Olen 3- ja 6 vuotiaiden lasten äiti ja 5 vuotta naimisissa ollut lasten isän kanssa. olen saanut vuosien varrella paljon henkistä väkivaltaa osakseni ja nyt kesän lopulla meni kuppi nurin. Tuli sellanen olo, että nyt riittää. Aloin myös selvitellä millä ihmeellä voin miehen käytöstä selittää, siis mikä saa hänet niin käyttäytymään. Kirjoitin tapahtumia vuosien varrelta ylös, epäkohtia siis ja sivuja tuli 5. Tässä pari esimerkkiä.
Anoppi pyysi lapsia mökilleen, lupasin viedä jos mies pääsisi hakemaan, koska itsellä pitkä työputki ja mahdottomuus hakea. Mies tyrmäsi ajatuksen hakemisesta koska hänellä ei ollut viikonloppu vapaana silloin kun lapset olisivat anopilla. Ei siis mitään hyötyä hänelle ja siksi kieltäytyi. Lopulta anoppi tarjoutui tuomaan lapset ja mies ei enää keksinyt miten estää, joten ohjasi minua olemaan sitten viikonloppuna kotona, että jaksan sitten työputken.
Eroa on väläytetty keskusteluissa ja mies on kommentoinut "sähän olet kohta nelikymppinen nainen ja että parhaat on jo menneet, j'ljellä on vain huonoja" kun myöhemmin mainitsin kommentista loukkaavana, hän käänsi sen vitsiksi..
Myös esikoisen ekana eskaripäivänä kun hän oli lähdössä viemään lasta sinne, hän lapsen kuulleen sanoi "ei tässäkään hommassa ole mitään järkeä".
Aiemmin hän vaati jopa kesken kaiken tulemaan wc:stä ulos koska hänen piti sinne päästä juuri silloin. Myös puheluitani on terrorisoitu huutamalla minulle taustalla niin, että en ole enää aikoihin soittanut kellekään kotoa, koska häpeän silmät päästäni hänen käytöstään.
Tullessamme ulkomailta hänen laukkunsa jäi pidemmäksi ajaksi syyniin ja siitä hän hermostui ja suuttui. Kun laukku sitten viimein lähti eteenpäin hän kommentoi "saa sitten duunissa ulkomaalaiset tuntea nahoissaan tämän kohtelun"...
Otin eron nyt puheeksi ja keskustelun jälkeen hän on muuttanut kaiken käytöksensä täysin "normaalin" vastakohdaksi, joka on minusta aika outoa ja pelottavaa. Hän ei missään tapauksessa haluaisi erota...hän toivoi nyörästi viimeistä mahdollisuutta, joka päättyy jouluun. Onko kellään tällaisesta narsistin muutoksesta ja sen kestosta mitään kokemusta??
Sanat jotka kuvaavat kokemustani hänen käytöksestään ovat: manipulointi, kateus, kosto, sopimusten rikkominen, syyllistäminen, itsekeskeisyys, oman edun tavoittelu, viha, negatiivisuus, empatiakyvyttömyys, huomiohakuisuus ja eristäminen.
Jouduin käymään psykiatrin juttusilla, koska aloin kokemaan voimakasta ahdistusta ja kotona vallitsee käsittämätön pelon, vihan ja negatiivisuuden ilmapiiri. Kerroin tilanteita psykiatrille ja hän sanoi kyseessä olevan narsismi. Olen varmaan niin tottunut tähän kaikkeen, että on todella vaikea uskoa olevansa narsistin kanssa naimisissa vaikka faktat puhuvat karua kieltään.
Asiallisia kommentteja kiitos!

Vastaukset 10
Vanhimmat
En näiden esimerkkien perusteella menisi julistamaan miestä narsistiksi. Jos olette olleet yhdessä 5 vuotta, niin sinä aikana ihan varmasti tulee jokaisen sanottua jotain loukkaavaa kumppanilleen.
Onko tämä provo?
Siis ihan oikeasti, jos tämä ei ollut vitsi, niin aloittajalla on kyllä...
Tämä on samaa luokkaa kun ero.fi -sivustolla haukutaan miestä narsistiksi kun tämä ei tottele vaan yrittää pitää oman päänsä.
sitten faktaa:
- Olit käynyt psykiatrilla, et psykologilla... mielenkiintoista, yleensä se menee toisinpäin.
- Psykiatri ei leimaa toista narsistiksi puolison puheiden perusteella, ei ainakaan ilman pitkää hoitosuhdetta. Pitkä hoitosuhde psykiatrilla psykologin sijaan tuntuu aika kummalta.
