Meillä on yksi lapsi, toinen ei vielä ole tekeillä, mutta.. Nyt jo pelottaa ajatuskin että sama olisi edessä vauvan ensimmäiset kuukaudet.
Tästä esikoisesta ensimmäiset kolme kuukautta kärsin lievästä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Itkien laitoin vauvaa nukkumaan, koska olin varma ettei enää herää. Illat ahdisti aluksi pelkästään, mutta laajeni kokopäiväiseksi peloksi ja ahdistukseksi, kun päivisin pelkäsin taas illan tuloa. Kävin psykologilla viikoittain ja sovittiinkin, että seuraavan lapsen odotusaikana jo aloitan käynnit.
Nyt kun elämä on aivan ihanaa esikoisen kanssa, pelottaa että seuraavalla kerralla alkaa taas sama pelko.
Mitä hittoa sitä nyt tekis? Meidän piti heti esikoisen jälkeen antaa seuraavan tulla jos on tullakseen, mutta ehkäisy on kuitenkin käytössä kun en vielä ole valmis siihen samaan pelkoon.
Esikoinen on vielä pieni mutta pian kun täyttää vuoden, tekisi toisaalta mieli alkaa yrittää seuraavaa, emme halua lapsille paljoa ikäeroa kuitenkaan.
Pitäisiköhän vaan odotella ja kuulostella omaa mieltä..
Kokemuksia, samankaltaisia tapauksia ja tietoa masennuksen uusiutumisesta kaipailen. Ja vertaistukea :)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.