Näin viime vuonna unen.

olenihanplaa

Se oli ihan sekopäinen uni. Olin bussilla siskoni kanssa matkalla jonnekin. Bussi oli täynnä ihmisiä, ja jossakin vaiheessa käytävän vastakkaisella puolella oleva mummo muutti siskoni pieneksi kissaksi ja laittoi laukkuunsa. Tästäpä hermostuin, koska mummo koitti kidnapata pienen 9-vuotiaan siskoni. Moni bussissa näki sen, mutta koska murhaavasti huusin, mummo valitti kuskille, joka hetti minut ulos. Kompromissina siskoni kidnappauksen nähneet ihmiset myös poistuivat bussista. Jäimme siis myöhäisenä talvi-iltana jonnekin syrjäiseen korpeen, ja bussi lähti matkoihinsa siskoni mukanaan.
Jokainen bussissa ollut lähti sitä tietä jompaan kumpaan suuntaan. Itsekin lähdin seuraamaan joitakin muita, kunnes näin metsätien, joka siis vei jollekin maatilalle. Ajattelin sieltä mennä yöpaikkaa kysymään, korvessa kun olin, enkä tiennyt missä olisi edes lähin kylä ollut.

Kävelin unessa sitten sitä metsätietä kunnes saavuin yhden talon pihaan. Pihassa oli pienikokoinen mylly, ja joulukoristeita oli kauniisti ympäri pihaa. Joka tapauksessa kun lähestyin varsinaista asuinrakennusta, sieltä tuli vastaan nuori mies, joka oli pukeutunut joulupukiksi. Mies oli siis hoikka ja hänellä oli valkoinen parta kuin joulupukilla yleensä. Kiinnitin unessani huomiota hänen kauniisiin silmiinsä. En tunnistanut miestä. Mies oli aluksi vastahakoinen antamaan yösijaa, mutta suostui lopulta. Uni loppui siihen.

JA TÄSSÄ SE VARSINAINEN JUTTU: Noin puoli vuotta tuon kyseisen unen jälkeen minulla ja rinnakkaisluokallaisillani oli yhteinen opintojakso koulussa. Jokaisella tunnilla kiersi nimilista, johon jokaisen oppilaan piti kirjoittaa nimensä. Yhdellä kerralla olin oman nimeni kirjoitettuani ojentamassa paperia takanani istuvalla henkilölle. En katsonut sen tarkemmin taaksepäin vaan ojensin paperia - normaalisti ihmiset ottavat paperin ilman turhia katsekontakteja. Joka tapauksessa tämä henkilö ei paperia ottanut, ja käännyin sitten tarkemmin katsomaan eikö tyyppi huomannut minun ojentavan sitä paperia.
No olihan se henkilö huomannut - hän nimittäin katsoi minua jo valmiiksi ennen kuin minä aloin häntä katsomaan. Ja niin, siinä se mies sitten oli - tunnistin ne silmät, ja mitä hauskinta, hänellä oli sellainen risuparta, mitä ei yleensä niin nuorilla näe. No hän vasta katsekontaktin jälkeen otti sen paperin.

Loppujakson ajan olin sitten huomaavinani, että minun ja tämän miehen katseet kohtasivat useampaan otteeseen. En tiedä kuvittelenko vaan, mutta siltä tuntui.

Näen joskus enneunia, en tiedä, olisiko tuo ollut joku enne. Itse en oikein uskalla tehdä hänen suuntaansa mitään aloitetta, koska emme enää opiskele mitään yhteisiä aineita...

1

195

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      57
      3810
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      200
      3404
    3. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      235
      2907
    4. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      71
      2489
    5. Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta

      "Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S
      Kotimaiset julkkisjuorut
      318
      1846
    6. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      10
      1531
    7. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      3
      1441
    8. Vihervassarit

      Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät
      Maailman menoa
      27
      1401
    9. Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin

      Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik
      Maailman menoa
      46
      1362
    10. Ei ole liian myöhäistä..

      Tule mun luo ja katso silmiin, niin saadaan taas se sanaton yhteys ja sano sitten vain anteeksi rakas ja suutele ja hala
      Ikävä
      3
      1182
    Aihe