- Normaali ihminen ei pysty olemaan narsistin kanssa viittä vuotta, jos ei itse sairasta jotain vakavaa psyykkistä sairautta itse.
Ja jos se olisi narsisti, niin:
- Olisit kokenut vuosien aikana paljon fyysistä väkivaltaa
- et tässä vaiheessa tietäisi hänen olevan narsisti vaan ihmettelisit miksi tällaisia asioita tapahtuu
- siinä vaiheessa kun olisit ilmoittanut erosta, olisi käynnistynyt helvetti ja sinulla olisi kasa rikosilmoituksia niskassasi
- olisit totaalinen ihmisraunio, jolla ei ole yhtään kavereita ja sinut olisi mustamaalattu täydellisesti kaikille
- narsistit eivät yksinkertaisesti toimi noin kun kuvaat hänen toimivan
Tässä olisi peiliin katsomisen paikka, millainen ihminen lähtee leimaamaan puolisoaan narsistiksi ilman, että selvittää, mitä narsisti oikeasti tarkoittaa.
Ei välttämättä mikään provo.
Diagnoosilla tuskin on merkitystä, kun on tekemisissä hankalan ja ahdistavan ihmisen kanssa.
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että psykiatri sanoi kertomani perusteella, että ex kuulostaa sosiopaatilta. Ja näin vuosien jälkeen oli kyllä oikeassa. Vielä tuolloin olin itse niin murrettu ja maassa, etten ymmärtänyt mistään narsismista tai muustakaan. Nyt ymmärrän.
Fiksumpi narsisti ei käytä fyysistä väkivaltaa vaan nimenomaan psyykkisellä alistamisella ajaa uhrinsa hulluuden partaalle. Tyhmä narsisti turvautuu fyysiseen väkivaltaan ja siten paljastuu nopeammin uhrilleen.
Olen mies.
Mut ajettiin hulluuden ja vainoharhaisuuden partaalle. En ole ikinä ollut väkivaltainen, mutta oli näin >< lähellä etten vetänyt lättyyn muutaman kerran. Halveksunta ja nöyryytys sitä luokkaa ettei paremmasta väliä. Ja huom. henkistä väkivaltaa ei sanoin, vaan teoin. Ja samaan aikaan tietysti 'minä rakastan sinua' mantraa sopiviin väleihin.
Kun luulee nähneensä kaikki, kuulleensa viimeisen valheen ja nähneensä julmimman tavan satuttaa, niin voi varatua siihen, ettei rajaa oikeasti taida ollakaan. Jos ei muuta keksi niin käy kuksauttamassa lopulta kaveria tms. jotta henkinen kastraatiosi on taattu.
Niinpä niin, kyse onkin tässä kohtaa taitavasta manipuloinnista mm. pelon avulla sekä minun läheisten mitätöinnistä eristysmielessä jne henkisestä väkivallasta. Sen vuoksi aikaa onkin kulunut tilanteen ymmärtämiseen, koska on ollut vaikea saada mistään kiinni, mitä voisi perustella. On jo pidemmän aikaa ollut olo, ettei näitä parisuhteen ongelmia pysty mitenkään omin avuin avaamaan, koska ei ole mitään konkreettista. Kun olimme menossa pariterapiaan, mies matkalla sanoi alkavansa käyttämään hormoneja lihasten kasvattamiseen, jollemme jatka yhdessä. Muutama tällainen yliampuva esimerkki avasi silmät tajuamaan. Hän tietää, että hallitsee minua pelolla, koska tietää miten hormonien käyttöä vastaan olen ja silloin pelkäisin lasten takia. Myös kehut siitä kuinka hänellä ottajia olisi ja että lapset ovat sitten viikko ja viikko meillä jos erotaan. Myös erolla uhkaillut, mutta kun olinkin tosissani eroamassa, olivat hänen puheensa tyhjiä..
Ei todellakaan kuulosta narsistilta!
Siis sinä olet hormonien käyttöä vastaan ja miehesi uhkailee sinua sillä, että alkaa itse käyttämään hormoneita?
Mikä oikeus sinulla on sanoa hänelle, mitä hän saa tehdä itselleen? Kuvailemasi ajattelutapa sopii narsistin ajattelumaailmaan kuin kinnas käteen.
