Poliisisaattue Jennin ja Kimin suojana

Sisäministeri Kari Rajamäki aikoo selvittää, ylimitoitettiinko poliisivoimat Kimi Räikkösen ja Jenni Dahlman-Räikkösen häissä. Häiden rauhaa oli turvaamassa parhaimmillaan kolme poliisipartiota.

Juhlapaikan rauhaa oli turvaamassa parhaimmillaan kolme poliisipartiota. Hääpari sai myös presidentillisen kohtelun, kun kaksi poliisipartiota saatteli tuoreen avioparin turvallisesti moottoritielle noin 15 kilometrin päähän hääpaikasta.
71252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Räikkösen pientä mumisijaa taitaa vaivata Napoleon-kompleksi!
Näin naurettavista häistä ja turhista turvatouhuista en ole koskaan kuullut yhdenkään Suomen urheilijan yhteydessä.
Kimi on tainnut korottaa itsensä aivan liian korkealle pallille ja sieltähän tullaan kovaa alas!

Äänestä
  • Juu pieni mies muuttuikin niin pieneksi että iltauutisten mukaan sitä ei edes odottelusta huolimatta näkynyt vilaustakaan.

    Äänestä

  • Minttu kirjoitti:

    Juu pieni mies muuttuikin niin pieneksi että iltauutisten mukaan sitä ei edes odottelusta huolimatta näkynyt vilaustakaan.

    Eipä näistä häistä ja niiden sankareista ainakaan tule median lemmikkejä, pitivät siitä huolen. Mutta koska on rahaa ja rahalla saa niin mikä ettei. Häkkisten häät jäivät mieleen erittäin positiivisesti, siinä on pariskunta joka osaa pyörittää mediaa. En kuitenkaan usuttaisi lehtiä heidän peräänsä vaikka omalla kotiportillani heidät näkisin, jokaiselle kuuluu yksityisyys oli sitten julkisuuden henkilö tai ei.

    Äänestä

  • Häkkiset kirjoitti:

    Kateutta on taas ilmassa???
    Miehet ei taida kestää, jos jollain menee helvetin hyvin??

    Kateellisiako???

    Äänestä

  • Hanna kirjoitti:

    Kateutta on taas ilmassa???
    Miehet ei taida kestää, jos jollain menee helvetin hyvin??

    Uskomatonta jengiä. Jos ei pidä kaikenlaisia turhuuksia ja muita turhia julkkiksia lähes jumalana, leimataan samantien kateelliseksi?

    Äänestä

Ja kun kohu on laantunut, laitetaan raportti ö-mappiin. Mitä Rajamäki muka tekee, kun poliisi kirjoittaa raporttiin, että: "Ennakolta arveltiin, että hääpariin kohdistuu sellainen uhka lehdistön ja yleisön taholta, että poliisi saattue katsottiin tarpeelliseksi" ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ministeri vaatii selvitystä kirjoitti:

Sisäministeri Kari Rajamäki aikoo selvittää, ylimitoitettiinko poliisivoimat Kimi Räikkösen ja Jenni Dahlman-Räikkösen häissä. Häiden rauhaa oli turvaamassa parhaimmillaan kolme poliisipartiota.

Juhlapaikan rauhaa oli turvaamassa parhaimmillaan kolme poliisipartiota. Hääpari sai myös presidentillisen kohtelun, kun kaksi poliisipartiota saatteli tuoreen avioparin turvallisesti moottoritielle noin 15 kilometrin päähän hääpaikasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu