Homoseksuaalisuus

Anonyymi

Olen pitkään miettinyt homoutta ja sitä miten paljon homoseksuaaleja mahtaa olla vl -väen keskuudessa.

Aiheesta ei ole paljon keskusteltu, mutta ainakin kokoontumisissa on ymmärtääkseni paljon homoseksuaaleja. Homoseksuaaleilla ei näytä olevan vl keskuudessa "tunnustettua" asemaa tai edes hiljaisesti hyväksyttyä. Asia on monille varmasti vaikea, sillä miltei kaikkien perheet ja suvut ovat kuitenkin mukana kokonaisuudessaan.

Kirjoitan tänne koska täällä näyttää olevan paljon uskossaan puhtaita ja haluaisin kuulla mielipiteitä ja näkemyksiä asiasta. Kaikkiaan väestöstä on n. 4% homoseksuaaleja, joten asia on aika monelle ajankohtainen. Ajatteleeko kukaan muu kuten minä?

5

750

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • malkus

      HENGELLINEN SODOMIA JA HUORUUS

      Jeesus nuhteli Juudaan maakunnan tottelemattomia kaupunkeja sillä näiden rikkomukset olivat Sodomaakin pahempia (Matt.11:23-24). Vaikka antiikin Jerusalem ei ollut kuuluisa homoseksuaalisuudesta Raamatussa Jerusalemia kutsutaan Sodomaksi.

      Ilmestyskirja 11:8

      "Ja heidän ruumiinsa viruvat sen suuren kaupungin kadulla, jota HENGELLISESTI PUHUEN kutsutaan SODOMAKSI ja Egyptiksi ja jossa myös heidän Herransa ristiinnaulittiin. "


      Jeesuksen elinajan fariseukset olivat ymmällään kun Jeesus kutsui heitä "avionrikkoja sukupolveksi" (Matt.12:39).

      Mark.8:38

      "Sillä joka häpeää minua ja minun sanojani tässä avionrikkojassa ja syntisessä sukupolvessa, sitä myös Ihmisen Poika on häpeävä"

      Matt.12:39

      "Tämä paha ja avionrikkoja sukupolvi..."

      Fariseukset näkivät itsensä nuhteettomina kun pysyivät aviossa vaimojensa kanssa. Mutta Jeesus näki että he rikkoivat liiton jumalan kanssa. Monet Jeesusta edeltäneet profeetat vertaisivat Israelia "huoraan", tai porttoon. Vertaus tehtiin siis avioliitossa elävään naiseen (tai mieheen) joka rikkoi tekemänsä avioliiton.

      Jerusalemia kutsutaan hengelliseksi Sodomaksi koska on olemassa myös hengellistä homoseksuualisuutta. Vanhassa liitossa homoseksuaalisuus tarkoitti pyhän siemenen tuhlaamista ja hukkaan heittämistä. Mutta myös hetero voi heittää siemenensä hukkaan: Onan oli hetero joka syyllistyi hengelliseen homoseksuaalisuuteen. Onan kieltäytyi siittämästä lasta veljensä vaimolle minkä tähden jumala salli kuoleman kohdata häntä (1Moos.38:9-10, vrt 5Moos.25:5-10). Fariseukset haluavat unohtaa Onanin synnin koska se paljastaa että myös aviossa elävät heterot voivat olla perverssejä ja lain kirouksen alaisia.

      Onan heitti hukkaan pyhän siemenen. Mutta uudessa liitossa siemeneksi kutsutaan Jumalan sanaa. Uudessa liitossa sodomiitteja ovat ne jotka heittävät hukkaan oman elämänsä. Aikakautemme sodomiitit omistavat elämänsä penkki-urheilulle, autoille, turhuuksille, mitättömyyksille tai alkoholille. Sodomiitteja ovat myös ne jotka heittävät Jumalan sanan hukkaan ja vääristelevät Raamattua.


      Jerusalem syyllistyi hengelliseen Sodomiaan. Jerusalemin asukkaat olivat mieltyneet epäoikeudenmukaisuuteen. He eivät välittäneet lähimmäisistään, eivät edes lapsistaan. Fariseukset olivat valmiita polkemaan totuuden ja oikeuden maahan saadakseen lyhytaikaista etua. Mooseksen lakia noudatettiin ulkoisesti, sydän oli Jumalasta kaukana. Tämän seurauksena vähä-osaisten oikeuksia poljettiin, oli orjuutta ja sortoa, lahjuksia ja korruptiota (Matt. 9:36).

      Vanhoillislestadiolainen liike on tänä aikana Suomen hengellinen Sodoma. He esiintyvät fariseusten tavoin vähäosoisten puolustajana, mutta haluavat samalla tehdä vääryyttä lähimmäisilleen. He haluavat kiskoa kansalta veroja kuin Faarao ikään. Kristillisen liiton edustajat ovat yhtä tuomio-henkisiä kuin Sanhedrin, ja luulevat edustavansa jumalaa aviorikkojia ja homoja kivittäessään. He eivät edes tiedä mitä "avioliitto" tai "homoseksuaalisuus" tarkoittavat.

    • tietoa

      Siis koko väestöstä homoseksuaaleja tai jossakin
      elämänsä vaiheessa sitä kokeilleita/vetoa omaa sukupuolta kohtaan on n.14%. Emme Me Lestadiolaiset poikkea muusta väestöstä tässäkään suhteessa. Itse Se ominaisuus ihmisessä ei tee hänestä syntistä, vaan jos Se etenee hänessä ajatuksen tekoihin tai oikeisiin tekoihin. Ihmisen, jolla on se seksuaaliseen vähemmistöön liittyvä ominaisuus, kamppailee hirvittävän sisäisen pyörremyrskyn pauloissa, ja heidän syyllistäminen tai julkinen esiin nosto ei auta ihmistä itseään, vaan palvelee syyllistäjän/esillenostajan omaa heikkoa uskoa.
      Lähimmäisen tehtävä on olla tälläisen henkilön vieressä hiljaa ja tukena, ei leimaten tai hyljeksyen. Mutta, niinhän se on, että mitä ei tunneta tai tiedetä, se pelottaa.

    • Lestahomo

      Lestadiolaisuus-palstalla käydään aiheesta vilkasta keskustelua. Tässä linkki.

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000098&posting=22000000004146221

    • raimo

      niinkuin Jumala käski: "Mies yhtyköön vaimoonsa"

      on Jumalan luomisjärjestys ja seksin tarkoitus on lisääntyminen. Jos siihen ei kuuluisi mielihyvän tunnetta, ihmiset loppuisivat!

      Vaimo: Eikös alettais lasten tekoon!
      Mies: On se niin hikistä hommaa, jätetään ensi
      viikolle!


      Jumalan luomisjärjestys ja tahto eivät enää toteudu siellä. missä synti ja saatana saavat vallan. Mitä pitemmälle ihminen luopui Jumalasta ja kaikesta siitä mitä hurskaan ja Jumalaa pelkääväisen ja palvelevan ihmisen olisi kuulunut tehdä, alkoi paatumus. Ensiksi väkivaltaisuuden
      tähden Jumala hävitti vedenpaisumuksessa kaiken
      lihan maan päältä, paitsi arkissa pelastuneet.

      Sodoman ja Gomorran kaupungeissa ei ollut Lootin
      perheen lisäksi yhtään heteroa. Paatumus ja synnin kieroutumat olivat kaikilla miehillä!
      Naisista ei puhuta! Jumala pelasti Lootin perheen ja hävitti homokaupungit.

      Jumalan sanassa sanotaan homouden olevan Jumalalle kauhistus. Roomal. kirjeen alussa sanotaan, että Jumala on hyljännyt heidät heidän
      häpeällisiin himoihinsa.

      Homous on yksi synnin himoista ja siellä missä Jumalasta luovutaan, homous lisääntyy. Hyvä esimerkki oma Suomen kansamme. Kohta mikään ei ole enää kiellettyä eikä pyhää. Homous lisääntyy!

      Homouden estämisen ymmärrän olevan samaa kuin, että julistamme Jumalan tahtoa ja sidomme niiden ihmisten kasvavan homouden synnin himon Jeesuksen nimessä, jotka etsivät apua. Se, kenet Ihmisen Poika tekee vapaaksi, on todella vapaa.

      Tietenkin on aivan selvä, että Jumalan johdatusta on tässä asiassa rukoiltava. On aivan eri kysymys se, onko jollakulla homolla enää armon ja etsikon aikaa! Eihän syntiä nähdä synniksi, ellei Pyhä Henki ole läsnä ja synnintunto tulee lain kautta, mutta ei kaiken hyväksyvä suvaitsevaisuus ole lain saarna lainkaan, ei löperö lähimmäisenrakkaudesta puhuminen ketään saa parannukseen, vaan Jumalan mielen mukainen murhe
      saa aikaa synnytystuskan oikealle uskoontulemiselle. Jeesus on ahdas portti, jonka pieleen riisutaan homolihat ja himot! Vaeltakaamme hengessä niin ettemme lihan himoja täytä ja ole kuuliaisia homoudelle tai muillekaan synneille! Sodomalaisille ja Gomorralaisille ei Jumala antanut enää armon aikaa! Huutakaamme yhdessä: Herra armahda homoja! Herra johdata ja armahda meitä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      217
      2890
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      170
      2539
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1182
    4. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      132
      1072
    5. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      68
      1038
    6. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      583
      1035
    7. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      274
      978
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      327
      960
    9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      919
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      778
    Aihe