Sinähän kerrot tässä kuinka sinä katsot olevasi oikeutettu päättämään hänen henkilökohtaisista asioistaan. Eli ylität rajan hänen itsemääräämisoikeuden yli (niin kuin narsistit toimivat).
Mitä ottajista mainitseminen liittyy henkiseen väkivaltaan tai mielenterveysongelmiin?
Tuo erojuttu taas todistaa ettei hän ole narsisti, jos hän olisi hän toimisi toisella tavalla välttääkseen narsistisen romahtamisen.
Itse asiassa ei ole narsistia, joka ei syyttäisi entistä puolisoaan henkisestä väkivallasta ;)
Kyllä se on niin, että henkistä väkivaltaa taitavammin hyväkseen käyttävä sanoo asioita juuri noin. Jos tietää toisen oikeasti pelkäävän hormoonien vaikutuksia ihmiseen, niin aivan varmasti tekee selväksi, että aikoo niitä nappautella menemään.,
Sama kuin toinen sanoo ahdistuvansa punaisesta väristä. Loppupeleissä muu väri ei tule kysymykseenkään makuuhuonetta uudelleen maalattaessa.. Jos toinen sanoo saavansa vatsanväänteitä metsäsienistä.. Muuta ei kohta tehdäkään, kuin käydä metsällä vähän poimimassa, ja jos toinen ei syö hienoa ja ylellistä kotiruokaa, saa kyllä kuulla olevansa vähintäänkin nirso.. Ja niin edelleen.
"Otin eron nyt puheeksi ja keskustelun jälkeen hän on muuttanut kaiken käytöksensä täysin "normaalin" vastakohdaksi, joka on minusta aika outoa ja pelottavaa. Hän ei missään tapauksessa haluaisi erota...hän toivoi nyörästi viimeistä mahdollisuutta, joka päättyy jouluun. Onko kellään tällaisesta narsistin muutoksesta ja sen kestosta mitään kokemusta??"
Juuri noin saattaisi oikea narsisti toimiakin. Töissähän huomaa kun kyseisellä vaivalla liikkeellä olevaa puhutellaan käytöksen vuoksi. Hetki menee jotenkuten ja kohta on samat temput mielessä. Kukaan ei katsos pysty toimimaan vastoin oikeaa tahtoaan. Se "viimeinen mahdollisuus" on vain aika kovasti sanottu jopa narsistin korviin. Hän aloittaa siis pelinsä suojellakseen asemaansa. Jos ero tulee, niin kasvothan siinä menee. Näin ajattelee kuka vain, mutta narsisti erityisesti.
Kaikissa meissä on narsistinen piirre. Narsismi on oikeasti vain tunteenhallinnan totaalinen pettäminen. Jos et ole kokenut fyysistä väkivaltaa suhteessasi, saattaa se johtua vain siitä ettei tämä kynnys ole vielä ylittynyt. Ei tarkoita, etteikö niin voisi kuitenkin käydä. Pelkäänpä, että joulun jälkeen saattaa olla eri ääni kellossa. Keväällä viimeistään. Mutta jos näin ei käykään niin silloin lienee jostain muusta kyse. Sitä on tosin vaikea uskoa.
Mutta silti: Oikein teet kun annat aikaa. Ei tässä elämässä mitään voita armottomuudellakaan. Ja onhan teillä ne mukulatkin, jotka aivan varmasti tarvitsevat isää. Tosin heikolla, narsistisella ja rasistisella äijällä ei ole muuta kuin negatiivinen kokonaisvaikutus heihin.
Tässä on kyseessä ylläpidon erittäin taidokkaasti kirjoittama provo, minkä on tarkoitus esittää paranoidisen persoonallisuushäiriön omaavaa naista, joka on huijannut psykiatrinsa diagnosoimaan miehensä narsistiksi.
Kohta alotus nostetaan tuonne ylös, Suomen keskustelluimpien aiheiden joukkoon.
"Myös kehut siitä kuinka hänellä ottajia olisi ja että lapset ovat sitten viikko ja viikko meillä jos erotaan." Ei edelleenkään kuulosta narsistilta! Mielestäni tämä on normaali kommentti ihmiseltä, joka rakastaa lapsiaan ja haluaa ylläpitää suhdetta heihin avioerosta huolimatta. Näin toimitaan nykyään normiperheissä! Jos tyyppi olisi narsisti, hän ilmoittaisi, että eron tulessa hän vie lapset ja sinä et saa edes tapaamisoikeutta!
Taidat itse olla suunnattoman herkkänahkainen tai hieman vainoharhainen ihminen.