessa tai pimpsassa koru näyttää kamalalta. on vaikeuksia saada erektiota, kun pystyn ajattelemaan vain sitä, että kukahan äijä tuonkin lävistyksen on tehnyt. tatuoinnit ovat kuten sanottua, vieläkin karseampia. kiva pieni yksilöllinen tatska nyt vielä menisi, mutta joku puolimetrinen tribaalikuvio on ihan kamala. mitä nainen yrittää kertoa sillä itsestään? ja voi luoja, miten rumia ovat ne naiset, joiden käsivarretkin on tatuoitu! täytyy tähän loppuun vielä todeta sekin, että vaikka pidän tatuointeja ja väärissä paikoissa olevia koruja kammottavan rumina naisella, niin eihän se tietysti naisen luonteesta tee ikävää. tatuoitukin nainen voi olla tosi mukava, mutta seksuaalisesti kiinnostava hän ei ole. moni mies on toki eri mieltä kanssani.

        Näillä palstoilla liikkuu Suomen ahdistuneimmat, kapeakatseisimmat miehet. Ihan joka osastolla... fidu, mitä soopaa.

      • Kunoichi
        ei kiitos kirjoitti:

        Kaikki paitsi korvakorut (yhdet reiät) ovat TURN OFF !!!

        Entä jos on kolme korvista? Mikä siinä yhdessä lisää tekee siitä niin paljon pahemman?

      • tosimiehen ei tarvi
        tosimiesei kitise kirjoitti:

        Näillä palstoilla liikkuu Suomen ahdistuneimmat, kapeakatseisimmat miehet. Ihan joka osastolla... fidu, mitä soopaa.

        Mennäänkö yhdessä levittään katsetta ja lievittään ahdistusta?

      • "Tramp"
        tiera1 kirjoitti:

        Samaa mieltä. Kaikki lävistykset paitsi korvakorut tekevät naisesta merkittyä lihaa. Efekti on toki pahempi tatuointien kanssa.

        Mies haluaa aina merkitä naisen itse, eikä sekaantua muiden merkitsemiin. Naisen tulee olla puhdas ja merkitsemätön. Ihon merkintä on erittäin vahva vertauskuva seksuaaliselle merkinnälle eli sille, että nainen on toisen miehen tai yleisessä seksikäytössä. Merkintä kuvaa nimenomaan alistavaa seksikäyttöä, jossa nainen on halpa, huono ja helppo. Merkitty nainen on huora. Siksi merkintää kuvaava tatuointi onkin "tramp stamp".

        Tämä on syvällistä psykologiaa, jonka juuret ovat jo evoluutiossa. Puhtaan kanssa tehty lapsi on todennäköisemmin oma, ja puhdas ei petä niin helposti. Kun mies kokee tatuoidun nartun vastenmieliseksi, hänessä ei aktivoidu jokin kulttuurinen malli tai henkilökohtainen mieltymys, vaan ihmisluonto.

        Tämä niinkutsuttu "tramp-stamp" on VAIN ja ainoastaan alaselässä olevan tatuointi.

        Olen varmaan itsekin sitten huora ja horo ja vaikka mitä, onneks on mies joka pitää mun lävistyksistä ja tatuoinneista, eikä nurise siitä, että mulla on ollut joskus muutakin seksielämää.

      • Napakorut kunniaan
        Se on juuri niin kirjoitti:

        kuin tiera1 sanoi. Propsit tälle puheenvuorolle, harvoin näkee näin hyvin perusteltua mielipidettä tällä palstalla.

        Ei voi muuta sanoa että todennäköisesti olette jonkun muun uskontokunnan edustajia kun teillä on noin sulkeutunut mieli.fi

      • HAHAAAAAAAAAAAAAAAAA
        Ime kettinkiä! kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        IME kettinkiä:SInulle pitäisi syöttää se kettinki saatanan menninkäinen.
        Voi saatana minkälainen juntti sinäkin olet.
        Menninkäinen pitää sen turpansa kiinni ihan kiltisti eikä tule aukomaan päätään ihan asiattomuuksilla.

      • eitietä

        Juu ei lävistyksiä. Sama juttu tatuoinneissa. Pois käännyttää.
        Onko itsellä, ei ole. Eikä tule.

      • lävärilärviyttävastaan
        nö jöö.. kirjoitti:

        Anna ko arvaan, sie pääsit nippa nappa mensaan ja nyt koet elämän tehtäväksesti vaeltaa sivistyssanakirja kainalossa jakamassa kansalle pyttipannu teorioita joita olet pyöritelly omassa pikku päässästi..

        1. "tramp stampiksi" sanotaan vain ja ainoastaan naisen alaselässä olevaa tatuointia.

        2. (pakko sanoa pilkunviilaamisen rakastajana) mitenköhän "se mies" sitte haluaa merkata minut?

        3. Se "puhdas" mistä jankkaat. Ennen aikaan miehet suosivat kylläkin sinisilmäisiä naisia koska heidän kanssa tehtyjen lapsien silmien väristä näki oliko kakara oma.

        4. Meinaakko että olisimme jo apina aikoina merkkailleet tatskoilla ihoa? Evoluutiohan siis tarkoittaa lajissa aikojen saatossa (puhutaan väh. kymmenistä tuhansista vuosista) tapahtuvaa muutosta, ei jumankauta mitään tuollaisia ulkoisia asioita!

        Kyllä, tuo sinun teksti ja "psykologinen" arvio on syvällistä mutta vähän eri tavalla kuin itse luulet. Hyvin syvältä on kuitenkin, älä huoli..

        Kyllä, jotkut assosioivat tatuoidut ja lävistetyt naiset kevytkenkäisyyden kanssa, mutta sillä Ei ole mitään tekemistä evoluution kanssa vaan niiden yleistymisen myötä niitä näkee luonnollisesti todella paljon myös strippareilla ja pornossa jne ja ne alat jotenkin kummasti yhdistetään horaamiseen . Toistan, EI MITÄÄN TEKEMISTÄ EVOLUUTION KANSSA.

        On todella junttimaista arvostella ihmistä sellaisen asian takia jolla ei ole mitään tekemistä ihmisen sisimmän kanssa. Ja terveyden. Ihmiset edelleenkin tiedostamattaan haistavat toistensa hormoonit selvittääkseen tulisiko tervettä jälkikasvua, e-pillerit sun muut lääkkeet ja hajuvedet muuttavat valitettavasti hajuja ja nykyään on siltä osin hankala osua nappiin, mutta se on toinen tinka se.

        Itselläni on napakoru ja monta tatuointia jotka peittyy pelkällä t-paidalla koska ihan omaksi ilokseni ne laitoin enkä tunne tarvetta niitä esitellä. Minua uskollisempaa naista saa hakea, ikinä en ole pettänyt eikä ole edes käynyt mielen vieressäkään moinen! En harrasta lainkaan irtoseksiä edes sinkkuna ollessani.

        Mutta toki, KAIKKI MIEHET JOTKA ETTE VOI SIETÄÄ TATUOINTEJA NIIN HUUDELKAA SITÄ KYLILLÄ JATKUVASTI JOTTA TIEDETÄÄN KIERTÄÄ TEIDÄT KAUKAA. Eipähän tarvitse vahingossakaan kuluttaa sekuntiakaan niihin egoistisiin ääliöihin jotka kuvittelee että kaikki tatuoidut naiset ovat huomionkipeitä lapsellisia horoja. Aivan kuin tatuoimaton olisi jotenkin ylempiarvoinen, hieman natsimaista propagandaa!

        Nyt alkaa aihe kyrsiin sen verran että on somempi että tämä vastenmielinen merkitty narttu laittaa koneen kiinni ennen ko se lentää seinään.

        En voi olla puuttumatta teidän tatuointienne puolustajien hienoiseen väärinkäsitykseen: täällä on ainoastaan esitetty teesi, että mies alitajuisesti karsastaa naisia joiden kehossa on 'merkitsemisen symboleita'. Sillä ei ole merkitystä korreloiko kehonehostukset sen kanssa, millainen on tämä tiedostamaton mielikuva, joka syntyy.

        Lisäksi vielä tuon teorian todenperäisyys on kyseenalainen,se on psykodynaamisen psykologian huulenheiluttelua, mutta teidän kiihkeät hyökkäyksenne sitä vastaan menevät ohi maalin, koska ette ole ymmärtäneet edes, mitä siinä väitetään. Ja kyllä, minäkin pidän lävistyksiä ja tatuointeja ja tupakointia piirteinä, joiden myötä kiinnostus naiseen karisee, mutta minusta kyseessä on kaikkea muuta kuin yleispätevä mieltymysmalli miesten keskuudessa eikä tämä kuultu teoria vakuuta.

      • foreverinlove
        tiera1 kirjoitti:

        Samaa mieltä. Kaikki lävistykset paitsi korvakorut tekevät naisesta merkittyä lihaa. Efekti on toki pahempi tatuointien kanssa.

        Mies haluaa aina merkitä naisen itse, eikä sekaantua muiden merkitsemiin. Naisen tulee olla puhdas ja merkitsemätön. Ihon merkintä on erittäin vahva vertauskuva seksuaaliselle merkinnälle eli sille, että nainen on toisen miehen tai yleisessä seksikäytössä. Merkintä kuvaa nimenomaan alistavaa seksikäyttöä, jossa nainen on halpa, huono ja helppo. Merkitty nainen on huora. Siksi merkintää kuvaava tatuointi onkin "tramp stamp".

        Tämä on syvällistä psykologiaa, jonka juuret ovat jo evoluutiossa. Puhtaan kanssa tehty lapsi on todennäköisemmin oma, ja puhdas ei petä niin helposti. Kun mies kokee tatuoidun nartun vastenmieliseksi, hänessä ei aktivoidu jokin kulttuurinen malli tai henkilökohtainen mieltymys, vaan ihmisluonto.

        Tiera1 on tainnut lukea Laasasensa hyvin, tuskin mitään muuta on lukenutkaan, ehkä Halla-ahonsa, ja näin ymmärtänyt 'totuuden'.

      • Aidon ystävä
        ei kiitos kirjoitti:

        Kaikki paitsi korvakorut (yhdet reiät) ovat TURN OFF !!!

        Korvakorutkin voisi jättää asentamatta.

      • Mietiskelijäääää
        tiera1 kirjoitti:

        Samaa mieltä. Kaikki lävistykset paitsi korvakorut tekevät naisesta merkittyä lihaa. Efekti on toki pahempi tatuointien kanssa.

        Mies haluaa aina merkitä naisen itse, eikä sekaantua muiden merkitsemiin. Naisen tulee olla puhdas ja merkitsemätön. Ihon merkintä on erittäin vahva vertauskuva seksuaaliselle merkinnälle eli sille, että nainen on toisen miehen tai yleisessä seksikäytössä. Merkintä kuvaa nimenomaan alistavaa seksikäyttöä, jossa nainen on halpa, huono ja helppo. Merkitty nainen on huora. Siksi merkintää kuvaava tatuointi onkin "tramp stamp".

        Tämä on syvällistä psykologiaa, jonka juuret ovat jo evoluutiossa. Puhtaan kanssa tehty lapsi on todennäköisemmin oma, ja puhdas ei petä niin helposti. Kun mies kokee tatuoidun nartun vastenmieliseksi, hänessä ei aktivoidu jokin kulttuurinen malli tai henkilökohtainen mieltymys, vaan ihmisluonto.

        "Mies haluaa aina merkitä naisen itse".... Öööö, miten mies merkitsee naisen..? Olis ihan kiva tietää? :D

      • Sairasta
        Nanna8 kirjoitti:

        Haloo, mihin jäi ihminen. Kuka lävärin tai tatuoinnin kanssa seurustelee??

        Ei kukaan tervepäinen seurustele romunaaman kanssa!

      • ei hyvää päivää!
        nö jöö.. kirjoitti:

        Anna ko arvaan, sie pääsit nippa nappa mensaan ja nyt koet elämän tehtäväksesti vaeltaa sivistyssanakirja kainalossa jakamassa kansalle pyttipannu teorioita joita olet pyöritelly omassa pikku päässästi..

        1. "tramp stampiksi" sanotaan vain ja ainoastaan naisen alaselässä olevaa tatuointia.

        2. (pakko sanoa pilkunviilaamisen rakastajana) mitenköhän "se mies" sitte haluaa merkata minut?

        3. Se "puhdas" mistä jankkaat. Ennen aikaan miehet suosivat kylläkin sinisilmäisiä naisia koska heidän kanssa tehtyjen lapsien silmien väristä näki oliko kakara oma.

        4. Meinaakko että olisimme jo apina aikoina merkkailleet tatskoilla ihoa? Evoluutiohan siis tarkoittaa lajissa aikojen saatossa (puhutaan väh. kymmenistä tuhansista vuosista) tapahtuvaa muutosta, ei jumankauta mitään tuollaisia ulkoisia asioita!

        Kyllä, tuo sinun teksti ja "psykologinen" arvio on syvällistä mutta vähän eri tavalla kuin itse luulet. Hyvin syvältä on kuitenkin, älä huoli..

        Kyllä, jotkut assosioivat tatuoidut ja lävistetyt naiset kevytkenkäisyyden kanssa, mutta sillä Ei ole mitään tekemistä evoluution kanssa vaan niiden yleistymisen myötä niitä näkee luonnollisesti todella paljon myös strippareilla ja pornossa jne ja ne alat jotenkin kummasti yhdistetään horaamiseen . Toistan, EI MITÄÄN TEKEMISTÄ EVOLUUTION KANSSA.

        On todella junttimaista arvostella ihmistä sellaisen asian takia jolla ei ole mitään tekemistä ihmisen sisimmän kanssa. Ja terveyden. Ihmiset edelleenkin tiedostamattaan haistavat toistensa hormoonit selvittääkseen tulisiko tervettä jälkikasvua, e-pillerit sun muut lääkkeet ja hajuvedet muuttavat valitettavasti hajuja ja nykyään on siltä osin hankala osua nappiin, mutta se on toinen tinka se.

        Itselläni on napakoru ja monta tatuointia jotka peittyy pelkällä t-paidalla koska ihan omaksi ilokseni ne laitoin enkä tunne tarvetta niitä esitellä. Minua uskollisempaa naista saa hakea, ikinä en ole pettänyt eikä ole edes käynyt mielen vieressäkään moinen! En harrasta lainkaan irtoseksiä edes sinkkuna ollessani.

        Mutta toki, KAIKKI MIEHET JOTKA ETTE VOI SIETÄÄ TATUOINTEJA NIIN HUUDELKAA SITÄ KYLILLÄ JATKUVASTI JOTTA TIEDETÄÄN KIERTÄÄ TEIDÄT KAUKAA. Eipähän tarvitse vahingossakaan kuluttaa sekuntiakaan niihin egoistisiin ääliöihin jotka kuvittelee että kaikki tatuoidut naiset ovat huomionkipeitä lapsellisia horoja. Aivan kuin tatuoimaton olisi jotenkin ylempiarvoinen, hieman natsimaista propagandaa!

        Nyt alkaa aihe kyrsiin sen verran että on somempi että tämä vastenmielinen merkitty narttu laittaa koneen kiinni ennen ko se lentää seinään.

        No huh huh ja hellurei mitä soopaa taas. Rauhotus ny, otahan lääkkeesi, nyt on aika mennä pikku prinsessan tutumaan, tui tui tutti suukkuun, voi pientä kullanmurua, kiukuti kiukuti räksyn rää :) Kyllähän se on niin että me luomuilijat tiedämme että tatuoinnit ja lävistykset yksinkertaisesti vain ovat erittäin infantiileja epäatrakktiivisia ELI rumia! Toisekseen on aikamoista vasen-oikeistostalinismia ja mykoplysmismiä alkaa täysin perusteettomasti dissosioida toisia natsismiksi ja ties miksismiksi. Todella brutalismia ja inhismiä! Hyi olkoon sentään!
        Siis ihan aikuisten oikeasti ja dissaamatta, tatuoinnit ja lävistykset nyt vaan tekevät sen individiootismin dualistiseksi monipersoonan aggregaatismiksi. Jos oletusparadigmasta voidaan intellektuaalisti dissosioida minimalistisesti, niin enigmaattsesti kyetään päättämään derivaatta. Se ei negatioi sitä faktuaalismia joka yhdessä duopolismin kautta portattuna ja efektoituna vahvistaa kroonisesti illodinisoituneen luonnollisen persona non-gratan mitokondrion, niin päädymme siihen kreatiiniin jossa ismismin femaalius assosioituu kannelmetaforan yhteyteen. Get a life tramp stampit ovat real Turnoffeja eikä cock ständaa realisti when I näen piercingejä änd tramp stampeja womanin jees pox skinillä, really uglyjä I sanon just. Kevytkenkäisyydestä juuri profetioivat kaikenlaiset ihokudokseen operetoidut tuuletusaukot änd paintingsit.

        1. Abduktoivassa mentaaliskolioosissa ei tunneta sellaisia abstrakteja kuin aberratiivisesti behavirioituvat henkilökemiat.

        2. Täysin väärä assumaatio miespuolisen olettamuskulmasta omaan luottamukseesi, joka on positiivisen aivomodulaation negatoiva. Vastaus on siis ei.

        3. No johan pomppas! Humaanissa simulaatiossa tehtyjen kliinisten operaatioiden vuosikertomuksissa on päädytty abessiiviin tämän skolastisen samovaarin monstroosion suhteen. Et olisi voinut bagatellisoida vähempää. Hyi!

        4. Mutaation konvergenssin ulkoistaminen on merkantilisoinut homo hominin balansoimattomaan tynnyrivääristymään.

        Eeposmaisuudessaan ihokudoskolorisaatiot sekä metallurgia-additionaalit ovat äärimmäisen bakkanaaleja ilmentymiä, lähinnä minoriteettien äksyismin testofeministinen performanssi.

      • takataan roos
        mis.sy kirjoitti:

        entäs pieni tatuointi jossa on risti, toisella puolella seisoo äitini, toisella isäni ja alla on tekstinä " someday we'll meet again" ja molempien s-k ajat siinä ? tuli 19 vuotiaana otettua toi kun otti koville porukoiden kuolema. Silti oon miehelleni kelvannut, ainiin , enkä ole eläessäni harrastanut seksiä kuin 2 ihmisen kanssa :D
        Olenko minäkin siis halpa huora? :D

        Jos he eivät ymmärrä englantia?

      • mummeli tätyli
        mis.sy kirjoitti:

        entäs pieni tatuointi jossa on risti, toisella puolella seisoo äitini, toisella isäni ja alla on tekstinä " someday we'll meet again" ja molempien s-k ajat siinä ? tuli 19 vuotiaana otettua toi kun otti koville porukoiden kuolema. Silti oon miehelleni kelvannut, ainiin , enkä ole eläessäni harrastanut seksiä kuin 2 ihmisen kanssa :D
        Olenko minäkin siis halpa huora? :D

        Heh:)
        Ekan kerran kuulin että voi olla olemassa elävä hautakivi.........................
        No, onhan inultakin isä ja äiti ja veli kuolleet. Silti en tatuoisi heitä nahkaani.
        Ruminta mitä on kun morsian avonaisessa hääpuvussaan ja olkapäistä kyynärpäihin tatuoituna menee vihille :/ Usein käsivarret vielä joulukinkun paksuiset.

      • pelle
        tosimiesei kitise kirjoitti:

        Näillä palstoilla liikkuu Suomen ahdistuneimmat, kapeakatseisimmat miehet. Ihan joka osastolla... fidu, mitä soopaa.

        Sä oot ite täys pelle!

      • luonto
        Mietiskelijäääää kirjoitti:

        "Mies haluaa aina merkitä naisen itse".... Öööö, miten mies merkitsee naisen..? Olis ihan kiva tietää? :D

        Työntymällä immenkalvon läpi. Kalu on kuin leimasin, joka jättää merkin naisen alapäähän.

        Totta puhuen kyse on henkisestä merkitsemisestä, kuten varmaan käsitätkin. Siitä, että nainen on miehen kanssa yhdessä eikä kenenkään muun.

      • Voielämäkkk
        ei hyvää päivää! kirjoitti:

        No huh huh ja hellurei mitä soopaa taas. Rauhotus ny, otahan lääkkeesi, nyt on aika mennä pikku prinsessan tutumaan, tui tui tutti suukkuun, voi pientä kullanmurua, kiukuti kiukuti räksyn rää :) Kyllähän se on niin että me luomuilijat tiedämme että tatuoinnit ja lävistykset yksinkertaisesti vain ovat erittäin infantiileja epäatrakktiivisia ELI rumia! Toisekseen on aikamoista vasen-oikeistostalinismia ja mykoplysmismiä alkaa täysin perusteettomasti dissosioida toisia natsismiksi ja ties miksismiksi. Todella brutalismia ja inhismiä! Hyi olkoon sentään!
        Siis ihan aikuisten oikeasti ja dissaamatta, tatuoinnit ja lävistykset nyt vaan tekevät sen individiootismin dualistiseksi monipersoonan aggregaatismiksi. Jos oletusparadigmasta voidaan intellektuaalisti dissosioida minimalistisesti, niin enigmaattsesti kyetään päättämään derivaatta. Se ei negatioi sitä faktuaalismia joka yhdessä duopolismin kautta portattuna ja efektoituna vahvistaa kroonisesti illodinisoituneen luonnollisen persona non-gratan mitokondrion, niin päädymme siihen kreatiiniin jossa ismismin femaalius assosioituu kannelmetaforan yhteyteen. Get a life tramp stampit ovat real Turnoffeja eikä cock ständaa realisti when I näen piercingejä änd tramp stampeja womanin jees pox skinillä, really uglyjä I sanon just. Kevytkenkäisyydestä juuri profetioivat kaikenlaiset ihokudokseen operetoidut tuuletusaukot änd paintingsit.

        1. Abduktoivassa mentaaliskolioosissa ei tunneta sellaisia abstrakteja kuin aberratiivisesti behavirioituvat henkilökemiat.

        2. Täysin väärä assumaatio miespuolisen olettamuskulmasta omaan luottamukseesi, joka on positiivisen aivomodulaation negatoiva. Vastaus on siis ei.

        3. No johan pomppas! Humaanissa simulaatiossa tehtyjen kliinisten operaatioiden vuosikertomuksissa on päädytty abessiiviin tämän skolastisen samovaarin monstroosion suhteen. Et olisi voinut bagatellisoida vähempää. Hyi!

        4. Mutaation konvergenssin ulkoistaminen on merkantilisoinut homo hominin balansoimattomaan tynnyrivääristymään.

        Eeposmaisuudessaan ihokudoskolorisaatiot sekä metallurgia-additionaalit ovat äärimmäisen bakkanaaleja ilmentymiä, lähinnä minoriteettien äksyismin testofeministinen performanssi.

        Luuletko olevasi ny parempi, kun käytät hienoja sanoja? Tatuoimatko vain päästää suustaan moisia? Mahdat olla varsinainen intellektuelli..

        Idiotismi kukkii, sinussa siis.

        Mielipide on vain mielipide, ei kaiken kattava totuus. Kaikki ei ole kanssasi samaa mieltä.

      • Paskaaaaaaaaaaaa
        luonto kirjoitti:

        Työntymällä immenkalvon läpi. Kalu on kuin leimasin, joka jättää merkin naisen alapäähän.

        Totta puhuen kyse on henkisestä merkitsemisestä, kuten varmaan käsitätkin. Siitä, että nainen on miehen kanssa yhdessä eikä kenenkään muun.

        Ja jos ero tulee niin syyhän on automaattisesti naisen? >Naisen pitäisi olla aina vain yhden ja saman miehen kanssa, joka sen neitsyyden vie mutta mies sitten saa olla kaikkien kanssa?

      • Ei-uskovainen nainen
        Aidon ystävä kirjoitti:

        Korvakorutkin voisi jättää asentamatta.

        Ja sitten ihmiset luulee ja kutsuu lestaksi vaikkei ole. Minäkin sain kuulla olevani lesta kun ei ollut korviksia. Tarkoitus oli laittaa aikaa sitten mutta pelkäsin kipua, joka ei sitte ollutkaan kummoinen kipu. Mutta ei ainakaan luultu lestaksi.

    • Ei herneitä!

      Ootte te naikkoset ihmeellisiä läväreiden ja tatskojen ottajia kans :D Korvakorut on ihan kivat mun mielestäni, mutta muita läväreitä en mitenkään kyllä diggaile. Ei ne silleen kauheesti haittaakaan, jos ei nyt koko naama oo täynnä rautaa tms. Tatskat on vähän harmillisempia, koska ne on pysyviä. Vähän niinq pysyvä muistutus hetkellisestä tyhmyydestä.

      • no tattoos

        totta. Tatuointia ei saa pois mutta lävistyksen nyt sentään saa pois että sen verran voin "joustaa" jos nainen on muuten ok.. mutta tatuoitu nainen on likainen jotenkin. anteeks vain kaikki jotka sellasia on menneet ottamaan, mutta se on minun mielipiteeni. uskoisin että minulla on aika paljon valinnanvaraa naisten keskuudessa ja valitsen vain sellaisia joilla ei ole tatuointeja.

      • nainen866643
        no tattoos kirjoitti:

        Aattelen samalla lailla, en myöskään haluais miestä jolla on tatska.

    • Luomu rulettaa

      Tupakointi, lävistykset, tatuoinnit ja silikoonit ovat kaikki minulle Turn Off.

      Luomua sen olla pitää.

      • Suvaitseminen

        Tatuointeja ei meilläkään hyväksytä. Miksi pilata kaunis iho!

        Vaimollani on renkaat nänneissään ja yksi lävistyskoru myös klitoriksessa, jotka hän hankki kauan sitten lomallamme Lontoossa. Ne ovat kuitenkin piilossa uteliailta silmiltä, vaikka esiintyisi bikineissä.

        Suvaitsevuutta puolin ja toisin, pojat. Naisethan koristelevat itseään kuka milläkin tavalla.

      • Mielipide_
        Suvaitseminen kirjoitti:

        Koristelemisestahan siinä tosiaan on kyse. Ja onhan se hienoa jos omasta mielestään näiden koristamistoimenpiteiden jälkeen on sitten koreampia. Ehkäpä on sitä jopa muiden naisten mielestä. Mutta näin miesnäkökulmasta kaikki korviksia enempi menee anti-koristamisen puolelle eli rumemmaksi vain menee.

        Sama juttu kun nuoret miehet alkavat tuunaamaan autojansa. Tavallisiin henkiöautoihin lyödään saatananmoisia levikkeitä ja härpäkkeitä ja lopputulos onkin sitten jotain aivan karmeaa - paitsi tunaajan itsensä mielestä toki. Mutta pääasiahan, että itse on tyytyväinen...sillä hetkellä ;)

      • rereer

        Hyvin sanottu.

      • Suvaitseminen kirjoitti:

        Tatuointeja ei meilläkään hyväksytä. Miksi pilata kaunis iho!

        Vaimollani on renkaat nänneissään ja yksi lävistyskoru myös klitoriksessa, jotka hän hankki kauan sitten lomallamme Lontoossa. Ne ovat kuitenkin piilossa uteliailta silmiltä, vaikka esiintyisi bikineissä.

        Suvaitsevuutta puolin ja toisin, pojat. Naisethan koristelevat itseään kuka milläkin tavalla.

        Eli kuulutat suvaitsevaisuutta puolin ja toisin mutta aloitat kirjoituksesi kertomalla, että tatuointeja teillä ei hyväksytä?

        Omasta mielestäni naisen pitää olla naisellinen ja miehen miehekäs. Nykyään osa naisista haluaa näyttää miehekkäältä. En ikinä ottaisi armeijan käynyttä naista tai rekkaa työkseen ajavaa.

        Tuolla ostarillakin näkee kiroilevia, räkiviä, tupakoivia, tatuoituja, lävistettyjä, lökäpöksyisiä nuoria naisia. Mutta kai joku mies sellaisenkin haluaa.

      • masa049
        äääö367 kirjoitti:

        Hyvin sanottu. Ikävä kyllä suomesta ovat hävinneet naiselliset naiset. Nuoret kauniitkin tytöt/naiset kulkevat lävistyksis, tastkois ja lökäpöksyissä. Menkä katsomaan keski/ etelä eurooppan ja etenkin vanhoihin Neuvosto aikaisiin maihin siellä tunnetan vielä hame ym kaunis naisellisuus ja joka seksikkyyskin.

      • sori vaan

        Jonkun mielestä grafitit ja tagit talojen seinistä ovat kauniita koristeita. Mutta kaikesta ei tarvitse tykätä ja suvaita.

      • tattooed´
        äääö367 kirjoitti:

        Eli kuulutat suvaitsevaisuutta puolin ja toisin mutta aloitat kirjoituksesi kertomalla, että tatuointeja teillä ei hyväksytä?

        Omasta mielestäni naisen pitää olla naisellinen ja miehen miehekäs. Nykyään osa naisista haluaa näyttää miehekkäältä. En ikinä ottaisi armeijan käynyttä naista tai rekkaa työkseen ajavaa.

        Tuolla ostarillakin näkee kiroilevia, räkiviä, tupakoivia, tatuoituja, lävistettyjä, lökäpöksyisiä nuoria naisia. Mutta kai joku mies sellaisenkin haluaa.

        Niin tatuoitu nainen EI voi olla naisellinen mitenkään? Eikä varmaan ole kunnollinenkaan saati sivistynyt ja fiksu?

        Tunnen aika monta tatuoitua fiksua, kaunista naisellista naista. Eivät ole miehekkäitä mistään suuntaa, vaikka housuja käyttäisivätkin(huom! naisellisia housuja)

        Naisellisuus ei sitä paitsi ole kiinni vain vaatteista. Tatuointikaan ei ole miehekästä ja monet ottaa sen vain ja ainoastaan itseään varten, ei muiden takia.

        Ai niin, niin minulla kuin tatuoiduilla ystävillä ja tutuilla on kunnon miehet eikä yhdelläkään miehellä ole tatuointia mutteivat myöskään katso kieroon tatuoituja naisiaan saati muita.

      • ^_^
        äääö367 kirjoitti:

        Eli kuulutat suvaitsevaisuutta puolin ja toisin mutta aloitat kirjoituksesi kertomalla, että tatuointeja teillä ei hyväksytä?

        Omasta mielestäni naisen pitää olla naisellinen ja miehen miehekäs. Nykyään osa naisista haluaa näyttää miehekkäältä. En ikinä ottaisi armeijan käynyttä naista tai rekkaa työkseen ajavaa.

        Tuolla ostarillakin näkee kiroilevia, räkiviä, tupakoivia, tatuoituja, lävistettyjä, lökäpöksyisiä nuoria naisia. Mutta kai joku mies sellaisenkin haluaa.

        minusta ihminen saa olla ihan oma itsensä, naisekas tai miehekäs, ei tarvitse esittää sellaista, mitä sukupuoli määrää!!

      • Rakastaja
        Suvaitseminen kirjoitti:

        Tatuointeja ei meilläkään hyväksytä. Miksi pilata kaunis iho!

        Vaimollani on renkaat nänneissään ja yksi lävistyskoru myös klitoriksessa, jotka hän hankki kauan sitten lomallamme Lontoossa. Ne ovat kuitenkin piilossa uteliailta silmiltä, vaikka esiintyisi bikineissä.

        Suvaitsevuutta puolin ja toisin, pojat. Naisethan koristelevat itseään kuka milläkin tavalla.

        Turn off on turn off vaikka kuinka suvaitsisit.

      • mie vuan
        ^_^ kirjoitti:

        minusta ihminen saa olla ihan oma itsensä, naisekas tai miehekäs, ei tarvitse esittää sellaista, mitä sukupuoli määrää!!

        saa toki olla, mutta lävistetty tai tatuoitu nainen ei ole nainen.

      • gffuyuyiyu
        masa049 kirjoitti:

        Hyvin sanottu. Ikävä kyllä suomesta ovat hävinneet naiselliset naiset. Nuoret kauniitkin tytöt/naiset kulkevat lävistyksis, tastkois ja lökäpöksyissä. Menkä katsomaan keski/ etelä eurooppan ja etenkin vanhoihin Neuvosto aikaisiin maihin siellä tunnetan vielä hame ym kaunis naisellisuus ja joka seksikkyyskin.

        Itse en voi sietää neuvostoaikaista muotia ihan vanhahtanutta. Ja en pidä venakoiden kasvoista..karkeat piirteet. En ymmärrä miten tuota muotia voi kehua. Kauheat korkkarit pitkissä kintuissa ja minihameita ja aina kultaa ja kimallusta vaatteissa mutta ei tyylikkyyttä ja naisellisuutta.

        Milanolaiset naiset ja ranskalaiset. voila.

      • Eräs lukija
        mie vuan kirjoitti:

        saa toki olla, mutta lävistetty tai tatuoitu nainen ei ole nainen.

        En tiennytkään että lävistykset muuttavat suorastaan geeniperimääkin. :-) Huikeaa!

      • Nenna78
        äääö367 kirjoitti:

        Eli kuulutat suvaitsevaisuutta puolin ja toisin mutta aloitat kirjoituksesi kertomalla, että tatuointeja teillä ei hyväksytä?

        Omasta mielestäni naisen pitää olla naisellinen ja miehen miehekäs. Nykyään osa naisista haluaa näyttää miehekkäältä. En ikinä ottaisi armeijan käynyttä naista tai rekkaa työkseen ajavaa.

        Tuolla ostarillakin näkee kiroilevia, räkiviä, tupakoivia, tatuoituja, lävistettyjä, lökäpöksyisiä nuoria naisia. Mutta kai joku mies sellaisenkin haluaa.

        Meille töihin ajaa työkseen tavaraa rekalla kuskaava pienikokoinen todella kaunis nainen, joten eipä tuotakaan voi yleistää. Kyllä on halukkaita miehiä purkamassa hänen tuomaansa tavaraa : D

      • P o c a h o n t a s
        Suvaitseminen kirjoitti:

        Tatuointeja ei meilläkään hyväksytä. Miksi pilata kaunis iho!

        Vaimollani on renkaat nänneissään ja yksi lävistyskoru myös klitoriksessa, jotka hän hankki kauan sitten lomallamme Lontoossa. Ne ovat kuitenkin piilossa uteliailta silmiltä, vaikka esiintyisi bikineissä.

        Suvaitsevuutta puolin ja toisin, pojat. Naisethan koristelevat itseään kuka milläkin tavalla.

        Onko vaimosi joku afrikkalaisen heimopäällikön tytär?

      • luomua tälle naisel

        Naisena yhdyn samaan mielipiteeseen, että lävistykset on turn off niin naisella kuin miehellä. Moraalista tai kevytkenkäisyydestä en tiedä ja turha yleistää koska jokainen on oma persoonansa. Alapäässä lävistykset on suorastaan ällöttäviä. Aivan yhtä kamalaa on tupakan hajuinen kumppani. Tykkään myös geelittömistä hiuksista kun ne tuntuu käsissä paljon mukavammalta. Tatuoinnit on mielestäni vain rumia. Ajan kanssa ne muuttuu sottaisiksi ja epäselviksi.

      • mietimitäsanot
        mie vuan kirjoitti:

        saa toki olla, mutta lävistetty tai tatuoitu nainen ei ole nainen.

        Niin mikäs lävistetty ja tatuoitu nainen sitten muka on ? on se nyt kumma sentään kun kaikesta valitetaan, mikään ei ole hyvä! ja ihan kyllä nainen on nainen, oli sillä sitten miljoona tatuointia tai lävistystä tai ei kumpiakaan!!

      • mis.sy
        mie vuan kirjoitti:

        saa toki olla, mutta lävistetty tai tatuoitu nainen ei ole nainen.

        no voi helv? pitääpä mennä viskaamaan korkkarit ja hameet roskikseen etteivät ihan kieroon kylillä katso kun tämmöinen MIES kävelee siellä :)

      • LUOMULimu
        luomua tälle naisel kirjoitti:

        Naisena yhdyn samaan mielipiteeseen, että lävistykset on turn off niin naisella kuin miehellä. Moraalista tai kevytkenkäisyydestä en tiedä ja turha yleistää koska jokainen on oma persoonansa. Alapäässä lävistykset on suorastaan ällöttäviä. Aivan yhtä kamalaa on tupakan hajuinen kumppani. Tykkään myös geelittömistä hiuksista kun ne tuntuu käsissä paljon mukavammalta. Tatuoinnit on mielestäni vain rumia. Ajan kanssa ne muuttuu sottaisiksi ja epäselviksi.

        Luomuksi sitten kaikki! EI mitään jatkoja tai muuta feikkiä!!

      • ei voi ymmärtää
        luomua tälle naisel kirjoitti:

        Naisena yhdyn samaan mielipiteeseen, että lävistykset on turn off niin naisella kuin miehellä. Moraalista tai kevytkenkäisyydestä en tiedä ja turha yleistää koska jokainen on oma persoonansa. Alapäässä lävistykset on suorastaan ällöttäviä. Aivan yhtä kamalaa on tupakan hajuinen kumppani. Tykkään myös geelittömistä hiuksista kun ne tuntuu käsissä paljon mukavammalta. Tatuoinnit on mielestäni vain rumia. Ajan kanssa ne muuttuu sottaisiksi ja epäselviksi.

        nii siis on turnoff sinulle....et voi yleistää että naisilla ja miehillä on sama turn off.
        tatuoinnit ovat todella kauniita jos on hyvä tekijä ja läväritkin tiettyyn pisteeseen asti (joka on taas kaikilla oma) ja oman tatuoinnin otin äitin muistolle. ja siis ukko olen

      • womann
        mie vuan kirjoitti:

        saa toki olla, mutta lävistetty tai tatuoitu nainen ei ole nainen.

        Kyllä miullon ainaski tissit niiko naisila on, vaikka lävistyksiä ja tatuointeja omistan. Eli nainen silti olen!

      • opinion
        masa049 kirjoitti:

        Hyvin sanottu. Ikävä kyllä suomesta ovat hävinneet naiselliset naiset. Nuoret kauniitkin tytöt/naiset kulkevat lävistyksis, tastkois ja lökäpöksyissä. Menkä katsomaan keski/ etelä eurooppan ja etenkin vanhoihin Neuvosto aikaisiin maihin siellä tunnetan vielä hame ym kaunis naisellisuus ja joka seksikkyyskin.

        jos masa niin kovasti niita hameita kaipaat niin ala itse niihin pukeutumaan. miltähän susta tuntuis vetää sukkahousut, kireet hameet ja korkkarit jalkaan joka päivä? oisko kivaa? Suomessa onneksi kulttuuri on sellainen että täällä arvostetaan enemmän sisintä kuin ulkonäköä, ja vaatteissa mukavuutta ja omaa tyyliä. Vedä masa vaan korkkarit jalkaan ja hame korviin niin siinä sulle tekemistä!

    • trhrthrth

      Tatuoinnit voi olla helvetin seksikkäitä. Yleensä ihmisillä on kuitenkin epäonnistuneita ja paskan näkösiä tatskoja.

      • Lutkaleimaton

        Tatuointi eli lutkaleima ihan perseestä!!Nykyään jätkilläkin käsivarret sinimustana niinkuin sillä yhdellä tv kokilla vai mikä kele se käsivartensa tuhrauttanut on!Ei sovi kelleen ja varsinkin naisilla niitä perseenpäällä olevia suttauksia,aivan karmeita!Se ämmähän on kaiken huippu mikä vitun slitutselvski vai vitutsevski se on,naamari täynnä romua!Sitten vielä irvistelee sikinsokin olevilla hampailla sieltä rojun keskeltä!Varsinainen romunaama!

      • Fillarityttö
        Lutkaleimaton kirjoitti:

        Lapsellista... Lutkaleima ihan? No tiedoksi sinulle sivistymätön moukka, tatuointi ei tosiaan ole mikään merkki kevytkenkäisyydestä tms.
        Vai millä perustelet väitteesi?

      • mies1956HKI
        Fillarityttö kirjoitti:

        Lapsellista... Lutkaleima ihan? No tiedoksi sinulle sivistymätön moukka, tatuointi ei tosiaan ole mikään merkki kevytkenkäisyydestä tms.
        Vai millä perustelet väitteesi?

        On se merkki äärettömästä tyhmyydestä.
        Sitten se miespuolinen tv-kokki. Vitsi koko mies. Varmasti menee monelta ruokahalu kun katselee sen sairaan värisiä käsivarsia. Tulee mieleen: Mites hygieniapassi, kun kädet kyynärpäitä myöten on paskassa.

      • mis.sy
        mies1956HKI kirjoitti:

        tulee katsottua tuota tomin keittiötä ihan vain sen takia että kalju ja tatuoitu mies on namnam :) omakin on kyllä kalju ja tatskattu mut saahan sitä katsella, kunhan ei koske ;D

      • foreverinlove
        Fillarityttö kirjoitti:

        Lapsellista... Lutkaleima ihan? No tiedoksi sinulle sivistymätön moukka, tatuointi ei tosiaan ole mikään merkki kevytkenkäisyydestä tms.
        Vai millä perustelet väitteesi?

        Hän perustelee sen Laasasasen mielipiteillä.

      • Fillarityttö
        mies1956HKI kirjoitti:

        On se merkki äärettömästä tyhmyydestä.
        Sitten se miespuolinen tv-kokki. Vitsi koko mies. Varmasti menee monelta ruokahalu kun katselee sen sairaan värisiä käsivarsia. Tulee mieleen: Mites hygieniapassi, kun kädet kyynärpäitä myöten on paskassa.

        Ei se edes ole merkki tyhmyydestä. Muuta kuin ehkä sinun ja muiden suppeakatseisten tyyppien mielestä.

        Ei se tatuoinnin otto ihmistä tyhmennä suuntaan taikka toiseen. Joku ottaa huvin vuoksi, joku ottaa itseään varten, jollain on merkitys ja jollain ei. Jotkut katuu, toiset ei. Se on tyhmyyttä, jos ottaa ja kuitenkin katuu myöhemmin. Se on oikeaa tyhmyyttä. Mutta jos ei kadu ja on vain ylpeä että on uskaltanut elää ja tehdä eri valintoja, ei ole tyhmyyttä.

      • ei voi ymmärtää
        mies1956HKI kirjoitti:

        On se merkki äärettömästä tyhmyydestä.
        Sitten se miespuolinen tv-kokki. Vitsi koko mies. Varmasti menee monelta ruokahalu kun katselee sen sairaan värisiä käsivarsia. Tulee mieleen: Mites hygieniapassi, kun kädet kyynärpäitä myöten on paskassa.

        se on ihon alla olevaa mustetta...ei vaikuta hygieniapassiin...ääliö.
        onko suomessa oikeesti näin tyhmiä ihmisiä. jokaisella tietenkin oikeus mielipiteeseen mutta nämä näiden ihmisten kommentit on vaan niin tyhmiä että naurattaa.
        ps.olen kokki ja tatuoitu joten tiedän. kiitos

    • Herr Lederhose

      Jotenkin olen onnistunut törmäämään noihin lävistyksiin ja tatskoihin viime aikoina. Vain muutaman siedettävän lävistyksen ja kauniin tatskan olen nähnyt. Suurin osa on ollut total turn off. Kaitpa noillakin on ihailijansa. Kauneus on katsojan silmissä, mun silmät ei vaan näe sitä.

      • ............

        Tarvitseeko niillä olla ihailijoita. Jokainen ottaa sen henkilökohtaisista syistä eikä muiden niitä tarvitse ihailla.
        Koskee miehiä ja naisia.

      • 1+13
        ............ kirjoitti:

        Tarvitseeko niillä olla ihailijoita. Jokainen ottaa sen henkilökohtaisista syistä eikä muiden niitä tarvitse ihailla.
        Koskee miehiä ja naisia.

        Ei ole olemassa mitään henkilökohtaisia syitä! on olemassa vain kuvitelma siitä että se läiskä ihossa on jotain siistiä tms tosi asia on se että se otetaan muiden takia niinkun ihan mikätahansa ulkonäköön tehty uudistus parturissa käynti jne.

        Kyllä joskus oikeasti naurattaa kun joku sanoo että otin tatuoinnin kun koirani kuoli..no huh huh. ei ole paljon yhteistä tälläisen naisen kanssa. Koiran pää selässä?!

      • ...........
        1+13 kirjoitti:

        Päähäsi ei varmaankaan mahdu että juuri se koiran muistoksi otettu tatuointi on henkilökohtainen syy.
        Tosi naurettavaa kuvitella sekin että parturissa käydään muiden takia. Ihan itseni takia käyn kun karvat kasvaa liian pitkiksi ja MINÄ haluan että ne on lyhyemmät.

        Minullakaan ei ole yhteistä ihmisen kanssa jolla on ahdasmielinen maailmankuva.
        Ps. en omista yhtään tatuointia.

      • Äly höi älä jätä!

        Jahas, entäs sitten ne tatuoinnit, joita 99,9% ihmisitä ei tule koskaan näkemään? Onko nekin tehty muita varten? Itselläni on muutama tatuointi, eikä niitä kukaan näe, ellen alkaisi lähes alasti tuolla kaupungilla kulkemaan! Kyllä ne silloin on ihan henkilökohtaisista syistä tehty! Ei kaikki tatuoinnit ole esillä kaikelle kansalle!

      • mis.sy
        1+13 kirjoitti:

        Ei ole olemassa mitään henkilökohtaisia syitä! on olemassa vain kuvitelma siitä että se läiskä ihossa on jotain siistiä tms tosi asia on se että se otetaan muiden takia niinkun ihan mikätahansa ulkonäköön tehty uudistus parturissa käynti jne.

        Kyllä joskus oikeasti naurattaa kun joku sanoo että otin tatuoinnin kun koirani kuoli..no huh huh. ei ole paljon yhteistä tälläisen naisen kanssa. Koiran pää selässä?!

        otin tatuoinnin kun vanhempani kuolivat minun ollessa 19v. heidän muistolleen otin.

      • varmaan ahdasmieli
        ........... kirjoitti:

        Päähäsi ei varmaankaan mahdu että juuri se koiran muistoksi otettu tatuointi on henkilökohtainen syy.
        Tosi naurettavaa kuvitella sekin että parturissa käydään muiden takia. Ihan itseni takia käyn kun karvat kasvaa liian pitkiksi ja MINÄ haluan että ne on lyhyemmät.

        Minullakaan ei ole yhteistä ihmisen kanssa jolla on ahdasmielinen maailmankuva.
        Ps. en omista yhtään tatuointia.

        sellainen nainen ei ole kiinnostava jolla on läväreitä ja tatuointeja on tämän koko ketjun ydin ja minulla on koira kuollut myös mutta en minä sitä selkääni tatuoi! oikeasti onko ihmisillä lähtenyt järki.

        Käyt sinä myös parturissa muiden ihmisten vuoksi, jos asuisit yksin autiolla saarella et tekisi mitään hiuksillesi.. ihminen on vain sellainen. minäkin käyn parturissa että on siistin näköinen töissä.

      • ...........
        varmaan ahdasmieli kirjoitti:

        Sinä et tatuoisi sitä selkääsi mutta joku muu tekisi sen itselleen. Mitä se keneenkään liikuttaa. Tuollahan oli juttua että se tehdään HENKILÖKOHTAISISTA syistä. Sinä et halua, joku muu haluaa. Tuskin hänelle on merkitystä onko kiinnostava jonkun mielestä vai ei.
        Kuka laittaa lastensa nimet kuka mitäkin tatuointeina.

        En pitäisi liian pitkiä hiuksia autiollakaan saarella. Eri asia on jos ei ole välinettä lyhentää niitä.
        Ilmeisesti haluat olla siisti töissä myös itsesi takia eikä muiden mieliksi?

      • pilipilpioo
        1+13 kirjoitti:

        Ei ole olemassa mitään henkilökohtaisia syitä! on olemassa vain kuvitelma siitä että se läiskä ihossa on jotain siistiä tms tosi asia on se että se otetaan muiden takia niinkun ihan mikätahansa ulkonäköön tehty uudistus parturissa käynti jne.

        Kyllä joskus oikeasti naurattaa kun joku sanoo että otin tatuoinnin kun koirani kuoli..no huh huh. ei ole paljon yhteistä tälläisen naisen kanssa. Koiran pää selässä?!

        Ihan vaan tiedoksi että minullakin on tatuoitu, otettu henk.koht. syistä. Se on lähes aina peitossa ja näkyy vain silloin kun olen uimassa. Näkee ken näkee, ei kiinnosta. Vain itselleni sillä on merkitystä.
        Minulla on toki kaksi isosiskoa, joilla myös tatuoinnit muttei mitään henkilökohtasta syytä niille. Ottivat vaan kokeilunhalun vuoksi.
        Pikkusiskollani on jalassa kuva viidestä valkoisesta kukasta, jotka kuvaavat sisaruksiaan.
        Serkullani on tatuointi jossa kaksi eri väristä kukkaa, kuvastavat kahta lastaan.

        On olemassa henkilökohtaisia syitä, sinä et vain ymmärrä sellaista kun taidat olla kykenemätön moiseen.

      • Onhan se ihquu
        varmaan ahdasmieli kirjoitti:

        sellainen nainen ei ole kiinnostava jolla on läväreitä ja tatuointeja on tämän koko ketjun ydin ja minulla on koira kuollut myös mutta en minä sitä selkääni tatuoi! oikeasti onko ihmisillä lähtenyt järki.

        Käyt sinä myös parturissa muiden ihmisten vuoksi, jos asuisit yksin autiolla saarella et tekisi mitään hiuksillesi.. ihminen on vain sellainen. minäkin käyn parturissa että on siistin näköinen töissä.

        Joojoo ja naiset pitää stringejä hankaamassa koko vakoa ihan itsensä takia!

      • ...........
        Onhan se ihquu kirjoitti:

        Joojoo ja naiset pitää stringejä hankaamassa koko vakoa ihan itsensä takia!

        En pidä stringejä koska ne hankaa vakoa.

      • eipäs hankaa
        ........... kirjoitti:

        En pidä stringejä koska ne hankaa vakoa.

        Sulla on liian pienet stringit ja jotain ihmeellistä väärää materiaalia, jos ne hankaavat.
        Kokeile puuvillaa ja oikeaa kokoa, niin eivät hankaa. :)

    • Pulttibois

      En minäkään! Naisen tulee olla lävistämätön neitsyt.

    • 8+17

      Panomiestä ei lävistyksistä vingu, panee vain.

      • MASA049

        JUU JOS VAIN PANEE, MUTTA EN KULJE KÄSI KÄDES RANTAKADULLA!

      • :((
        MASA049 kirjoitti:

        JUU JOS VAIN PANEE, MUTTA EN KULJE KÄSI KÄDES RANTAKADULLA!

        Sama täällä paitsi mulla ehtona parraton mies. Paneminen menettelee mutta rantakadulla käsikädessä kulkeminen.. kiitos ei.

        Mulle parta miehellä on sama asia kun jollekin miehelle naisella oleva lävistys.

    • __*__

      bling bling,napakoru ei ole mikään turn off, mielipiteitä on paljon ja minun mielestä nättiä ja samalla kiihottavaa...:)

    • Hyi hyi!

      Minä en olisi hoidellut havainnon jälkeen muuta kuin sinut ulos.

      En tiedä mitään inhottavampaa kuin lävistykset ja tatuoinnit. Hyi dsaatana!

    • pofkg9

      Ikävä se on neulatyynyä naida.

      • oot tyhmä

        jos koru on navassa niin onko ihan pakko naida sitä napaa, ehkä biologiantunnit jäi vähin ku ei löydä reikää. haa haa..

      • jaa mää en
        oot tyhmä kirjoitti:

        jos koru on navassa niin onko ihan pakko naida sitä napaa, ehkä biologiantunnit jäi vähin ku ei löydä reikää. haa haa..

        Jospa se tykkääkin työntää vain napaan.........
        sopivan kokoinen kolo....??

    • ouig

      Kuinka voi olla mahdollista että uskalsit mennä tuntemattoman
      miehen mukaan ja vielä hänen asuntoonsa sisälle???
      m29w

      • Ihanpantu

        No kun oli niin ihqu komee musta ori!

    • Lautanen alahuuleen

      Ei kelpaa, eikä tatuoitu.

    • esimerkkielli

      Itse olen 26-vuotias nainen. Otin molempiin nänneihini lävistykset joitain vuosia sitten ja voin kyllä omalta kohdaltani sanoa että ainuttakaan negatiivista kommenttia koruista ei ole koskaan tullut, päinvastoin. Aiemmin minulla oli myös navassa koru, ne nyt on niin tavallisia että niihin tuskin kukaan jaksaa edes kiinnittää huomiota, eli ei siitäkään kukaan mitään koskaan sanonut. Lävistykset ovat usein niiden ottajalla hyvin henkiläkohtainen ja tärkeäkin asia, ja minä ainakin ihailen omiani joka päivä :) Ja lisääkin varmasti jossain vaiheessa vielä tulee, tosin hyvällä maulla toteutettuna, kuten tähänkin asti.

      • masa049

        Nii pano mies ei valita koha saa panna, mut vaimoksi ei halua sellaista.

      • P o c a h o n t a s

        Kuljetko kaltaisessasi seurassa?

    • sporttinen mies

      Oudon miehen olet bongannut! Mulle kyllä kelpaisi. Ja napa koru on siisti. Toki paras silti ilman koruja, mutta en tyrmäis.

    • miehen mielipide

      Lävistykset ja tatuoinnit ovat mielestäni molemmat kauheita (ehkä pari ei niin huomiota herättävää lävistystä on ok), hirveän luonnottomia ja rumia. Varsinkin jotkut nenäkorut tai venytyskorvakorut, niillä onnistuu helposti nättikin ihminen tekemään itsestään ruman

    • asia on selvä

      en suostuisi yhdyntään tatuoidun tai lävistetyn naisen kanssa, jos jompikumpi olisi näkyvissä yhdynnänaikana..

      Pitää olla helvetin ruma jotta ko kaunistaisi ketään.

      • tatuoitu äiti

        sulla ei taida olla ihan kaikki valot päällä...

      • asssssssssssssssssss
        tatuoitu äiti kirjoitti:

        sulla ei taida olla ihan kaikki valot päällä...

        Ihan tavallinen kaveri, ehkä sellainen jolla on vielä joku järki päässä. Nyt on aika moni seonnut, sillä nykyaika on ihan mielipuolia täynnä. Ennen olisi tullut remmiä ja lujasti noille tatuoiduille huorille kotona isän kädestä.

    • masa049

      Juu, korvikset ok kaikki muu yök.
      Katselin vkl ota hatusta vai mikä ohjelma olkaan. Näytettiin väliin katsojia, kuvaja bongasi kauniit nuoren naisen (tytön) huulissa muutama niitti. Meni kyllä tytöstä maku. Tulee mieleen Afrikan viidakoisa asustelevat alku asukkaat :-(
      Ja sit se tatskat joku pieni piilossa oleva ok.
      En ota töihin naama lävisteisiä enkä näkyviä tatskan omistavia naisia en.

      • wellamo

        Niin kun ne Afrikan naiset tekee sitä ihan "luomusti", jos näin voisi ilmaista, ja se on osa heidän uskomuksiaan/synnyinkulttuuriaan.
        Nythän me länsimaalaiset ollaan tehty tästä ikivanhasta tavasta omaa kulttuuriamme ja samalla teemme sen osaksi muoti-ilmiötä.
        En ihannoi afrikkalaista tapaa, mutta ymmärrän sen olevan osa heidän kulttuuritietoaan. Joten annan sen asian olla ja kunnioitan sitä. Minua ei myöskään haittaa jos jollain on naamassaan lävärit, ei sen takia kun itelläni on ollut. Kohtuus tietenkin kaikessa!
        Itselläni oli kulmissa lävärit reilun vuoden verran ja päätin otattaa ne pois koska ne alkoivat olla kampaajan tiellä, sekä ajattelin asiakkaani etua (varhaiskasvatus on alani). Siistit kulmakarvat edelleen, eikä tatskatkaan ketään häiritse, koska pidän jatkuvasti pitkähihaisia paitoja ylläni. Makuasia mistä kukin tykkää ja koirahan se jatkuvasti muniaan nuolee.

      • Yuukkis

        Tiäks mitä. Toi sun teksti oli kuin ois mun äitin kirjoittama/sanoma ollu. No, eipä ihme. Äitimamma sai vanhoillislestadiolaisen kasvatuksen. Sieltä lienee tullu. Itselläni on molemmissa korvissa 6mm spiraalivenytykset, ja olen saanut kehuja niistä jopa vanhuksilta... En tosin raatsi venyttää tästä enempää sillä nää korut oli kalliit ja isommilla venytysrei'illä en vois enää käyttää näitä.
        Oon 21 nyt ja suunnitelmissa ois ottaa kulmakoru ja huulikoru (ristikkäin nii et kulmakoru tulee sille puolen jossa mulla on ollu aina sivujakaus)
        Ja pari tatuointi-ideaaki on kypsyny mielessä ylä-asteelta lähtien... Vielä otan ne!

        Onneksi mulla on ihana mies jonka kans nämä ulkonäkömielipiteetkin natsaa.

    • Mieskoru

      Napakoru muuten ihan jees, mutta jos on "timanteilla" koristeltu niin menee jo oksettavuuden puolelle = mielestäni mauton.

    • jacko91

      Mulle ainakin naisten lävistykset ja myös tatuoinnit on todellakin turn ON !
      Tykkään erittäin paljon niistä ^^

    • finni2

      kyllä kuvottaa on kuin ihomato vaikka ei oo musta.

    • Rumaa se on

      Hyi. en huoli naista jolla on kaikenmaailman lävistykset. Mitä virkaa sillä korulla on siellä alapäässä?kertokaa mulle, ketkä tiedätte,... Mitä teidän päässä liikkuu, silloin kun menette sen lävistyksen hakemaan? hyi olkoon!

      • :))

        jos tarkoitat genitaalilävistystä (jos et tiedä mikä se on, googlaa), sillä on se virka, että se antaa seksuaalista mielihyvää naiselle. itseasiassa sillä on paljonkin merkitystä sellaiselle naiselle, joka ei esimerkiksi saa orgasmia seksin aikana. :) ja en omista itse mtn lävistyksiä, mutta tullu tästä asiasta luettua ja kerrottavan sen olevan näin. :)

    • Japi 23

      Makuasia varmaan mut mulle lävistykset ja tatskat on sellaisia että en voi hyväksyä naisella. Vaikka olisi kuinka kauniita jonkun mielestä niin mua puistattaa ne.
      Vanhanaikaista varmaan jonkun mielestä mutta mun tulevalla vaimolla ei ole kumpiakaan

    • luomua sen olla pitä

      lävärit on OUT .. treffasin naisen ja sill oli läväreitä jostain syystä sit jouduimme samojen peittojen alle ..onneksi sivuleikkurit on keksitty ,,naps , naps , ja naps ja eipä ollu enää ..pikkasen aikaa sit älämölöö..mut hiljenipa sekin

    • M@k3

      Oli varmaan harvinainen napakorufobia tapaus, jollaisia on yksi kuudesta miljoonasta tai sitten hän oli vain ihan normaali idiootti joita on ikävä kyllä paljon enemmän.

      Mutta anyways vastaus kysymykseesi, napakoru ei ole turnoff suurimmalle osalle miehistä.

      • Mies 29-v.

        Eli jos pitää sitä ruman näköisenä, että naisella on napakoru, on joko idiootti tai sitten pelkää napakoruja? Ei millään pahalla, mutta minusta taas on aika idioottimaista vetää johtopäätöksiä ihmisten älykkyydestä sen perusteella, mitä pitää miellyttävän näköisenä ja mitä ei, tai liittää asiaan perusteettomasti jokin fobia. Idioottimaista on myös esittää omia mielipiteitään myös toisten mielipiteinä ilman varmaa tietoa toisten mielipiteistä. Mistä sinä sen muka tiedät, onko napakoru turn off suurimmalle osalle miehistä vai ei? Onko sinulla näyttää jotain tutkimustuloksia aiheesta?

        Minusta napakoru näyttää epämiellyttävältä ja on siten jossain määrin turn off. Kaikki lävistykset eivät ole yhtä paha turn off, mutta napakoru on sieltä pahemmasta päästä. Kaikkein vähiten häiritsee korvakorut, toiseksi vähiten jokin yksittäinen lävistys naamassa. Lävistykset nänneissä tai sukuelimissä ovat kaikkein kamalimmat. Kaikkein parhaalta näyttää, kun ei ole ollenkaan lävistyksiä, ei edes niitä korvakoruja.

      • M@k3
        Mies 29-v. kirjoitti:

        Aika turnoff sanoa mistä tahansa asiasta, että jokin juttu on ruma, ennen sekstailua. Jää pian pillu saamatta jos ei osaa pitää päätänsä kiinni.

    • uudeltamaalta

      lävärit on mielestäni kuvottavia.sanoin jos naisen vartalo muistuttaa enemmän lasten värityskirjaa kun naista,eli tatskoista en myöskään pidä.samoin tupakointi inhottaa. mutta kaunis luonnollinen hymy höystettyna pilkkeellä silmäkulmassa on minulle hot.ja jos vielä omaa pitkät hiukset ja kujeilevan naisellisen luonteen.pukeutuu kesällä muuhunkin kun farkkuihin ja t paitaan,eli pukeutuu naisellisesti hameisiin mekkoihin yms.ja jo naisellinen käytös vetää puoleensa.

      • gklsljsbfv

        Eipä taida kovinkaan monella olla väliä sinun mielipiteellesi, kun et osaa edes oikeinkirjoitusta, etkä käyttää isoja kirjaimia. XD

      • leluosastolle

        Barbien ostoon

    • esimerkkielli

      Niin, tästä nyt taas päästään siihen et naisen pitäisi olla pitkähiuksinen, pukeutua mekkoon, hymyillä hiljaa ja tehdä voileipiä. Kroppaansa ja seksuaalisuuttaan korostava itsevarma nainen on teille pienivehkeisille ja - sieluisille reppanoille aivan liian pelottava tapaus :)

      • 19+5

        Ne lävistykset ja tatuoinnitko sitten sitä kroppaa ja seksuaalisuutta korostavat? Mielestäni yleensä lähinnä alentavat kumpaakin.

      • Etkö huomannut
        19+5 kirjoitti:

        Ne lävistykset ja tatuoinnitko sitten sitä kroppaa ja seksuaalisuutta korostavat? Mielestäni yleensä lähinnä alentavat kumpaakin.

        tärkeintä pointtia: ne eivät silti estä tekemästä voileipiä.

      • vitjamuna

        Eikös aloitus ollut miehille?
        Ei ne killuttimet oiken haittaa pimeässä panemista,
        mutta päivänvaloon en lähtisi tatuoidun/lävistetyn tamman kanssa,
        ei ole kukaan keksinyt vielä vetoketjua tavaraansa ommella.

      • tsippppp
        vitjamuna kirjoitti:

        Eikös aloitus ollut miehille?
        Ei ne killuttimet oiken haittaa pimeässä panemista,
        mutta päivänvaloon en lähtisi tatuoidun/lävistetyn tamman kanssa,
        ei ole kukaan keksinyt vielä vetoketjua tavaraansa ommella.

        Kummasti tuo munki mies mun kans kulkee yleisillä paikoilla vaikka tatuoitu olenkin. Yksi tatska, paikassa, joka on lähes aina peitetty paitsi uimaan mennessä. Ei häppee eikä karsasta vaan rakastaa.

    • masa049

      Seuraavan kerran ku näen mm naisen jolla huulissa lävistyksiä, kysyn meinaako huuli irrota, ku niiteilä kiinnitetty

    • Vastenmielistä

      Kaikki lävistykset ja tatuoinnit ovat tympeitä, suorastaan vastenmielisiä. Ei muutu tilanne vaikka olis muuten kuinka kaunis ja fiksu nainen.

      • tattooMama

        Mitä jos rakastuisit naiseen vaatteet päällä ja kun tulisi se päivä että näette alasti niin päättäisitkö suhteen vain koska hänellä olisi tatuointeja???

    • sawiv

      Kyllä mulle ainakin uppoaa sekä lävistykset että tatskat. Ei haittaa yhtään päinvastoin. Tosin lävistyksien suhteen ainakin naamassa kannattaa käyttää tervettäjärkeä.
      Itselläni on 5 lävistystä ja 6 tatskaa. Lisää tulee vielä varmasti :)

      • Huh!

        lopeta hyvän sään aikana, ettei tarvi vanhana sitten hävetä

      • -----------------0--

        et ilmeisesti vaadi paljon älykkyyttä tai muita avuja kun vain nuo edellä mainitut..

    • Siitäpä ;)
    • Kohtuus kaikessa

      Omasta(19v jätkä) mielestä lävärit korvissa,naamassa,navassa ja haaroissa kiinnostaa, kun niitä on kohtuudella eli yks tai kaks korua sielä täällä on vain plussaa. Mutta joillakin menee överiks kun niitä on joka paikka pullollaan ja se ei enää nappaa. Varsinkaan jos kaunis naama on menty pilaamaan kymmenillä lävisyksillä. Sun tapauksen toi yks napakoru on varmasti vain monen miehen mieleen :)

      • K74_

        Juuri näin. 1 napakoru ja/tai kieliläväri tuo vaan kiihottumisefektin, mutta meitä onkin moneen junaan.

        Tatskoista en diggaa.

    • Rupusakkia

      Kuvottavia ovat ja tatuoinnit myös.

      • Rambo Reiska

        Homoiilla roikkuu palleistakin rinkuloita ja hepin päässä monenlaisia paskanirrottajia,siis tyttölehdis nähtyjä joihin saatana tukkivat väliin homokuvia ilmeisesti suvaitsevuutta edistämään!!Ei edisty meilläpäin!

    • dubbidubbijee

      No, ei todellakaan voi yleisesti sanoa, että lävärit olisivat turn off ja se sitäpaitsi riippuu keneltä kysytään! Omasta mielestäni juuri napakoru on itseasiassa jopa seksikäs. Tykkään myös esim. kulmaläväreistä ja sivulla olevista nenäläväreistä. Keskellä sierainten välissä ei sovi mielestäni miehille, eikä naisille, vaan siitä tulee mieleen joku siitossonni tms... Kaikilla on oltava oikeus laittaa haluamiaan läväreitä, mutta toisaalta myös olla tykkäämättä läväreistä, jos ne kerran eivät yksinkertaisesti miellytä!

    • kuin paita ja peppu

      Kiihottava? Tyhmähän se on, mutta täytyy hyväksyä pienet virheet saadakseen rasiaa. Eli tyhmän miehen olet iskenyt.

    • Karpalohyydyke

      Napakoru on 15 vuotiaiden juttu. Ei tosiaankaan 19 vuotiaille. Kropan kiinteydellä ei ole sen kanssa mitään tekemistä.

      Pistää myös hieman miettimään miksi "hoidat hommat loppuun" tuollaisen kommentin jälkeen.. Missä on itsekunnioituksesi?

      • tarvass

        Kysyt itsekunnioituksesta ihmiseltä, joka lähtee tuntemattoman kanssa kämpille riisumaan.

        Ehkä sitä vain panetti?

    • karseeta....

      ..tatuointi vielä menee.....mutta noi lävistykset....surku juttu ja sääliksi käy....eikö muilla keinoilla saa huomiota ...hah hah haa....

    • Huugo lammioinen

      Molemmat siis sekä lävärit, että tatskat. En tykkää ne tekee jotenkin likaisen vaikutelman.

    • Oma mielipide

      Kyllä se voi olla hyvän näköinen katseltava mutta seksikäs ei todellakaan.

    • Oma mielipide

      "Onko lävistykset miehille oikeasti turn off?"

      Minulle on. Sama pätee tatuointeihin. Miellän naisen lunttumaiseksi, jos näen jompaa kumpaa.

    • odeli89

      Tatuoinnit ja lävistykset naisella sopivassa määrin niin NAM NAM! ;)

    • trelainen-91

      Ehdoton kyllä lävistyksille ja tatuoinneille. Varsinkin jos ne kantaa tyylillä ja kunnialla niin meikäläistä ainakin viedään. On seksikästä.

      • (O)_(O)

        Hai tuolla keinoin pizzansyöjät varmaan karkoittavat mielikuvitushirviötänsä.

    • adkogeiorhoiiorff

      Turnoffia en tunne mutta lävistykset ja tatuoinnit ovat rumia.

    • fenixlintu_

      Ompas sitten hyvä, että mulla on kaksi lävistystä ja yksi tatuointi. En meinaan IKINÄ itselleni ottaisi miestä jolla on tiukkapipoinen suhtautuminen niihin tai muihinkaan noin pieniin ja mitättömiin asioihin.

    • riisumatonbaari

      miksi piti riisua??!! Ei baarista lähteminen tarkoita riisumista! Ja napakoru on kyl lävistys, ihon läpite kun on! :D

    • tadaatralaalaa

      Pitääpä tässä alkaa etsiä, mikä paikka nykyään tekee tässä kaupungissa muitakin lävistyksiä, kuin vain korvanlehden alaosaan. Saa taas kadulla ja tällä palstalla mummot ja papat päiviteltävää :D Tatskaa en laita itselle, mutta muilla ei haittaa, ei ole este kaveruudelle eikä parisuhteelle, niin kuin ei lävistyksetkään. Niin ja olen yli kolmenkymmenen oleva nainen ;)

    • humpsis..

      Onpas täällä ihme sakkia :D Itselläni poskessa,huulessa ja nenässä korut....eipä ole kukaan niitä haukkumaan tullut :D Enkä tunne ketään jonka mielestä lävistykset olis "etovia"...... Tatuointeja en omista...mutta monille ihmisille ne sopii :)......Ja itsekkin sellaisen vielä hankin....
      Mutta vaikeetahan se olis jos pitäis kaikkia miellyttää

    • näinpä...

      Huh huh mitä sakkia täällä taas... Ei kellään ole juolahtanut että ainakin tatuoinneilla voi olla jokin syvällinen ja tärkeä merkitys sen kantajalle. Minä ainakin otan jalkaani tatuoinnin oman ukkini muistolle, joka oli minulle rakas. En todellakaan aijo ottaa tuollaista vanhan aikaista miestä kuin suurin osa täällä. Nyky aikana ette tule löytämään naista joka on hiljaa, hymyilee ja tekee niin kuin mies käskee... Harmi teille, emme elä enää 1800-lukua...

      • hyi että.

        mitä jos miettisit vielä..joku pappa jalassa. toosi seksikäs ajatuskin.
        Ihan oikeasti, olen mies ja ei ikinä naista jolla on tatuointi. en ymmärrä lävistystäkään että miksi? mikä se on se idea siinä?
        Se ei ole kaunis tosiaankaan. Tavikset vaan matkii julkkiksia ja haluavat olla sellaisia tai edes jotain vaikkei tatuointi kyllä muuta ihmistä kun tyhmempään suuntaan. en minä muuta syytä siihen keksi!

      • assssssssssssssss

        Vai syvällinen merkitys. Suomessa ei ole tuollaista tapaa, eikä syvällisiä merkityksiä. Oletko linnakundi tai merimies?
        Kyllä sitten vituttaa, kun tyhmiä ulkomaisia tapoja apinoidaan Suomessa.
        Kunnioittakaa suomalaisia siistejä perinteitä.

      • kjhgjkhghj
        hyi että. kirjoitti:

        mitä jos miettisit vielä..joku pappa jalassa. toosi seksikäs ajatuskin.
        Ihan oikeasti, olen mies ja ei ikinä naista jolla on tatuointi. en ymmärrä lävistystäkään että miksi? mikä se on se idea siinä?
        Se ei ole kaunis tosiaankaan. Tavikset vaan matkii julkkiksia ja haluavat olla sellaisia tai edes jotain vaikkei tatuointi kyllä muuta ihmistä kun tyhmempään suuntaan. en minä muuta syytä siihen keksi!

        Minulla ajatus tatuoimisesta heräsi kun luin Amerikan alkuperäisväestön kulttuurista.
        Mutta nyt olen löytänyt lisää innokkeita tatuoinnin hankkimiseen, teidät. Onhan se mahtavaa jos yksi kuva iholla karkottaa idiootit.

      • haha!!!!
        assssssssssssssss kirjoitti:

        Vai syvällinen merkitys. Suomessa ei ole tuollaista tapaa, eikä syvällisiä merkityksiä. Oletko linnakundi tai merimies?
        Kyllä sitten vituttaa, kun tyhmiä ulkomaisia tapoja apinoidaan Suomessa.
        Kunnioittakaa suomalaisia siistejä perinteitä.

        assssssssssssssss kunnioittaa erästä suomalaista perinnettä: pysyä peräkammarin poikana.

    • 546trgff

      Taitaa olla niin, että suurin osa miehistä ei naisella olevistä läväreistä tai tatskoista pidä, vaikkeivat sitä livenä myönnäkään. Itse saatan jopa jotain myönteistä sanoa niistä naisille, koska noi koristeet on niin tärkeitä naisten itsetunnolle. Pieni osa miehistä noista ylimääräisistä koristeista ehkä jopa pitää.

      Läväreistä sen verran, että korvakorut naisella on kyllä ihan jees. Jossain muussa kohtaa naamassa olevat lävistykset eivät sitten oikein enää. Liioista tatskoista ja läväeistä tulee jotenkin itseään ylikorostava ja mahdollisesti hieman itsekeskeinen vaikutelma. Myös hieman likainen ja mahdollisesti jopa hieman lutkahtava vaikutelma. Mutta eipä siinä mitään jos haluatte tytöt sellaista viestittää ;)

    • korskea orhi

      ei oo niitit ja töherrykset mun mielestä yhtään seksikkäitä päin vastoin.
      en tajua tätä nykyajan touhua kun joku pöhkö keksii jonkun niin moni ,,,,ei kaikki mut yllättävän moni tekee samoin.
      moni ihan ns.sairaan kaunis nuori nainen pilaa kyllä itsensä näillä tatskoilla ja niiteillä.... ei mitään järkeä.
      ja sit vielä moni vanhempikin nainen joilla muuten vois olla vielä viimeseen käyttöpäivään aikaa niin pilaavat isensä niin että se käyttöpäivä menikin jo .
      en mä sillä sano että ite olisin yhtään just minkäänlainen mutta en mä kyllä paremmaks tulis jos olis niittejä ja kuvia koko keho täynnä.
      mä oon ihan jo luonnostaan ruma.

    • 12+2

      Ei ole itselleni turn off...Vaikutus täysin toisenlainen itseasiassa. Tyttöystävällä on napakoru, korvissa (Käyttää harvoin) reijät ja häpyhuulessa myös. Ei ole koskaan haitannut ja asia lähinnä positiivinen.

      Jotkut ei välttämättä tykkää, mutta itse en kehtaisi ketään alkaa ripittämään sen takia...Koska ei se toisen kroppa ole minun asiani ja se jos sinulla on siellä reikä navassa ei pitäisi mitään tunne ryöppyä kenelläkään saada aikaseksi.

      Olisit vain jättäny miehen sorkka suorana vaahtoomaan koruista.

    • chicab

      Olen kaunis nuori nainen ja kertaakaan ei ole vielä tullut vastaan miestä, jolle en olisi kelvannut lävistyksistä ja tatuoinneista huolimatta. Edellämainitut ovat makuasioita ja tämäkin keskustelu on käyty lukemattomia kertoja aiemmin - tuloksetta. Koittakaa nyt hyvät ihmiset tajuta, että vaikka itse et pidä jostain ja pidät tatuoitua naista ''likaisena'' ja lie minä muuna, voi se jollekin toiselle olla äärimmäisen kiihottavaa. Itse pidän lävistyksiä kiihottavina ja niin pitää kumppanikin. Sen takia nämä lävistykset ovat muilta piilossa ja vain omaksi seksielämän piristykseksi ja huviksi.

      Ja tatuoinnit hetkellinen tyhmyys? No en ole kyllä ainuttakaan tatuointiani jälkikäteen hävennyt tai katunut. Tarkoin valittuja ovat ja merkitys itselle on suuri. Tuleepahan päivittäin muistutettua itselleen tärkeistä asioista ja arvoista. Ja miksi ihmeessä ihmiset aina jaksavat vauhkota siitä myöhemmin katumisesta. ''Kadut sitten vanhana ja ryppyisenä, näyttää rumalta''. Eiköhän siinä iässä ole sitten jo muitakin ongelmia ja vähän rupsahtanut tatuointi on niistä murheista pienin, kun koko kropan iho roikkuu. Olen myös törmännyt ihmeelliseen ajatustapaan, että tatuoinnit määrittelevät millainen nainen on kyseessä. Useimmiten poikamainen. Haluaisin nähdä yhdenkin miehen sanovan mulle kadulla kävellessäni, että olen poikamainen tatuointieni kanssa.

      Nimim. 15cm korot jalassa kävelevä itsestään huoltapitävä nainen, joka kyllä kerää huomiota itseensä vallan ''poikamaisella'' olemuksellaan.

      • jksfgj

        No tässähän se taas tuli, eli tatuoitu ja lävistetty nainen peuhaa aina monien miesten kanssa ja se on suuri turn-off.

      • Hallelujaa
        jksfgj kirjoitti:

        No tässähän se taas tuli, eli tatuoitu ja lävistetty nainen peuhaa aina monien miesten kanssa ja se on suuri turn-off.

        Niin ku yks peuhaa niin sehän automaattisesti tarkoittaa, että KAIKKI muutkin tatuoidut tekee niin. Voi vittu mitä logiikkaa... Huomaa kyllä tynnyrissä kasvaneen ihmisen ajatusmaailman..

    • jag-du-vi

      Mielipiteitä on tietysti monta.

      Oma mielipiteeni on että se on yhtä kiihottava kuin MUMMO Malliset alushousut.

      Eli Yäk

    • sokelita

      Jos lävistyksiä ei ole kovin montaa eikä ole mitään härän nenärenkaita, niin seksikkäitä ovat. Naamasta ehkä saisi jättää kokonaan pois tai ei ainakaan yhtä pientä enempää.

    • ei kelpaa?

      Onko lävistykset miehille oikeasti turn off?

      Useimmille on, miksi ei olisi? Lävistys kertoo paljon kantajastan.
      Pitäisikö lävistetyn kelvata kaikille miehille, miksi?
      Etkö itse ymmärrä miksi sinulla on lävistys?
      Miksi et iskenyt lävistettyä miestä baarista?

      Toisaalta olisi hyvä, että lävistykset olisi näkyvissä. Se helpottaisi valintaa eikä tulisi yllätyksiä sängyssä. Samaa mieltä olen myös esim vihkisormuksista. En halua, että asia tulee myöhemmin ilmi yllätyksenä.

      • chicab

        Ovat ja eivät, sehän nyt on itsestäänselvää. Itse en ainakaan haluaisi miestä, joka ei pysty lävistyksiäni hyväksymään. Kertoo jotain siitä toisestakin osapuolesta, jos palkokasvit pitää vetäistä keuhkoihin asti, kun riisuttaessa nostaa metelin jostain lävistyksistä. Lävistykset ovat edelleenkin ihmisten omaksi iloksi ja nautinnoksi, ei siihen mitään kauhean syvällistä tarinaa tarvitse. Lävistettyjä miehiä on tullut iskettyä baarissa, mutta en minä omaa kumppaniani lävistyksien takia valitse. Mulle on aivan sama onko mies lävistetty vai ei, ei liikauta millään tavalla suuntaan eikä toiseen.

        Pitää vissiin ensi kerralla baariin mentäessä laittaa post it-lappu otsaan, että olen tatuoitu/lävistetty, ettei kenellekään tule yllätyksiä.

      • ei kelpaa?
        chicab kirjoitti:

        ”jos palkokasvit pitää vetäistä keuhkoihin asti, kun riisuttaessa nostaa metelin jostain lävistyksistä”

        Jos tilanne meni noin pahaksi niin olipa huonosti käyttäytyvä mies. Ikävä kyllä sellaisiakin on ihan liikaa.
        Mutta toisaalta eihän lävistyksen merkitys siitä miksikään muuttu, että tapasit miehen jolla ei ole käytöstapoja.

        Sotket kai tarkoitushakuisesti kaksi eri asiaa.
        Olisiko kaikki hyvin jos mies olisi osannut pyytää kauniisti anteeksi, että nyt ei haluta ja vaikka valehdellut syyn olevan hänellä omissa pöksyissä.

        ”post it-lappu otsaan” ei liene tarpeen jos osaat puhua ja mies ei ole kuuro.

    • hyi olkoon

      Hyi epähygienisiä ja jos tarttuvat johonkin nuun napa repeää ... aaarg

    • Hotel man

      Nännilävärit ja pimppilävärit on todellinen turn off minulle, samoin tatuoinnit (kertoo ihmisen väliinpitämättömyydestä)

      • eihyvääpäiväävaan

        kerroppa et miten tatuoinnit muka kertoo välinpitämättömyydestä!?

    • 2+7

      Makuasioista ei voi kiistellä

      • ähhähhää

        Sanoi koira kun muniaan nuoli

    • Isäntä isolla I:llä

      Olen 35v mies ja inhoan lävistyksiä ja tatulointeja miehillä ja naisillä. Ne on ällöttäviä ja viestittää sellaisesta, jota en viitsi sanoa. Samoin se viestittää alakulosta ja itseinhosta. Kaikkein ällöttäviä on pään ja kaulan alueen tatuloinnit. Korvalävistykset kyllä hyväksyn kun niitä on vain 1 kpl/korva. Maaseudulla vain härillä oli ennen nenässä rautalenkki. Se on vain äksyillä ja luonnevikasilla härillä. Siihen laitetaan remmi ja se sattuu, jos härkä alkaa hötkyilemään.

    • Nou Nou

      Ei lävistyksiä, ei tatuointeja naisille kiitos.

    • 5+19

      Viiskymppisen miehen näkemys: hyvin tehdyt tatuoinnit naisella ovat kaunistus ja komeita. Lävistyksetkin ulkonäöllisesti useimmiten OK, mutta vähän niitä kavahtaa, väistämättä tulee mieleen ajatus "entäs jos tuo takertuu johonkin ja repeytyy irti?"

      Ei ole sattunut koskaan kohdalle alapäälävistyksiä naisilla, nännilävistyksiä joskus.

      Mutta sanoisin, että nämä tatuointeja ja lävistyksiä inhoavat tai "lutkaleimoiksi" väittävät "miehet" ovat pelkkiä munattomia sääliöitä. Se jonkun (sinänsä idiootin) keksimä käsite ATM sopii juuri heihin täydellisesti.

    • TurnON69

      Moi.

      Olen 20-vuotias tyttö ja ennenkuin tapasin nykyisen mieheni niin olin aikamoinen viettelijätär.
      Miehiä oli laidasta laitaan. Ja itsekkin tykkäsin pukeutua hiukan laidasta laitaan. Joskus enemmän rokkimaisemmin ja joskus hienovaraisemmin ja joskus "normaalisti".
      Siinä sitten kun me olimme rupatelleet sun muuta baarissa/kaupassa/salilla. Niin menimme jomman kumman luokse.

      Itselläni on kielikoru, napakoru, silloinen nännikoru, vasemmalla jalkapöydällä tatuointi, koko oikea kylki on tatuoitu joka jatkuu halkiselän ja loppuu vasemmalle puolelle.

      Ja useimmat miehet kommentoivat sitä ettei ne minusta päällepäin näy. He eivät olisi koskaan uskoneet tai ees voinut luulla että minulla olisi lävistyksiä ja tatuointeja. Mutta kaikki kommentoivat näitä positiivisellä mielellä. Yksikään ei koskaan sanonut rumia tai halveksinut niitä. Enemmänkin he ovat vaan innolla miettinyt että mitä muita salaisuuksia minusta voi löytyä.

      Minun mielestä lävistykset ja tatuoinnit ovat plussaa, vain jos näitä on maltilissesti. Koska liika on sitten liikaa... Pitää vain muistaa olla oma ittensä ja olla ylpeä siitä mitä on :) !

      • totally turn off

        Vai oikein miehiä laidasta laitaan. No siinä tuli just esimerkki mitä nämä tatskatut/lävistetyt naiset ovat. En nyt viitti ääneen sanoa mikä viisikirjaiminen sana sua kuvaa! Hyi että!

      • 11+3

        Juuri näin. Itse inhoan tatuointeja, joskin minä kylläkin kerran rakastin tatuoitua ja lävistettyä naista.

      • Yuukkis
        totally turn off kirjoitti:

        Vai oikein miehiä laidasta laitaan. No siinä tuli just esimerkki mitä nämä tatskatut/lävistetyt naiset ovat. En nyt viitti ääneen sanoa mikä viisikirjaiminen sana sua kuvaa! Hyi että!

        Niin, pakkohan sen niin on olla, että kun yksi on niin kaikki on.

        Mistä sinunlaisiasi lahopäitä sikiää?

    • Lesbo

      Kyllä se vain niin taitaa olla, että aika monelle nuo tatuoinnit ja lävistykset ovat turn-off, vaikka sitä ei usein ääneen sanotakaan. Kukapa nyt sanoisi sellaista ääneen toiselle, johan pelkkä hienotunteisuus ja kohteliaisuussäännöt estävät kommentoimasta!

      Itse suhtaudun yllämainittuihin vähän samoin kuin meikkaamiseen: taidokkaasti tehty ja tilanteeseen sopiva, luonnollisen näköinen meikki on ok. Valitettavasti liika on liikaa ja usein sitä on nimenomaan liikaa, tai vaikutelma on huono tai suttuinen. Kaikki kun eivät ole syntyneet meikkitaiteilijoiksi, ja se olisi hyvä ymmärtää.

      Ikävää on sekin, että valitettavasti aika harva näkemistäni tatuoinneista on oikeasti hyvin tehty. Avovaimollani on nuoruuden huumassa otettu tatuointi, jolla on kyllä tietty symbolinen merkitys edelleenkin, mutta... Olen itse opiskellut kuvataiteita keskivertoihmistä enemmän ja valitettavasti on todettava, että kuva on surkea. Joka kerta nähdessäni tatuoinnin avovaimoni iholla mietin, miten eri tavoin sitä voisi parannella. Avovaimoni itse ei ole erityisen lahjakas kuvataiteellisesti, eikä hän kaiketi näe kuvassa puutteita.

      Arvostan hyviä tatuoijia, sillä pidän heitä taiteilijoina. Valitettavasti alan huippuja ei taida juurikaan Suomessa majailla.

      • ei oo läväreitä

        Olen samaa mieltä siinä että ei sitä päin näköä mennä sanomaan että ihan oikeasti tuo on hirveä! olen bi seksuaali jos se tähän mitenkään nyt liittyykään ja ikinä en kiinnitä huomiota tatuoituun naiseen enkä mieheen. ei lävistyksetkään ole hienoja.

    • Naturel mies

      En ala kyllä seurustella naisen kannsa, jolla on napakoru!! Vielä pahempi on joku kieli- ai huulilävistys, hyi!

      • naturelhousussasi

        Tuskin kukaan napakorunainenkaan alkaisi seurustella kanssasi.

    • Sivusta seuraava

      Joo. jos valinnan eteen joudun ja tarjolla on kaksi ihanaista naista, varmasti se lävistyksillä Ja/tai tatuoinneilla töhritty jää ilman muuta kakkoseksi. luomua olla pitää, se on trendi mulla.

    • espen1234

      Olen varmaan jotenkin rajoittunut mutta omalle kohdalle tatuoinnit ja
      lävistykset eivät toimi ollenkaan. Mutta onneksi meitä on moneen junaan,
      toiset tykkää vaikka mistä... Naamalävistykset on suht. järkyttäviä mutta
      on niissä hyvääkin, ne ei tule yllärinä herkällä hetkellä esille.
      Tatuoinnit on rankkoja kun joskus on fiksuja ihmisiä jotka eivät ota
      tatuointejaan näkyville vaan edelleen tulee ylläripylläreitä vaatteita
      vähennettäessä. Huh, mutta onneksi ei monesti ole osunut kohdalle.
      Ja olenpa kerran eläissäni nähnyt naisella jopa siistin tatskan, vain
      kerran ikävä kyllä. Onhan se kiva ootella vanhuutta ja katella vanhainkodissa
      monellako mummolla on napalävistys tai nenärengas vielä silloin.
      Ja yhtä juttua olen miettinyt kovasti ja kysynytkin muutaman kerran, elikäs
      jos on nenälävistys ja niistää niin lentääkö räkä siitä reiästä??
      Espen

    • missäx

      Napakoru on ihan ok tai ainaski paljon parempi vaihtoehto, kuin hillitön ylipaino. Kiinnostavuuden tekee kuitenkin ihan muut asiat.

    • keperti

      Kaikki lävistykset ja tatuoinnit on todella ällöttäviä oline sitten miehellä tai naisella tai läskillä ati laihalla.

    • sepiseselkoinen

      Oikea nainen ei tarvitse minkäänlaisia koruja - ihan kun vaan, on oma itsensä. Se riittää.

    • Kylmät kädet

      Pìlluläväri ainakin on ihan perseëstä.

    • yt neuvo Talija

      naisilla saa olla korvikset ja kaulaketju ja kellohame muu on ällöttävää.
      huulipunakin on joskus huonosti laitettu ja on nolon näköistä.

      läväri tatska yhdistelmä saa ajattelemaan "ONKOHAN TOI PIRIHUORA takaPORTIN Lempi "

    • Turhautunut

      Nämä tatuointivihaajat täällä taitavat olla keskimäärin n. 30-50 vuotiaita? Itse olen 19-vuotias nuori nainen, minulla on tatuointi kyljessä ja alavatsassa. Kaunis, naisellinen tatuointi. En ole kuullut ilkeää kommenttiä YHDELTÄKÄÄN ikäiseltäni mieheltä. Nuo vanhanaikaiset ajattelut kun kuuluvat vanhemmille sukupolville.
      Onneksi minun ei tarvitse seurustella eikä rakastella vanhan, ahdaskatseisen miehen kanssa, vaan voin aina etsiä ikäiseni, jotka osaavat suhtautua tatuointeihin 2000-luvun mukaisesti.

      • 46tt

        Täällä 18-vuotias mies, joka ei läväreistä tykkää...

      • 18+10
        46tt kirjoitti:

        Täällä 18-vuotias mies, joka ei läväreistä tykkää...

        15v ja en tykkää. Korvissa saa jotku pienet olla mutta liika on liikaa

      • ei paljon järkeä

        Olen kyllä 30 ja kyllä ihan oikeasti käy sääliksi äitejä ja heidän lapsiaan joiden äiti on tehnyt sinun ikäsenä päätöksen minkä kantaa loppuikänsä.

        elä nyt niitä ainakaan lisää hanki, jos meinaat joskus kunnon miehen saada itsellesi. seuraavat rahat käytä sen tatuointies poistamiseen.

      • ei tarroja

        "Nämä tatuointivihaajat täällä taitavat olla keskimäärin n. 30-50 vuotiaita?"

        Tämänikäiset muistavat vielä ajan ,jolloin tatuoinnit olivat erikoisuuksia. Noin 15 vuotta sitten alkoi tämä nykyinen lävistys- ja tatuointibuumi. Nyt elämme sitten aikaa, jolloin joka toisen valintamyymälässä ostoskärryä työntävän perheenäidin olkaa tai pohjetta "koristaa" joku juosten kustu perhostöherrys. Kaljaveikon hauista puolestaan somistaa ylväs tribaali.

        No, trendeillä on tapana loppua. Mutta muste pysyy.

      • 19+7

        Voit pohtia tuota sitten vuonna 2040 silloisen poikaystäväsi kanssa

      • Klitoris jemmassa
        18+10 kirjoitti:

        15v ja en tykkää. Korvissa saa jotku pienet olla mutta liika on liikaa

        Miksi korvissakaan?

      • ??????
        ei paljon järkeä kirjoitti:

        Olen kyllä 30 ja kyllä ihan oikeasti käy sääliksi äitejä ja heidän lapsiaan joiden äiti on tehnyt sinun ikäsenä päätöksen minkä kantaa loppuikänsä.

        elä nyt niitä ainakaan lisää hanki, jos meinaat joskus kunnon miehen saada itsellesi. seuraavat rahat käytä sen tatuointies poistamiseen.

        Mikä on kunnon mies? Entä jos on muuten "kunnon" mutta on lävistys tai tatuointi?

    • koruton 1

      Voihan koriu nätti olla kun kantajakin on on sellainen. Ihmettelen vaan mitä seksikästä siinä on? Tuo kuva navasta ja korusta ei minua ainakaan säväyttänyt mitenkään.

    • Bouggtile morkus

      Mutta tatuointi ei ole UUSI keksintö vaan villi-ihmisten orjaksi merkkaamisen tapa !!
      ei mikään 2000 luvun fiksun ihmisen tapa vaan iki vanha alentava ja ihmis arvoa polkeva.
      tiesitkö ?

      sitäpaitsi se on vaan yksinkertaisesti hiton RUMA.
      ja vielä rumempi joku pelkkä musta klöntti tai tribal.

      Mutta omapa on asiasi . Onko kiva kärsiä sitten kun haluat poistaa sen kalliilla hinnalla eikä sekään onnistu edes 50%.

      • 3+19

        Hei kusipää bouggtile, minkäs ikäinen olet?

      • jfhgfhgfhgf

        Tatuoinneilla on merkattu orjia ja merkataan yhä muun lajisia orjiamme. Tatuointien historia on vaan paljon pidempi.

    • HeteroMies...

      Oikeasti turn on. Jos joku tohvelireppana niitä pelkää niin ei hätää, meitä Miehiä kyllä riittää.

    • 34lk5jl4k5j34lk5j3l4

      maailmaan mahtuu monenlaista vipeltäjää. joku ehkä tykkää siitä että häpyhuulissa roikkuu kaksi kiloa kirurgin terästä, toiselle taas se ensimmäinenkin 'normaaliin' paikkaan otettu lävistyskoru on liikaa...

      henkilökohtaisesti en pidä lävistyksistä. pienen määrän järkevään kohtaan laitettuja lävistyksiä voi toki katsoa läpi sormien jos ulkonäkö on muuten erityisen hyvällä mallilla, mutta pelkkä sporttirunko ei sellaiseen riitä. ja tuo käsitys että läski olisi jotenkin erityisen inhottavaa miesten mielestä on naurettava. toinen tykkää läskistä, toinen lävistyksistä, joku ehkä molemmista.

      henkilökohtaisesti e pidä siitä että nainen on muodoton lauta, vaikka itse väittäisi sitä 'sporttiseksi', toiset vaativat vähän enemmän sitä matskua, että on jotain mistä pitää kiinni, pehmustetta puuhiin... ja onhan se yksi optio lisää seksileikkeihin jos pystyy tissien väliin nusasemaan!

      niin että heitä se rautaromu roskiin ja tilaa vaikka pizza lohdutukseksi. kyllä se siitä!

    • Akateeminen mies

      Lävistykset ja tatuoinnit = äärimmäisen INHOTTAVIA juttuja!

      Hyi olkoon!

    • näin vaan on....

      Laita tatuointi tai lävistyskoru niin olet merkannu itsesi idiootiksi ja
      9-miestä kymmenestä katsoo ohi. Korvikset on ihan eri asia.

      • HALUAN EHJÄÄ!

        Kyllä korviksetkin (siis lihaan työnnettävät mallit) ovat idioottimaisia.

    • Corpus hapan

      voihan sitä piirrellä tinneri tussilla koukeroita ja kyykäärmeitä ihoon jos on itsetunto ongelmia ! :)

      ongenkoukku pysyy hyvin kiinni napanuorassa. ja on kaunis.

    • tosironkeli

      Hyväkroppaisella todellinen turn on. Jos makkaran alle jää niin täytyy myöntää ettei kyllä toimi...

    • fhd nj

      Kyllä. Lävistykset ovat turn off. Ei ole mitään välisä sillä vellotko läskimeressä vai oletko luuranko, lävistykset sopivat (esteettisesti) erittäin harvoille.

    • Jees on!

      Toisaalta surullista, mutta toisaalta hauskaa luettavaa! Sitä en silti käsitä, miksi useat latelevat täällä mielipiteitään enemmistön mielipiteinä. Jos olet jotain mieltä, ole sitä, mutta älä käy väittämään, että "tämä taitaa olla useimpien mielipide asiasta".

      Minun mielestäni lävistykset ja tatuoinnit voivat olla tosi siistejä -tai sitten eivät. Vähän sama asia, kuin esimerkiksi pukeutuminen ja fyysinen olemus muutenkin. Ne viestittävät ihmisestä paljon. Hienot tatuoinnit ovat hienoja ja rumat rumia. Lävistyksissä olen sitä mieltä, että koko naaman "peittäminen" niillä ei kaunista ketään: vähemmän on joskus enemmän.

      Napakorut ovat aina olleet tosi jees kaikilla tapaamillani naisilla, niin hoikilla kuin pyöreämmilläkin. Ehdottomasti enemmän turn on -kamaa, kuin offia.

      Itselläni on jokunen tatuointi, sekä muutama lävistys, muun muassa navassa. Niin, ja olen reilusti yli kolmekymppinen heteromies. Eipä ole kukaan nainen, lävistetty / tatuoitu, taikka luomu, koskaan sanonut mitään negatiivista näistä. Päinvastoin.

    • vanhapanomies

      Kaikki lävistykset ja niissä riippuvat metallikilluttimet ovan aivan kauheita ja lisäksi vaarallisia, sillä tällaisen naisen seurassa voi kortonkikin mennä rikki

    • Classic22

      Halpojen naisten harrastus - lävistykset ja tatuoinnit.

      • jkhhkgfjh

        Ilmainen olen, enhän ole huora.

      • kallista on

        Tatuointi ei ole halpaa lystiä.

    • siisti-iho

      Kaiken maailman lävistykset ja tatuoinnit ovat KUVOTTAVIA.
      En ymmärrä miksi joku haluaa itsensä niillä pilata.
      Kaikenlaista hulluutta maailmaan mahtuu.

    • velius

      Omasta mielestäni napakorut on paras koru mitä naisella voi olla. En tykkää jos naamassa on, kaksi korua ei haittaa mutta siitä enemmän alkaa olla turn-off. Tatuoinnessa ei mitään vikaa jos ne ovat onnistuneita eikä niitäkään ole liikaa.

    • 876rhbnhlof7t6ryg

      HAHAHAHHAHA kortonki..........jeeees......... näi on.......

    • kjlkl

      Mun mielestä napakoru näyttää hyvältä vain harvoin. Silloin kun napa on sellanen pitkulainen, iho mahassa on tasainen eikä liian ruskettunut eikä vatsa ole liian lihaksikas, se voi näyttää hyvältä. Jos taas mahassa näkyy sixpackin alkua, navan yläosassa on sellanen poikittainen poimu tai naisella ei ole muotoja (kaunista kaarta jonka saa aikaan kapea vyötärö ja pyöreä lantio), napakoru ei oikein sovi. Tämä tietysti vain minun makuni.

    • lloz

      Jos naiselta löytyy tatuointeja ja lävistystyksiä, ei se tee hänestä yhtään sen huonompaa tai epäluotettavampaa. Jokaisella on oikeus päättää omasta kropastaan ja sen koristellusta, en minäkään arvostele ihmisiä jotka minusta pukeutuvat erikoisesti. Jokaisella on varmasti tarkoitusperänsä jos on ottanut koristusta kehoonsa, tatuoinnelta voi löytyä ihmiselle tärkeäkin merkitys minkä on halunnut kroppaansa.
      Olen nainen, jolta löytyy sekä lävistyksiä että tatuointeja. Olen fiksu ja luotettava. Kehoni koristeet ovat osa minua.

    • mie vuan

      lyhyesti ja ytimekkäästi, on. Jos naisella on napakoru, nenärengas, kielikoru tai huulikoru niin saapa olla vaikka olisi itse hiltonin pariisi

    • puhdas on paras

      "Lutkaleimaton"

      Tatuointi eli lutkaleima ihan **********!!Nykyään jätkilläkin käsivarret sinimustana niinkuin sillä yhdellä tv kokilla vai mikä kele se käsivartensa tuhrauttanut on!Ei sovi kelleen ja varsinkin naisilla niitä perseenpäällä olevia suttauksia,aivan karmeita!Se ämmähän on kaiken huippu mikä ***** slitutselvski vai vitutsevski se on,naamari täynnä romua!Sitten vielä irvistelee sikinsokin olevilla hampailla sieltä rojun keskeltä!Varsinainen romunaama!

      Hah,hah,haa....! mikä täydellinen kuvaus

    • Sporttipoika

      Napakoru, tatska, lävistykset...oikein sexyä ja tekee naisesta todella kiinnostavan, itse olen mies, sporttinen mutta ei tatskoja eikä koruja, mutta naisella niitä saa olla ilman muuta, itse len aina tietoisesti hakenut tai ajautunut tällaisten naisten kanssa ja ovat todella kuumia kissoja...ei muuta kuin tatskaa ja läväreitä jos siltä tuntuu se ei tee kenestäkään huonompaa vaan antaa lisä maustetta!!!!!

      • vanhapanomies

        Jos naisella on p****ssa tai siinä lähietäisyydellä lävistyskoru, niin miten ihmeessä sellaista naista pannaan, ettei kortonki mene rikki? Saisinko yksityiskohtaiset varo-ohjeet?

    • Miehen mielipide

      Avaaja vaikuttaa KAPISELTA HUORALTA.

      • mis.sy

        ja sinä puutteessa olevalta urpolta

    • Mitäihmettänyt

      Kovasti täällä nyt painotetaan, että vain yhdet korvikset per korva on jees. Se, että on kaksi reikää, on sitten jo ihan liian huora vai?

      En ymmärrä nyt kaikkien teidän ajatusmaailmaa... Huhhuh.

    • ihanainen83

      Naisen mielipide: Mulla oli ennen napakoru jokusen vuoden about sun ikäsenä. Mä kyllä tykkäsin siitä eikä miehet siitä sanonut sen paremmin huonoa kuin hyvääkään.

      Eiköhän se ole ihan makukysymys. Mun mielestä on muut lävistykset paitsi nänni- ja klitorislävistykset on hyvännäkösiä niin miehillä kuin naisillakin.

      Eiköhän kannata ottaa poikaystäväksi mies, joka pitää sun tyylistä?

    • marshall2

      Mulla ainaskin mun (pieni&siisti) tatuointi ja kaupan päälle vielä napakoru tekee mulle osan mun itsevarmuudesta, koska ne on osa mua. Pidän tatuointiani osana mun ihoo, ja viiden vuoden jälkeen joka ikinen päivä kun sitä kurkkaan niin toteen että se on maailman kaunein asia. Ja kuten sanottu, siinä se on ja pysyy.

      Olen hyvin pienitissinen, sirovartaloinen ja ennen olin kovin epävarma itsestäni. Ilman tatuoinnistani saatavaa itsevarmuuttani, en käyttäytyis yhtään niin seksikkäästi nykyään, enkä varmasti olisi yhtä itsevarma ulkonäöstäni. Etenkään alasti.

      • poiwerut

        Kyllä saa olla heikko itsetunto, jos se on jonkun napakorun ja tatskan varassa. Voi lollol sentään :D

        Toivottavasti et tarkoita itsevarmuudellasi nyt sellaista naisille tyypillistä itseriittoisuutta. Sellaisen itseriittoisuuden näkee noiden naisten naamasta oikeen ja sellaista en panis vaikka maksettais!

      • ei pitäislukea näitä

        itsetuntosi perustuu siihen tatuointiin?! sä et voi olla tosissas? jotenkin minua alkoi nyt säälittämään tai sääli on sairautta. antaa olla. se on hienoa että olet löytänyt jonkun kanavan itsetunnon kohottamiseksi.

      • 7+13

        Mä inhoan tatskoja, mut sulle peukku! Tämäkään aihe ei tosiaan ole mustavalkoinen.

      • jlhfhkgfk
        ei pitäislukea näitä kirjoitti:

        itsetuntosi perustuu siihen tatuointiin?! sä et voi olla tosissas? jotenkin minua alkoi nyt säälittämään tai sääli on sairautta. antaa olla. se on hienoa että olet löytänyt jonkun kanavan itsetunnon kohottamiseksi.

        Perustuu on varmaan huono sana. Eihän itsetuntom perustu siihen uuteen kampaukseesi, vaan se vain itsetunnon korottaja.

    • ertea

      Pääsääntöisesti kaiki lävistykset on järkyttäviä..
      samaten alkaa olla tatuoinnitkin.. jos itsevarmuus kohoaa tatuoinnilal tai lävisyksellä niin jotain on päässä pahasti vialla.

      • jhghgkjgh

        Samaten jos itsevarmuus kohoaa hyvin istuvilla vaatteilla tai laihdutuksella, niin hyi saatana :P

    • sanansaattaja1

      Sivistyneet ihmiset ymmärtävät missä menee raja.
      Mikäli omaan kehoon ei keksitä muuta kuin tatuoida se täyteen mustetta tai lisätä itseensä typerän näköisiä lävistyksiä, niin voiko siinä vaiheessa kutsua enään itseänsä sivistyneeksi? Ei. On hauska lukea ihmisten kommentteja tatuointien puolesta puhujina tai sama koskien lävistyksiä, mutta oletteko koskaan huomanneet ylemmän kastin ihmisiä kommentoimassa näitä asioita? En usko - Jokainen tietää itse mitä se merkitsee.

      • Eräs lukija

        "Ylemmän kastin ihminen"? Hyvä jumala...

        Pidit siis itseäsi sivistyneenä?

    • lävistämätön_sinkku

      Napakoru on ihan jees ja seksikäs samoin myös kielikoru. Tosin jos naamassa alkaa olemaan monia lävistyksiä niin ne eivät välttämättä sovi kaikille naisille tai yleensä kenellekään jos on liikaa, maksimi on mun mielestä 2 naamassa. Itse en välttämättä alkaisi olemaan naisen kanssa jos naama on lävistyksiä täynnä tai liikaa tatuointeja mut ei yks napakoru tai kielikoru haittaa ainakaan mun mielestä sehän on tosi seksikästä ja kaunista. =) Ja tää on mun mielipide.
      Ja oon mies 26v.

    • cleangirl

      onneksi on monenlaista makua....yksi tykkää laihasta, toinen pyöreästä, yksi äidistä, toinen tyttärestä jne....

    • no way

      Lävärit ja tatskat eivät sovi yhdellekkään naiselle, kyllä näin on.

    • hitto mitä ääliötä..

      lävärit on jees ja tatskat on nättei...itte oon 26v mies molemmissa nänneis on koru ja kukaan ei oo sanonu mitään pahaa päin vastoin..ei tartte olla nii saatanan sisään päi kääntyny....

    • unboliivobul

      WAU! Ihanko "vähän" pinnallista porukkaa!

      • rautaa ja maalia

        No onhan se aika pinnallista ja epävarmaa, jos itsetunto ja identiteetti rakentuvat korun tai ihomaalauksen varaan.

    • pin-up

      onko ihmisessä mitään rumempaa kuin suvaitsemattomuus? ei omasta mielestäni.

      • Fkefwefwefwefwefef

        Suvaitsen kaikkia, mutta kyrpääni survon harvempaan. Siinä on ero.

      • suvaitseva!!!
        Fkefwefwefwefwefef kirjoitti:

        Suvaitsen kaikkia, mutta kyrpääni survon harvempaan. Siinä on ero.

        En epäile tuota hetkeäkään :D :D :D Se näkyy päälle :D

    • nevermind2

      Mikä ihmisiä vaivaa? Miksi pitää puuttua toisten omaan asiaan? Miksi jonkun tatuoidun/lävistetyn pitää edes saada kaikilta muilta hyväksyntä valinnalleen? Menkääpä itseenne. Olkaapa omia erilaisia yksilöitä. Minua ei ainakaan kiinnosta mitä mieltä joku muu on minun vaatteista, hiuksista tai musiikkimausta. Se on minun.

      Mikä tulee lävistyksiin/tatuointeihin, niin ei ole mitenkään suvaitsematonta, jos ei vaan syty niistä. Se on luonnonlaki. Jostain saa kiksejä, jostain ei? Mitä väliä?? Joku tykkä, joku ei? Mitä se kellekään kuuluu tai edes kiinnostaa?

    • Mies34-

      Mun mielestä tatuoinnit ja lävistykset naisilla on kauniita ja seksikkäitä, toki ylilyöntejäkin on... Mutta maulla lävistetty ja tatuoitu nainen on hothothot.. ;-)

    • RaiD6996

      Lävistykset on kyllä aika kuvottavia, vaikka lävistyksessä olisi timanteilla koristeltu kultaharkko ja kantajana miss maailma.

      • 20+4

        Kyllä noi liialliset lävärit ja tatskat on sellaisia itsensä korostamisen ja itsetunnon nostatuksen keinoja. Sellaiset miehet on yleensä vähän reppanoita ja naiset taas sellaisia itseriittoisen, jopa hieman aggressiivisen oloisia. Sellaisia, että "nää on MUN tatskoi ja lävärei. Jos et tykkää ni painu víttuun". Se on kyllä sääli, että nuori nainen menee sillä tavalla pilalle. Oon kyllä välillä koittanut miettiä, että mistä sellainen johtuu...

      • Oletko ajatellut...
        20+4 kirjoitti:

        Ehkäpä siitä, että välttyisi törmäämästä näihin suvaitsemattomiin tapauksiin?

    • envaanymmärrä

      Huhhuh näitä joitakin kommentteja... Monestako vetoa, että suurin osa näistä, jotka haukkuu lävistykset ja tatuoinnit alimpaan helvettiin, on syntyneet neljä tai viisikymmentä vuotta sitten? Yrittäkää tajuta, maailma muuttuu ja ihmiset sen mukana, se mikä oli teidän nuoruudessa in ja out, ei päde enää nykymaailmaan :-) varsinkin meillä nuoremmalla sukupolvella näkee paljonkin lävistyksiä ja kovin moni tän ikäinen on niistä ja tatskoista hyvinkin kiinnostunu! Ehkä sitten, ku nykynuoriso kasvaa sen parikymmentä vuotta, olis tää ahdasmielisten lahko jo hävinny pois... Luulenpa, että 2030 ja 40 luvun kolmi- ja nelikymppisistä yhä useempi on tatuoitu tai lävistetty. Enää ei eletä siellä kultasella kasari ja ysäriluvulla, järki hoi :-) omasta mielestä tietyt lävistykset voi olla hyvinkin kauniita, ikää mulla oli VASTA 14v ja itseltä löytyy huuli- ja nenäkoru, viis korvakorua ja 20mm venytykset sekä haaveena ois ottaa useampi tatska sit aikuisena. Avatkaa ihan tosissaan ne silmänne jooko, jos ei lävistykset miellytä silmää nii sitä ei tarvitse nii vahvasti tuoda julki. Ei ne lävistykset ihmistä huonommaksi tee, keskiarvo mullakin lähemmäs ysiä ja muutenki on järki päässä. Teistä muista en sitten tiiäkkään, ei se kovin sivistynyttä oo muita ulkonäön perusteella arvostella... Ei ne lävärit ja tatskat kuitenkaa teidän naamassa ja kropassa ole ;-

    • Mies34-v

      Mun mielestä tatuoinnit ja ennenkaikkea lävistykset on naisilla kauniita ja seksikkäitä! Ylilyöntejäkin on mutta yleisesti ne on hothothot! ;-) Aloittajan kysymyksen vastaus on kelpaa, anytime! :-) Ja olen kumminkin 34-v mies joka pitää itseään aika vanhoillisena...

    • envaanymmärrä

      Huhhuh näitä joitakin kommentteja... Monestako vetoa, että suurin osa näistä, jotka haukkuu lävistykset ja tatuoinnit alimpaan helvettiin, on syntyneet neljä tai viisikymmentä vuotta sitten? Yrittäkää tajuta, maailma muuttuu ja ihmiset sen mukana, se mikä oli teidän nuoruudessa in ja out, ei päde enää nykymaailmaan :-) varsinkin meillä nuoremmalla sukupolvella näkee paljonkin lävistyksiä ja kovin moni tän ikäinen on niistä ja tatskoista hyvinkin kiinnostunu! Ehkä sitten, ku nykynuoriso kasvaa sen parikymmentä vuotta, olis tää ahdasmielisten lahko jo hävinny pois... Luulenpa, että 2030 ja 40 luvun kolmi- ja nelikymppisistä yhä useempi on tatuoitu tai lävistetty. Enää ei eletä siellä kultasella kasari ja ysäriluvulla, järki hoi :-) omasta mielestä tietyt lävistykset voi olla hyvinkin kauniita, ikää mulla oli VASTA 14v ja itseltä löytyy huuli- ja nenäkoru, viis korvakorua ja 20mm venytykset sekä haaveena ois ottaa useampi tatska sit aikuisena. Avatkaa ihan tosissaan ne silmänne jooko, jos ei lävistykset miellytä silmää nii sitä ei tarvitse nii vahvasti tuoda julki. Ei ne lävistykset ihmistä huonommaksi tee, keskiarvo mullakin lähemmäs ysiä ja muutenki on järki päässä. Teistä muista en sitten tiiäkkään, ei se kovin sivistynyttä oo muita ulkonäön perusteella arvostella... Ei ne lävärit ja tatskat kuitenkaan teidän naamassa ja kropassa ole ;-)

    • Kyllä

      On.

    • joukahainen2

      Oon sitä mieltä, että tatskoista tai erikoisemmistä läväreistä haaveilevan tulisi ensin miettiä, että miksi haluaa seurata tätä nykytrendiä kuin joku lammas. Ja lisäksi voi miettiä, että miksi oma itsetunto on niin alhaalla, että haluaa turvautua tollaiseen äärimmäiseen keinoon itsensä korostamiseksi. Ei millään pahalla kenellekään!

    • siis mitä..?

      Jutusta saa käsityksen, että on tehdä jotain avioliittoon kuuluvaa olematta aviossa. Todella outoa. Luultavasti taas keksitty aloitus.
      Miksiköhän tällaisia edes nostetaan etusivulle..

      • hkgfjhfjh

        Kuka on adoption hakemisesta puhunut?

    • rempula1

      ei napakorussa tai korviksessia tai kulmassa oo vikaa ne on kyl hienojakin tietyillä ihmisillä, mut nenäkoru hyi saatana se on sit hirvee, siitä tulee heti mieleen joku finni.. mää en ymärrä niitä tanoja jotka nenäänsä korun ottaa...

    • nainen, 19

      mulla on kummassakin korvassa 3 lävistystä sekä nilkassa pieni tatuointi, kelpaanko kenellekään? kommenttien perusteella ilmeisesti en

      • Vain ehjä käy

        Et ainakaan mulle kelpaisi.

    • pieni lista

      naurettavuuksista:

      1. tatuoinnit
      2. lävistykset
      3. legginssit
      4. tennarit
      5. se vitun naurettava feikkinahkatakki, joka löytyy KAIKILTA
      6. räkiminen
      7. kiroilu

      Ikävä kyllä noita edellämainittuja laumahenkisyyden symboleja
      on lähes kaikilla, joten se siitä yksilöllisyydestä...

      • kyl onkin kivaa!

        Mulla on mahassani iso tatuointi anopin naamasta.
        On kiva seurata, kun vuosien kuluessa anopin naama vain venyy venymistään koko ajan!

      • Naurettavuuksialisää

        -Tekohiukset
        - "aitohiusjatkeet" (yhtä ensimäisen kanssa)
        - silikonit
        - tekoripset
        - tekorusketus
        - 5cm pakkelinaama

        Nämä mielestäni ääliömäisiä asioita ovat. Onneksi en tarvitse yhtäkään näistä!! Rusketusta en hanki edes omaa, koska vaaleampi iho on kauniimpi.

      • Fillarityttö

        Jaa, mieheni valitsee vaatteeni ja hän nimenomaan valitsee minulle leggareitakin sillä mielestään ovat kauniit päälläni. Itse en olisi koskaan ostanut mutta mieheni myötä aloinkin pitää itsekin niistä. Ja kyllä, kuljen tennareissa, mies ei halua että kulkisin korkkareissa. En itsekään pidä niistä.

        Naisellinen voi olla missä vaatteissa vaan. Tämänkin on mies itse sanonut.

    • Yööööök

      Oon akka ja napakoru on mulle YÖK!

    • nimimerkille

      "envaanymmärrä"
      Ensinnäkin mitä tänne kakarat kirjoittelevat?
      Eikö sun pitäis olla nukkumassa?
      Ymmärrän, että kaltaistasi laumasielua risoo, kun
      joku osoittaa sinun olevan aivoton pässiä narussa vietävä pelle, joka
      toimii kuten muutkin kaltaisensa.
      Feikkitakki, legginssit ja tennarit ES, räkiminen ja pärinä
      Osuinko oikeaan ;-)

    • siivilä

      Naisilla korvakorujen takia voi olla lävistykset, yksi kappale per korvanlehti eikä sitten missään muualla ja miehillä ei missään.

      • vuoroviikoin

        Miksi hitossa pitää käyttää korvakoruja, jotka edellyttävät reikiä? Ja miksi hitossa niitä pitää käyttää joka päivä?

      • wikiwiki
        vuoroviikoin kirjoitti:

        Miksi hitossa pitää käyttää korvakoruja, jotka edellyttävät reikiä? Ja miksi hitossa niitä pitää käyttää joka päivä?

        Korvakorut on kauniit ja naiselliset.
        Itsekin käytän joka päivä, mieheni pitää siitä, että käytän korvakoruja. Vaikkei mies itse ole tatuoitu niin eihän pahalla katso tatuoituja, hän rakastaa minua juuri tälläisenä.

    • evitavita

      Mulla on 3 lapseni nimet ja syntymäajat tatuoituna olkapäähän, mies ei pidä tatuoinneista mutta hyväksyi nämä tatuoinnit koska otin ne rakkaudesta lapsiini. Ja ovat kauniit hänen mielestään. Koska täällä on niin moni vastaan lävistyksiä/tatuointeja niin kannattaa varmaan jo baarissa tiedustella onko mahdollisella petikaverilla mainittuja asioita kehossaan niin ei joudu sitten pettymään punkassa. Kyllä on taas pinnallista meininkiä täällä.

      • Khyyyl

        En pidä tatskoista naisilla, mutta jos ajatellaan pelkkään nussímista, on mulle naisen tatskat yhdentekeviä. Sitten kun haen itselleni vakavempaa kumppania mietin asiaa uudelleen. Itse tatoinnit kestäisin kuten muutkin kauneusvirheet (luomet yms), mutta tatskat on itse aiheutettuja ja ne kertovat luonteesta sellaista mistä en niin välitä. Sellaista turhanpäiväistä asioiden ja itsensä korostamista se vain on. Ja fiksut ihmiset eivät sellaista harrasta.

        Läväreistä pääsee sentään eroon. Tosin on sekin vähän ihme, jos sitä rautaa pitää ihan joka paikkaan omassa kehossaan päästä asentamaan. Fiksuilla tytöillä harvemmin joka paikassa noita killuttimia löytyy. Korvikset nyt löytyy melkein jokaiselta, joten niitä ei lasketa mukaan.

      • Pinnan alla

        Mitäs muuta se on kuin pinnallista kun pitää ihoon laittaa kuvia, tekstiä tai koruja?

      • igkffhfhj
        Pinnan alla kirjoitti:

        Mitäs muuta se on kuin pinnallista kun pitää ihoon laittaa kuvia, tekstiä tai koruja?

        Haukutko Ötziä pinnalliseksi?! http://fi.wikipedia.org/wiki/Ötzi#Tatuoinnit_ja_l.C3.A4vistykset

      • haloo ja herätys...
        Khyyyl kirjoitti:

        En pidä tatskoista naisilla, mutta jos ajatellaan pelkkään nussímista, on mulle naisen tatskat yhdentekeviä. Sitten kun haen itselleni vakavempaa kumppania mietin asiaa uudelleen. Itse tatoinnit kestäisin kuten muutkin kauneusvirheet (luomet yms), mutta tatskat on itse aiheutettuja ja ne kertovat luonteesta sellaista mistä en niin välitä. Sellaista turhanpäiväistä asioiden ja itsensä korostamista se vain on. Ja fiksut ihmiset eivät sellaista harrasta.

        Läväreistä pääsee sentään eroon. Tosin on sekin vähän ihme, jos sitä rautaa pitää ihan joka paikkaan omassa kehossaan päästä asentamaan. Fiksuilla tytöillä harvemmin joka paikassa noita killuttimia löytyy. Korvikset nyt löytyy melkein jokaiselta, joten niitä ei lasketa mukaan.

        Ja fiksu ei voi olla, kun on tatuointi? Aika typerä väite..

        Varsinkin kun ajattelee omia sukulaisia. Yksi on erityisopettaja, toinen ravintolan vuoropäällikkö, löytyy myös pääkokki ja ruokaravintolan omistajaa, tatuoituja kaikki.
        Etenevät elämässään, koska ovat fiksuja. Tatuoinnin otto joskus ei vaikuttanut älykkyyteen mitenkään.

        Tatuoinnin otto ei kerro ihmisestä yhtään mitään.

    • mulla roikkuu

      palleissa pinsetit ja perseestä kurkkii hammasharja.
      Oonko seksikäs unelmien vävyehdokas?

    • vastaann

      nimimerkille "evitavita"
      Kumpikohan on pinnallisempaa, se että on laumahenki pelle vai
      se, että uskaltaa olla yksilö, joka ei juokse valtavirran mukana?

      • evitavita

        Kuinkahan monta sellasta "yksilöä" on joilla ei ole lävistystä tai tatuointia myöskään, eiköhän nekin mene jonkin valtavirran mukana?? tällä asenteella siis. ja tällähän asialla ei ole mun mielestä mitää tekemistä uskaltamisen kanssa, mut sä taidat olla yks helvetin rohkea yksilö :D

      • jhhgkfhjf

        Idioottimaista vetää viiva tatuointeihin ja lävistyksiin. Sekä lävistetyistä, että lävistämättömistä suurinosa on laumahenkisiä.

      • Feikki huijaa
        evitavita kirjoitti:

        Kuinkahan monta sellasta "yksilöä" on joilla ei ole lävistystä tai tatuointia myöskään, eiköhän nekin mene jonkin valtavirran mukana?? tällä asenteella siis. ja tällähän asialla ei ole mun mielestä mitää tekemistä uskaltamisen kanssa, mut sä taidat olla yks helvetin rohkea yksilö :D

        Kyllä täällä lukiessa laumahenkisyyden yhteinen motto näyttäisi olevan että ollaan kaikki feikkejä!! Ei oteta lävistyksiä eikä tatuointeja ettei näytetä huorille/helpoille mutta pannaan mitä vastaan tulee, eihän sen väliä niin jos kukaan ei tiedä?

    • Vrlghghgh

      Ihanan ääripäistä kommentteja. Liikaa metallia ympäri kehoa on liikaa, mutta se 1-5 lävistystä ei kenestäkään yököttövää tee. Näin yhden miehen joka oli tatuoinut itsensä täyteen palapelikuviota. Ei minua sellainen naispuolinenkaan henkilö haittaisi, mikäli vielä hiukset sentään olis päässä.
      Kyllä kaikesta saa uniikitonta jos haluaa ruveta tilastoja kattelemaan ja kyselemään.
      Ei minulle ainakaan riitä se, että "hei mun sormenjälessä on 2 uraa eri kohassa ku sulla". Kohtuus tosin kaikessa on hyvä.

    • Lävistettyn

      Siis mitä?
      IItse ainakin annan pakit jos naisella ei roiku vähintään kiloa metallia häppäreissä!
      Oliko tämä kysmys joku paska vitsi?
      Onhan se nyt hienoa jäädä jumiin huulikorusta naisen pillussa oleviin lävistyksiin!

    • säälittävintä

      ovat juuri tatuointien ja lävistysten ottajat.
      Varsinkin lävärit, kun jotkut vielä ihan tohkeissaan selittelevät
      läväreihinsä liittyviä tarinoita. Ei jumalauta!!
      "Tähän liittyy sellaine ja sellaine tarina blaablaa...."
      Paha leikkiä individualistia, kun lähes kaikilta tuppaa löytymään.
      Sama pätee niihin seppälä-feikkirotseihin myös.

      • muoti on muoti

        Jeps, kyllä se niin on että tatuointi on ollut yksilöllinen juttu viimeksi joskus 1980-luvulla.

      • jkhghfhg
        muoti on muoti kirjoitti:

        Jeps, kyllä se niin on että tatuointi on ollut yksilöllinen juttu viimeksi joskus 1980-luvulla.

        Mitä vitun hipstereitä tää palsta on täynnä :D

    • läväri

      On läväreitä miehilläkin.Mulla ainakin on ns prince albert ja ainakin monet naiset pitää siitä.

    • NotBad.

      Siis mitä heIvettiä, nyt hämmästyin todella. Ei tatuoinnit ja lävistykset tee naisesta mitenkään lutkaa tai halvempaa, kuten tuolla ylhäällä on puhuttu.
      Napakoru on ihan jees. En tajua miten sitä voi "kammoksua", kuten jotkut täällä ja näköjään tuo ap:n kumppani. Ihan hyviltä sellanen näyttää timmillä kropalla (googlaa sexy belly ring).
      Korviksista varmaa kaikki tykkää. Ei itseäni haittaa jos naisella on naamassa yksi lävistys, kunhan ei roiku nenässä niin kuin härällä. silmäkulmassa tai huulen alla (googlaa Anna Abreu) voivat olla ihan nättejä. Kielilävistystäkään en kammoksu. Oisi ihan kiva saada suihinottoa sellaselta. Tosin en ole sellasen tytön kanssa seurustellut joten en tiedä miltä suutelu yms. tuntuu.

      Tatskat ovat ihan ok jos niitä on myös se yksi tai max kaksi. Sellasia pieniä, esimerkiksi joku teksti yms. jossakin alaselässä. Jos alkaa olla koko käsivarren peittäviä tatskoja ja naama täynnä rautaa niin sitten alkaa mielessäni muistuttaa jo enemmän jotain prätkätyttö, jotka eivät itseäni kiinnosta.
      En tiedä sitten onko nuo kaikki "yäk" kommentit joltakin "vanhalta kansalta", näiltä keski-ikäsiltä jotka vieroksuvat uutta. Olen nyt 18v nuorimies ja meillä oli jo yläasteella tytöillä lävistyksiä ja ihan hyviltä näytti, ei kukaan mitään valittanut.

    • Vihainen!

      Voi huhhuh sanon minä. Minkään valtakunnan tatuointi tai lävistys ei todellakaan voi määrittää ihmisarvoa. Se ei tee naisesta lutkaa eikä mitään poikkeavaa jos löytyy jotain reikiä tai leimaa ihosta. Tai miehestä. C'moon, me eletään 2000 -lukua, ja helvetin monella ihmisellä on tatuointeja ja enemmän kuin yksi pari korvareikiä. En halua edes ajatella missä tynnyrissä te, jotka ajattelette niin negatiivisesti, elätte kun pitää tuollaista suusta päästää. Herätkää, ja sallikaa persoonallisuus ja erilaisuus. Jos kaikki ihmiset olisivat samanlaisia ja yhtä putkikatseisia kuin te, maailma olisi kamala paikka elää niille, jotka haluavat edes vähän erottua joukosta.

      • lävistämätön

        "Herätkää, ja sallikaa persoonallisuus ja erilaisuus."

        Joo-o, mutta miten nämä asiat liittyvät lävistyksiin tai tatuointeihin?

        "jotka haluavat edes vähän erottua joukosta"

        Se onnistuukin parhaiten nykyään, jos ei omista lävistyksiä tai tatuointeja.

      • mee muualle
        lävistämätön kirjoitti:

        "Herätkää, ja sallikaa persoonallisuus ja erilaisuus."

        Joo-o, mutta miten nämä asiat liittyvät lävistyksiin tai tatuointeihin?

        "jotka haluavat edes vähän erottua joukosta"

        Se onnistuukin parhaiten nykyään, jos ei omista lävistyksiä tai tatuointeja.

        oot vajaa?
        kyllä lävistykset ja tatskat on vähemmistöä. ja vaikka eivät oiskaan, olisivat silti omaperäisiä ja erottavat joukosta. mikä onkaa tavallisempaa kuin tavallinen suomalainen pulliainen jolla perus vaatteet, ei mitään ihossa, perus siili tukka miehellä/ naisella pitkät hiukset. haloo, ärsyttää tollanen sokeus.

    • Ei lävistykset mun mielestä hirveitä oo. En kyl tykkää genitaaliläväreistä mut napakoru on aika kiva. Kaveri otti napakorun kun sai keskenmenon.

      Ei tatskatkaan huonoi oo mut kunhan ei oo mitään exälle omistettua tai mautonta tekstiä

    • jompula1

      Vähän sellaisia mutu juttuja. Yks tykkää äidistä ja toinen tyttärestä. Mutta tietysti jossain aina kulkee jokaisella raja, milloin tatuointi ja lävistykset on jo liikaa ja alkaa sattua jo itseenkin, kun katsoo. Itsekin sietäisin kumppanilla pienen tatskan ja korvakorut tai jotain muuta pientä, mutta läpeensä reijitetty ja kuvioitu olis kyllä liikaa sitten. Yhdellä tutulla oli kielessä lävistys ja se kyllä vaikutti selvästi puheeseenkin. Ei ehkä erotu etelän murteessa, mutta täällä muualla kyllä.
      Tuota mietin aina, kun näen henkilön, jonka suu on täynnä reikiä, että miten neste pysyy suussa :)
      Mutta jokainenhan saa pitää vaikka puukkoa selässään, jos niin itse haluaa ja varmaan kumppaneitakin löytyy ja hyvä niin.

      • kgjhkghjgjhg

        Se neste pysyy siellä, sillä koru peittää reiän ja reiät ovat pieniä muutenkin. Joskus on hauskaa ottaa korut pois ja puhaltaa reikien läpi vettä.

        Kielikorut ei sovi kaikille ja monilla on liian iso.

    • MiesNäkökulma

      Kaikenlaiset lävistykset ja tatuoinnit tekevät naisesta sellaisen halvemman hintaluokan hempukan ja miehestä mitättömän, nollan.

      • gfhgfh

        Mutta eikö se ole hyvä, että naisesta näkee jo päällepäin, että se kuuluu halvempaan hintaluokkaan? Hyvässä tapauksessa siltä voi saada jopa ilmaiseksi ;)

        Kovasti tatskatut miehet ovat kyllä usein vähän sellaisia ressukoita. Ihan kivoja kavereita kyllä voivat olla, että ei siinä tietenkään mitään!

      • hohohohohohhho
        gfhgfh kirjoitti:

        Mutta eikö se ole hyvä, että naisesta näkee jo päällepäin, että se kuuluu halvempaan hintaluokkaan? Hyvässä tapauksessa siltä voi saada jopa ilmaiseksi ;)

        Kovasti tatskatut miehet ovat kyllä usein vähän sellaisia ressukoita. Ihan kivoja kavereita kyllä voivat olla, että ei siinä tietenkään mitään!

        Tatuoimaton nainen usein on kyllä helpompi ja huoramaan erikoistuneempi!!
        Nehän juuri yritää mielyttää niitä joille jakelevat jos ei ole tatskoja!!

      • Nolla olet sinä itse

        Juu, jos mulla ois hinta, ei kellään olis varaa.
        Tatuointi on, piilossa muiden katseilta. Minua ei voikaan ostaa.

    • typerin kommentti

      ylläolevalla, joka sanoi "Herätkää, ja sallikaa persoonallisuus ja erilaisuus."
      Miten voit sanoa olevasi persoonallinen ja erilainen, jos teet
      kuten miljoonat muut kaltaisesi?
      Pitää täysin paikkansa, että jos haluaa olla erilainen, niin silloin
      ON ILMAN MITÄÄN LÄVÄREITÄ JA TATSKOJA.

      • uygjkhfh

        Jos haluaa olla erillainen, niin miksi tehdä mitään kun miljoona muuta tekee samoin? Ei voi edes kuolla kun kaikki kuolee. Suurin osa ihmisistä muuten on tatuoimattomia, joten se siitä.

        Oikeasti erillainen ei välitä, vaikka kukaan ei tekisi jotain tai vaikka kaikki tekisivät sitä.

    • Kärkimies

      Itselleni lävistykset ja tatuoinnit heijastavat jotenkin huonoa omaatuntoa ja sosiaaliluokkaa, mutta eivät vaikuta 'ihmisyyteen' millään tavalla. Kunnollinen kansalainen pysyy kunnollisena ja kummallinen kansalainen kummallisena, oli sitten koruja tai ei. "Yhden yön jutut" sen sijaan ovat turn-off.

    • kaikille pelleille

      tiedoksi, että tatskat ovat merimiesten ja linnakundien touhuja.
      Nykyään vaan kaikenmaailman himpulamamsellit niitä
      tuppaakin pitämään.

      • khjhfjhgfh

        Lue vähän tatuointien historiaa.

    • yöks

      Kaikki lävistykset ovat ällöttäviä.
      Yksinkertaiset korvakorut vielä menettelevät, mutta silloin kun korva on täynnä reikiä... niin yöks.
      Määrällä mässäily ... yöks.
      Napakorut... yöks.
      Kielikorut ...yöks.
      Tatuoinnit samaten yöks.
      Kyllä mieskin haluaa siistin naisen.

      • heko hekohee

        Kumman otat?
        Tatuoidun naisen joka ei ole sairastanut koskaan sukupuoli tauteja. On harrastanut seksiä vain vakavissa seurustelu suhteissa ja on varmasti uskollinen sinulle.

        Vai tatuoimattoman naisen joka on joutunut hoidattamaan kalmydiaa ja muita kauheuksia pois huoraamisensa takia kymmenet kerrat on saanut pysyvästi herpeksen ja uskottomana sulle varmaan antaa myös sinulle osansa sukupuolitaudeista tulevassa?

      • hahahahahhahahahahqhahqh

        Mulla on ranteessa, yläselässä ja pohkeessa tatuoinnit (ei mitkään suuret ), korvakorut 2kpl,huulikoru ja kielikoru.Olen vissiin sitte merkattu huora :D Ja tiedoksi vain, että haluaisin nännilävärit sekä lisää tatuointeja.Mulla jo olemassa olevat tatuoinnit liittyy mun elämään, ei petikavereihin.Ja olen hyvässä parisuhteessa miehen kanssa, joka ei ole tatuoitu tai lävistetty.Eikä hän aio "merkata" itseään leimoilla tai reijillä :D kyllä mä oon ainaki ihan puhdas nainen ja mun tatuoinnit on ns.piilotettavissa.Hygienia on puhtautta.Ei ihminen ole likanen jos sillä on tatuointeja tai lävistyksiä.

    • sinkku.mies37.

      No ei mua haittaa napakoru. Jos jossain silmäkulmas olis tai leuassa niin se haittais. Mun yhel tyttöystävällä oli napakoru ja sit sil oli kielessa koru mut se poisti sen jossain vaihees omin päin.

    • Ylermi58

      ei tykkää tatuoinnista eikä lävistyksistäkään. Isoot ihimiset ei piirtetele ittehensä, lävistykset itsensä silvontaa. Korvakorut menöö jotenkin, naisilla.

    • asd

      "Iskin baarista miehen..", kerrotko kuinka tämä 'iskeminen' tapahtui?

    • Lävärihater

      Olen jo wanha mies, mutta vastaan silti. Lävärit ja tatskat ovat ihan ehdottomasti kamalia. Mikään ei ole pahempi erotiikan tappaja, kuin ne. Panosi hoiti silti hommansa, joten hänelle propsit siitä ;) Itse en luultavasti kykenisi moiseen.

      • sudfij

        Ei muuta kuin Viagraa vaan poskeen niin sitähän lykkii vaikka millaista sotanorsua...tai jopa tatskattua&lävistettyä naikkosta.

    • G e n t

      Olet villi-ihminen, jos Sinulla on tatuointeja ja lävistyksiä muualla kuin korvalehdessä korvakorua varten.

      • Ei reikäsairaudelle

        Miksi korviakaan pitäisi lähistää? Hilut saa kiinni vaikka liimalla.

    • ibu5dd

      No ei jole, miksi toivot?

    • Ala-arvoista!

      Kysymyksesi on ihan tyhmä ja älytön. Et anna mitään arvoa itsellesi. Lähdit miehen matkaan tosta noin vain ja nyt kuvittelet ,että lävistys on pahin juttu, mikä tässä vaikutti asiaan.

      Koko tapaus on jo sinänsä aivan ala-arvoinen keskustelun aiheeksi. Harrastat lävistyksiä ja irtosuhteita niinkuin nyky-yhteiskunnassa on tapana. Raamatussa kielletään kummatkin. Kieltoja ei ole kirjoitettu sinne meidän kiusaksi vaan siksi, että säästyisimme sydänsuruilta. On aivan sama, mitä mieltä ihmiset ovat asiasta ja mitä kyseinen mies oli asiasta. Teitte väärin molemmat eikä asialla ole niinsanotusti siunausta. Tekonne synnytti kummassakin surua, hämmennystä ja epävarmuutta näin uskoisin. Se oli pelkkä mekaaninen suoritus, josta jäi kummallekin paha olo.

      • Lävistykset ...

        Lävistykset ja tatuoinnit ovat molemmat aivan kuvottavia. Ja vielä se, että kun ne ovat muotia nykyään niin niitä laitetaan paljon. Ensimmäisenä minulle tulee tatuoinnista mieleen ihminen, jolla ei ole mitään omaa tahtoa ja joka on kaikissa asioissa laumasielu vailla omaa persoonallisuutta. Ne ovat murrosikäisten hömpötyksiä! Tulee vielä aika, että he muuttavat mielensä ja ihon siirtoja aletaan tekemään. Ulkomailla ei tatuoidut pääse kaikkiin uima-altaisiin uimaan ja sairaalassa tietyt toimenpiteet aiheuttavat ongelmia tatuoiduille.

    • mielipide tämäkin

      Oma mielipiteeni:

      Napakoru ja korvakoru on ihan ok. Ne ovat tavallaan esteettisesti kivoissa paikoissa. Napakorun kantaminen tosin vaatii söpöä litteää vatsaa tai se näyttää ihan hirveältä.

      Kieli-, nenä-, poski-, huuli-, silmäkulma-, nänni- yms lävistykset sen sijaan ällöttävät minua. Enkä todellakaan haluaisi nähdä pillua lävistettynä. Se on ihan kauhea ajatus itselleni. Oikeasti ihan hirveä ajatus.

      Mitä tulee tatuointeihin, niin voin hyväksyä sellaisen nätin pienen kuvan jossain nilkassa, käsivarressa, selässä, kyljessä, mutta korostan nimenomaan nättiä. Tatuointikin tekee helposti ihmisestä jotenkin elähteneen näköisen ja mitä enemmän niitä on, sitä vähemmän ainutlaatuiselta tatuointi vaikuttaa. Arvostan kyllä ajatusta, että tatuoi itseensä jonkin itselleen merkityksellisen asian, mutta kun tatuoinien määrä on laskettavissa jo monin sormin, loppuu itselläni ymmärrys.

      Ehkä olen vähän vanhanaikainen näiden asioiden suhteen, mutta näin minä ajattelen. Enkä ole edes keski-ikäinen.

    • yo798kg

      Lävistykset ovat osoitus tyhmyydestä myös.Tatuoinnit kuuluvat siihen samaan sarjaan. Ovat todella luotaantyötäviä.Ainoastaan hetken patjoiksi kelpaavat ne naiset.

      • OKKKKKK

        En tiedä millaisten naisten kanssa sinä olet ollut tekemisissä kun tuota mieltä olet sekopää.

      • joooooooh

        Eli naiset jotka seurustelee ja omaa tatskan on mielestäsi vain miestensä hetkellisiä panoja, jotka vaihtavat heti "parempaan" ja tatuoimattomaan?

        Niin miehethän kaikki haluaa samaa ja ajattelevat samoin ja ovat pinnallisia.

    • Siiis mitä?

      Keskustelussa tuli esiin että Suomesta on kadonnut kaikki naiselliset naiset?
      Siis hä? Okeeii........ Mitä vielä....

    • jack69oulusta

      Kerroit jo vastauksen itse! Kaikki ei tykkää, eikä tarvi. Ei siinä silti ole mitään pahaa.

    • ihmettelevä.

      ai. et lävärien ja tatskojen merkitys olikin jokin panojuttu. herranjestas. multa on siis jäänyt pirusti panokokemuksia sivuun kun olen katsonut kavereitani et kiva tatska sulla, missäs otit. hitto jos haluaa ilmaista itseään niin pitäköön palikat päänsä kiinni.

    • Iron Maid

      Ajattelin hankkia kymmensenttisen hakaristitatuoinnin keskelle otsaa ja lautasen kokoisen kyrvän kuvan rintaan, mutta mua inhottaa, kun suvaitsemattomat ihmiset tuijottaa. Miksette anna mun olla mun oma itseni, senkin tiukkapipot?

    • kakskytyks

      Itse ainakin diggaan läväreitä ja tatuointeja naisilla. Ja kerrottakoon tässä välissä, että olen yli 5-kymppinen. Makuasioitahan nämä tietenkin ovat. Tylsin mahdollinen läväriyhdistelmä on yksi reikä molemmissa korvissa ja niissä joku nappi. Mutta ei kai sitä tyyliä enää vedä kuin jotkut uskovaiset ja kepulaiset? Taisit hoitaa sieltä baarista juuri sellaisen?
      Riepareiden lävärit pitkin naamaa eivät nekään innosta. Johtunee tosin siitäkin, että niihin usein yhdistyy kammottava pukeutuminen, lyhyt tukka ja äärifeministiset aatteet.
      Naisten läväreistä ihanimpia ovat nimenomaan napakorut. Ja kielikorullista naista on kiva suudella.

    • H.Immler

      Tatuoiminen on erittäin terveellinen trendi viranomaisten valvonnan kannalta.
      Kuten natsien suorittama juutalaisten tatuoiminen, niin tämäkin muotivillitys helpottaa epäsosiaalisen ja rikoksiin taipuvaisten henkilöiden valvontaa paljon paremmin kuin mitkään suunnitellut mikrosirut taikka jalkapannat.

    • rockhenkinenmies

      minä ainakin pidän lävitetyistä naisista.. ei tietenkään kilokaupalla saa olla naamassa.. ja tatuointeja pitää olla naisella ja rock henkeä...

    • rawpower1

      nuo ihmiset jotka vihaa tatuointeja ja läväreitä.. inhoaa omaa kroppaansa ja eivät osaa nauttia elämästää. ja ovat peräkammarin naisia /miehiä.. joilla ei ole mitään muutaku katainen sängyssä

      • pyhä tatuointi

        Siis mikä ihmeen tatuointiuskonto nykyään vallitsee?

        "Vihaat itseäsi, ja olet elämässä epäonnistunut jos vihaat lävistyksiä/tatuointeja"?

      • :DD

        just päinvastoin, tatuoinneilla yritetään piilotella ja piristää rumana pidettyä kroppaa.

    • Onneksi saa ehjiä

      Minä ainakin heitän lävistetyn ulos.

      Koru toki voi olla kaunis, mutta miksi se pitää tunkea lihaan???

    • hili4

      En ole koskaan ymmärtänyt niitä ihmisiä, joilla on tarve tunkea mustetta ihonsa alle tai pistellä itseensä roikkumaan metallinkappaleita. Antavat "sottaisen" kuvan ja ovat tiellä.

      Kaikella kunnioituksella - tämä on minun mielipiteeni miehenenä.

      • jgjhghjg

        Minä en ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, joilla on tarve palvoa jumalia tai tuijottaa metallinkappaleilla puuhun kiinnitetyn hepun kuvia. Antaa älyvapaan kuvan ja estävät järjen vapaata käyttöä.

        Kaikella kunnioituksella.

        Ihmiset tekee erillaisia juttuja, joista osa vahingoittaa heitä itseään. Niin kauan kuin eivät muita vahingoita tai mene jo ihan itsetuhoisuuteen, niin antaa mennä.

    • vissiin niin...

      Se on massan miellyttämistä, että eletään muiden odotusten mukaisesti niinkuin uskovaiset...siinä on vaan semmoinen huono puoli, että jää elämä elämättä niinkuin itse haluaa.
      Eipä tarvi vanhana miettiä kaikista asioista että mitä jos olisin tehnyt niin tai näin.
      Ei voisi vähempää kiinnostaa mitä muut on mun ratkaisuista mieltä, varsinkaan täälä suoli24:ssa.

    • ei ota ei

      Lävärit ja tatskat ovat out. Nainen näyttää säälittävältä ja likaiselta.. ei ota eteen. Sori vaan.

    • poikkeuksetta....

      Korvikset ovat ihan normaalia. Napakorutkaan eivät yleensä aiheuta erikoisempaa huomiota.

      Mutta sitten ne muut... Kaikki tatuoinnit, ylimääräiset huuli-, kieli- yms. lävistykset niin varmasti ärsyttävät enemmistöä miehistä.

      Onhan noille omat pitäjänsäkin, mutta lähes poikkeuksetta mies sanoo naisen olevan kauniimpi ilman niitä.

    • Mies 41v

      Lävistykset ovat vastenmilisiä.

    • Sneex

      On sanottu että lävistykset ja tatuoinnit ovat alemman sosiaaliluokan huvia ja päätelen siitä että missä nuo ilmiöt rehottaa ja missä ne antavat porttikiellon niin sanoissa on hyvinkin paljon perää.

    • Capellini

      Kuulkaas nyt apinat. Römpsä on aina römpsä ja on aivan sama onko sen kantajalla lävistyksiä taikka tatuointeja. Vanha viisaus kuuluukin näin: Se kuka valkkaa, se runkkaa.

    • KLFEklklefklwefwefwe

      Voi ne olla turnoff, ainakin mun mittari alkaa vetää pakkasen puolelle jos niitä läväreitä on liikaa ja ne alkaa olla mauttomuuden puolella ja epäkuranteissa paikoissa.

      Tatuointien kanssa on vielä tiukempaa, en vaan voisi katsoa naista jolla on leimaa vähän joka puolella, jotain yksittäisiä siistejä tatuointeja voisin sietää ja pitääkin, riippuen tyylistä ja paikasta (esim. iso hieno grafiikka selässä ei olisi turnoff) - mutta oletetaan että joka vitun raaja on leimattu eri kuviolla ja pari Matti-Nykäsmäisyyttä kursiivilla perseessä niin lähettäisin matkoihinsa tarkistamattta todellista sisältöä. Samoin japanin kirjoitusmerkeistä ja kaikesta peruspiikkilangasta hauiksessa kuin myös vankilateemoista, hämähäkinseiteistä, nopista, kasipalloista, kalloista ja miekalla lävistetyistä sydämistä kolahtaa ulko-ovi . Lasten nimet ja syntymä-ajat... jaa. No sellainen ehkä menisi huokauksen ja facepalmin kanssa, tosin miettisin pitkään että kärsiikö kyseinen ihminen dementiasta.

      Söpöin tatska jonka olen naisella nähnyt oli yhdellä mimmillä ollut My Little Pony kyljessä, puhekuplassa sydän. Oli aika originaalin näköinen ja kun mimmillä ei ollut muita tatskoja ja läväreitä niin se oli vähän sellainen "Touché".

      Tässä asiassa kyllä paljastuu armottomasti onko ihmisellä oikeasti tyylitajua ja oikeanlaista pokkaa, itsellään leikkiminen ja -koristelu on selvästi taitolaji jota kaikki eivät osaa.

      • mis.sy

        Oon itse samaa mieltä, mulla on pieni leima yläselässä, mut se on jo niin henkilökohtainen että jos jollain olis valittamista siitä niin lentäis itse pihalle. Mutta eipä ole kukaan mitään negatiivista siitä sanonut. Ystävälläni (miespuolinen) on tatuoitu pantteri kylkeen ja mikään ei ole mauttomampaa kun tämä :D Toisella ystävälläni on taasen (naispuolinen) omakuvat molemmilla puolilla kaulaansa kuiskimassa hänen korviinsa (paha minä, hyvä minä), niitä ei pitkien hiusten alta heti huomaa mutta ovat kyllä hauskat mielestäni.

    • Ei kiitos

      Olen mies ja en pidä tatuoinneista tai lävistyksistä. En tiedä mistä johtuu mutta minua lävistykset eivät kiihota millään tavalla - lähinnä inhottavat. Tatuoinnit herättävät kahdenlaisia tuntemuksia - ihailua ja myötähäpeää, riippuen tasosta ja paikasta. Jokainen tavallaan, onneksi löytyy vielä naisia joilla on sileä kaunis iho - siitä minä pidän. En lähde moralisoimaan onko oikein vai ei, jokainen päättäkööt itse.

    • rva_auervaara

      Naisena vastaan, en jaksa ymmärtää koko lävistyksiä. esimerkiksi kielessä..onko kovin hygieenistä..yöks. Joten ymmärrän täysin miehen reaktion.
      Ugga pugga maissa lävistävät kun kuuluu kulttuuriin ja saattaa olla joitain uskonnollisia seikkoja.. Eiköhän se meillä länsimaissa ole kuitenkin enemmän muoti-ilmiö.

    • fdfdsfds

      Eiköhän niitä sekopäitä löydy laidasta laitaan. Ahdasmielisiä tulee olemaan aina.

      Minulle on ihan yks paskan hailee onko tatuoinetja tai lävistyksiä, pidän kummastakin. Kaikille ne eivät vain sovi, mutta suurimmalle osalle sopii.

    • Yetska

      On. Napakoru tässä tökkii kaikista eniten, mutta sen vielä lisäksi se, että nimenomaan SINÄ iskit sen miehen ja vieläpä BAARISTA :(

      Olet ilmeinen riskikäyttäytyjä, joita ainakin itse avoidaan kaikin keinoin. Tauteja yms... :(

      Lieventävänä asianhaarana voitaneen kuitenkin todeta, että mainitset itselläsi olevan "urheilullisen kropan". Tästä päättelen, että et kuitenkaan tupakoi? Lävistys tupakointi vie naisen riskikäyttäytymistodennäköisyyden viidenteen podenssiin.

      • mis.sy

        mikähän tuo podenssi on? ei googlettamalla löydy..

        vai tarkoititko että viidenteen potenssiin? Se on joillekkin hankalaa tämä suomenkieli, varsinkin jos on noin ahdasmielinen ihminen ja elää vieläkin 1600 lukua missä nainen oli nyrkin ja hellan välissä niin ymmärrettävistä syistä kielitaito voi olla viturallaan. Hmm.. mikähän on tämä naisen riskikäyttäytyminen? Että tulee raiskatuksi? Toivottavasti jokainen nainen suomessakin nykyään osaa puolustaa itseään. Itse en tupakoi tai juo alkoholia ja urheilen,mutta minut on silti yritetty raiskata, se ei vaikuta asiaan millään tavalla. Saattaa vaan olla kusipäiselle raiskaaja äijälle ikävä yllätys kun naiselta löytyy itsepuolustustaitoja.

        Tahtoisin sinulta nyt perustelut tähän riskikäyttäytymiseen. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa?

        Mm. sadunnaisia suhdeita. TAUTIVAARA.

        Mutta mistä ihmeestä tämän raiskauksen tähän kaivelit?? Ymmärrän, että yrityskin on koskettanut sinua syvältä.

      • mis.sy
        Yetska kirjoitti:

        Mm. sadunnaisia suhdeita. TAUTIVAARA.

        Mutta mistä ihmeestä tämän raiskauksen tähän kaivelit?? Ymmärrän, että yrityskin on koskettanut sinua syvältä.

        mietin että mikä on riskikäyttäytyminen. satunnaisia suhteita harrastavat ihmiset omaavat varmaan sen verran älliä että kondomia käyttävät.

      • Jakooon
        mis.sy kirjoitti:

        mietin että mikä on riskikäyttäytyminen. satunnaisia suhteita harrastavat ihmiset omaavat varmaan sen verran älliä että kondomia käyttävät.

        ...paitsi naiset.

      • mis.sy
        Jakooon kirjoitti:

        ...paitsi naiset.

        No ne jotka eivät käytä ovat sitten tautinsa ansainneet, eikö vain?

    • No luulenpa että lävistys ei haittaa suurinta osaa ainakaan,tämähän on täysin mielipide asia.On miehissäkin kyllä paljon nipottajia joita ällöttää pienet ykstyiskohdat naisissa,että ei kannata ottaa itseensä.Mulle se ei ainaka olisi turn off ei lävistksiä mitään vastaan ja urheilullisista naisista muutenkin pidän...

      • A1ku!nen m1es

        Hengailin aikanaan noin 35 vuotiaan naisen kanssa, jolla karvoitusta oli vain pieni kiitoratakolmio alavatsalla, muuten kokonaan karvaton ja klitta lävistetty kauniilla kultarenkaalla. Hän halusi pitää itsensä sllaisena ja poisti karvansa pari kertaa viikossa. Vieläkin muistelen kaiholla sitä tunnetta, minkä sain, kun herkkänä hetkenä aloin tunkea kättäni hänen housujensa sisään. Miehen kannalta tärkeät paikat löytyi ilman arvailuja. Jotenkin hänen kanssaan seksi oli mahdollisimman suoraa ja avointa. Minusta tuntui, että hän oli hyvin sinut oman seksuaalisutensa kanssa ja nautti sitä, että pystyi niin minua kiihottamaan. En ollenkaan pitänyt häntä lutkamaisena tai huorahtavana, vaan hän oli minusta kunnioitettavan naisellinen, mitä syvästi arvostin. Lävistys jotenkin kuului häneen, oli oleellinen osa hänen naiseuttaa ja hän kantoi sitä upeasti. Tiemme vei kuitenkin erilleen. Silti vielä 10 vuoden jälkeenkin usen häntä kaiholla muistelen. Ihanaa se oli, väristyksiä tulee vieäkin....

    • Totta, ylenpalttiset korut, lävistyset sekä tatuoinnit ovat tosi ikävä yllätys.

    • Paljon on nähty

      On totta että sitä persenaamaa ei läväreillä kauniimmaksi saa,mutta kohtuudella & hyvällä maulla otetut kuvat ja lävärit nätillä tytöllä toimii.Mitään pakanamaan karttaa en minäkään kyllä jaksa ja nänni/genitaali lävärit ei ole minun juttu.En myöskään odota että omat kuvani kaikkia miellyttää,ei ole tarkoituskaan.Nämä "Ei,hyi,voivoi" huutelijat tuntuvat olevan niitä,jotka sitä torttua ei saa vaikka kuinka yrittävät ja sitte katkeruuksissaan itkevät täällä (niinkuin aina).Kaikile on ottajansa,ja on vaan hyvä että se mikä minua viehättää,ei kaikille kelpaa,ompahan valinnan varaa. :D

    • SONNINRENGAS

      Lävistykset ja tatuoinnit ovat kaikilla rumia.PISTE

    • Kasvakaa Aikuisiksi

      Eiköhän se ole niin että lävistysten/tatuointien ihannointi tai kuvoksunta on valitettavasti samalla viivalla, eli se on pinnallista ja ihmist jotka vaativat partneriltaan tatuointeja tai lävistyksiä tai että niitä ei ole ollenkaan ovat myös pinnallisia.

    • mies 6kytluvulta

      .
      .
      .

      TIEDÄTTEKÖ TOSIAAN ETTÄ NE TATSKAT EI LÄHDE MILLÄÄN KOSKAAN,,,,
      SIIS KOSKAAN ......
      NEVER.........
      POIS !!!!!!!!!!!!
      et saa suurellakaan rahalla nitä pois jos ne alkaa yököttää sua.

      niistä jää KUITENKIN ARPI !!

      se ei lähe millään. vielä vuonna 2055 se on siinä jos elät.

      luulisi harkitsevan edes hiukan.

      tämä tattoo on joillekin todella hyvä rikastumis keino ja teinit menee halpaa.

      • urrrpo

        Miksi niitten pitäisi mennä pois?

    • Ei säväytä

      Lävistykset kun antaa sellasen vaikutelman että nainen on ihan umpipuhki, enemmän kuin useammalla tavalla.

    • Yökköstys

      Hy svaan
      just tollasilla on jotain napakoruja. tiedätkö miksi niitä kutsutaan

    • Mulla oli joskus tyttöystävä, joka oli kiireestä kantapäähän tatuoitu, lävistyksiä silmäkulmissa, nenässä, navassa, ym useita. Tosi KUUMA pakkaus! Vieläkin kaiholla muistelen, anna palaa vaan! Älä välitä miesten kommenteista! Tahtoisin omalle naisellenikin napalävärin, muttei se koskaan käytä Nalle Puh -paitaa :(

    • ällöä

      Hyi huono nainen, annoit yhden illan tuttavuudelle.

      • mis.sy

        mikähän tässä on, jos nainen antaa yhden illan jälkeen hän on huora, mutta jos mies saa yhden illan jälkeen hän on sankari?

        mielestäni ovat kyllä miehetkin oksettavia jos yhden illan juttuihin menevät mukaan tai niitä hakevat. hyi helvetti miten moraalitonta touhua.

      • mis.sy kirjoitti:

        Itse suhtaudun naisiin ja miehiin ihmisinä, jotka yhden illan tapauksissa menevät tunteidensa (impulssiensa) vallassa. He ovat ikään kuin ohjelmoituja toimimaan halunsa tyydyttämiseksi.

        Vanhan katsannon mukaan (tämä siis ennen seksuaalista vallankumousta 1960-luvulla) naiset olivat perheen "sydän". Heidän tehtävänsä oli pitää perhe koossa ja sukupuolinen kanssakäyminen randomisti ei välttämättä edes onnistunut. Toki onnistui, mutta...

        Miehet ovat olleet patriarkaalisessa kulttuurissa, johon luterilais-kristitty yhteiskuntamme kuuluu, ollut miesvaltainen ja sitä kautta miehet ovat olleet myös vapaampia kuin naiset. Miehet ovat saaneet osoittaa valtaansa ja paremmuuttaan seksuaalisessa vuorovaikutuksessa. Naiset eivät kuitenkaan ole kaikille miehille olleet pelkkiä trophyjä, vaan patriarkaalisessakin kulttuurissa osa miehistä on välittänyt yhdestä, ainoasta naisestaan ja perheestä.

        Teollistumisen ja kaupallistumisen myötä kuitenkin osa miehistä (ja myöhemmin naisista) ovat objektifioineet itsensä ja toisensa. Tämä tarkoittaa sitä, että miehet ovat alkaneet käyttää naisia kulutushyödykkeinä, vähän samaan tapaan kuin lapasia tai kännyköitä. Ilman sen kummempaa tunnesidettä "esineeseen". Tällainen käytös herätti närää naisissa, jotka vaativat alunperin samoja vapauksia kuin miehillä oli työelämässä ja palkkauksessa. Seksuaalisen vallankumouksen ja feminismin nousun myötä kävi kuitenkin pikemmin niin, että naiset omaksuivat ne piirteet miehiltä, joita olivat aiemmin inhonneet ja vihanneet.

        Tämä sama kuvio on havaittavissa maahanmuuttajissa. He omaksuvat suomalaisilta kaiken hyvän sijasta ensimmäisenä kirosanat, länsimaisen pukeutumistavan, joka on joissakin tapauksissa paljastava ja alkoholinkäytön. Naisten tehtyä itsestään objekteja ja suhtautuessaan miehiin objekteina, jotakin on unohdettu inhimillisyydestä. Me emme ole mies tai nainen, vaan olemme ihmisiä, joilla on tunteet, jotka ajattelevat hyvinkin samalla tavalla, mutta meidän himomme ja toiveemme kohdistuvat toisten ihmisten biologiseen sukupuoleen.

        Minä en ole biologinen sukupuoli. En ole mies. Samalla logiikalla, sinä olet ihminen, jonka pitäisi välittää siitä, miten muita ihmisiä ko